Yksinäisyyden hinta

* Oli pimeää ja kylmää. Hiljainen tuuli puhalsi ja ulisi pienen talon nurkissa. Talon ovi avautui narahtaen´ja Ty-lee astui hiljaa sisään. Talossa ei ollut minkäänlaista valoa,varsinkin nyt,kun oli niin pimeää. Ty-lee etsi käsiinsä pienen kynttilän ja sytytti sen. Hän katseli hetken kaunista liekkiä,joka tanssahteli paikallaan,lämpöä luoden. Tyttö nousi sitten lattialta,tai oikeastaan maalta,sillä talossa oli köyhä maalattia. Ty-lee katseli hetken pimeään maailmaan talon pienestä ja ainokaisesta ikkunasta. Ty-lee lysähti istumaan lattialle ja painoi kätensä kasvoihinsa,kyynelten vierivän hiljaa tämän poskille. Hento nyyhkytys kaikui talon pienissä seinissä,kunnes katosi tyhjyyteen.

Ty-lee nousi ja pyyhkäisi hitaasti vasenta poskeaan. Hän meni hiljaa ovelle ja avasi sen. Ty-lee kuiskasi jotain tuuleen,katsahtaen samalla jonnekkin,kaukaisuuteen. Ty-lee huokaisi vielä kerran ja sulki sitten oven. Juuri ennen sitä,oven välityksellä ulkoa tuulahti jäätävä tuulenpuuska ja se sammutti kynttilän. Ty-lee katsoi sammunutta kynttillää hetken ja käveli sitten istumaan sen viereen. Hän ei enää sytyttänyt sitä,istui vain hiirenhiljaa sen vieressä. *

//Hei! Ajattelin tulla tänne seuraksi Aidourun kanssa ^^ Kai tänne sai tulla ihan vapaasti mukaan? Jos ei, niin sano vain ja poistan viestin ^^//

Ulkona oli kylmempi kuin aikoihin, ja vielä lisäksi säkkipimeää. Hyytävä mutta kuitenkin rauhallinen tuuli raapi Murasakivuoria. Muuten oli aivan hiljaista. Ei ketään näköetäisyyden päässä. Aidourusta, hanyoonuorukaisesta, se tuntui kummalliselta.
Hän oli jälleen palannut Murasakivuorille, niinkutsuttuun kotiinsa. Viime vierailusta olikin jo ehtinyt kulua aikaa. Eipä sillä, että se olisi ketään haitannut, eihän häntä kukaan ollut odottamassa.
Kylmä tuuli leikki pojan hiuksilla, mutta hänellä ei ollut kylmä. Hanyoona olemisessa oli omat hyvät puolensa.
Aidouru vilkuili pilvien peittämälle taivaalle. Kuuta ei näkynyt sumuisten pilvien takaa.
Milloinhan on yö ennen täysikuuta?, Aidouru pohti. Päivien laskeminen oli jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina, vihamielisiä yookaita oli sattunut eteen yllättävänkin paljon. Ehkä juuri siksi tämä hiljaisuus tuntui niin omituiselta.
Jos muutun ihmiseksi niin, että niitä vihollisyookaita on lähettyvillä, voi mennä henki, Aidouru huokaisi mielessään. Hän istuutui alas jo hieman väsyneenä kaikesta, mitä oli sattunut viime päivien aikana.
Hän ei ehtinyt istua kauaa, kun pieniä vesipisaroita alkoi tipahdella taivaalta. ''Täydellistä'', Aidouru mutisi hiljaa. ''Sadekin vielä.''
Poika nousi seisomaan ja huomasi samassa, että vähän matkan päässä kajasti valoa. Varmaankin jonkun talo.
Yhtäkkiä valo kuitenkin sammui. Aidouru kurtisti kulmiaan ja lähti sitten kohti taloa. Ties vaikka hän löytäisi jonkinlaisen sateensuojan.
Aidouru näki pimeässä tarpeeksi löytääkseen talon. Hän katseli sitä hetken aikaa hiljaa ja asteli sitten seinän viereen. Hän istahti hiljaa maahan seinään nojaten. Talosta sai edes jonkinlaista suojaa, sade kun tuli tuulen mukana vinosti vastakkaisesta suunnasta.
Aidouru katseli pimeyteen sateen vain yltyessä, miettien kukahan talossa mahtoi asua. Ihminen se taisi olla, yookia kun ei tuntunut olevan ja sitä paitsi, yookait ja hanyoot harvemmin asuivat taloissa.

// Joo, ei yhtään haittaa Unohin vaan laittaa tohon, et kukavaan saa vastata//

*Ty-lee kuunteli tuulta, joka tuntui melkeinpä ravistelevan talon seiniä. Jos samanlainen keli jatkuisi, saattaisi talo jopa vaurioitua. Se oli rakennettu todella huonosti,mikä oli aina huolestuttanut tyttöä. Jos talo tulisi asuinkelvottomaksi, ei Ty-leellä olisi mitään paikkaa minne mennä. Ehkä pieneen talliin voisi majoittua, muttei siellä pystyisi elämään kauaa. Yllättäen Ty-lee kuuli ulkoa, talon läheltä ääniä. Hetken kuunneltuaan äänet lakkasivat ja Ty-lee huokaisi. Hän oli aina varuillaan, jos joku vaikka tulisi ja yrittäisi varastaa jotain. Jos niin kävisi, olisi tyttö ainakin valmis taistelemaan. Hän ei halunnut menettää mitään omaisuuttaan, joten taistelisi kyllä niiden vuoksi.

Ty-lee istui yhä hiljaa ja katseli seiniä, jotka ulisivat ja heiluivat hiljaa. Lopulta kiinnostus kävi liian vahvaksi ja tämän oli pakko nousta ja avata nariseva ovi. Ty-lee tunsi jonkun olevan lähellä ja astui hitaasti ulos kylmään ja hämärään ulkoilmaan. Hän käveli talon seinustaa pitkin ja katseli ympärilleen. Yllättäen hän näki tumman hahmon talon seinällä. "Ku-kuka sinä olet?" Ty-lee änkytti ja astui askeleen taakseppäin. "Mitä teet täällä..?" *

//Okei ^^//

Kylmä tuuli suhisi Aidourun korvissa. Hän nojasi seinään pitäen silmiään kiinni, kuunnellen sateen ääntä. Hän tunsi itsensä melko väsyneeksi. Ymmärrettäväähän se oli, niin paljon oli ehtinyt tapahtua viime päivinä.
Pojan hiukset heilahtelivat hänen kasvojensa edessä. Ne tuntuivat kylmiltä ja kosteilta sateen takia. Aidouru avasi silmänsä ja katseli kaukaisuuteen. Taivaanranta oli paksujen, tummien pilvien peittämä.

Yhtäkkiä Aidouru oli kuulevinaan askelien ääniä, ja samassa talon ovi avautui naristen. Aidouru kurtisti kulmiaan ja valmistautui lähtemään ja lujaa, jos tilanne sitä vaatisi. Mutta voisihan olla, ettei häntä edes huomattaisi...
Pian kuitenkin joku ilmestyi muutaman metrin päähän hanyoosta. Aidouru näki pimeässä tarpeeksi erottaakseen tulijan melko lyhyeksi ja pitkähiuksiseksi. Ääni kertoi, että tulija oli naispuolinen.
Aidouru kohottautui seisaalleen ja otti myös muutaman askeleen taaksepäin. Tyttö oli selvästi ihminen, mutta ei sitä ikinä tiennyt, mihin tuo pystyisi. Sade osui Aidourun selkään ja sai hiukset liimautumaan vettä valuvina niskaan.
''Pelkkä ohikulkija'', Aidouru sanoi vastaten tytön ensimmäiseen kysymykseen. ''Tulin tähän koska halusin suojaan sateelta.'' Aidouru oli hetken aikaa hiljaa. ''Ei ollut tarkoitus häiritä.''