Sade piiskasi maata kuin terävä ruoska piiskaa paljasta selkää. Vähän väliä salama välähti jossain, luoden valkeata valoaan kaikkien ylle.
Pimeässä hohki jokin muukin kuin vain salamat. Sinertävä harjas kipinöi susiyookain niskassa sen ladatessa itsensä täyteen ihanaa sähköä, joka kimpoili siitä vähän väliä maahan sen otteen herpaantuessa. Susi hymyili tyytyväisenä, heilauttaen kahta voimakasta häntäänsä aiheuttaen melkoisen ilmavirran.
Yami ravisteli viimein turkkiaan ja venytteli jäseniään. Sen sisällä kihlmöiä yhä äskeinen sähköannos, se nuoli tyytyväisenä huuliaan. Sillä oli kuitenkin tylsää, mitään mielenkiintoista ei ollut tapahtunut vähään aikaan.
Sinivivahteinen harjas heilahti keveästi tuulessa Yamin loikatessa viitisen metriä korkeammalle, pudottautuen alemmas vuorta pitkin. Se oli ladannut itsensä, nyt oli aika käydä syömässä.
Yamin laskeutuessa viimeinkin alas oli se jo ihmismuodossaan. Kiiluvat silmät katselivat kiinnostuneina ympärilleen, etsien jotain syltäväksi kelpaavaa. Tosin kaikki eläimet olivat piilosilla tässä säässä, joten Yamin oli tyydyttävä etsimään isompaa saalista, ihmisiä.
Yami haukotteli ja näytti nauttivan rajuilmasta. Se ei edes näyttänyt kastuvan rankkasateessa, pikemminkin hylkivän vettä.
"Mrauh! tarvitsen virikettä, aika alkaa käymä'än tympeäksi... vaikka joku pikkuyookai jota härnätä tai mukiloida, tai edes ihmislpasi äitinsä kera!" Yami huokaisi tylsistyneenä, rapsuttaen päänsä päällä kääntyileviä sudenkorviaan.
Pimeässä hohki jokin muukin kuin vain salamat. Sinertävä harjas kipinöi susiyookain niskassa sen ladatessa itsensä täyteen ihanaa sähköä, joka kimpoili siitä vähän väliä maahan sen otteen herpaantuessa. Susi hymyili tyytyväisenä, heilauttaen kahta voimakasta häntäänsä aiheuttaen melkoisen ilmavirran.
Yami ravisteli viimein turkkiaan ja venytteli jäseniään. Sen sisällä kihlmöiä yhä äskeinen sähköannos, se nuoli tyytyväisenä huuliaan. Sillä oli kuitenkin tylsää, mitään mielenkiintoista ei ollut tapahtunut vähään aikaan.
Sinivivahteinen harjas heilahti keveästi tuulessa Yamin loikatessa viitisen metriä korkeammalle, pudottautuen alemmas vuorta pitkin. Se oli ladannut itsensä, nyt oli aika käydä syömässä.
Yamin laskeutuessa viimeinkin alas oli se jo ihmismuodossaan. Kiiluvat silmät katselivat kiinnostuneina ympärilleen, etsien jotain syltäväksi kelpaavaa. Tosin kaikki eläimet olivat piilosilla tässä säässä, joten Yamin oli tyydyttävä etsimään isompaa saalista, ihmisiä.
Yami haukotteli ja näytti nauttivan rajuilmasta. Se ei edes näyttänyt kastuvan rankkasateessa, pikemminkin hylkivän vettä.
"Mrauh! tarvitsen virikettä, aika alkaa käymä'än tympeäksi... vaikka joku pikkuyookai jota härnätä tai mukiloida, tai edes ihmislpasi äitinsä kera!" Yami huokaisi tylsistyneenä, rapsuttaen päänsä päällä kääntyileviä sudenkorviaan.