//Tänne siis odottelen Sanea ja Kyogenia (: En nyt tiedä miten pelin nimi kuvastaa mitään, mutta enpä oikein parempaakaan keksinyt. xD//
Gaidokusuo. Sinänsä mielenkiintoinen paikka: rämettä, myrkkyä ja sen sortin öhkömönkiäisiä, ettei niihin sen lähemmin halunnut tutustua. Ainakin se oli jotain erilaista, mikäli muihin saariryhmän oloihin vertasi. Se, että oliko se hyvä asia, jakoi mielipiteitä kohtuullisen rajusti.
Jonkinlainen kärpäsen kaltainen öttiäinen surisi taukoamatta muuten hyvinkin hiljaisessa ilmapiirissä. Olihan se ihan mukavaa, ettei kaikkialla leijunut vain painostava, pahaenteinen hiljaisuus, josta voisi koska tahansa syöksyä ties minkälainen lisko. Mutta siltikin kärpäsen surina alkoi suoraan sanottuna ottaa päähän, ainakin Aidourun mielestä.
Hanyoopoika oli matkalla kotikylänsä tienoille. Hän ei käynyt siellä usein. Tai ehkä voisi sanoa, ettei hän käynyt siellä koskaan; aina lähettyvillä ollessaan hän jäi jonkin matkan päähän vuoristokylästä, seuraili vähän aikaa sen hiljaista elämää ja lähti sitten jatkamaan matkaansa, joka ei oikeastaan johtanut yhtään mihinkään. Sellaista se oli, kun ei ollut päämäärää tai paikkaa, jonne voisi jäädä.
Kylän katseleminen teki hänet aina hieman surulliseksi. Hän ei ollut vielä vanha, mikäli hanyoon tai yookain mittapuulla katsoi, mutta olihan hän elänyt jo yli 200 vuotta. Se tarkoitti sitä, että kaikki ihmiset, jotka hän oli vielä kylässä asuessaan tuntenut, olivat kuolleet. Kaikki, jotka olivat kammonneet häntä, olivat kuolleet. Hänen ainoa ystävänsä oli kuollut. Hänen äitinsä oli kuollut. Ja isä oli jossakin, mistä hän ei ollut tullut esiin noin 170 vuoteen. Tai ehkä olikin, mutta ei ainakaan niin että Aidouru olisi siitä tiennyt. Yookai-isosisko oli varmaan myös jossain päin saaria, mutta häntä Aidouru ei edes halunnut tavata. Heidän välinsä kun olivat mitkä olivat. Aidourusta tuntui typerältä, ehkä surulliseltakin, että kaikki olivat kadonneet, jotkut elämän ja kuoleman rajan lopullisemmalle puolelle ja jotkut muuten vain hukkaan.
Kaikkein typerintä tässä kuitenkin on se, Aidouru ärähti mielessään, että minkä hemmetin tähden päätin lähteä kiertämään tätä kautta. On totta, etten ole käynyt täällä aikoihin, mutta olisiko sen ollut niin väliäkään? Kai sitä on hyvä pitää itsensä kartalla saarien tilanteesta, kun kerran vaeltelee päämäärättömästi, mutta hitto vieköön, ei kai se nyt tätä vaadi? Hanyoon jalka upposi yhtäkkiä polvea myöten vetiseen maahan. ''Hitto'', hän huokaisi, otti askeleen eteenpäin nostaen jalkansa rämeestä ja huiskautti pari housunlahkeeseensa takertunutta limanuljaskaa irti. ''Hiton hitto.''
//On kiva päästä pitkästä aikaa kirjoittamaan Aidourusta ^^//
Gaidokusuo. Sinänsä mielenkiintoinen paikka: rämettä, myrkkyä ja sen sortin öhkömönkiäisiä, ettei niihin sen lähemmin halunnut tutustua. Ainakin se oli jotain erilaista, mikäli muihin saariryhmän oloihin vertasi. Se, että oliko se hyvä asia, jakoi mielipiteitä kohtuullisen rajusti.
Jonkinlainen kärpäsen kaltainen öttiäinen surisi taukoamatta muuten hyvinkin hiljaisessa ilmapiirissä. Olihan se ihan mukavaa, ettei kaikkialla leijunut vain painostava, pahaenteinen hiljaisuus, josta voisi koska tahansa syöksyä ties minkälainen lisko. Mutta siltikin kärpäsen surina alkoi suoraan sanottuna ottaa päähän, ainakin Aidourun mielestä.
Hanyoopoika oli matkalla kotikylänsä tienoille. Hän ei käynyt siellä usein. Tai ehkä voisi sanoa, ettei hän käynyt siellä koskaan; aina lähettyvillä ollessaan hän jäi jonkin matkan päähän vuoristokylästä, seuraili vähän aikaa sen hiljaista elämää ja lähti sitten jatkamaan matkaansa, joka ei oikeastaan johtanut yhtään mihinkään. Sellaista se oli, kun ei ollut päämäärää tai paikkaa, jonne voisi jäädä.
Kylän katseleminen teki hänet aina hieman surulliseksi. Hän ei ollut vielä vanha, mikäli hanyoon tai yookain mittapuulla katsoi, mutta olihan hän elänyt jo yli 200 vuotta. Se tarkoitti sitä, että kaikki ihmiset, jotka hän oli vielä kylässä asuessaan tuntenut, olivat kuolleet. Kaikki, jotka olivat kammonneet häntä, olivat kuolleet. Hänen ainoa ystävänsä oli kuollut. Hänen äitinsä oli kuollut. Ja isä oli jossakin, mistä hän ei ollut tullut esiin noin 170 vuoteen. Tai ehkä olikin, mutta ei ainakaan niin että Aidouru olisi siitä tiennyt. Yookai-isosisko oli varmaan myös jossain päin saaria, mutta häntä Aidouru ei edes halunnut tavata. Heidän välinsä kun olivat mitkä olivat. Aidourusta tuntui typerältä, ehkä surulliseltakin, että kaikki olivat kadonneet, jotkut elämän ja kuoleman rajan lopullisemmalle puolelle ja jotkut muuten vain hukkaan.
Kaikkein typerintä tässä kuitenkin on se, Aidouru ärähti mielessään, että minkä hemmetin tähden päätin lähteä kiertämään tätä kautta. On totta, etten ole käynyt täällä aikoihin, mutta olisiko sen ollut niin väliäkään? Kai sitä on hyvä pitää itsensä kartalla saarien tilanteesta, kun kerran vaeltelee päämäärättömästi, mutta hitto vieköön, ei kai se nyt tätä vaadi? Hanyoon jalka upposi yhtäkkiä polvea myöten vetiseen maahan. ''Hitto'', hän huokaisi, otti askeleen eteenpäin nostaen jalkansa rämeestä ja huiskautti pari housunlahkeeseensa takertunutta limanuljaskaa irti. ''Hiton hitto.''
//On kiva päästä pitkästä aikaa kirjoittamaan Aidourusta ^^//