Lonely whit my mindless tier's...( vapaa!)

Aidouru kuunteli Namidaa rauhallisesti nyökkäillen välillä. Toinen ei siis ollut ikinä matkannut minnekään kovinkaan kauas, ja halusi...
''Mitä?!'', Aidouru älähti yllättyneenä. ''Minun... mukaani?'', hän kysyi astetta hiljaisemmalla äänellä. Poika katseli tyttöä epäuskoisena. Oliko toinen oikeasti tosissaan? Kukaan ei ollut ikinä - ei ikinä - kysynyt Aidourulta mitään vastaavaa.
''Oletko ihan varmasti tosissasi?'', Aidouru kysyi epäilevästi. ''Se on raskasta. Ja vaarallistakin. Voi törmätä vaikka mihin otukseen. Ja joutuu välillä kävelemään kauan lepäämättä. Ja...''
Aidouru vaikeni. Eihän tässä nyt sentään ollut kyse ihmisestä - ei Namida mikään heikko ollut. Ehkä oli ennemminkin kyse siitä, halusiko Aidouru Namidan mukaansa. Sitä pojan olikin mietittävä hetki. Toinen oli kyllä mukava, mutta mikäli hän tulisi mukaan ja vaikkapa loukkaantuisi pahasti, Aidourun ei auttaisi kuin syyttää itseään siitä että oli ottanut tytön mukaan. Eikä hän halunnut huolehdittavia kintereilleen. Tosin Aidouru uskoi, ettei Namidasta liiemmälti tarvitsisi huolehtia...
Hanyoopoika katsahti Namidaa silmiin, ja teki päätöksensä.
''Hyvä on'', hän sanoi huokaisten. ''Jos olet yhä sitä mieltä että haluat lähteä, niin tule sitten.''
Aidouru virnisti tytölle, ja käänsi sitten katseensa metsää kohti, katsellen kaukaisuuteen. Kun sitä nyt tarkemmin ajatteli, ei kai matkaseura pahastakaan olisi. Sitä paitsi, jotenkin Aidourusta tuntui siltä kuin hän olisi saanut uuden ystävän. Ensimmäisen kymmeniin vuosiin.

Namida säpsähti hieman toisen yllättyessä tämän kysymyksestä. Eikai se nyt niin erikoinen kysymys ollut? Vai oliko poika pahastunut moista kysymystä?
''Se on raskasta. Ja vaarallistakin. Voi törmätä vaikka mihin otukseen. Ja joutuu välillä kävelemään kauan lepäämättä. Ja...''
Namida kuunteli hieman harmistuneena, kyllähän hän osasi itsestään huolen pitää! Tyttö kuitenkin näki pojan hiljenevän ja miettivän, eikä viitsinyt kommentoida äskeistä.
'Hyvä on' Namida kuulee pojan sanovan, katse tämän silmissä. Sudenpentu kallistaa päätään hämmentyneenä, koettaen ymmärtää missä mentiin.
'Jos olet yhä sitä mieltä että haluat lähteä, niin tule sitten.''
Namida vastaa pojan virnistykseen ilonhuudahduksella, mutta hiljenee nolona äkisti, ja pieni puna kohoaa tämän kasvoille.
"Eh... tulen mukaasi siis, anteeksi, innostuin..." Namida takeltelee ja kääntää huomionsa pentuun, joka yrittää rimpuilla alas. Mutta kaksi ryntäävät heti alas laskettua kiusaamaan ja näykkivät sen korvia kiusallaan.
Namida aurahtaa pentujen leikeille ja kääntyy taas pojan puoleen.
"Halusin muuten kysyä, miltä tuntuu kierrellä? Sinusta kun näkee että kiertelet etkä oikein pysy paikallasi missään..." Namida kysäisee kuin sivumennen, nostaen kolme pentua syliinsä. Nämäkin pitäisi ilmeisesti raahata mukaan.

Aidouru naurahti Namidan innostukselle. Tämä selvästikin todella halusi lähteä mukaan, siitä ei ollut enää epäilystäkään. Tytön selittelyt ilonhuudahdukselleen Aidouru kuittasi virneellä ja lyhyellä kädenheilautuksella.
Hanyoopoika katseli telmiviä pentuja pieni hymy kasvoillaan. Aikookohan Namida ottaa nuo mukaan?, Aidouru pohti. Luulisin niin... Tästä tulee vielä mielenkiintoista...
Poika havahtui Namidan sanoihin. ''Näkeekö?'', Aidouru naurahti, ja vaihtoi hymyilevän ilmeensä pohtivaan. ''Miltähän se sitten tuntuu?'', hän mietti ääneen. ''Minulla ei ole kauheasti mihin vertaisi, mutta... Minulle tulee ainakin vapaa olo. Saan mennä minne ikinä huvittaakin. Kukaan ei estä'', poika kertoi. ''Se ei sovi kaikille, mutta minä pidän siitä. Toiset haluavat asua samasssa paikassa vuodesta toiseen, mutta minä olen mieluummin missä milloinkin.''
Aidouru virnisti. ''Jää nähtäväksi, sopeudutko sinä siihen. Mistä tulikin mieleeni...''
Aidouru piti lyhyen tauon kuin kohottaaksen jännitystä, ja jatkoi sitten. ''Minullahan ei ole mitään erityistä päämäärää'', hän sanoi ovela hymy kasvoillaan, ''joten päätä sinä, minne aiomme mennä.'' Aidouru oli painottanut sinä-sanaa, kuin tehden selväksi että tyttöhän todella päättäisi, minne oltiin matkalla. ''Tässä on tilaisuutesi. Onko sinulla jotain paikkaa jonne erityisesti tahtoisit?''
Aidouru hymähti. ''Enkä hyväksy vastausta 'En minä oikein tiedä'.''

''Minulla ei ole kauheasti mihin vertaisi, mutta... Minulle tulee ainakin vapaa olo. Saan mennä minne ikinä huvittaakin. Kukaan ei estä''
namida kuunteli ja nyökkäili hiljaa kiinnostuneena. Olla vapaa... sitä tunnetta tyttö ei ollut pitkiin aikoihin kokenut. ei moniin kymmeniin vuosiin hanyooelämässään.
''Se ei sovi kaikille, mutta minä pidän siitä. Toiset haluavat asua samasssa paikassa vuodesta toiseen, mutta minä olen mieluummin missä milloinkin.''
Namida koetti parhaansa mukaan kuunnella samalla kun paimensi telmiviä pentuja sylissään. ne eivät oikein pitäneet sylissä jököttelystä, ja Namida tyytyi laskemaan ne maahan.
''Jää nähtäväksi, sopeudutko sinä siihen. Mistä tulikin mieleeni...''
Namida virnisti jännittyneenä, toinen teki kiusaa antamalla jännityksen tiivistyä.
''Minullahan ei ole mitään erityistä päämäärää'
"Niin?"
''joten päätä sinä, minne aiomme mennä.''
Namida hämmästyi toden teolla. Hänkö päättäisi mihin he menisivät?
''Tässä on tilaisuutesi. Onko sinulla jotain paikkaa jonne erityisesti tahtoisit?''
"Minäkö?...eh..." Namida mietti hetken, muttei oikein tiennyt miten vastaisi.
''Enkä hyväksy vastausta 'En minä oikein tiedä'.''
Namida tuhahti harmiostuneena. hän oli huono kekskimään matkakohteita, eihän ollut koskaan edes matkustellutkaan. Tyttö hieroi leukaansa hetken mietteliäänä katsellen taivaalle.

Äkkiä Namida nöytti oivaltavan ja hymyili leveästi.
"Nyt tiedän! mutta sinä päätät minun jälkeeni..." Namida sanoi hieman innostuneisuutta äänestä paistaen, ja kääntyi katsomaan Aidouruun.
"Minä... haluaisin nähdä meren. En ole koskaan nähnyt miltä meri näyttää." Namida sanoi hiljaa, hieman nolona. Mutta sinne hän tahtoi, meren rantaan. tahtoi nähdä meren, haistaa miltä meri tuoksui, kuulla meren kohinan.
"Jos se ei ole kamala ehdotus?" Namida kysyi hetken päästä, katsellen kysyen poikaa. Pennut vierivät yhä jaloissa riehakkaana, ainakin matkan ajan ne saisivat purkaa energiaansa.

Aidouru katseli Namidaa pieni hymy kasvoillaan. Toinen ei selvästikään ollut aivan osannut odottaa Aidourun kysyvän matkakohdetta häneltä. Mutta Aidouru halusi Namidan päättävän. Se tuntui jotenkin reilulta, Aidouru kun kumminkin oli käynyt melkeinpä joka paikassa, eikä hän halunnut raahata Namidaa jonnekin, minne tämä ei edes haluaisi. Ehkä oli hieman ilkeää sinänsä laittaa Namida päättämään, kun kaikesta päätellen tämä ei kauheasti tiennyt maailmasta Hayashin ulkopuolella. No, joka tapauksessa Aidouru oli päättänyt Namidan päättävän, minne tässä oltiin menossa - halusi tyttö niin tai ei.
Yhtäkkiä Aidouru huomasi Namidan kaiketi keksineen, minne halusi - tai siltä tyttö ainakin näytti. Ja seuraavista sanoistaan päätellen hän tosiaan oli keksinyt.
Aidouru kuunteli Namidan ehdotuksen. Hän yllättyi toden teolla Namidan kertoessa, ettei koskaan ollut nähnyt merta.
''Sinä et siis ole koskaan nähnyt...'', Aidouru sanoi, ja loppu hänen lauseestaan jäi hiljaiseksi muminaksi. Hänestä tuntui oudolta, ettei toinen ollut koskaan nähnyt merta - hän kun oli lukemattomia kertoja.
Namidan tiedustellessa, oliko ehdotus kamala, Aidouru pudisti välittömästi päätään.
''Ei, ei ollenkaan'', poika sanoi. ''Jos haluat meren rantaan, niin sinne myöskin pääset.''
Ovela hymy valtasi jälleen hanyoopojan kasvot. ''Mutta meren rantoja on täällä useita. Minne niistä haluat? Hayashin reunoilla on merta melkein joka suunnassa. Sen lisäksi on tietysti Läntinen ranta, muttaaaaahhh...'', Aidouru vaikeni. ''Se on hieman, hmm, epäterveellisempi vaihtoehto'', hän sanoi virnistäen. ''Tiedät kaiketi syyn? Yookaithan järjestävät siellä aina kaksintaistelunsa. Se on kyllä kaunis paikka, sääli...''
Aidouru pudisti päätään. ''Okei, olen hiljaa. Kerro sinä, mihin suuntaan lähdetään, milloin ja...''
Aidouru vilkaisi telmiviä pentuja, ''...miten ajattelit saada nuo pysymään mukana?''

''Mutta meren rantoja on täällä useita. Minne niistä haluat? Hayashin reunoilla on merta melkein joka suunnassa. Sen lisäksi on tietysti Läntinen ranta, muttaaaaahhh...''
Namida kallisti hieman päätään. Paikkoja oli niin monia, miten hän osaisi valita?
'' Se on hieman, hmm, epäterveellisempi vaihtoehto.Tiedät kaiketi syyn? Yookaithan järjestävät siellä aina kaksintaistelunsa. Se on kyllä kaunis paikka, sääli...''
Namida nyökkäsi. "Niin olen ainakin kuullut, sääli tosiaan..."
namida näki pojan pudistelevan päätään. ''Okei, olen hiljaa. Kerro sinä, mihin suuntaan lähdetään, milloin ja...''
Pennut käänsivät kuin taikaiskusta päänsä poikaan näiden huomatessa sen toljottavan niitä.
''...miten ajattelit saada nuo pysymään mukana?''
Namida naurahti hieman, kaapaten yhden pennuista syliinsä. tyttö rapsutti sen pörröistä päätä ja katseli Aidourua.
"Helposti. Ne seuraavat mukana tietenkin, vaikka voisin kyllä niitä kantaakkin..." Namida sanoi ja laski rimpuilevan pennun takaisin maahan.
"...Mutta ne eivät taida pitää sylissä nyhjäämisestä." Namida naurahti ja mietti taas hetken.
Tämä loi ilkikurisen katseen poikaan ja kohotti kulmaansa.
"Kuulostanko hullulta jos ehdottaisin lähtöä hetimitten ja... ja että uusntana olisi Läntinen rannikko?" Namida virnisti, se janosi että jotain tapahtuisi. Se oli tietysti vaarallista, mutta meren se halusi nähdä. ja mitäpä siitä jos muutama kitukasvuinen yookai sinne osuisi... kyllä he pärjäisivät. ehkä.
"Eikai se ole liian kaukaa haettua? Mutta minua eivät mitkään yookait tämän jälkeen enää pelota!" Namida naurahti ja tarkoitti tapahtuneella tietenkin edellisiltaa ja omaa yookairiivajaansa.

Aidouru nyökkäili. Kaipa pennut sitten pysyisivät mukana, eivätkä lähtisi vaeltelemaan omille teilleen. Ja sylissä olosta pikkuiset eivät tosiaankaan näyttäneet kovin paljon pitävän.
Namidan aloittaessa seuraavan lauseensa uteliaisuutta herättävällä tavalla 'Kuulostanko hullulta jos...' Aidouru käänsi katseensa välittömästi tähän. Mitähän toinen nyt oli keksinyt, jos epäili kuulostavansa sekopäiseltä?

Aidouru kieltämättä yllättyi siitä, mitä tyttö ehdotti. ''Jaa että Läntinen rannikko'', Aidouru sanoi ja kurtisti kulmiaan. Hän oli ensin aikonut sanoa jotakin muistuttaakseen Namidaa paikan vaarallisuudesta, mutta oli tullut siihen tulokseen, ettei hänen olisi tarpeen tehdä niin. Jos toinen sinne halusi, vaikka tiesi sen olevan vaarallista, ei Aidourulla ollut mitään syytä alkaa käyttäytyä kuin ylihuolehtiva äiti. Ajatuskin moisesta ärsytti poikaa, sillä hän ei ainakaan haluaisi kenenkään käyttäytyvän niin häntä kohtaan.
Aidouru hymyili Namidan julistaessa, ettei pelännyt yookaita. Oikeastaan visiitti Läntiselle rannalle kuulosti oikein hyvältä. Siellä Aidouru ei ollut hetkeen käynytkään.
''Minähän sanoin, että sinä päätät'', Aidouru virnuili. ''Ja jos haluat Läntiselle rannalle, niin sinne olemme menossa.''
Aidouru vilkaisi ympärilleen. ''Tarvitseeko sinun ottaa täältä jotakin mukaan, vai oletko vapaa lähtemään tuosta vain?''

//Vähän alkaa tuntua siltä, että tämä peli taitaa olla muutaman roolin jälkeen ohi. Mitä sanot, aloitellaanko tässä pian uutta peliä tuonne Läntiselle rannalle, vai pidetäänkö taukoa? Minulle käy kumpi vain (: //

:: Aloitellaan vain :3 Jos sinä sinne nyt vastaat? ::

Namida näytti miettivän, ja pudisti päätään.
"En usko että tarvitsen mitään mukaani. Osaan itse etsiä ruokani sieltä, jaa tuskin minä mitään turhaa sinne raahaan... kyllä, sukon että voimme lähteä vaikka heti!" Namida sanoi hieman hihkaisten, tallaten samassa toisen pennun hännän päälle. Se näytti tekevän kipeää pennun vinkaistessa ja tämä säntäsi pelästyneenä pojan jalkoihin, mulkoillen mokomaa tallojaa ärtyneenä.
"No anteeksi pikkuinen, häntäsi oli tiellä..." Namida naurahti, ja pentu haukahti hieman onnellisemmin.
Namida kohotti taas katseensa poikaan, hymyillen.
"Sinä varmasti tunnet tien sinne, joten oletan että sinä johdat vai mitä?" Tyttö sanoi hieman ilkikurisesti hymyillen, pudistellen tassunjälkiä täynnä olevaa kimonoaan tomusta.

//Ookkei (: Kirjoitan tähän vielä ihan lyhyen pätkän, jossa nuo lähtevät, ja aloittelen sitten uutta peliä Läntiselle rannalle. ^^ //

Aidouru naurahti Namidalle ja pennuille. Namidan varmistaessa oletustaan oikeaksi Aidouru nyökkäsi. ''Luulen tosiaan, että minä johdan.''
Poika vilkaisi länteen päin. ''Kas niin, voimme sitten varmaankin lähteä!'', hän sanoi innostunut hymy kasvoillaan.