Olen vain paha persoona, minkä sille voin hei? (INULOVE!)

Sade piiskasi maata kuin terävä ruoska piiskaa paljasta selkää. Vähän väliä salama välähti jossain, luoden valkeata valoaan kaikkien ylle.
Pimeässä hohki jokin muukin kuin vain salamat. Sinertävä harjas kipinöi susiyookain niskassa sen ladatessa itsensä täyteen ihanaa sähköä, joka kimpoili siitä vähän väliä maahan sen otteen herpaantuessa. Susi hymyili tyytyväisenä, heilauttaen kahta voimakasta häntäänsä aiheuttaen melkoisen ilmavirran.
Yami ravisteli viimein turkkiaan ja venytteli jäseniään. Sen sisällä kihlmöiä yhä äskeinen sähköannos, se nuoli tyytyväisenä huuliaan. Sillä oli kuitenkin tylsää, mitään mielenkiintoista ei ollut tapahtunut vähään aikaan.
Sinivivahteinen harjas heilahti keveästi tuulessa Yamin loikatessa viitisen metriä korkeammalle, pudottautuen alemmas vuorta pitkin. Se oli ladannut itsensä, nyt oli aika käydä syömässä.
Yamin laskeutuessa viimeinkin alas oli se jo ihmismuodossaan. Kiiluvat silmät katselivat kiinnostuneina ympärilleen, etsien jotain syltäväksi kelpaavaa. Tosin kaikki eläimet olivat piilosilla tässä säässä, joten Yamin oli tyydyttävä etsimään isompaa saalista, ihmisiä.
Yami haukotteli ja näytti nauttivan rajuilmasta. Se ei edes näyttänyt kastuvan rankkasateessa, pikemminkin hylkivän vettä.
"Mrauh! tarvitsen virikettä, aika alkaa käymä'än tympeäksi... vaikka joku pikkuyookai jota härnätä tai mukiloida, tai edes ihmislpasi äitinsä kera!" Yami huokaisi tylsistyneenä, rapsuttaen päänsä päällä kääntyileviä sudenkorviaan.

Haru

Vettä tuli kaatamalla eikä loppua ollut näkyvissä. Taivaalla kiertelevät syvänmustat ukkospilvet olivat levittäytyneet laajalle ja sää oli suorastaan kaamea. Vuorokauden ajastakaan ei voinut sanoa mitään, niin pimeää oli ollut jo jonkin aikaa.
Vuorien välissä kiertelevällä kärrytiellä juoksi kimonopukuinen nuori nainen. Tuo oli kastunut jo läpimäräksi ja tien varsilta roiskunut kuraa tämän päälle. Hahmon mustat hiukset valuivat vettä.
Haru pysähtyi hengähtämään, juokseminen ei olisi turvallista nyt kun maa oli märkä ja liukas. Tilanne olisi paha, jos sattuisi taittamaan vaikka nilkkansa täällä vuoristojen keskellä, tietysti vielä pahempi vaihtoehto oli pudota tien vierellä kulkevaan rotkoon. Ajatuskin puistatti!
Nuori pyyhki kasvojaan käsiinsä ja peruutti kallionseinämää vasten. Yllä oli pienoinen kieleke ja näin sade ei kastellut enää yhtä pahasti.
Haru kyykistyi maahan katsellen kuinka pienet sateen aiheuttamat purot valuivat alas rinnettä irrottaen maa-ainesta mukaansa, mutavyöryt eivät tulisi yllätyksenä.
’Huh, on tämäkin talvi! Vettä sataa kaatamalla ja salamoi…’ Tyttö ajatteli hieman tympääntyneenä kohottaen päätään nähdäkseen taivaanrantaa halkovat salamat, ukkonen oli yllättävän lähellä. Kun nyt vaan ei törmäisi Yookaihin!
Nuori nousi ylös ja jatkoi kävelemistään syvemmälle vuoristoon, hyvällä tuurilla sieltä löytäisi kylän tai majatalon jossa voisi odottaa myrskyn laantumista.
Silloin salama välähti valaisten koko ympäristön hetkeksi ja Haru huomasi tumman hahmon hieman ylempänä. Automaattisesti tytön käsi hakeutui miekan kahvalle puristuen siihen tiukasti. Haru pysähtyi ja yritti erottaa toisen ympäröivästä pimeydestä.

//Täällä ollaan :3 //

Yami

Yookainainen kohotti päätään ja sen ilme oli kiinnostunut. joku lähestyi sitä kovalla vauhdilla, muttei ilmeisesti huomannut tätä kiireeltään. Yami katseli alempana tiellä juoksevaa ihmisnaista, ja virnisti omahyväisesti. Se katseli kyykyssä kun toinen haki suojaa, ja asettui erään kielekkeen alle Yamia vastapäätä. Yookainainen katseli tätä huvittuneena, ihmiset kastuivat nopeasti eivätkä näyttäneet pitävän siitä. Tyttö näytti viimein huomaavan hänet, ja takertui miekkaansa. Yami naurahti ääneen, nousten ylös.
Valtavalla, yhdellä loikalla Yami oli tytön edessä, ihme jos toine ei säikähtänyt sellaista töpsähdystä. Maa tärähti voimakkaasta loikasta, Yamin kasvoilla kareili ivallinen hymy.
"Kas kas, mitä ihmisnainen tekee näin kaukana ihmisasutuksesta? Aijai, ei tee hyvää olla kimonossa, sateessa vieläpä!" Yami ivasi, katsellen vierasta jäänsiniset silmät pimeässä hohkaen. Sen korvarenkaat kilahtelivat heleästi sen päänliikkeiden tahdissa.
Yamin lyhyt, sinisensatiinen kimono kiilsi sen nosutessa ylös, ja katsellessa ihmistyttöä.
"Turhaan hapuilet miekkaasi tyttö, et ehtisi vetää sitä tupesta kun löytäisit jo pääsi maassa kierimästä. Usko vain, vai haluatko yrittää?" Yami naurahti, ja rapsutti pitkillä kynsillään kaulaansa, jossa musta nauhapanta kiristi kaulaa.
"Mistäs sinä oikein tulet ja miksi olet liikkeellä näin myöhään? tiedät varmaan, ettemme me yookait anna tuollaisten saaliiden kävellä vain ohitse, jos ne kerran kävelevät itse vastaan?" Yami hymyili ilkeästi, nuolaisten huuliaan torahampat välkähtäen. Se nautti kun näki jonkun pelkäävän, ja oli ihme jos toinen ei pelännyt.

Haru tuijotti Yookaita paikalleen jähmettyneenä, miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia? Toinen vaikutti juuri sellaiselta joka tykkäsi kiduttaa uhrinsa hitaasti hengiltä. Haru nielaisi hiljaa ja puristi kätensä tiukemmin miekan kahvaan, oli siitä sitten hyötyä tai haittaa ei tämä kyennyt irrottamaan. Toinen oli ikävä kyllä aivan oikeassa siinä, ettei kerkeäisi tehdä mitään, Yookait kun olivat tunnetusti uskomattoman vahvoja ja nopeita.
Haru sulki silmänsä hetkeksi yrittäen tasata hengitystään, mitä tämä oli tehnyt väärin?
Silloin tämä kuuli toisen esittävän jonkin tapaisen kysymyksen, nuo sanatkin tuo tosin sanoi äänensävyllä joka sai kylmät väreet kulkemaan naisen selkää pitkin.
”Minä… minä vain etsin sateensuojaa…” Nainen hengähti yrittäen rauhoitella itseään, ei tilanne välttämättä ollut niin paha miltä näytti. Olisi vain parasta olla valitsematta vääriä sanoja ja muutenkin olla tekemättä virheliikkeitä. Haru laski hitaasti kätensä miekan kahvalta ja laski alistuvasti päätään. Naisesta tuntui, ettei ollut koskaan ennen pelännyt näin paljon, mutta pelko olisi kai parasta olla näyttämättä toiselle.
silloin tämä huomasi toisen torahampaiden välähtävän. Olisiko tällaisessa tilanteessa edes mahdollista hallita pelkoa?! Oliko siihen edes tarvetta, aivan hyvin tämä saattaisi olla kohta toisen ateriaa.
”Saanko mennä..” Haru sanoi hiljaa hammastaan purren. Kylmä sade ei auttanut tilannetta yhtään.

Yami

Yami hykerteli puoliääneen vaistotessaan toisen pelon. Se haistoi sen, ihmiset tuoksuivat erilaisille pelätessään.
Yami tirskahti huvittuneena toisen pyynnöstä, ja otti tannashatavan askeleen tätä kohden.
"Älä naurata hei, mähän sanoin jo. Ei tollaset kävele noin vain elossa meikäläisen ohitse, vai mitä?" Yami naurahti matalasti, nuolaisten huuliaan. Sen tuuhea pehko kipinöi vähän väliä, siniset juovat väläkähtelivät tiuhaan tahtiin. Yookainaisen huulilla kareili omahyvöinen, nautiskelava hymy.
Yami kohotti kättään kohti ihmisnaista, sivellen tämän hiusuortuvaa hymyillen pahaenteisesti.
"Niin hentoja, niin arkoja. Sitä te olette, pieniä raukkoja, vailla minkäänlaisia voimia..." Yami murahti nauttien, katsellen sormiinsä jäänyttä hiuskiehkuraa virnuillen.
Yami asteli jällen sateeseen, katsellen naista virnuillen.
Sen kasvojen tilalla olivat susiyookain häijyt, sinisenä hohkavat silmät ja viisisenttiset rorahampaat. Sen kok oruumis muuttui hiljalleen sen yookaimuotoon, ja Yami heilautti kahta valtavaa häntäänsä, sade kaikkosi sen hännän edeltä pitkälle, paiskaantuen seinään aivan naisen viereen. Yamin kääntyessä jälleen, yhä sama hymy huulillaan, tärähteli maa sen valtavien askeleiden alla.
"Annan tilaisuuden. Juokse." Yami naurahti heleästi, kuin kehräten. Sen ääni oli matalaa ja heleää, samettista.
Se antoi tilaa naiselle, antaen tämän lähteä karkuun, jos sitä huvitti.

Haru tuijotti yookaita jähmettyneenä, olihan tämä kuullut että nuo eivät olleet mitään erin ystävällistä väkeä, mutta ei hän sentään tällistä ollut kuvitellut. Toinenhan suorastaan nautti tilanteesta!
Eikö pakomahdollisuutta siis ollut, päättyisikö kaikki näin? Epätoivo puski ikävästi pintaan.
Pian toinen puhutteli jo ihmisiä kovin halveksivaan sävyyn. Arkoja? Heikkoja? Jossain määrin se oli kyllä totta, mutta ei ihmistäkään tulisi aliarvioida. Nuori sai ajatuksesta hieman voimaa, tämä halusi tehdä toisen ajatukset turhiksi todistamalla rohkeutensa. Vaan kuinka? Tyttö puri huultaan entistä kovemmin.

Kohta, salaman välähtäessä tämä huomasi että toinen alkoi muuttua. Aikoiko tuo muuttua yookai muotoonsa? Sehän olisi kauheaa! Jo ihmismäisemmässä muodossa olevana tuo oli kyllin nopea ja voimakas tappamaan kenet tahansa hetkessä. Yookaina tuon voimat vain kasvaisivat. Että pitikin olla paha tilanne.
"Annan tilaisuuden. Juokse." Haru havahtui toisen virnuillessa. Aikoiko tuo nyt jotain ajojahtia? Tyttö puristi kätensä nyrkkiin katsellen vaivihkaa sivuilleen. Pakoteitä oli tasan kaksi, kääntyä takaisin tai lähteä yrittämään suden ohi. Kumpikin oli varsin kehno reitti.
Haru huokaisi turhautuneena ja vetäisi miekkansa huotrasta toisen varoituksista huolimatta. Tyttö tuhahti katsoen toista suoraan silmiin.
”Mitä sinä luulet saavuttavasi tällä. Kiusaisit itsesi kokoisia, tuo on säälittävää!” Haru huudahti kyynelehtien pitäen ruusunteräänsä valmiina iskemään.

//Sori kesto //