Give it back //Inulove feat. Koneko//

//Myönnetään. Otsikko suckkaa aika lailla.

Raidon

Jos olisi sillä hetkellä ollut lähellä Hayashin reunamia, olisi saattanut hämmnentyä näkemästään. Pitkähiuksinen mies, jota olisi ensivilkauksella voinut luulla naiseksi muistutti ihmistä, mutta eräs seikka paljasti tuon käsityksen olevan väärä. Siivet. Mustat siivet olivat sillä hetkellä painettuina selkää vasten, mutta ne näyttivät valmiilta singahtamaan auki hetkenä minä hyvänsä.
Raidon katseli käsiään. Hän oli jotenkin onnistunut aiheuttamaan kohtuullisen suuret avohaavat taistelussa yookain kanssa. Ei yhtään hänen tapaistaan. Nuorukainen liikutteli toista kättään toisella, näyttämättä mitään tunteita, vaikka liike aiheutti pieniä kipuaaltoja hänen kädessään.

Raidon päätyi lopulta irrottamaan ranteissaan olevat mustat rannekkeet ja laski ne läheiselle kivelle. Hän itse painui puuta vasten istumaan ja kaivoi esille muutaman tuoreen yrtin. Ei hän normaaleihin haavoihin niin paljoa huomiota kiinnittäisi, mutta tuo kyseinen yookai, joka nyt oli palasina syvemmällä metsässä, käytti jonkinlaista happoa. Hän nyppäsi kasveista jokusen lehden, ennen kuin laittoi ne suuhunsa ja alkoi pureskella. Hän ei yhtään pitänyt tavasta jolla niitä tuli käyttää, mutta parempaa ei siihen hätään ollut.
Pian hän tunsi lehtien siaan suussaan vain pahanmakuisen mönjän ja sylkäisi sen puoliksi käsilleen ja hinkkasi sen siihen. Se jätti jälkeensä vain läpinäkyvän kerroksen, joka kyllä kuluisi pikkuhiljaa pois.

//Pahoittelen tökeröä aloitusta...

Viileä tuuli leikitteli kahdella maassa olevalla oranssiksi värjäytyneellä koivun lehdellä. Kaikkialla tuntui olevan märkää, kun viimepäivinä sade oli armottomasti hakannut laajoja alueita. Tuo muistutti pientä, vajaan metrin pituista, yookaipentua tulevasta syksystä. Kesä olisi ohitse ja kaikki vihreä tuntui väistyvän tulevan talven tieltä.
Ihmismuodossa oleva kissa tärisi jo ajatuksestakin. Talvet tuppasivat olemaan rankkoja, ja kun ruokaakaan ei ollut niin paljon saatavilla, koitui se monen heikomman kohtaloksi.
Koneko maleksi metsikössä yrittäen etsiä jalansijoja, jotka olisivat hitusen kuivempia. Häntä kulki tiiviisti selkää pitkin ylöspäin. Kuinka kissa inhosikaan vettä ja märkää, vaikka usein naureskeli moisen olevan sen vain huhu puhetta. Kissa joka pelkäsi vettä? Huono vitsi.
Kädessään tällä oli suuri, suorastaan valtava sivellin, joka oli vuosin saatossa tahrinut kissaparan vaatteet.
Korvat ponnahtivat täysin pystyyn, kun jostakin kuului ääni. Se ei ollut rasahdus tai vastaavaa, se kuulosti aivan sylkemiseltä tai lähinnä sylkäisyltä. Nekon silmät laajenivat osittain hämmästyksestä, osittain innosta. Lähettyvillä oli siis joku ja normaalisti se tiesi pennulle hyvää päivää.
Katti vilkuili sivuilleen ja virnisti huvittuneesti. Siveltimen tämä laittoi selässään olevaan vyöhön ja painoi kätensä nyrkkiin, räväytti ne pian auki. Kynnet olivat kasvaneet pitkiksi ja pelottavan teräviksi.
Yhdellä loikalla Neko loikkasi lähimpään puuhun ja alkoi kiivetä sitä ylös. Korkeammalla ollessaan tämä loikkasi ketterästi seuraavaan puuhun ja ei aikaakaan, kun tämä näki allaan pitkän, mustahiuksisen hahmon.
Ensimmäinen asia minkä kissa huomioi, olivat hahmon kädessä olevat viillot. Uteliaana otuksena Koneko alkoi aivan äänettömästi laskeutua puusta. Ollessaan todella lähellä toista vetäisi tämä vahingossa kyntensä sisään ja parahtaen kissa putosi maahan, lätsähtäen mahalleen, muutaman sentin päähän toisesta.
Hetken päätään hierottua tämä tunsi silmät selässään ja tajusi, että musta hahmo oli vieläkin paikalla. Nopeasti Koneko loikaksi pystyyn ja kääntyi katsomaan hahmoa silmiin.
”Terve!” innokas sana karkasi kissan huulilta, hännän tehdessä kevyttä S-liikettä.

// Hyväthän nuo oli x3 //

Raidon

Korppihanyoo katseli varsin kiinnostuneen oloisena käsissään olevia haavoja. Hän tiesi varsin hyvin, että hapon neutralloitumiseen menisi pari kymmentä minuuttia, mutta hän oli päättänyt, ettei lähtisi liikkeelle ennen sitä. Se vain hidastaisi parantumista ja käsiä oli muutenkin vaikean puoleista käyttää. Ilman happoa ne olisivat jo täydessä kunnossa. Mokomat yookait ja näiden hapot.
Hänen pitäisi etsiä metsästä paremmat yrtit. Raidon irrotteli muutamat jäljellä olevat lehdet varvuista, jonka jälkeen lehdet tuli survottua takaisin nahkapussiin. Niiden varpuja hän alkoi paremman tekemisen puutteessa näprätä käsissään.

Pieni rapina sai Raidonin pään kääntymään. Se ei vastannut ruohikossa kävelemistä, vaan kuulosti samalta kuin katkeava puunkaarna. Kun hän ei sitten nähnyt mitään, hän jätti asian omaan arvoonsa. Saattoihan kyseessä olla joku tavallinen oravakin.
Tämän käsityksen kuitenkin pilasi parahdus. Raidon hypähti seisomaan ja hänen kätensä hakeutui vaistomaisesti miekan kahvalle. Hän kuitenkin rentoutui, kun näki, mikä tippui hänen jalkojensa juureen. Lyhyt, ehkä juuri ja juuri metrin pituinen kissayookai. Lisäksi tuon suuri sivellin kiinnitti hänen huomionsa. Sitä oli varmasti vaikea kantaa. Ainakin noin pienen.
Yookai kuitenkin hyppäsi nopeasti omille jaloilleen ja tervehti Raidonia. Raidonin olisi oikeastaan tehnyt mieli vastata, mutta hän sulki sen ajatuksen jonnekin kaukaisuuteen ja tyytyi vain mulkoilemaan yookaita.

Koneko tuijotti hahmoa pitkään innostuneesti, mutta kun toinen ei vastannut mitään, hyytyi tämän hymy, ja kissa nyrpisti nokkaansa.
Koneko yritti vielä vilkutti varovaisesti kättään, mutta laski sen sitten ja kohautti olkapäitään, huomaten jotain todella mielenkiintoista toisne ulkonäössä.
Molemmissa käsisää oli rannekorut, joiden timanttimaiset kivet kiiltelivät houkuttelevasti. Juuri noihin Konekon silmät olivat osuneet, mikä mahtava saalis tuo olisi! Ei varastaminen yleensä kuulunut asiaan, mutta nuo todella houkuttelivat Nekoa toimimaan.
”Krh joo meikä on Koneko, mutta sano ihan Neko vaan.” tämä mutisi yrittäen päästää katseensa irti.
”Äsh en voinu olla huomaamatta sun kivoi rannekoruis…” kissa aloitti ottaen muutaman askeleen eteenpäin, loikaten sitten nopeasti toisen vierelle.
”… jos vaik saisin vähän vilkaista?!” sanoi tämä ahne kiille silmissään, pujotti korun todella nopeasti toisen kädestä ja otti muutaman loikan eteenpäin hypistellen aarretta varovaisesti. Se oli melko iso ja vähän painavakin, kun kissan kokoon vertasi.
”Tosi hienoo jälkee, mistä oot saanu?” kissa kyseli aivan kuin ei olisi tehnyt mitään normaalista poikkeavaa.

// Öh sori tuli vähän nopeasti, mutta jos oisin laittanu Nekon vaan ihailemaan korua, ois voinu olla vaikea vastata ^^' Tai siis köh joo xD Kökkö sori//

''Raidon'', tummat hiukset omaava hanyoo murahti oman nimensä yookain esiteltyä itsensä Konekoksi. Hän ei voinut vastustaa kiusausta esitellä itsensä, vaikka olisi varsin hyvin voinut vain ottaa ja häipyä. Pikkuyookait olivat aina kiusankappaleita, joista ei ollut muuta kuin harmia. Siis ainakin yleensä, mutta Koneko tuskin poikkeaisi muista. Raidon oli pistänyt merkille pilkkeen tuon silmäkulmassa ja joskin tarkastelevan katseen.

Raidonin toinen kulma värähti hieman, kun pienempi mainitsi rannekorut. Hän myös hämmästyi toisen nopeasta vauhdista ja huomasi pian, että Koneko piteli toista korua käsissään. Miten ihmeessä se muka oli saanut sen noin nopeasti? Raidonin mulkoilu muuttui vain entistä pahemmaksi. Mielensä sopukoissa hän oli vakavasti sitä mieltä, ettei korun menetys ollut niin suuri asia. Sehän oli valmistettu vain normaalista kivestä, joka vain muistutti jalokiviä. Mutta hän oli sen verran tottunut pitämään niin sanottua pahiksen imagoa yllään, että hän harppasi Konekon eteen.
''Sehän ei juuri sinulle kuulu'', hän vastasi toiseen kysymykseen. ''Nyt annat sen kiltisti takaisin, niin säästytään enemmältä väkivallalta.''

Vaikka Raidon ei kovin uhkailusta pitänytkään, hän onnistui muuntamaan äänensä ja kasvonsa juuri sen näköisiksi, ettei epäröisi toteuttaa sitä väkivalta osuutta.

// Ei se mitään. On nämä aika kökköjä itsellänikin.

// Fu nukahdin D: //

Koneko hiplasi korua niin innoissaan, että ei huomannut toisen suuttumusta ennen kuin tuo oli kissan edessä.
Hieman vastahakoisesti Koneko kohotti päätään kuullakseen toisen uhkailut.
Viisas olisi antanut korun kiltisti takaisin ja pahoitellut tekemisiään, mutta Konekoa ei voinutkaan sanoa viisaaksi. Se vain irvisti huolettomasti, pujotti korun siveltimeensä ja loikkasi toisen ohitse vipeltäen metsikköön. Tämä kaikki tapahtui taas uskomattoman nopeasti. Pieni takaa-ajo ei olisikaan pahitteeksi, ja jos sen voittaisi, saisi korun. Niin tämä tuntui ajattelevan.
Yookaipentu hyppäsi pitkän harppauksen ja laskeutui neljälle jalalle. Olisi kuvitellut että ihmismäiselle yookaille se olisi ollut vain hidastava tekijä ja näyttänyt lähinnä huvittavalta.
Kissan liikkeet kuitenkin vain nopeentuivat ja rakenne tuntui muuttuvan hitusen.
Innoissaan tämä juoksi eteenpäin vilkuilematta sivuilleen.

// köh ja lyhyt //

Raidon oli jo singahtamassa Konekon perään, mutta tajusi sen turhaksi huomatessaan kissayookain sulavat liikkeet. Vaikka hän olikin nopea juoksemaan, olisi pienemmän mitä luultavammin helppo livahtaa karkuun. Hetken ajan Raidon ajatteli jo jättää asian sikseen, mutta muutti mieltään ja toputteli itseään. Selkää vasten painetut siivet levittäytyivät täyteen mittaansa. Raidon kohotti katseensa taivasta kohden ja varmistettuaan paikan olevan sopiva, hän lennähti taivaalle.

Metsä ei ollut kovin tiheä siinä kohden, joten Raidon erotti etäämpänä juoksevan kissayookain. Tuohan ei pakoon pääsisi, ellei hän niin päättäisi. Ihminen tuskin olisi edes huomannut, kun Raidon singahti eteenpäin, pysyen kuitenkin turvallisella etäisyydellä metsästä.
Miehen saavuttaessa Konekoa hän ei kuitenkaan nähnyt sopivia laskeutumispaikkoja, ainakaan tuon reitillä, joten hänen pitäisi hidastaa toista tai vaihtaa suunta.

Raidon otti miekan vyöltään ja keskittyi hetken. Hänen onnekseen aurinko paistoi hieman, joten valon käyttäminen ei veisi paljoakaan energiaa. Ja mitä vähemmän, sen parempi. Hetken kuluttua mustakeltainen terä alkoi hohtaa kirkasta valoa ja Raidon heilautti sitä maata kohden. Sekunnin murto-osassa Konekon reitille muodostui haalea valoseinämä ja Raidon lähti syöksymään alas päin mahdollisimman nopeasti.

''Menossa jonnekin?'' hän kysyi saadessaan jalkansa tukevasti maahan, muttei piilottanut miekkaa taikka siipiään.