Woke up with yawn, it's dawning, I'm still alive.

Mijiro nyökkäsi Ryuuzalle. "Selvä. Sanothan jos se alkaa mennä pahemmaksi tai jotain..." Sitten Mijiro arveli, ettei Ryuuza ehkä pitänyt hänen huolehtimisestaan. "Sori. Perusluonteeni on huolehtivainen, vaikka sinä et kyllä varmaan sitä tarvitse..."

Tunnit kuluivat, hitaasti mutta kuitenkin. Mijiro istui paikoillaan, ajatteli, veisteli jotain pientä puunpalasesta jonka sattui löytämään tienvierestä, puheli silloin tällöin Zaburin, ehkä Ryuuzankin kanssa. Rosvopariskunta muhinoi - luojan kiitos vain suudellen ja nojautuen toisiinsa siten miten köydellä sidotut kädet antoivat periksi, mutta Mijiro oli silti hiukan tyytyväinen, ettei nähnyt heitä, sellaiset asiat eivät kuuluneet julkiseen tienvarteen, hiiskatti vie -, toiset rosvot olivat melko hiljaa ja mutisivat jotain silloin tällöin.

Eräs leipurin apupoika kulki vaunujensa kanssa ohi heidän "majapaikkansa", ja Mijiro osti häneltä muutaman leivän, sillä hänellä alkoi olla nälkä. Poika selvästi kummasteli sekalaista, sidottua joukkiota, mutta antoi asian olla.

"Leipää, Ryuuza?" Mijiro kysyi, puolitti yhden leivän ja antoi toisen puolen Zaburille. "Pitäisiköhän heillekin antaa?" Mijiro kysyi, keikauttaen päätään sinne suuntaan, jossa rosvot olivat. "Sitä vain että syöminen voi olla hankalaa sidotuilla käsillä..."

Ryuuza hymähti, muttei sanonut mitään Mijiron huolehtivaisuus-kommenttiin. Jonkin ajan kuluttua se kuitenkin palasi hänen mieleensä, jostakin tuntemattomasta syystä, ja hän alkoi miettiä sitä omalta kantiltaan. Olihan hän itsekin huolehtivainen, tietyllä tapaa, ainakin Kentaa ja Chisaa kohtaan. Sen sijaan hän itse oli tottunut pärjäämään itsekseen. Kyllähän hänestä oli huolehdittu silloin, kun hän oli ollut nuorempi. Mutta vanhemmiten hän oli joutunut - vaiko kenties saanut - itsenäistyä nopeasti. Niin, hänhän oli ollut jo kauan se, joka oli huolehtinut; ei se, josta oltiin huolehdittu. Mutta ei hän sitä kaivannut, hän tuli toimeen itsekseen.
Ryuuza sulki silmänsä, hengitti syvään ja viipyili kipeässä menneisyydessään hyvän aikaa.

Aika mateli eteenpäin liiskatun etanan tavoin, mistä fiksuimmat saattaisivat saada pääteltyä, ettei aika tuntunut kuluvan ihan päätähuimaavan nopeasti. Ryuuza kulutti aikaansa miten milloinkin; syventyi ajatuksiinsa, vilkaisi Kinomiin päin todetakseen että sillä oli kaikki kunnossa, sulki parin nimeltä mainitsettoman rosvon touhut tajunnastaan, tarkisti miekkansa ja tikariensa terien kunnon vain todetakseen kaiken olevan mainiosti ja vaihtoi kenties muutaman sanan Mijiron ja Zaburin kanssa.

Mijiro kävi ostamassa ohikulkevalta leipurilta, tai mikä lie olikaan, leipää, ja tarjosi sitä Ryuuzallekin. Poika mietti hetken, ja sanoi sitten: ''Mikäs siinä, kiitos.'' Hän kurotti ottamaan vastaan Mijiron tarjoaman leivänpalan. //Oletan tässä nyt omiani, mutta kai noin sitten kävi x'DDD// Sen jälkeen Mijiro kysyi, pitäisikö rosvoillekin antaa jotain syötävää.
''Kai heidänkin täytyisi välillä syödä'', Ryuuza myöntyi. ''Mutta miten he tosiaan sitten söisivät, kädet sidottuina... Ainahan köyden voisi avata siksi aikaa, ellei muita vaihtoehtoja ole.''

//Tässä ei nyt oikein tapahdu mitään... ^^'//

Mijiro mutusti leipänsä, ja nyökkäsi Ryuuzan sanomisille. "No, minä en ainakaan rupea syöttämään heitä", Zaburi sanoi. "Avataan heidän köytensä yksi kerrallaan, kyllä me heidät kurissa saamme pidettyä."

//Tässä nyt oletan, että Ryuuza suostuu toimenpiteeseen//

Mijiro nousi ja asteli rosvojen luo. "Seitsemän kaiken kaikkiaan..." Lihaksiin isketty mies oli saanut jo liikuntakykynsä takaisin, mutta hänet oli sidottu kuten muutkin. Myös ne kaksi miestä, jotka olivat olleet tajuttomina, olivat heränneet. Mijiro otti muutaman leivän ja repi puolikkaan kaikille. Kolmannen leivän revittyään hän mietti hetken, ja otti yhden kokonaisen leivänkin mukaansa. "Tässä olisi leipää. Saatte syödä yksi kerrallaan." Ensin Mijiro irrotti toisen, rääväsuisemman naisen köydet, Zaburin vahtiessa silmä kovana. "Luuletteko että minä söisin teidän *****poikasten tähteitä!" hän huusi, mutta leivän saatuaan söi kuitenkin. Hänet sidottiin takaisin, ja seuraavaksi sai syödä se mies, jonka Mijiro oli tyleetannut. //Mikä sana xD//

Sitten Mijiro meni parin luo. Saoralle hän tarjosi kokonaisen leivän. "Miksi minä saan enemmän kuin muut?" hän kysyi epäilevänä. "Sinun pitää saada syötävää kahden edestä. Vatsa-asukki tarvitsee osansa." Naisen syödessä Mijiro kääntyi Ryuuzaan ja Zaburiin päin. "Tuli muuten mieleeni... Kai näillä jokin saalispaikka jossain on? Sekin pitäisi varmaan tarkistaa."

Ryuuza nyökkäsi ja mutisi jotakin hyväksyvää. Oli tosiaan helpointa, jos rosvot söisivät yksitellen, eikä ketään ainakaan joutuisi syöttämään. Mijiro otti ilmeisesti rosvojen ruokkimisen hoitaakseen, ja Zaburi vahti vieressä. Ryuuza päätti jättäytyä hieman sivummalle; hän oli varma siitä, että jos joku kapinoisi vastaan niin Zaburi kyllä saisi asiat taas pian raiteilleen, ja sitäpaitsi kolmas ihminen olisi luultavasti tässäkin tilanteessa vain tiellä. Hetken aikaa Ryuuza mietti, miten soturit aikoivat vapauttaa rosvot yksitellen, kun köysi oli yhtenäinen, mutta kun asiat näyttivät sujuvan, hän antoi asian olla. Toisella rosvojoukon naisjäsenistä oli taas jotakin sanottavana, mutta Ryuuza antoi sen mennä ohi korviensa. Tuskin se oli mitään kovin tärkeää.

Jonkin ajan kuluttua Mijiro otti puheeksi rosvojen mahdollisen saaliskätkön. Ryuuza kohautti olkiaan. ''Hyvin mahdollista'', hän sanoi. ''Mutta meidän ei kannata lähteä tuosta noin vain etsimään mitään sellaista, vaan kyseltävä näiltä ystäviltämme'', Ryuuza sanoi lausuen sanan 'ystäviltämme' ironiseen sävyyn. ''Mikäli saamme jotain tietoja, minä voisin ainakin lähteä katsomaan, jos jotain löytyy. Tällainen istuskelu alkaa hiljalleen kyllästyttää.''

//Taas mä kirjoitin tämmösen pätkän jossa ei tapahdu mitään -_-'
Koyuki ja Keiji voisivat ehkä ilmestyä kohta... Vai olisiko sun mielestä parempi vasta joskus myöhemmin? Aattelin että olis kiva jos ne tulis ennen niitä poliisijoukkoja, mutta mitä mieltä sä olet? ^^//

"Joo, en minä ajatellutkaan että aletaan sitä ihan summanmutikassa etsiä..." Mijiro sanoi samalla kun Saora oli saanut syötyä. Seuraavaksi puolikkaansa söi Hitakuro - mutisten - ja Saoran isä.

"No niin. Tehän olette siis työstelleet ainakin neljä vuotta?" Mijiro kysyi, kun loput miehet söivät. "Teillä täytyy siis olla jonkin sortin piilo- ja kätköpaikka. Olisin... Hyvin mielissäni jos kertoisitte missä se on." "JA V***T ME MITÄÄN TEILLE LANTAKASOJEN SIKIÖILLE KERROTAAN!!!" Mistä tuo nainen keksii noita loukkauksia? "Jos luulette että kerromme teille jotain, olette aika järjettömiä", Hitakuro sanoi ihmeen rauhallisesti. "Isä, älä lavertele", Saorakin sanoi.

No, en minä olettanutkaan että se menee näin helposti... Mijiro kääntyi Zaburiin ja Ryuuzaan päin. "Ideoita näiden suostuttelemiseksi...?"

//Koyuki-san ja Keiji-san saavat tulla milloin haluat, kyllä he ovat ihan tervetulleita sekoittamaan pakkaa ^^//

Mijiro yritti kysyä kätköpaikasta, mutta sai vastaukseksi vain huutoa ja muuta kovaäänistä vastustusta. Ryuuza pyöritteli silmiään. Okei. Nyt olen vakuuttunut. Jopa Atsuko keksii parempia solvauksia kuin tuo nainen.
Mijiro kääntyi Ryuuzan ja Zaburin puoleen ja kysyi ideoita rosvojen suostuttelemiseksi. ''Käytetään lievää ja tarvittaessa kovempaakin väkivaltaa ja jossei se auta niin joltain lähtee henki'', Ryuuza tokaisi neutraalilla äänellä ja sai ainakin koko rosvojoukon jakamattoman huomion. ''Mitä helkattia?'', Hitakuro kysyi epäuskoisena. Ryuuza huokaisi. ''Se oli vitsi'', hän sanoi ilottomasti. ''Ja samalla testi, jos vaikka olettekin tarpeeksi typeriä kertomaan kaiken kun hieman uhkailee.'' Ryuuza kohautti olkiaan. ''Sitä voisi kutsua vaikkapa eräänlaiseksi provosoinniksi. Nyt ainakin tiedän, ettette ole tyhmiä. Ymmärtänette siis järkisyitä, joiden nojalla teidän olisi parasta kertoa kätköpaikkanne sijainti nyt välittömästi.''
''Kerro yksikin, senkin...'', kuului rääväsuisemman naisen suunnasta. Ryuuza keskeytti naisen puheen alkamalla puhua itse ja luomalla naisen suuntaan kylmän katseen. ''Ensinnäkin, tiedättekin jo että heti kun poliisijoukot saapuvat tänne, teidät vangitaan, sanoisinko, virallisesti'', hän sanoi viileän asiallisella äänellä. ''Saatte rangaistuksen vähintään meidän kimppuumme hyökkäämisestä. Nyt kun myös omin sanoin olette kertoneet meille ryöstelleenne jo neljän vuoden ajan, teitä rangaistaan senkin nojalla. Tsuwamonolaisten joukot tutkivat jokaisen kolkan lähialueilla, tarvittaessa koko Airandolla, löytääkseen saaliinne kätköpaikan. Ja kaikesta päätellen sellainen on, kun sitä noin suojelette. Olette vangittuina joka tapauksessa niin kauan, kun kätköpaikkaa etsitään, ja joudutte useisiin kuulusteluihin ja ehkä muuhunkin epämiellyttävään.'' Ryuuza piti jälleen tauon. ''Kun kätköpaikka on löydetty, sen arvo tutkitaan, ja rangaistustaikaanne lisätään. Se lisääntyy myös siitä, että kieltäydyitte yhteistyöstä kun pyysimme teitä kertomaan kätköpaikan sijainnin. Joudutte kärsimään rangaistustanne kauan, kun kaikki tämä lasketaan yhteen. Hienoa elämää se on lapsellekin, elää vangittuna.'' Saora ja Hitakuro vilkaisivat toisiinsa. Ryuuza huomasi sen ja hymyili huomaamattomasti nanosekunnin ajan.
''Mutta, mikäli paljastatte saaliin kätköpaikan meille ettekä kieltäydy yhteistyöstä, rangaistusaikanne lyhenee huomattavasti ettekä todennäköisesti joudu minkäänlaisiin kuulusteluihin. Ajatelkaa, kuinka paljon hyödytte siitä, jos kerrotte meille nyt missä saaliinne kätköpaikka on. Vankeusaika tuskin on kovin miellyttävää kenellekään, mutta se käy helposti rankaksi etenkin vanhemmille ihmisille ja lapsille.''
Ryuuza hiljeni ja katseli hetken aikaa rosvojen ilmeitä. Ilmeisesti hänen puheillaan oli edes jonkinlainen teho. Oikeastihan hän ei tiennyt paljoakaan tsuwamonolaisten rangaistusjärjestelmistä, mutta hän oletti asioiden olevan suurinpiirtein niinkuin hän oli sanonut. Tai no, tuskinpa tsuwamonolaiset tutkisivat koko Airandoa yhden maantierosvojen saaliskätkön tähden, mutta eiväthän rosvot sitä tienneet.
Ryuuza vilkaisi huomaamattomasti Mijiroa ja Zaburia, viestien katseellaan että 'pysykää juonessa mukana.' Oikeastaan viesti oli lähinnä Zaburille, sillä Mijirohan ei sitä nähnyt. Ryuuza nyökkäsi myös lyhyesti Mijiroa kohti yhä Zaburia katsoen, tarkoittaen, että selventäisi asian hänellekin. Sitten hän kääntyi takaisin rosvojoukkoon päin, ennen kuin kukaan oli ehtinyt huomata hänen sanatonta viestintäänsä sotureiden kanssa.

//Okei ^^
Hah, Ryu on aika ovelus <3//

Mijiro sai vastauksen nopeasti, kun Ryuuza alkoi suoltaa tekstiä niin että heikompaa hirvitti. Ja ilmeisesti se toimi, sillä tyypit ainakin kuuntelivat tarkkaavaisina. Mijiro nyökkäili pojan puheille - tottahan poitsu puhui. Tai no, koko Airandon etsimisestä voitiin keskustella, mutta muuten. Totta, voi lapsiraukkaa, eihän se ole mitään pahaa tehnyt. Minä voisin joskus käydä piristämässä sen päivää, jos he nyt joutuvat olemaan siellä kauankin... Olen aika hyvä lasten kanssa, vaikka itse sanonkin...

Äkkiä Saora alkoi itkeä. "Se... Se on meidän kotimme... Älkää tehkö sille mitään, kiltit... Älkää tuhotko sitä... Pikkuinenkin on saanut alkunsa siellä..." Mijiro hautasi hiukan kasvojaan käteensä. "Meitä ei - anteeksi vain - kiinnosta teidän yksityiselämänne. Mutta emme hajota kotianne yhtään enempää kuin on tarvis, ja se tarvekin vähenee jos kerrotte suoraan niin ei tarvitse rikkoa paikkoja etsiessä." Saora nyyhkäisi, ja Hitakuro alkoi puhua. "Älä itke, Sacchan... Hyvä on. Jos minä kerron, niin lupaatteko että lapsi saa mennä vankilan ulkopuolellekin? Sehän on viaton." "Emme me voi sellaista luvata, mutta on niin ennenkin tehty. Sitä paitsi jos kerrotte nyt, en usko että vietätte siellä niin kauaa että lapsenne oppii kunnolla menemään", Zaburi sanoi.

Hitakuro oli hetken hiljaa. "Hyvä on, minä kerron." "MITÄ? Et kai sinä Hitakuro nyt rupea lavertelemaan! Kuinka sinä..." rääväsuisempi nainen alkoi kiljua, mutta Hitakuro vaiensi hänet äkkiä. "Kita kiinni, Kigoe. Minä olen tämän porukan johtaja. Piilopaikkamme ei ole kaukana täältä. Puoli kilometriä tästä tuonne metsään, siellä on maanhalkeamaan rakennettu suurehko mökki, joka on peitelty kaiken maailman kasveilla sun muilla. Ovi ei ole koskaan lukossa ja saaliit ovat..." "Hitakuro, nyt kyllä turpa kiinni!" "Kigoe, jos avaat sen sekaantuvan leipäläpesi vielä niin voit olla varma että sinulla on pahempaakin huolehdittavaa kuin nämä soturit!"

Kaksi raivohullua ihmistä, jotka eivät todellakaan ajattele mitä suustaan päästävät. Nainen oli Hitakuron huudon jälkeen hiljaa. "Niin, saaliit ovat kellarissa lattian alla. Kellarinluukku on minun ja Saoran huoneen kulmassa, sitä ei huomaa helposti. Ei niitä paljon ole, emme ryöstele joka päivä ja suurin osa on käytetty."

"No, luulisin ettei noilla tiedoilla tarvitse tuhota mitään." Mijiro kääntyi Ryuuzaan päin. "Kuule, Ryuuza... Oletko harkinnut kuulustelijan uraa? Tuo oli todella vaikuttavaa", hän kuiskasi pojan korvaan ja virnisti. "Pitäisikö meidän lähteä tutkimaan asiaa? Ja pitäisikö ottaa yksi mukaan, noin niinkuin oppaaksi?"

//Ei Mijirolle tarvitse selventää, kyllä se tajuaa muutenkin xD Mä muuten nimitän noita aika hauskasti, Hitakuro on väännös hittakusta joka tarkoittaa varasta ja wamekigoe tarkoittaa huutoa xD En muista oliko Saora joku väännös...//

Ryuuza katseli rosvojen miettiviä ilmeitä ja odotti jonkinlaista vastausta. Aivan kuten hän oli arvellutkin, ei rosvoja kannattanut yrittää saada puhumaan uhkailemalla. Etenkin tässä tilanteessa oli ollut järkevämpää vedota niihin asioihin, jotka muutenkin huolestuttivat rosvoja tai olivat muuten heille tärkeitä. Saoran ja Hitakuron lapsi ja Saoran isä. Etenkin, kun ainakin Ryuuzasta vaikutti siltä kuin Hitakurolla olisi jonkinlainen johtoasema.
Yhtäkkiä Saora ikään kuin murtui, ja alkoi tunteilla kodistaan. Ryuuza oli samaa mieltä Mijiron kanssa siitä, ettei heille tarvinnut alkaa kertoilla faktoja rakastavaisten yksityiselämästä. Ryuuza pyöritteli jälleen silmiään. Mikä ihme näitä ihmisiä oikein vaivaa…
Mijiro ja Zaburi puhuivat Saoralle ja Hitakurolle, ja Ryuuza nyökkäsi taustalla silloin tällöin, kuin todentaakseen osaltaan sen, mitä soturit olivat sanoneet. Ja sitten Hitakuro vaikutti tulleensa järkiinsä. Hän kertoisi, missä kätköpaikka oli. Ryuuza hymyili jälleen, hyvin lyhyesti mutta kuitenkin. Hän tunsi pientä ylpeyttä siitä, että rosvot suostuivat yhteistyöhön, mutta hän tukahdutti sen tunteen pian. Ei ollut hyväksi, jos ylpistyi.
Kigoeksi kutsutulla naisella oli - yllätys yllätys – vastaansanomista, mutta Hitakuro tukahdutti sen. Samalla Ryuuza sai vahvistuksen siitä, että Hitakurolla oli suurin päätäntävalta.
Ryuuza kuunteli tarkkaavaisesti Hitakuron sanoja ja painoi ne mieleensä. Kigoe sanoi, tai pikemminkin huusi, jotakin väliin mutta Hitakuro sai hänet hiljenemään uudestaan.
Kun soturit ja Ryuuza olivat saaneet tarvittavat tiedot, Ryuuza huomasi yhtäkkiä Mijiron kumartuneen sanomaan hänelle jotakin. Poika virnisti kuultuaan miehen sanat. ’’Kiitos, ‘’ hän sanoi. ’’Ja ei, en ole harkinnut. Pitäisiköhän?’’, hän naurahti hiljaa.
’’Kannattaa tosiaan käydä tarkistamassa, puhuivatko he totta’’, Ryuuza vahvisti. ’’Ja voisi olla hyödyksi, jos ottaisimme jonkun mukaan. Meidän kannattaa varmaan tehdä niin, että kaksi meistä lähtee kätköpaikan luo yhden rosvojoukon jäsenen kanssa, ja yksi jää vahtimaan näitä sidottuja tänne tien viereen.’’ Ryuuza vilkaisi rosvojoukon suuntaan. ’’Ketkä sitten lähtevät sinne kätköpaikalle?’’, hän kysyi Mijirolta ja Zaburilta. ’’Ja kuka noista rosvoista olisi järkevintä ottaa mukaan? Luulen, että tuon Saoran ja vanhan miehen voi jättää vaihtoehdoista pois. Ja tuon toisenkin naisen, ei sitä huutoa kuuntele kukaan…’’ Ryuuza oli hetken hiljaa. ’’Hitakurosta en tiedä. Hänellä on paljon meitä vastaan, mutta nyt hän on ollut avulias… Hmm. Olisi ehkä paras ottaa joku noista, jotka ovat seuranneet hiljaa sivusta koko tämän ajan, niin vältymme todennäköisesti välikohtauksilta.’’

//No, Ryu nyt varmisti että kaikki tajusivat suunnitelman x’D Hauskoja nimiväännöksiä, muuten ^^
Musta tuntuu että Ryu on koko ajan organisoimassa jotain xDDD Ja se muuten puhui ihan jäätävän paljon tuossa viime roolissani, ollakseen luonnehdittu hiljaiseksi xD No, nyt täytyi olosuhteiden pakosta hieman ruveta selittämään. ^^//

Mijiro hymyili Ryuuzan vastattua hänen kysymykseensä. "Ehkä. Tosin taisimme luvata Chisalle ettemme värvää sinua..."

Hän nyökkäsi Ryuuzan suunnitelmalle. "Minä voin lähteä sinun kanssasi, Ryuuza. Ja Zaburi voi jäädä tänne, hän saa kyllä pidettyä heidät kurissa." "Joo, minä en halua lähteä rämpimään metsään." Ryuuzan puhuessa siitä, kuka roistoista otettaisiin mukaan, Saora hiukan kimpaantui. "Kuules nyt nulikka, vaikka minä olenkin paksuna niin ei se tarkoita että olisin avuton tytteli joka ei voi tehdä yhtikäs mitään! Saakeli kyllä minä nyt omaan kotiini pystyisin teidät johdattamaan, ärsyttäviä aliarvioijia mäkäti mäk..." "Rauhoitu nyt, kulta."

"Minä menen, Hitakuro." Miehen ääni, jota Mijiro ei ollut kuullut aikaisemmin - ainakaan jos taisteluhuudahduksia ei lasketa - kuului vähemmän äänessä olleiden rosvojen luota. Ääni vaikutti Hitakuroa vanhemmalta, Mijiro arvioi Hitakuron äänen perusteella noin kolmekymppiseksi, tämä mies taas vaikutti kymmenisen vuotta vanhemmalta, nelissäkymmenissä olevalta. Mies taisi olla se, jonka Ryuuza oli taltuttanut. "Niin, Daiyahan on siellä", Hitakuro vastasi. Daiya? Oliko näitä roistoja vielä enemmänkin? "Kuka on Daiya?" Zaburi ehti kysyä ennen kuin Mijiro sai suunsa auki. "Minun tyttäreni. Luuletteko te että Hitakuro on ainoa täällä joka on saanut naista?" "Herran jestas ihmiset, täällä on alaikäisiä paikalla! Lakatkaa puhumasta pervouksianne!" Mijiro suutahti, enemmän kuitenkin huoahtaen kuin vihaisena. Sitten hän jatkoi. "Onko siellä muita kuin tämä tyttö?" "Ei. Me kaikki muut olemme tässä." "Teillä on siis nuori tyttö yksin kotona, ettekä pidä ovea lukittuna? Tajuatteko mitä..." Mies naurahti. "Voi kuule, Daiyan raivokohtaus riittäisi karkottamaan armeijallisen äijiä. Ottanut tädiltään huonoja raivovaikutteita..." "Jaa miten niin?" kuului Kigoen ääni. "Olisit tyytyväinen että tyttö osaa pitää puoliaan! Olen antanut tytöllesi äidillistä rakkautta aina siitä asti kun Niniko potkaisi tyhjää."

"Takuri lähtee siis teidän mukaanne", Hitakuro keskeytti sisarusten puheen. Mijiro kävi irrottamassa Takuriksi kutsutun miehen köydet, ja kääntyi Ryuuzaa kohti. "Mennäänkös sitten? Kyllä minä tämän saan pidettyä kurissa näin."

//15-vuotias organisoi kahden aikuisen tsuwiksen kanssa... Roolit kunnossa? xD//

Ryuuza nyökkäsi Mijirolle ja Zaburille. Hän kieltämättä halusikin lähteä välillä liikkeelle; seisoskelu, tai tässä tapauksessa istuskelu, oli niin tylsää.
Saora ei ilmeisesti pitänyt Ryuuzan sanoista liittyen siihen, kuka rosvoista tulisi näyttämään tietä kätköpaikalle. Saoran valitettua aikansa Hitakuro onnistui hiljentämään hänet. Ryuuza kohautti olkiaan. ''Ehkä, mutta ajattelinkin ettet jaksa kuunnella 'ärsyttävää aliarviointiamme' koko aikaa'', hän sanoi hieman ironiaa äänessään. Hän ei jäänyt seuraamaan Saoran reaktiota, vaan kääntyi takaisin sotureiden puoleen. Minusta alkaa tuntua siltä, että kunhan tämä joukkio vapautuu rangaistuksestaan, saan heidät kaikki roikkumaan kurkkuuni, Ryuuza ajatteli ja virnisti ilottomasti.

Pian ilmaantui vapaaehtoinen lähtemään heidän mukaansa kätköpaikalle. Ryuuzan oli virnistettävä lyhyesti uudelleen, kun huomasi kuka tämä vapaaehtoinen oli. Sitten keskusteluun ilmestyi aivan uusi nimi. Daiya?
Ryuuza ei ehtinyt arvuuttelemaan kukahan tuo Daiya oli, kun Zaburi jo kysyi. Vastaus tuli pian, ja sen mukana jotain muutakin, mihin Mijirolla meni hermo. Ryuuza huokaisi hiljaa, tuskin havaittavasti. Ei hänkään nyt mikään lapsi ollut, viisitoista oli kuitenkin jo mittarissa. Ei sillä että häntä olisi huvittanut kuunnella, ei todellakaan huvittanut.
Tämän jälkeen alkoi taas rosvojen välinen perhekeskustelu, jossa Mijirokin oli alkuun mukana. Ryuuza kuunteli sitä puolella korvalla, ja tarpeeksi tarkkaavaisesti ymmärtääkseen, että huutoa voisi olla luvassa vielä lisää.

Kun keskustelu oli käyty, Mijiro kävi hakemassa Takuriksi kutsutun miehen ja ehdotti liikkeellelähtöä. Ryuuza nyökkäsi. ''Mennään.'' Sitten hän kääntyi Takurin puoleen. ''No, mihin suuntaan tästä sitten kuuluisi lähteä?''

//No, Ryu nyt on... Ultimate Ryu x'DDDDD
Hajosin ihan täysin, kun luin tosta viime roolistas ensin että ton tyypin nimi olisi 'Taikuri' ja sitten tajusin, että se onkin 'Takuri' x'DDDDDD//

Mijiro piteli Takuria, kun Ryuuza tiedusteli mieheltä tietä perille. "Tuonne", mies sanoi, ja ilmeisesti osoitti jonnekin suuntaan. Sitten Mijiroa äkkiä vetäistiin johonkin suuntaan. "Ai niin, sinä taisit olla sokea. No, seuraa minua." Muutaman askeleen kuluttua Mijiro tunsi tien muuttuvan ruohikoksi, he taisivat tulla metsään. He kävelivät siellä muutaman hetkisen, Mijiro sai koko ajan varoa kaatuneita puunrunkoja sun muita. Takuri oli kiltisti, hän taisi olla rauhallisempi kuin muut ryhmän jäsenet.

"No niin, siinä se on." Mijiro ei nähnyt, mutta hän arveli mökin olevan edessä. Hän kuuli oven avautuvan, ja äkkiä ilmoille kajahti huuto. "Isä! Mitä ihmettä...?" "Jäätiin kiinni, Daiya. Tsuwamonolaisille." Askeleet tulivat lähemmäs. "Kuulkaas nyt, päästäkää isä heti vapaaksi, te piisaminsyljellä vuoratut itikantoukat!" Kyllä, selvästi viettänyt aikaa Kigoen kanssa. Tytön ääni oli ehkä kolme-, neljätoistavuotiaan. "Daiya kiltti, älä huuda. Se ei auta yhtään." Vaan äkkiä askeleet menivät siihen suuntaan, jossa Ryuuza oli. "Oi, oletko sinäkin Tsuwamonon urhea soturi? Tosi komea!" Mijiron kulmat nousivat hiukan. Tyttö puhui mitä ilmeisimminkin Ryuuzalle.

//Hei, jos haluat lisätä tuohon matkaan jotain niin ihan vapaasti ^^ Hehee, Taikuri xD Vähänkö repeäisin jos jossain mangassa olisi Taikuri, ihan hyvin vois olla xD//

Ryuuza seurasi Mijiroa ja Takuria, pitäen samalla viimeksimainittua hieman silmällä. Mijirohan ei välttämättä huomaisi tarpeeksi aikaisin, jos Takuri aikoisi jotakin. Kuitenkin mies oli rauhallisen ja tyynen oloinen, joten Ryuuza päästi välillä katseensa harhailemaan, tutkimaan ympäristöä. Metsä vaikutti siltä, kuin se olisi saanut kasvaa jo kauan - puut olivat sitä suurempia, mitä pidemmälle käveli, ja lahoavaa ainetta oli paljon. Matka sujui rauhallisesti, ja pian Takuri ilmoitti heidän olevan perillä.

Ryuuzan oli myönnettävä, että kätköpaikka oli taidokkaasti, no, kätketty. Se ei juurikaan erottunut ympäristöstä, eikä sitä välttämättä edes huomaisi vaikka kävelisi ohi. Etenkin, jos olisi kävellyt 'takapihan' puolelta.
Yhtäkkiä ovi avautui ja tyttö ilmestyi ovensuulle. Ryuuza arveli tämän olevan se aiemmin mainittu Daiya. Ryuuza arvioi tytön olevan häntä itseään vuotta tai paria nuorempi, mikä yllätti hänet, sillä puheiden perusteella hän oli olettanut tytön olevan enintään kahdeksan.
Takuri selitti tytölle tilanteen, ja siitäkös tämä tulistui. Hän tuli lähemmäs kolmikkoa ja alkoi sitten suoltaa samantyyppisiä mauttomia solvauksia, joita oli kuultu tämän päivän aikana jo enemmän kuin tarpeeksi. Ryuuza myönsi mielessään, että Daiya tosiaan muistutti Kigoeta. Jopa pelottavan paljon.
Takuri rauhoitteli tytärtään, mutta yhtäkkiä tyttö ilmestyikin Ryuuzan eteen. Poika katsoi häntä kurtistaen kulmiaan. Mitä hän nyt...
Vastaus, tai ainakin jokin siihen suuntaan kallistuva puheenvuoro, oli vähintäänkin hämmentävä. Ryuuza kohotti kulmiaan yllätyksestä, mutta huomasi kurtistaa ne pian uudelleen. Perin mielenkiintoista, ainakin ottaen huomioon että vielä puoli minuuttia sitten olin 'piisaminsyljellä vuorattu itikantoukka'...
''Hauska tavata sinutkin'', Ryuuza sanoi lyhyesti, neutraalilla äänellä, ja käänsi sitten katseensa Takuriin. ''Missä päin saaliinne ovat?''
Takuri otti muutaman askeleen eteenpäin, varmistaen että Mijiro pysyi mukana. ''Täällä, seuratkaa minua.'' Ryuuza käveli miehen perässä, ja Daiyakin lähti seuraamaan heitä.
Takuri johdatti Mijiron ja Ryuuzan huoneeseen ja nyökkäsi katsoen lattiaa. ''Lattialuukku on tuolla.''
Ryuuza nyökkäsi ja siirtyi tarkastelemaan lattialuukkua lähemmin. Hän siirsi luukun päällä olleen pienen, puisen pöydän sivuun ja etsi sitten avaamismekanismia. Luukussa ei näkynyt olevan kahvaa, joten Ryuuza otti Yun huotrastaan. Hän pujotti tikarin terän luukun ja lattian väliin ja nosti sen avulla luukun kantta sen verran, että sai sen reunasta kiinni käsin. Hän avasi luukun ja vilkaisi alas.

//Taikuri on kyllä hieno nimi x'3//

Ryuuza ei tainnut hirvittävästi ilahtua Daiyan ihastuksenosoituksesta, hän kuittasi sen rauhallisella kommentilla. Sen jälkeen Takuri johdatti heidät sisälle taloon. He ilmeisesti kävelivät yhden suuremman huoneen läpi, ja tulivat sitten pienempään huoneeseen, joka kaiketi oli se Hitakuron ja Saoran makuuhuone. Takuri näytti, missä luukku oli. Mijirohan ei luukun sijainnista tajunnut pelkkien sanojen perusteella mitään, mutta ajatteli, että Ryuuza hoitaa homman. Pian luukku kuuluikin avautuvan. Mijiro meni äänen suuntaan, polvistui ja tunnusteli lattiaa. Äkkiä hänen kätensä osuikin tyhjän päälle. "Näkyykö siellä jotain?" hän kysäisi. "Sinun on varmaan parempi mennä hakemaan saaliit. Raha sun muu arvotavara kun ei tuppaa pitämään ääntä... Autan sitten jos täytyy."

//Sori, lyhyt, mutta ajattelin ettei Mijiro ehkä ole paras kellareiden koluaja... Mistä Ryuuza/sinä muuten oletit että Daiya on niin pieni? Ei kai siinä sen iästä puhuttu mitään...? Sitä paitsi alle kahdeksanvuotias ei kyllä kauheasti varmaan pärjää yksin kotona...//

Ryuuza katseli alas. ''Kyllä siellä ainakin jotain on'', hän vastasi Mijirolle. Sitten hän vilkaisi ensin Takuria ja sitten Daiyaa. Tuskin he mitään tekisivät, vaikka jäisivätkin periaatteessa huoneeseen kolmisin sokean kanssa. Ja kyllähän Takuri oli jo nähnyt, mitä Mijiro pystyi tekemään.
Ja kun asiaa tarkemmin ajattelee, Ryuuza totesi mielessään, minä olen ainoa joka voi mennä tuonne alas. Mijirohan ei tosiaan näe, mitä siellä on, ja Takuri, ties vaikka hän karkaisi jonkin salakäytävän kautta... Mutta jättäisikö hän tyttärensä "kahden" soturin armoille? Ja Daiya... Niin, ei hänestäkään voi mennä takuuseen.
''Menen tuonne alas. Katsotaan mitä löytyy,'' Ryuuza sanoi Mijirolle ja katui sanavalintaansa lähes välittömästi.
Ryuuza tarttui lattiassa olevan aukon reunaan, ja heilautti itsensä siitä kiinni pitäen alas. Kellarikerros ei ollut kovin korkea, ja vaikkei Ryuuza vielä mikään pitkänhuiskea ollutkaan, hän joutui kuitenkin kumartumaan. Alhaalla oli pimeää, ainoa valonlähde oli avonainen luukku.
Ryuuza teki pikaisesti arvion siitä, mitä kätkössä oli. Rahaa löytyi ainakin, lisäksi koruja ja joitain muita arvoesineitä, kaksi erittäin lyhyttä tikaria, joitakin koristeltuja käyttöesineitä sekä kullattu vaasi.
''On täällä jonkin verran tavaraa'', Ryuuza huikkasi Mijirolle. ''Otammeko nämä mukaan vai laitammeko poliisijoukot hakemaan sitten kun he tulevat?''

//Hah, ehkei xDD
En mä tiedä miks mä niin oletin, mulle vaan tuli sellanen mielikuva että se ois melko pikkuinen ^^'//

Mijiro kuunteli, kun Ryuuza laskeutui alas kellariin. Takuri ja Daiya olivat kumpikin hiljaa, taisivat seurata tarkkaavaisesti mitä tapahtuisi. Sitten Ryuuza hihkaisi, että kyllä siellä tavaraa oli. "Ai, paljonkin? No, jos sitten jätetään ne tänne. Saavat muut sitten huolehtia niistä." Mijiro nousi ylös, ja odotti kunnes Ryuuza oli tullut ylös kellarista.

"Olikos teillä muuta, vai mennäänkö takaisin?" Takuri kysyi. "Ei kai meillä muuta", Mijiro vastasi. He kävelivät isompaan huoneeseen. "Tuo äskeinen oli Saoran ja Hitakuron makuuhuone, tuo tuolla on Kigoen ja Daiyan huone ja tuo on minun, Idesawan ja Rezuten huone. Tuo on tyhjillään. Ukko nukkuu tässä isossa huoneessa, ollut täällä sen verran vähän aikaa. Ihan vain jos haluatte tonkia muita huoneita." "Ehkä emme kuitenkaan."

"Kuule, komistus... Saanko minä pikku pusun muistoksi sinusta?" Mijiro otti oikeuden olettaa, että Daiyan ääni puhui Ryuuzalle. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Takuri kuitenkin puhui. "Daiya, sinun täytyy nyt olla täällä yksin vähän aikaa. En tiedä, kauanko joudumme olemaan vankeudessa, mutta uskon että pärjäät täällä..." "Totta kai pärjään, et kai luule minua pikkulikaksi!" Aika riskialtista jättää alaikäinen tyttö yksin ehkä jopa vuosiksi..., Mijiro ajatteli, muttei puuttunut rosvojen asioihin. "Eikä sitten mitään poikaryntäystä tänne, Daiya! En halua huomata olevani isoisä kun palaan." "Joo joo. Mutta miten on, komistus?"

//Sekavaa tekstiä nyt, sori...//

''Ei täällä nyt erityisen paljon ole, mutta sen verran kuitenkin että lienee parasta jättää nämä poliisijoukoille'', Ryuuza sanoi ja tarttui sitten aukon reunoihin. Hän ponnisti jaloillaan saadakseen hieman vauhtia ja heilautti itsensä ylös. Hän vilkaisi luukkua, ja päätti jättää sen auki.
Takuri kysyi, halusivatko he tutkia muita huoneita, mutta Mijiro kieltäytyi. Ryuuza nyökkäsi. ''Poliisijoukot tutkivat sitten, jos haluavat. Meidän tehtävämme oli lähinnä tarkistaa, että täällä tosiaan on jotakin.''

Yhtäkkiä Ryuuza kuuli Daiyan puhuvan, ja kääntäessään katseensa tätä kohti hän huomasi tytön tuijottavan häntä silmiin. Ryuuza tunsi itsensä jälleen hieman hämmentyneeksi, mutta onneksi Takuri ikään kuin pelasti hänet. Ryuuza kuunteli isän ja tyttären keskustelun puolella korvalla ja vilkaisi ovelle päin. Pian Daiya kuitenkin puhui jälleen hänelle, ja Ryuuza käänsi katseensa takaisin tyttöön. Hän oli lyhyen hetken ajan hiljaa, ja huokaisi sitten.
''Kuules nyt, Daiya tai kuka sitten oletkaan'', Ryuuza aloitti. ''Ymmärrätkö nyt varmasti, että pidätimme juuri isäsi ja muut rosvojoukon jäsenet? Sinun pitäisi kaiketi olla lähinnä vihainen. Tuskin haluat muistella minua myöhemmin'', hän sanoi.
Ryuuza vilkaisi Mijiroa. ''Kuule, tarvitseeko meidän ottaa hänet mukaan vai voiko hän jäädä tänne? Hän kuitenkin on ilmeisesti joukkion jäsen, mutta tuskin hän on osallistunut toimintaan'', poika sanoi. Mielessään hän toivoi, ettei Daiyaa tarvitsisi ottaa mukaan. Tytöllä kun vaikutti oleva jonkinlainen kumma taipumus lirkutella hänelle.

//Ei se nyt niin sekavaa oo ^^
Mua huvittaa ihan kauheesti toi kuinka Ryu hämmentyy kun Daiya vähän puhuu tommosia x'DDD Anteeksi nyt vaan, Ryu darling <3//

Daiyan höpötyksen jälkeen Ryuuza antoi hänelle vastauksen, joka oli aika lailla samansuuntainen kuin Mijiro oli olettanutkin. "Mutta sinä olet niin komea, ja sinähän olet vain nuori ja teet kuten tuo iso paha mies käskee..." Jaha, minut on tituleerattu isoksi pahaksi mieheksi. Mielenkiintoista. "Jos hän haluaa tulla isänsä mukaan, miten minä tekisin jos olisin tuon ikäinen ja joutuisin muuten olemaan vuosiakin yksin kotona, niin totta kai otamme hänet mukaan, mutta ellei hän halua, emme tietenkään ota häntä, eihän hän ole mitään tehnyt." "En minä minnekään vankilaan tule! Pärjään aivan hyvin itsekseni!" Takuri naurahti. "Uskokaa pois, hän pärjää." "Selvä, mutta tytön on paras olla tekemättä saaliillenne mitään. Jos se on kadonnut, poliisijoukot tietävät ketä syyttää."

"Anna minulle nyt pusu. Kiltti..."

Ryuuzaa hieman huvitti, kun Daiya sanoi Mijiroa "isoksi pahaksi mieheksi". Hänellä kun oli sellainen mielikuva, että Mijiro oli lempeä ja kiltti mies. Jos heistä kahdesta olisi pakko valita se ilkeämpi, Ryuuza kyllä veikkaisi itseään.
Mijiro antoi vastauksensa Ryuuzan kysymykseen, ja Daiya toi esiin vielä oman näkemyksensä asiasta. Ryuuza huokaisi helpotuksesta hiljaa mielessään. Mijiro vielä vannotti tyttöä olemaan tekemättä saalille mitään ennen poliisijoukkojen tuloa.
Vaikka Ryuuza oli jo olettanut Daiyan antaneen periksi, tyttö kuitenkin jatkoi inttämistään yhä.
''Ajattele nyt vähän'', Ryuuza huokaisi. ''Pidätimme isäsi ja muut. Taistelimme heitä vastaan, ja sitä paitsi minä olin juuri se joka taisteli isäsi kanssa. Kalautin häneltä tajun kankaalle. Mitä hänkin ajattelisi, jos...'' Yhtäkkiä Ryuuzan hengitys vingahti jälleen hiljaa. Poika rykäisi. Kuinka kauan tämäkin oikein jatkuu?
Takuri vilkaisi häntä, ja vaikutti ymmärtävän mistä oli kyse. ''Menitkö pahastikin rikki siitä potkusta?'', hän kysyi.
''Olen ihan kunnossa'', Ryuuza vastasi. ''Tämä menee pian ohi.''

Ryuuza joutui edelleenkin väittämään vastaan Daiyan halulle suukottaa häntä, ja puhuessaan hänen hengityksensä vingahti jälleen. Mijiro oli pikkuisen huolissaan pojasta, muttei sanonut sitä ääneen.

Äkkiä Daiya alkoi itkeä kuuluvasti. "Olenko minä niin ruma ettet edes yhtä pusua minulle halua antaa?" "Kulta pieni, rauhoitu." Daiya alkoi kiljua. "Enkä rauhoitu, ennen kuin tuo iilimato antaa minulle suukon!" Mijiro nosti toista kulmakarvaansa. Tytön halut olivat kehittymässä melko outoon suuntaan...

Ryuuza hätkähti hieman, kun Daiya yhtäkkiä alkoi itkeä. Pieni ärsyyntyneisyyden poikanen alkoi hiljaa kasvaa hänen päänsä sisällä. Että piti sitten tällaiseen tilanteeseen joutua, Ryuuza huokaisi mielessään. Helpommalla tästä pääsisi, jos vain suostuisin, mutta...
Daiya kiljui kovaan ääneen. Ryuuza ei olisi yllättynyt, vaikka Zaburi ja tienvarressa odottavat rosvotkin olisivat kuulleet sen.
''En minä tarkoita, että olisit ruma'', Ryuuza sanoi ja hymyili hieman. Ehkä hänelle ei kannata yrittää selittää järkisyitä tai muutakaan. Ehkä tämä on parempi taktiikka.
''Mutta minä en halua antaa suukkoa ihmiselle, joka ei ole minulle tuttu ja erityisen tärkeä'', Ryuuza selitti hieman lempeämmällä äänensävyllä kuin aiemmin. ''Tiedän, että olen vanhanaikainen idiootti, mutta tälläinen minä nyt vain olen.''
Ryuuza kurotti tyttöä kohti ja sipaisi hänen kasvoilleen valahtaneet hiussuortuvat tämän korvan taakse. ''Älä sen takia itke. Vakuutan, ettet menetä mitään tähdellistä.''
Samassa Ryuuzan mielen lävisti tuttu tunne. Tämän saman hän oli tehnyt aiemminkin. Sipaissut hiuksia korvan taakse ja sanonut, ettei tarvitse itkeä. Kolmisen vuotta sitten Chisalle, kun hän oli itkenyt kaivatessaan äitiä ja isää. 'Älä itke. He ovat varmasti iloisia, kun sinä, minä ja Kenta olemme turvassa.' Jotain sen suuntaista hän oli sanonut.
Mutta sitä ennenkin hän oli tehnyt sen kerran. Siitä oli jo ainakin kuusi vuotta, ellei enempääkin. Mimille. Muisto kulki pikakelauksena Ryuuzan mielen läpi sekunnissa.

Mimi istui kivellä kuollut lintu kämmenillään. Kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
''Katso, Ryuuza'', hän sanoi nyyhkyttäen. ''Se on niin kaunis... Miksi sen on täytynyt kuolla?''
Ryuuza vilkaisi ensin lintua, sitten Mimiä. ''Kaikki vain loppuu joskus'', hän sanoi hiljaa. Mimi kuitenkin pudisti päätään.
''Mutta tämä lintu näyttää niin nuoreltakin! Ei kai sen vielä olisi tarvinnut...''
Tyttö vaikeni. Ryuuza katsoi häntä hetken, eikä oikein tiennyt mitä tehdä.
''Älä itke'', hän sanoi sitten, ja sipaisi muutaman hiussuortuvan Mimin kasvoilta hänen korvansa taakse. ''Sen on varmaan nyt hyvä olla. Jossakin, jossa se saa lentää vapaana.''
Mimi katsoi Ryuuzaa suoraan silmiin, ja hetken kuluttua hän nyökkäsi. ''Mutta tehdään tälle kuitenkin hauta.''
Ryuuza nyökkäsi. ''Joo.''

Ryuuza hymyili lyhyesti Daiyalle, ja vilkaisi sitten Mijiroon päin, räpäyttäen samalla silmiään kuin ajaakseen muiston pois. ''Lähdetäänkö?'', hän kysyi ja toivoi, että Daiya olisi vihdoin antanut olla.

//Sori, oli ihan pakko säveltää jotain herkkää muistelukohtausta tonne väliin x'DDDD Ja vaikka se ei ihan lyhyt olekaan, niin ei Ryu mitenkään jähmety ajattelemaan, vaan se tosiaan menee sekunnissa ohi, joten kukaan ei kaiketi edes huomaa xDDD Jos mun selityksestä nyt mitään tajus...//

Ryuuza alkoi sovitella asioita Daiyan kanssa, ja Mijiro kuunteli sitä hiljaa. Tyttö lakkasi itkemästä ja kiljumasta, ja hän sanoi: "No hyvä on. Mutta halata minua saat ainakin." (Ja tyttö lupaa odottamatta halasi Ryuuzaa, mutta sitä Mikkun ei näe.)

"Joo, mennään." "Heippa, Daiya. Tule sitten joskus katsomaan minua. Kai sinne saa vieraita tulla?" "Kyllä kai."

Porukka lähti ulos talosta, ja Mijiro kuuli Daiyan huutavan: "Hei, isä! Ja heippa, komistus!" He kävelivät vähän aikaa, ja sitten alkoi tieltä päin kuulua äänekkäitä huutoja. "Pirun nainen, pidä se p***aläpesi kiinni!" "Varo vähän miten puhut minulle, sinä sisiliskon ulostekasa!" Selvästi Hitakuron ja Kigoen äänet, ja kolmas, Saoran ääni: "Rakas, rauhoitu... Kigoe, älä huuda, kiltti! Olkaa hiljaa!"

//Tajus tajus ^^//

Ryuuza tunsi olonsa helpottuneeksi, kun Daiya vaikutti hyväksyneen hänen kantansa. Mutta yhtäkkiä tyttö kuitenkin syöksähti halaamaan häntä. Ryuuza oli hetken vain paikoillaan, mutta vastasi sitten halaukseen lyhyesti. Hän tarttui kevyesti Daiyan olkapäihin, ja työnsi hänet sitten varovasti kauemmas.

Ryuuza, Mijiro ja Takuri lähtivät pian, ja Daiya huuteli vielä hyvästit heidän peräänsä. Ryuuza heilautti kättään lyhyesti, muttei kääntynyt katsomaan taakseen. Jaah, en taida olla enää iilimato, hän virnisti melko ilottomasti mielessään.
Kun kolmikko oli sen verran kaukana kätköpaikasta, ettei Daiyan ollut enää mahdollista kuulla mitään, Ryuuza huokaisi syvään ja hieraisi otsaansa sormenpäillään. Niin ikävältä kuin se kuulostikin, hän oli iloinen siitä että tyttö oltiin voitu jättää kotiinsa.
Pian edestäpäin alkoi kuulua huutoa. Hitakurolla ja Kigoella oli taas ilmeisesti erimielisyyksiä jostakin. Saora sen sijaan yritti rauhoitella kaksikkoa. Ryuuzasta alkoi hiljalleen tuntua vahvemmin ja vahvemmin siltä, että mitä pikemmin noista pääsisi eroon, sen parempi.

//^^//

Takuri huokasi, sillä tavalla miten huokaistaan kun pyöräytetään silmät taivaisiin. "Jahas. Armas siskokulta on taas ajautunut erimielisyyksiin Hitakuron kanssa. Uskokaa pois, näitä sattuu harva se päivä. Molemmat ovat tuollaisia raivopäitä. Kigoe nyt on ihan mahdoton, Hitakuro osaa olla ihan rauhassa mutta räjähtää helposti, varsinkin jos kyse on hänelle tärkeistä asioista. Saorakin on kyllä perusnaista äksympi, muttei Kigoen ja Hitakuron tasoa... Me pojat ollaan kilttejä." Takuri virnisti.

Kun Mijiro pääsi tielle asti, riita oli jo hiukan laantunut. Äkäinen tunnelma oli kuitenkin jopa sokean aistittavissa. Sitten äkkiä Mijiroa läpsäistiin olalle. "Mikkun! Ihanaa että tulitte, minä en jaksa näitä yksin..." Zaburi sanoi. "Mitä täällä oikein tapahtui? Huudot kuuluivat aika kauas." "Noille tuli riitaa jostain, ilmeisesti siitä olisiko meille pitänyt kertoa piilopaikasta ja saaliista, ja ne alkoivat karjua toisilleen... Yritin rauhoitella, mutta en sitten enää jaksanut kun kumpikaan ei kuunnellut..." Mijiro nyökkäsi.

"No, löysittekö mitä etsitte?" Hitakuro kysyi, äänestä kuulsi selvä kiukku. "Kyllä. Poliisijoukot ottavat sen asian huostaansa kun saapuvat", Mijiro vastasi sitoessaan Takuria uudestaan. Tämän kuullessaan Kigoe suutahti jälleen. "No niin, vaivalla keräämämme saalis kuin tuhka tuuleen! Kiitos vain, Hitakuro! Sinä vesikirpun munasta syntynyt etana, tajuatk..." "TURPA TUKKOON, KIROTTU ÄMMÄ!!!" Hitakuro huusi niin lujaa ja niin raivoisalla äänellä, että koko tienoo hiljeni. Pienen täysin hiljaisen hetken jälkeen mies jatkoi, pienemmällä mutta pelottavan vihaisella äänellä: "Seuraavasta kerrasta kun puhut turhia, pidän omakätisesti huolen ettet puhu enää koskaan mitään."

"Hitakuro... Älä... Sinä pelotat minua, rakas..." Saoran ääni oli pieni, pelokas, tärisevä, ei enää kohtalaisen vahva kuten se, mikä oli kuulunut metsään, mutta se sai Hitakuron hiljenemään paljon tehokkaammin kuin mikään muu. "Anteeksi, anteeksi pikkuinen... Kultapieni, älä itke..." Ilmeisesti Saora oli myös kyynelehtinyt, ja Mijiro oletti, että Hitakuro oli ottanut naisen syliinsä, sillä hän oli kuulevinaan silittelyn pientä suhinaa. "Rakas... Anteeksi, en minä halua sinun pelkäävän minua..." Kumma, mikä vaikutus naisen heikolla äänellä voi olla raavaaseen mieheen.

//Mulla rupeaa haukkumasanainspis Kigoelle loppumaan... Ja mistä Mikkun tietää, että Hitakuro on raavas? Eihän se sitä näe, se voi olla vaikka ihan hintelä xD Vaikka ajattelin kyllä että Hikkun on ainakin Mijiroa lihaksikkaampi ^^ Koska muuten Koyuki-sama tulee kuvioihin? ^^//

Ryuuza kuunteli Takurin kertomusta rosvojoukon jäsenten luonteenlaaduista. Tosin, ne olivat tulleet harvinaisen selviksi jo sillä, että oli joutunut muutaman tunnin ajan katselemaan kyseistä ryhmää.

Kun kolmikko saapui tielle, Kigoe ja Hitakuro olivat jo hieman rauhoittuneet. Zaburi vaikutti erityisen huojentuneelta nähdessään, ettei ollut enää yksin niiden raivopäiden kanssa. Mijiro sitoi Takurin kädet ja Ryuuza vetäytyi jälleen sivummalle, istumaan sille samaiselle kivelle jolla hän oli ollut jo kauan. Kinomi katseli häntä hieman kummissaan, kun matkanteko oli pysähtynyt näin pitkäksi aikaa. Ei se sitä vaikuttanut kuitenkaan merkittävästi haittaavan, se nautti tienreunuksen ruohomättäistä ja auringonpaisteesta.
Ei kestänyt kauaa, kun tappelu alkoi taas. Ryuuzaa ei suoranaisesti kiinnostanut kuunnella, joten hän sulki silmänsä ja yritti sulkea raivokohtauksen tajunnastaan. Hetken kuluttua hän kuitenkin räväytti silmänsä auki hätkähtäen, kun Hitakuro huusi ja lujaa. Kaikki ympärillä hiljeni hetkeksi, kunnes Saora pelasti tilanteen. Ainakin on selvää, mikä on Hitakuron heikko kohta, Ryuuza huokaisi ajatuksissaan. Hän katseli ympärilleen oikeastaan katselematta varsinaisesti minnekään. Kauankohan poliisijoukkojen tuloon vielä kestäisi?

Kului parikymmentä minuuttia, yllättävän rauhallisissa merkeissä. Kigoe oli alkanut kihistä sisäisesti, ja Hitakuro nyt oli niin kiltisti kuin Saora pyysi. Muut olivat muuten vain rauhallisina, ja puhuivat välillä jotakin säästä.
Yhtäkkiä Ryuuza huomasi liikettä tiellä, vähän matkan päässä. Hän ehti jo ajatella poliisijoukkojen tulevan - yllättävän nopeasti olisivat tulleetkin - kunnes hänen mielensä lävisti tajuamisen tyly neula. Tsuwamono ei ollut tuossa suunnassa. Tuo oli se suunta, josta he olivat tulleet.
Tietä pitkin käveli joku, ilmeisesti ihminen. Huomatessaan Ryuuzan, soturit ja rosvojoukon hän lähti yllättäen juoksemaan heitä kohti. Pian tulija jo seisahtui hieman huohottaen heidän eteensä. Hän oli varmaankin noin Mijiron ikäinen mies, jolla oli vaaleanrusehtavat hiukset ja päällään valkoinen paita, tummanruskea liivi sekä samanväriset housut. Mukanaan tämä kantoi laukkua sekä lyhyttä miekkaa vyöllään.
Mies katseli kummastuneena sidottuja rosvoja, mutta antoi asian olla. ''Anteeksi, kun tulen häiritsemään, mutta onko tästä kulkenut ohi hieman minua nuorempaa naista?'', hän kysyi selvästi huolissaan, katsellen vuorollaan jokaista läsnäolijoista. ''Hän on suunnilleen tämän pituinen'' , mies viittoi käsillään, ''ja hänellä on pitkät, mustat hiukset kahdella palmikolla. Hänellä on melko tumma iho ja ruskeat silmät, ja...'', mies piti hetken tauon, ''ja vaatteinaan hänellä on vaaleat housut sekä punainen kosoden tapainen paita. Ja hän kantaa myös laukkua mukanaan.''
Mies hiljeni ja katseli sitten joukkiota kysyvästi. Ryuuza vilkaisi Zaburia - hän varmaan tietäisi parhaiten, mikäli joku olisi kulkenut ohi.

//Noi on kyllä jänniä noi Kigoen haukkumasanat x'D No ehkä on melko selvää, ettei Hitakuro oo kauheen hintelä, kun se on kuitenkin rosvojoukon pomo...? ^^
Koyuki tulee varmaan pian, sillä tämä nuorimies, joka nyt paikalle säntäsi, on Keiji ^^//

Kun ihmiset oltiin taas saatu ruotuun - vai voiko sitä nyt ruoduksi sanoa, yksi raivopää kihisi sisäisesti ja toiset harjoittivat taas epäsäädyllistä toimintaa keskellä tietä - Mijirokin istahti alas. Kieltämättä pieni tylsyyden ilmapiiri oli aistittavissa - kumpa poliisijoukot tulisivat pian. Tosin, Hayazume oli lähetetty matkaan aamupäivällä, ja nyt oli vasta iltapäivä, kello oli ehkä jotain kolmen, neljän luokkaa. Haukka oli varmasti ehtinyt Tsuwamonoon, mutta joukot ehtisivät paikalle korkeintaan illaksi.

Juuri, kun Mijiro oli kyllästynyt hiuksiensa näpertelyyn ja oli alkanut tökkiä Zaburia kylkeen - mistä kyseinen henkilö ei hirveästi pitänyt - jotain tapahtui. Mijiro kuuli askeleita, Eteläiseltä kylältä päin. Juoksuaskelia.

Olento tuli heidän luokseen, ja äänen perusteella hän oli noin Mijiron ikäinen mies. Hän oli selvästi huolissaan jostakusta naisesta, joka oli ilmeisesti kadonnut. Mies päästeli pitkän litanian tuntomerkkejä, mutta eihän Mijiro niistä mitään tajunnut - hänelle oli parempi kertoa, millaiselta ihmisen ääni kuulosti tai miltä hän tuoksui. Sitä paitsi, hän ja Ryuuza olivat olleet hetkisen pois paikalta. Mijiro siis vilkaisi Zaburiin. "Miten on?" "Kyyyyyyllä tästä sennäköinen nainen meni ohi, vähän sen jälkeen kun te olitte menneet metsään. Tervehti meitä vähän ihmeissään - no, tällä joukolla se on normaalia - ja jatkoi matkaa. Aika namupala muuten, se nainen..." "Zaburi!" Mijiro sihahti ja "katsoi" mieheen päin. "Mitä on tapahtunut? Onko tämä nainen kadonnut? Meillä on tässä hyvää aikaa, voimme auttaa jos on tarvis."

//Äh, mä nyt en tiedä haluatko että se on kulkenut tosta vai ei... Wiiii, Koyuki-samaaaaa!!! ^^

Mä nyt laskin, että matka Eteläisestä kylästä Tsuwamonoon olisi noin 70 kilometriä... Jos matkaan menee kävellen noin 12 h ja ihmisen kävelyvauhti on noin 5,4 km/h... Jossain sanotaan, että "Haukkojen lentonopeus on 0-300 km/h (0-83 m/s) riippuen petolintulajista, toiminnasta ja tilanteesta." Jos siis oletamme, että Hayazume lentää pitkää matkaa ehkä semmoista 50 km/h, niin se on ollut perillä vähän yli tunnissa. Jos se lähetettiin siinä kymmenen, yhdentoista maissa, niin se oli perillä puolilta päivin, ja siis joukot ovat perillä korkeintaan joskus kymmenen aikaan illalla...

Niin siis mehän pelataan roolipeliä eikä olla matematiikan tunnilla xD//