Hei mekin ollaan katsottu yläasteella se video kemistinaisesta ^^ Ja kyllä minä muistelisin, että joku olisi hihkaissut "Hän on kuollut!"
Hah valehtelukilpailu ^^ Lähetä joskus mesessä linkki, Soncchi. Minäkin haluan nähdä sen!!
Olen saanut terveystiedon aktiivimonisteista jo neljä tehtyä ^^ Sain juuri valmiiksi Tuki- ja liikuntaelinsairaudet (joka oli äärettömän ärsyttävä tehdä, kun melkein mitään tietoja ei löytynyt kirjasta). Tänään olisi tarkoitus tehdä vielä yksi taulukko, astmasta. Sitten jäisi enää allergiat huomiseksi, ja keskiviikkona voisi kirjoittaa enkunesseen. Ja huomennä on äikän esseekoe... Suunnitelmani siihen on melkein valmis...
Matikanopettajamme oli tänään poissa, ja vararehtori tuli tunnin alussa antamaan tehtävät ja tunnin lopussa sanomaan, että menkää syömään. Kolmetoista tehtävää, ja ne mitä ei tunnilla ehtinyt tehdä tuli läksyksi. Vaikka meillä olikin kaksoistunti, sain tehtyä kolme ja puoli tehtävää -.-' Jumitin yhteen varmaan 40 minuutiksi, ja myöhemmin tunnin lopussa tulin jutelleeksi yhden kurssikaverin kanssa, jonka mielestä se tehtävä oli ollut ihan helppo ja se selitti sen sitten mulle. Tuli vähän tyhmä olo. Mutta fiksut matemaatikko-kurssikaverit on ihan mukavia, kun ne neuvoo. : D