Another day in the woods...not!

//Ensimmäinen stoorini. Se tulkoon ken haluaa. Voi olla aika suolesta jossain vaiheissa.//

Oli keskipäivä. Linnut lauloivat. Auringon valo paistoi puiden lomasta. Oli suhteellisen hiljaista. Erään puun latvasta kuului hiljaista murinaa. Fuguru makoili korkealla oksalla katsoen yläspäin, jokin hymyn tapainen huulillaan ja tikku tiukasti suussa. Että voi olla niin rauhallista, hän ajatteli. Hänen miekkansa Myonaka oli hänen vierellään. Ken tietää milloin sille on käyttöä.

Hayashissa ei koskaan tapahtunut mitään hirveän mullistavaa. Mitä nyt muutama pikku Yookai tuli ärsyttämään silloin tällöin. Fugurua se ei kuitenkaan oikein haitannut. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Kyllähän tässä ennen pitkää tylsistyy kuoliaaksi, Fuguru ajatteli itselleen. Hän ei löytänyt yhtään motivaatiota liikkua. Ei tässä nukkumaankaan voi ruveta, keskellä kirkasta päivää.

Ilmeettömin kasvoin hän vilkaisi kättään. Hänen kalkinvalkea ihonsa näytti hohtavan himmeästi auringonvalon osuessa siihen. Ihmismuodossaankin tuo sama ihonväri pysyi kiinni kuin liimattu. Yksi syy miksi hän vältteli ihmisiä. Hänestä näki niin selvästi että tämä oli Yookai. Fuguru laski kätensä ja huokaisi syvään. "Taas yksi päivä metsässä. Mikäs tässä?", Hän mutisi ja liikahti vähän muuttaakseen asentoaan. Hän näki perhosen lentävän naamansa edestä. Hän seurasi sitä hetken katseellaan kunnes se laskeutui hänen nenälleen. Se kutiitti hänen nenän päätään mutta han ei välittänyt siitä. Jotain on paras tapahtua ennen kuin kuolen tähän paikkaan, Fuguru ounaili mielessään. Hän loi perhoseen nenällään tylsistyneen katseen. "Taidetaan olla vain me kaksi.",Hän sanoi perhoselle. Melkein välittömästi perhonen lensi pois. Fuguru katsoi sen perään. "Selkäänpuukottaja.", Hän mutisi.

//Moi, päätin tulla tänne mukaan kun kerran on noita hahmosia vapaana (://

Tavallinen päivä Hayashissa. Sen verran aurinkoa kun puiden lehvästöjen väleistä mahtui, lämmin ilma, pieni tuulenvire, muuten melko hiljaista. Joitakin pikkueläimiä kipittämässä maanpinnalla, ja lintuja puissa.
Se olisi kai ollut ihan hieno päivä, ellei olisi ilmaantunut muutamaa pikku ongelmaa.

''Pysähdy, hemmetin roisto!'' tummatukkainen hanyoopoika, Aidouru, huusi puiden oksien lomaan katoavalle pikkuyookaille. Yookailla oli pitkät, luihut raajat, valtavat korvat ja terävät kiipeilykynnet. Ja sattumoisin se riiputti käsissään Aidourun päivällistä. Koirasusihanyoo oli juuri saanut napattua jäniksen, ja samassa se oli napattu häneltä. Aidouru kirosi varomattomuuttaan kuullessaan yookain sähisevän häijysti kadotessaan oksistoon.
''Hitto vie'', poika ärähti ja hypähti lähimmän puun alaoksalle ja siitä ylöspäin. Kukaan ei veisi päivällistä hänen edestään tuolla tavalla ilman seuraamuksia.

Yookai oli taitava kiipeilijä, se hyppeli sulavasti puun oksalta toiselle. Aidourulta se ei käynyt ihan yhtä nätisti, mutta hän sai jotenkin pysyttyä otuksen vauhdissa.
''Pysähdy!'' Aidouru huusi otukselle.
Takaa-ajoa oli jatkunut jo hyvän aikaa, kun Aidouru yhtäkkiä hyppäsikin laholle oksalle. Oksa katkesi välittömästi, ja Aidouru alkoi pudota.
''Koiraeläimiä ei ole tarkoitettu kiipeilemään'', Aidouru mutisi puoliääneen ja tarttui ensimmäiseen oksaan joka osui käden ulottuville. Hän jäi siihen roikkumaan kiroten hiljaisella äänellä.
Samassa Aidouru huomasi, että heti seuraavalla oksalla oli joku. Ja kaikesta päätellen yookai.
Auts. Ikävämpi tilanne.

//Kiva, kiva!//

Tylsää, tylsää, tylsää... Fuguru toisti päässään jatkuvasti. Hänen päänsä alkoi särkeä pikku hiljaa mutta hän ei välittänyt, vaan jatkoi tuon yhden sanan toistelua.

Yhtäkkiä hän lopetti kuullessaan huutoja. Hän käänsi päätään ja näki kun jokin viuahti hänen ohitsensa. Haisteltuaan ilmaa kerran hän tunnisti hajun. Taas se maanvaiva. Eikö se koskaan opi olemaan hiljaa? Lähes heti hän haistoi jotain muuta. Hän haistoi Hanyoon.

Hän näki silmä kulmallaan kun hanyoopoika putosi laholta oksalta. Fuguru ei pystynyt pitämään sisällään pientä hykerrystä. Hänen silmänsä kääntyi takaisin pakenevaan Yookaihin, joka oli jo jonkin matkan päässä. Hän huomasi heti Yookain kädessä olevan jäniksen. Fuguru pudisti päätään. "Ai siksi siis.", Hän mutisi ja nousi jaloilleen.

Hän pisti Myonakan Haramakinsa väliin ja hyppäsi oksalta oksalle. Fuguru oli tottunut metsässä liikkumiseen ja hänen loikkansa näyttivät lastenleikiltä. Ei kestänyt kauankaan kun hän oli kosketusetäisyydellä Yookaihin. Fuguru otti Yookaita kiinni niskasta ja katsoi sitä suoraan silmiin. "Jaa sinä taas. Enkö minä antanut sinulle jo läksytyksen kun yritit "lainata" miekkaani? Ja nyt tulet häiritsemään minua aiheuttamallasi metelillä.", Hän sanoi Yookaille katsoen sitä tuimasti.

Aidouru ei tiennyt yhtään mitä sanoa tai tehdä. Hän tunsi itsensä äärettömän typeräksi, mutta vilkaistessaan jälleen yookaita hän huomasi, ettei toista ilmeisesti juuri kiinnostanut hänen olemassaolonsa, saati sitten äkillinen ilmestymisensä oksien lomasta. Ennen kuin Aidouru ehti sanoa mitään, toinen yhtäkkiä lähti hyppimään oksia pitkin. Sitä pikkuyookaitako se lähti jahtaamaan?
''Saan vain lisää jakajia sille jänikselleni, hemmetti'', hän huokaisi, ja tajusi samalla roikkuvansa yhä oksasta. Hän irrotti otteensa ja pudottautui alemmalle oksalle, katsellen suuntaan jonne yookait olivat kadonneet. Tuskin saan heitä kiinni. Vaikuttivat melko hyviltä kiipeilemään, Aidouru ajatteli, mutta lähti siitä huolimatta seuraamaan.
Yllätyksellisesti yookait eivät olleetkaan kovin kaukana. Aidouru jäi vähän matkan päähän seuraamaan tapahtumia. Isompi yookai vaikutti läksyttävän pienempää. Aidouru ei kyennyt täysin ymmärtämään, minkä takia, mutta eipä se häntä juuri kiinnostanutkaan. Häntä kiinnosti vain jokin mahdollinen keino saada jänis takaisin. Eipä sillä muuten niin väliä ollut, mutta häntä nyt vain sattui ärsyttämään suunnattomasti jos häneltä varastettiin jotain. Niin, oli hänelläkin ylpeytensä.

Fugurun näytti yrittävän polttaa toiseen Yookaihin reiän katseellaan. Hän nappasi jäniksen sen käsistä. Hän katsoi sivusilmällä lähestyvää Hanyoota ja heitti jäniksen sen suuntaan huutaen, "Koppi."

Hän käänsi huomionsa takaisin Yookaihin. "Ja nyt sinä." Hän sanoi Yookaille joka säpsähti näkyvästi ja näytti hätääntyneeltä, ehkä oli jopa vähän paniikissa. Fuguru antoi Yookaille sellaisen potkun että se lensi puunlatvojen yli jonnekin kauas. "Toivottavasti tippuu jokeen. Lähtisi edes tuo löyhkä."

Hän lähestyi Hanyoopoikaa. Toivottavasti tämä ei muutu rumaksi, hän toivoi. Hän ei luontaisesti luottanut kehenkään mutta yritti kovasti. Saa kyllä luvan olla ihan saamarin kiitollinen. Ei minua kesken lepohetken häiritä.,

Yhtäkkiä yookai heitti jäniksen Aidourun suuntaan ja huusi "koppi". Aidouru yllättyi aika lailla. Hän nappasi jäniksen lennosta ja jäi tuijottamaan vuoroin sitä ja vuoroin yookaita, hämmentyneenä tilanteesta. Ei hän aivan tätä ollut ajatellut.
Miksi se auttaa minua?, Aidouru ihmetteli. Luulisi, ettei jotain yookaita voisi vähempää kiinnostaa hanyoon ongelmat. Sitä paitsi, en minä ole mikään säälittävä kakara, joka ei pärjää yksin...
Pikkuyookai sai isommalta tuntuvan potkun ja lennähti jonnekin kauas. Aidouru vihelsi hiljaa yookain kadotessa näkyvistä. ''Sinne meni'', hän mutisi, ja kiinnitti sitten huomionsa toiseen yookaihin. Se lähestyi häntä.
Kun nyt ei tulisi tappelua. En tiedä juurikaan tuon voimista, eikä tämä sitä paitsi ole paras mahdollinen taistelukenttä...
Aidouru liikautti koirankorviaan ja laittoi samalla jäniksen vyölleen. Olkoon siinä toistaiseksi.
''Okei, ei mitään tietoa mistä hyvästä tuonkin teit'', Aidouru tokaisi. ''Olihan se kivasti tehty, mutta pärjään kyllä itsekin.'' Ei hän aivan noin ollut suunnitellut sanovansa, mutta ei voinut itselleen mitään. Häntä ärsytti se, miten monet yookait osasivat olla harvinaisen pöyhkeitä, etenkin hanyoita kohtaan jotka sitten olivat heille alinta pohjasakkaa. Tuon yookain ajatuksista hän ei tiennyt, mutta hänellä oli perusoletuksensa.

Fuguru tuijotti Hanyoota hänen lähes ympärivuorokautisella pokerinaamallaan. Hän kuunteli pojan puheita. Häntä huvitti pojan koppava asenne. "Minäpä kerron mistä hyvästä poju. Tuo äskeinen Yookai on paikallinen maanvaiva. Näpistelee ja ärsyttää kaikkia jotka se löytää. Yritti kerran viedä miekkanikin.", Hän hymähti ja otti miekan tuppineen vyöstään ja iski sen tupen pään maahan. Miekka oli runsaasti yli puolet hänen pituudestaan. "Saikin huomata että Myonakaa ei niin vain viedä. Sai kunnolla köniinsä ensimmäistä kertaa vuosiin. Luulin että se oli lähtenyt metsästä sen jälkeen. Taisin olla väärässä."

Fuguru siirsi suussaan tikun suupielestä toiselle. "Kerropa nimesi poju. Omani on Fuguru ja olen Yookai, jos et ole huomannut." Hän lisäsi viimeisen osan osoittaen kalkinvalkoisia kasvojaan ja kissamaisia silmiä jotka olivat keltaiset ja valkuaiset olivat mustat. "Aika vaikea olla huomaamatta. Voisitko uskoa että tätä lähemmäs en ihmismuotoa pääse? Olen aika säälittävä, vai mitä?." Fuguru nyökytti päätään itselleen sanoessaan olevansa säälittävä, pieni laiskahko hymy huulillaan. Hän tiesi pojan olevan varuillaan. Hän saattoi ymmärtää miksi. Kuka nyt luottaisi vasta tapaamaansa tyyppiin. Ei hän itse ainakaan.

//Sori pitkästä tauosta vastaamisessa, Tracon-säätäminen vei kaiken ajan. Nyt on kuitenkin conista selvitty! x'D//

Aidouru kuunteli miehen puhetta näpistelevästä yookaista sanomatta itse sanaakaan. Hän oli koko ajan hieman varuillaan.
Kun yookai tarttui miekkaansa, Aidourunkin käsi liikahti vaistomaisesta Genzaisen kahvalle. Yookailla ei kuitenkaan tainnut olla mielessä hyökkäys, joten Aidouru pakotti itsensä hieman rentoutumaan. Hän irrotti otteensa miekkansa kahvasta, kuitenkin valmiina tarttumaan siihen uudestaan mikäli tilanne sitä vaatisi.

Sitten yookai tiedusteli Aidourun nimeä, esitellen samalla itsensä. Aidouru virnisti ilottomasti. ''Ei kaikessa voi onnistua'', hän naurahti yhä samaan ilottomaan sävyyn. Pieni tuulenvire kulki oksiston läpi ja heilutti hänen hiuksiaan.
''Nimi on Aidouru'', poika sanoi, ''ja kuten varmaan huomasit jo, olen hanyoo.'' Aidouru vilkuili Fuguruksi esittäytynyttä yookaita arvioiden. ''Sikäli kun niillä tiedoilla mitään teet.''

//Eipä mitään. Ei se aikaa kaikkeen riitä //

Fuguru huomasi Aidouruksi esittäytyneen pojan vilkuilevan tätä ja vilkuili takaisin samalla mitalla ilmeettömillä kasvoillaan. Hän arvioi poikaa silmillään. "Kiva tutustua Aidouru. Teikäläisiä ei täällä päin yleensä näy. Mukavaa vaihtelua." Hän sylkäisi suussaan olevan tikun pois ja veti paitansa sisältä toisen ja laittoi sen suuhunsa. "Mitäs täällä päin tuollainen Hanyoo liikuskelee?"

Fuguru ei kuitenkaan jäänyt odottamaan vastausta. Hän otti miekkansa tupesta kiinni ja singauttamalla sen ylös hän sai miekan lentämään ulos tupesta. Hän heitti tupen viereensä ja nappasi jättimäisen miekan kouraansa ilmasta. "Kannattaa muuten mennä maahan." Hän sanoi liiankin rauhallisesti ja heitti miekkansa pyörimään häntä kohti. Fuguru oli nähnyt hänen takanaan Käärmeyookain, jonka häkin oli huomannut vasta hetki sitten. Hän toivoi että poika tekisi kuten käsketään. Hän myös tajusi että tulisi olemaan vaikea vetää miekka pois jos see juuttuisi puun runkoon. Hän pieksi itseään mielessään jo ajatellessaan niin typerää ajattelemattomuutta.

//Toivottavasti Aidouru tajuaa väistää. Muuten voi käydä köpelösti.//