Lonely whit my mindless tier's...( vapaa!)

Lehdet tanssivat pitkin metsäisiä polkuja. Kesytön tuuli heitteli niitä sinne tänne kuin pakenevia eläimiä.
Namida hidasti vauhtiaan. Tuulenvire seurasi vielä kauan Hanyoon pysähtyessä ja lehdet jatkoivat loputonta tanssiaan.
Namida katseli kuvajaistaan lätäköstä. Torahampaat eivät olleet vieläkään lähteneet ja tahrainen kimono punersi verestä.
"että ihmiset sitten ovatkin täynnä verta!" Namida sähähti ja pyyhkäisi verta suupielestään.
Se katsahti kämmeneensä ja avasi sen. verinen sydän sykki vielä heikosti.
"Mutta sainpa haluamani." Namida hymyili ja puristaen aarteensa kämmeniinsä pinkaisi jälleen äkkinäiseen juoksuun.

Lintu lähti rääkäisten lentoon. namida oli antanut lopunkin valepukunsa häipyä ja juoksi neljällä tassullaan. Silmät hohtivat hämärässä metsässä ja sen hengitys huurusi.
Kääntäen susiyookain päänsä se etsikeli piiloaan. Tarkka kuono kertoi melkeimpä heti sijainnin ja Hanyoo suuntasi kulkunsa hajun perään.

Äkkiä Namida jarrutti mikä tassuistaan sai. Verinen koiranhaaska lepäsi suolet ulkona maassa ja Namida kävi sen kimppuun. Se ei ollut syönyt sitten eilisen.
Kuono veren tahrimana Namida nosti päänsä ja lähti jatkamaan jälleen matkaansa. Sydän oli yhä sen yhä ihmismäisessä kädessä ja siksi hidasti hieman matkantekoa.

Pian Namida naurahti. se oli löytänyt etsimänsä.
Suuri ja pimeä luola kaikui tassujen rasahdellessa kalloihin.
Hanyoo vaihtoi muotonsa takaisin ihmismäiseksi ja nosti maasta pienen arkun joka aukeni narahtaen.
Mumisten outoja sanoja Namida laski sydämen muiden joukkoon ja yllättäen sydän alkoi jälleen sykkimään.
Arkkua ympäröivä loitsu piti sydämet kosemattmonia. Namida oli varastanut sen joskus kauan sitten vanhalta papittarelta ja otti sen käyttöönsä hanyoona hyötyen.

Väsähtäneenä namida istahti alas. se katseli kädessään muutamia kalloja ja nauroi aina vähän väliä.

:: tulipas tekstiä! ::

//Taidankin tulla vastailemaan tänne ^^ //

Tuuli huojutti Hayashin, Shuujitsurikujoun suuren metsäalueen puita. Lehdet lentelivät viileässä tuulessa, laskeutuen välillä maahan ja silloin tällöin jopa nousten uudelleen tuulenvireen vietäväksi. Pienet hiiret ryntäilivät puiden alle koloihinsa, ja muutama oravakin istuskeli korkeiden puiden oksilla.
Lähistöllä istuskeli hahmo, jota ei voinut millään muotoa luulla hiireksi tai oravaksi. Tai no, hänet oli muutenkin kenties hankala määritellä, mutta hän ei ollut tavallinen.
Hahmo oli Aidouru, koirasusiyookain ja ihmisnaisen poika.
Aidouru istui hiljaa kiemurtelevien kasvien peittämällä kivellä, tarkkaillen pienten hiirien ja myyrien liikkeitä. Hanyoopoika huokaisi hiljaa tuulen huojuttaessa hänen hiuksiaan. Mitään ei ollut tapahtunut pitkään aikaan, ja se kyllästytti seikkailunhaluista Aidourua.
Aidouru nousi seisomaan, ja maassa vipeltäneet pienet hiiret ryntäsivät piilon puiden juurakoiden alle. Aidouru lähti talsimaan päämäärättömästi eteenpäin. Yhtäkkiä hän haistoi jotakin. Jotakin... inhottavaa. Aidoru kohotti päänsä ja lähti seuraamaan hajua. Hänen ei tarvinnut vaeltaa kovinkaan pitkälle, kun hän huomasikin jonkin otuksen jäänteet. Otuksesta ei ollut paljoakaan jäljellä.
Aidouru katseli hetken jäänteitä, ja käänsi sitten päätään nähdäkseen suuntaan, josta hän tunsi uuden hajun. Tämä oli tyystin erilainen haju. Kuin jokin yookai tai vastaava. Ja ihmisveri.
Aidourun kulmat kurtistuivat. Hän ei virallisesti pitänyt ihmisten puolta, muttei myöskään suuremmin pitänyt näiden tappamisesta. Aidouru lähti seuraamaan hajua miekkansa tuppea sivellen. Voisikohan isän hänelle antamalle yookai-miekalle, Genzaiselle, tulla käyttöä vielä tänään...?

Kuljettuaan jo jonkin aikaa haju johdatti Aidourun luolan suuaukolle. Luolasta nousi heikohko veren haju, sekä se sama yookain, tai ainakin jonkun sen tapaisen, haju.
Aidouru katseli hetken luolan suuaukkoa. Hän heilautti pari kertaa korviaan, ja lähti astelemaan hitaasti luolan sisälle.
Mitähän täältäkin vielä löytyy, Aidouru ajatteli askeltensa rahistessa maata vasten.

Namida höristi korviaan ja käänsi päätään luolan suulle. Joku oli kehdannut astella sen valtakuntaan!
Namida säpsähti haistaessaan uuden hajun. vieraan jooki ei ollut tavallisen Yookain.
"Hanyoo?" Namida kuiskasi itsekseen ja loikkasi taaemmas vetäen korvansa piiloon. Kukapa tiesi mitä vieras toi mukanaan.

Namida katseli pimeästä nurkasta toisen saapumista. aivan, tämä oli hanyoonuorukainen.
"Mitä sinulla on asiaa minun, Namidan valtakuntaan?" Namida kysyi kylmästi ja asteli esiin ivallisesti hymyillen.
"hanyoonuorukainen... mukavaa saada kerrankin vaihtelua. Mikä on nimesi?" namida naurahti ja pienellä loikalla asettautui istumaan kivielle valtaistuimelleen. Se ei jaksanut pidellä ihmishahmoa yllä ja antoi korvien ja hampaiden tulla esiin.
"Tosiaan, eipä ole Hanyoita aikoihin nähty..." Namido nauroi ja katseli nuorukaista silmät kiiluen.

Aidouru käveli hitaasti eteenpäin, tarkkaillen jatkuvasti ympäristöään. Tämä oli jonkun toisen aluetta, joten hanyoopoika oli auttamattomasti heikommassa asemassa ympäristön tuoman edun suhteen. Mutta pelko tai epäröinti eivät kuuluneet Aidourun yleisiin tunnetiloihin.
Yhtäkkiä Aidouru kuuli hiljaisen äänen. Joku puhui. Hanyoo höristi korviaan, jos se sama 'joku' vaikka puhuisi uudelleen.

Aidouru otti muutaman askeleen lisää, kunnes kuuli kylmän äänen puhuvan hänelle. Aidouru pysähtyi, ja hänen kätensä etsiytyi vaistomaisesti miekan kahvalle. Hän oli juuri aikeissa sanoa jotakin, kun juuri esiin astunut nainen puhui uudelleen.
Aidouru ei vastannut mitään, vaan seurasi toista silmä tarkkana. Ikinä ei voinut tietää, mitä toinen hautoi mielessään.
Naisen muuttaessa hieman muotoaan Aidouru ei kyennyt peittämään hämmästystään. Mikä tuo nainen oikein oli? Hän ei vaikuttanut aivan yookailta, mutta... Voisiko hänkin olla hanyoo?
''Kuka sinä olet?'', Aidouru huudahti. ''Oletko sinäkin hanyoo?''
Nuori mies jätti tarkoituksella vastaamatta hänelle esitettyihin kysymyksiin. Jos hän haluaa minun kertovan jotakin, vastailkoon itse ensin, Aidouru ajatteli pitäen yhä kättään miekkansa kahvalla.

//Hieman töksähtelevää tekstiä... Pahoittelen. ^^ //

namida värähti toisen kysyessä. Että se kehtasi?! Namida jo vihasi tarpeeksi itseään, ja nyt toisen piti siiitä vielä muistutella?
"Voi kyllä,valitettavasti. Luulin olevani ainoa näillä main, mutta sinäkin taidat olla etkö vain?" Namida kysyi naurahtaen ja poimi yhden kallon lattialta. Punaiset kynnet sivelivät kallon valkeaa pintaa ja Namida katsahti takaisin Nuorukaiseen.
"Nimi on siis Namida, ja tämä on aluettani. Kuka itse olet?" Namida kysyi ja samalla siveli yhä valkeaa kalloa kynsissään.

::lyhykästä jälleen, anteeksi.::

//Eipä tuo mitään ^^ //

Aidouru kuunteli vastauksen. Hän oli siis aavistanut oikein; tuo toinenkin oli hanyoo, vaikka ei selvästikään vaikuttanut olevan mielissään asiasta.
''Niin, olen'', Aidouru sanoi kuullessaan kysymyksen. Hanyoopoika katsahti varovasti ympärilleen luolassa. Paikka toi jotenkin hänen mieleensä sen luolan, jossa hän oli listinyt siellä asuneen ja ihmislapsia syöneen käärmeyookain ohikulkumatkallaan noin kaksi tai kolme kuukautta sitten.

Aidouru havahtui kuullessaan naisen puhuvan jälleen, ja käänsi nopeasti katseensa tähän. Hän oli antanut hetkeksi suojauksensa herpaantua. Jos toinen olisi hyökännyt silloin...
''Minä olen Aidouru'', nuori mies vastasi vilkuillen yhä hieman ympärilleen. Hän haistoi ihmisveren, eikä malttanut olla kyselemättä aiheesta mitään.
''Oletko tappanut ihmisiä tässä lähiaikoina?'', hän kysyi hivenen sarkastisesti, katsoen terävällä katseella Namidaa.

"Aidouru, niinhän sanoit? en tapa ihmisiä syödäkseni. Mutta tapan, voi kyllä. Se on vain osa hengissäpysymistäni." Namida vastasi kylmästi kuin asialla ei olisi niinkään väliä.
"Katsos... en voi elää ilman nuorten miesten sydämiä..." Namida tokaisi ja kädenheilautuksella ttoi arkun vierelleen. Arkun loitsu seurasi omistajaansa ja siksi sen sai helposti vierelleen.
"Näetkö tämän arkun? Se on elämäni lähde... sinne suljen sydämet." Namida naurahti ja heilautti arkun katossa olevaan piiloon.

"Mutta ihmettelen kovin, mitä Hanyoo tekee näillä main? näin lähellä ihmisasutuksia?" Namida kysyi ja käänsi viileän katseensa nuorukaiseen silmäillen tätä. Namida huomasi toisen miekan ja kiinnostuneena kohotti kulmiaan.
"Ja mikäs miekka tuo tuollainen on? siitä tuntuu lähtevän omanlainen Ki:nsä?"

Aidouru sävähti hieman, kun kuuli toisen puhuvan niin välinpitämättömällä äänellä ihmisten tappamisesta. Todennäköisesti viattomien ihmisten...
Aidouru katseli hiljaa, kuinka loitsittu arkku tuli omistajansa luo. Taas yksi hämmästyttävä asia lisää tuosta naisesta. Hänellä niitä tuntui riittävän. Mutta voisivatko todella sydämet olla jonkinlainen elämän lähde? Aidourua hivenen inhotti, kun hän ajatteli sydänkasaa arkun pohjalla.

''Samaa voisin kysyä sinulta'', Aidouru sanoi viileästi kuullessaan toisen kysymyksen siitä, miksi Aidouru oli täällä.
''Ja tämä...'', Aidouru sanoi pitäen yhä kiinni miekkansa kahvasta, ''on Genzaise. Minun yookai-miekkani.''
Hanyoonuorukaisen kasvoille levisi ovela virnistys. ''Voin näyttää sen voiman sinulle, jos haluat'', hän sanoi. ''Lähietäisyydeltä.''
Ei hän oikeastaan ollut aikeissa aloittaa taistelua hanyoonaisen kanssa, mutta tämänkaltainen kommentti oli hyvinkin odotettavissa hänen suustaan. Ja sitä paitsi, sillä hän saattoi todistaa ettei ollut järin heikoilla, mikäli toinen olisi aikeissa hankkiutua hänestä eroon.

Namida naurahti kylmästi toisen uhkailulle. "Kuules Aidouru, et ehtisi vetää miekkaasi tupestakaan tai edes hipaista sillä minua kun olisin jo kurkussasi!" Namida ivasi ja leivtteli käsiään.
"ja olet muutenkin minun kotonani! et tiedä vielä puoliakaan mitä tänne kätkeytyy!" Namida nauroi kylmästi ja käänsi sitten tiukan katseensa takaisin miekkaan.

"Tuo sinun Genzaizesi... sehän on Yookaimiekka, eikö vain? saatanpa sukoa vahvasti että sillä ei toista Hanyoota kosketa, vai luulenko väärin? näen ilmeestäsi, ettet kovinkaan pidä touhuistani." namida tokaisi ja heilutteli laiskasti häntäänsä. Sitä kiinnostutti tuo Hanyoonuorukainen kovin, kun se aina luuli olevansa ainot näillä main.

Aidourun hyymy hyytyi hieman naisen ivatessa häntä, mutta ei kadonnut kokonaan. ''Ei sitä koskaan tiedä'', hän sanoi yhä virnuillen.
''Niin, olen sinun kotonasi. Ehken tiedä kaikkea, mutta sinä et voi arvatakaan mitä kaikkea muuta tiedossani on.''
Oikeastaan Aidourulla ei tainnut olla juuri nyt mitään tietoa, millä olisi voinut leveillä tässä tilanteessa. Mutta eihän toinen sitä voinut tietää!

''Niin, Genzaisella on yookai-voimia'', Aidouru sanoi kuullessaan naisen puhuvan miekasta. ''Enkä tosiaan liiemmin pidä hämäristä touhuistasi.''
Aidouru katsoi silmä kovana Namidaa. Mihinhän hänkin oli itsensä sotkenut tullessaan tähän luolaan? Mutta Aidouru ei kylläkään katunut sitä. Ainakaan vielä.

"kekekekee.. kerros sitten ihmeessä mitä tiedät Aidouru... jos sitten mitään tiedätkään?" Namida vastasi kylmästi nauraen nuorukaiselle.
"mutta en halua olla tyly sinua kohtaan. En ole nimittäin aikoihin nähnyt toista Hanyoota, en moniin kymmeniin vuosiin!" Namida nauroi ja nosti kättään kohti ovea.
Arkusta kuului outoa sähinää ja pian luolan suuakolla olevat kivet vierivät kumisten kiinni. Tonneja painavat järkäleet kolahtivat toisiaan vasten ja koko luola kaikui.

"Mitä nyt Aidouru? alkoiko kaduttaa että ylipäätänsä astuit tänne?" Namida kysyi ivallisesti ja yhä samainen kallo vierellään hymyili ilkeätä hymyään. Sillä ei ollut aikomustakaan päästää tuota poikaa lähtemään... ei ennen kuin tämä saisi toisen taistelemaan kanssaan.

''Minä en ole niin yksinkertainen kuin sinä luulet'', Aidouru sanoi hymyillen. ''Miksi kertoisin tärkeitä tietojani sinulle vain näyttääkseni, että tiedän ne oikeasti? Ehei.'' Hymy Aidourun kasvoilla leveni. ''Jos haluat kuulla jotakin, kerro minulle ensin kaikki tästä paikasta.''

Kuullessaan naisen seuraavan kommentin Aidouru vastasi: ''Ai et halua olla tyly? Kenties olet jo.''
Yhtäkkiä Aidouru kuuli epäilyttävää ääntä takaansa. Hän kääntyi nopealla liikkeellä äänen suuntaan, vain huomatakseen että ainokainen uloskäynti luolasta sulkeutui. Aidouru henkäisi raskaasti ja kääntyi silmät ärtyisiksi viiruiksi puristettuina kohti Namidaa, kuunnellen tämän ivaavia sanoja.
''Mitä sinä ajat tällä takaa?'', Aidouru tiuskaisi. ''Oletin, että haluaisit minun häipyvän häiritsemästä, mutta selvästikin vaadit minua jäämään.''
Aidouru piti hetken tauon. ''Olisi sitä voinut kauniimminkin pyytää'', hän lisäsi hiljaisemmalla äänellä, kuin mitä oli siihen asti käyttänyt.

" kekee, penikka tahtoo tietää mitä aion?" Namida nauroi äänen samalla muuttuessa matalammaksi. Namidan silmät olivat punaiset ja viirumaiset ja hampaat välkkyivät enteillen tulevaa.
"No minäpä näytän sinulle mokoma Hanyoon rääpäle!" Namidan ääni korosi uhkaavasti kynsien työntyessä esiin käpälistä ja piikkien repiessä kimonon riekaleiksi.
Namidan pää kohosi nauaraen tämän muutaessa kokoaan suuremmaksi ja katsellessa alas hanyoonuorukaiseen.
"Noniin, näytäs minulle mihin pystyt!" Namida sanoi ääni korahdellen lipaisten torahampaitaan. Susimainen katse tarkkaili Hanyoon jokaista liikettä valmiina repimään tuon pienenpieniksi palasiksi.

Aidouru katsoi tuimana Namidaa. Juuri näin. Tyttö aikoi selvästikin lahdata hänet.
Hanyoopoika katseli, kuinka Namida muuttui hirviöksi. Nuori mies kiristi otettaan miekan kahvalla. ''Vai hanyoon rääpäle'', hän sanoi hiljaa. ''Et ole itsekään sen kummempi.''
Naisen heittäessä haasteensa ilmaan Aidouru ei voinut olla virnistämättä. ''Kun kerran pyydät!'', hän huudahti ja kiskaisi miekkansa virheettömänä kiiltävän terän esiin.
''Pahoittelen, mutta en kannata periaatetta 'naiset ensin'!'', Aidouru huudahti ja heilautti miekkaansa. ''Senkou!''
Hohtava välähdys purkautui miekan terästä ja eteni salamannopeasti Namidaa kohti. Aidouru hymähti. Väistäköön tuon, jos kerran luuli olevansa niin mahtava!

Namida naurahti valon osuessa tämän viereen.
"kekee, tuoko on inut mihin pystyt?!" Namida nauroi ja kohotti teriä selässään. Namida kääntyi kuin pyöriäkseen ja heilautti nämä terät irti selästään, jotka sihahdellen sinkosivat kohti nuorukaista punaisen hohtaen.
"Näytä mitä kunnolla osaat Aidouru! tuskinpa miekkasi mikään pelkkä lelu on!?" namida nauroi kurlaavalla äänellään ja katseli hohtavin yookaisilmin nuorukaista.

Aidourun hymy hyytyi, kun 'senkou' ei osunutkaan Namidaan. Hän joutui jälleen kuuntelemaan ilkkumista. Ja kaikkein pahinta siinä oli se, että periaatteessa Namida oli oikeassa. 'Senkou' oli tällä hetkellä ainoa voimallinen isku, jonka Aidouru kykeni tekemään. Olihan hänellä tietysti 'ikazuchi', mutta...
Aiodurun ajatukset katkesivat, kun hänen oli väisteltävä Namidan häntä kohti sinkoamia teriä. Pari niistä oli lähellä osua.
''Hah'', Aidouru huusi, ''saat vielä tuntea nahoissasi sen, mitä minä osaan!!''
Hanyoopoika vastasi Namidan katseeseen, ja nosti miekkansa päänsä yläpuolelle. ''Senkou!'', Aidouru huudahti, ja uusi välähdys lähti liikkeelle, kohti Namidaa.

Aidouru pohti mitä voisi tehdä, jos 'senkou' ei olisi tarpeeksi voimakas. Ainahan hänellä oli 'ikazuchi', mutta... Niin, siinä oli aina se mutta. Ikazuchi oli isku, joka oli ainakin viisi kertaa vahvempi kuin senkou. Ongelmana oli vain, että Aidouru ei kyennyt hallitsemaan sitä kunnolla.
Hanyoopoika puristi hampaansa yhteen ja seurasi, kuinka senkou läheni ja läheni Namidaa.

Namida nauroi välähdyksen lähestyessä ja oli jo valmiina loikkaamaan ohi. Äkkiä kuitenkin Namida tunsi naksahduksentapaisen päässään ja sen seurauksena ehti vain puolittain siirtyä.
Namida karjaisi kun välähdys osui Namidan kylkeen ja viilsi syvän loven tämän kylkeen.
"Sinä kirottu nulikanrääpäle!" Namida kirosi noustessaan takaisin jaloilleen. Sen piti kiirehtiä. Ei kestäisi kauaa kun hän tarvitsisi jälleen uuden sydämen.

Namida katseli katonrajaan arkkuaan etsiskellen. heikosti täristen arkku laskeutui Namidan eteen ja sen sisältä kohosi valkeaa hohdetta. namidan haava alkoi hiljalleen umpeutua ja Namida käänsi ilkaavan katseensa nuorukaiseen.

"Mitä nyt Aidouru? taitaapa olla niin, ettet kykene muuta tekemään kuin heiluttelemaan tuota miekkaasi!" namida kurlasi naurullaan ja vernepunaiset silmät tapittivat uhkaavasti nuorta.
"näytän sinulle, mihin minä ja minun valtakuntani pystymme!"
Hetkessä Namida kohotti tassuaan ja täräytti seiniä.
Äänii tärisytti hieman luollaa ja pian tuulimainen ujellus kanatutui luolan perältä.
"minun pikkuiseni... tulkaa ja syökää vatsanne täyteen!" Namida kutsui oudosti läähäävää ääntä, joka lähestyi kynnet rapisten ja rasahdellen kalloja mäsäksi.
Osaksi mätänevä, lihalle revitty hukanketale asteli tovereineen esiin. Yookaisuden silmät kiiluivat ja kuola valui ilkeästi leukapielistä maahan. Korahdellen kolme otusta lähestyivät "holhoojaansa" ja tervehtivät tätä puskien.
"pienet pienokaiseni... siinä teille lihaa, Hanyoon lihaa!" Namida yllytti silmät kiiluen suojattejaan, ja näiden ahnas katse kääntyi nuorukaiseen.
"Katsos Aidouru, minä en syä tappamiani ihmisiä. Pienokaiseni pitävät siitä huolen." Namida nauroi hullua naurua ja lipaisi kuonoaan. "ja mikä holhooja antaa pentujensa pysähtyä saaliin edessä? olet ruokalistalla Hanyoo." namida kujerteli ja istahti alas kynsiään naksutellen.
"menkää!" namida komensi ja sudenkuvatukset lähtivät voimakkaasti koristen kohti nuorukaista valtavat torahampaat esillä, valmiina repimään lihaa ja juomaan kaiken veren.

::huahahaa... ilkeätä... ::

//Todella. //

''Hah, siinä sinulle'', Aidouru virnisti senkoun osuessa Namidaan, ja hymy leveni entisestään Namidan vielä kirotessa häntä. Olipa ainakin saanut toisen tuntemaan, mitä hän kykeni tekemään.
Namidan kutsuessa arkun luokseen Aidourun katse alkoi muuttua epäuskoiseksi. Mitä tuo nyt tuolla..., Aidouru ajatteli, ja ihmetellessään unohti iskeä uudelleen. Hänen silmänsä levenivät hämmästyksestä, kun Namidan haava yhtäkkiä umpeutuikin.
''Mikä ihme sinä oikein olet?'', Aidouru kysyi hiljaa, niin hiljaa ettei toinen kaiketi kuullut sitä.

''Olet jo tuntenut, mitä voin tehdä 'vain heilutellessa miekkaani'!!'', Aidouru huusi takaisin. Yhtäkkiä hanyoonuorukaisen tasapaino hieman järkkyi Namidan täräyttäessä luolan seiniä ja lattiaa. Ja hänen hämmästelynsä sai taas uuden aiheen.
Aidouru katseli epäuskoisesti esiin astelevia, käveleviltä raadoilta näyttäviä susia. Mikä ihme tuo Namida oikein oli, kun piti vielä tuollaisiakin koristuksena kulman takana?
''Mikä hitto sinä oikein olet?!'', Aidouru kysyi uudelleen katsellen Namidan vierellä seisoskelevia susihukkia. ''Ja ruokalistallako?'', nuori mies tokaisi väheksyen. ''Pian saat nähdä, kuinka sievistä lemmikeistäsi tulee vielä kuolleempia.''
Aidouru otti tukevamman asennon, ja kohotti hieman miekkaansa. ''Tulkaa lähemmäs vain'', hän sanoi hiljaa. ''Jos välttämättä haluatte kiirehtiä tuhoonne.''
Susien ollessa aivan Aidourun edessä tämä viilsi jokaikistä rintaa kohti miekkansa terällä. Sitten hän otti muutaman askeleen taaksepäin, nosti miekkansa korkealle ja heilautti sitä sitten suurieleisesti sudenraatoja kohti. ''Senkou!'', hanyoo huudahti, ja välähdys lähti etenemään kohti susia.
Aidouru seisoi itsevarmana katsellen, kuinka välähdys saavuttaisi sudet.

"vai kysyt mikä minä olen? no näytän sen sinulle!" Namida naurahti ja katseli susien lähestyvän nuorukaista.

Namidan ilmekkään ei värähtänytyookaihukkine pilkkoutuessa palasiksi. Se vain hymyili ivallisesti ja katseli kylmillä silmillään Aidourua. Sen ei tarvinnut pelätä, tuo poika ei tiennyt vielä puoliakaan tämän luolan salaisuuksista!
"vai luulit että pinokaiseni menivät noin helposta rikki? kehotan katsomaan uudestaan." Namida naurahti ja kohotti tassuaan.
Lihakimpaleiksi kerääntyneet palaset alkoivat värähdellä ja pian niistä muodostuivat ne kolme samaa hukkaa, ilman naarmuakaan.
"katsos Aidouru, tämän luolan uumeniin kätjeytyy monta salaa ja arvoitusta. Yksi niistä on luolan voim "elämän pallo eli itanomi-butoukai." Se ei anna holhoojansa kuolla. Minä ruokin loitsua, loitsu suojaa minua ja pikkuisiani, yksinkertaista." Namida nauroi luolan kaikuessa ja katseli sudenkuvatuksia.
"menkää pienet. syökää nikä jaksatee. Hanyoo on harvinaista lihaa, oikein vahvaa ja ravitsevaa!" Namida kurlasi hukille ja nämä urisivat katsellessaan Hanyoota.
Kuola roiskui seinille susien haukahdellessa ja niiden silmät kiiluivat Hanyoon tuoksua haistellen.

Samassa Namida värähti. sama kipu tuntui jälleen, tosin nytten rinnassa.
Namida kiljahti ja hukat vilkaisivat pikaisesti emäntäänsä.
"antakaa ollla! ei ole hätää!" namida sävähti ja hukat jatkoivat askellustaan.
Namida kouristi rintaansa kynsillään. Valtava kivunjyske tuntui tulevan ulos sydämestä, ja Namida tiesi mitä se oli.
"perkele! se mokoma mies! kehtasikin tehdä näin äisilleni! nyt joudun kantamaan tätä kurjaa ihmisolentoa jaloissani ja tuskanani! Kirottua!" Namida kirosi itsekseen ja imi itseensä jälleen arkun valoa.
Kipu hellitti pikkuhiljaa ja Namida nousi jaloilleen.
"etpä minua saa valtaasi, mokoma ihmisnainen!" Namida kuiskasi itsekseen omalle sisäiselle ihmiselleen ja painoi tämän jälleen sydämensä syövereihin.
Nauraen Namida kääntyi jälleen katselemaan esitystään.

//Pahoittelen, että vastaaminen on kestänyt tähtitieteellisen kauan -.-' //

Namidan paljastaessa seuraavan yllätyksensä Aidourulta olivat pudota silmät päästä. Mitä hittoa tämä nyt sitten oli?
''Jaa että 'elämän voima'. No niinpä tietysti'', Aidouru sanoi hiljaa ja mahdollisimman normaalilla äänellä, koittaen pitää yllättyneisyytensä salassa. Ikävä kyllä hänestä tuntui, ettei se onnistunut alkuunkaan. Hanyoo puristi hampaansa yhteen ja katsoi terävästi susihukkia, jotka puolestaan tuijotivat verenhimoisina häntä. Kas niin, hänellä oli suljetussa luolassa vastassaan luultavasti omituisin mahdollinen nainen, minkä nuorukainen oli koskaan tavannut, ja tämän kolme kuolematonta pikku hauveliinia. Mitäs seuraavaksi?

Yhtäkkiä Aidouru kuuli Namidan kiljaisevan. Se näytti saavan jokaisen luolassa olijan huomion. Aidouru kurtisti kulmiaan ihmetellen. Mikäs tuolle nyt oikein tuli?
Aidourun oli kuitenkin laskettava pian katseensa takaisin susiin niiden alkaessa jälleen lähestyä häntä, mutta sikäli kun hän sai vilkuiltua niiden ohi, Namida näytti palaavan normaaliksi.
Katsellessaan vuoroin lähestyviä susia ja Namidaa, Aidouru teki rämäpäisen päätöksen. Hukkien toistuva paloitteleminen ei tuottaisi tulosta, mutta jos hän tekisikin jotain niiden emännälle...
Aidouru kohotti hieman miekkaansa ja hymyili susille. ''Pahoittelen, mutta hän vaatii tätä'', nuorukainen sanoi hiljaa, ja hyppäsi yhtäkkiä susien yli. Nuori mies loikki pitkin, nopein harppauksin suoraan kohti Namidaa. ''Senkou!'', Aidouru huusi ja iski miekallaan kaikin voimin Namidaa kohti. Senkou osui osittain kiveen, ja nostatti ilmaan kivipölyä. Aidouru laskeutui viileälle kalliolle, ehkäpä noin parin metrin päähän siitä missä Namida oli seissyt, ainakin silloin kun Aidouru oli viimeksi nähnyt tämän. Hanyoopojan kasvoille levisi virnistys. Hän ei olisi malttanut odottaa pölyn laskeutumista...

//Hah, Aidouru on taas niin varma onnistumisestaan... ^^//

Namida horjahti taaksepäin ja katsahti verta suihkuavaan etukäpäläänsä. Hymähtäen Namida katsahti nuorukaiseen ja hymyili oikein leveästi.
"ei sinulla taida mennä jakeluun, ettet voi paloittelemalla minua voittaa." Namida nauroi kylmästi ja pian tassun palattua normaaliksi käänsi hohtavat silmänsä Aidouruun.
Namidan selkäpiikit nousivat koholle ja kasvoivat tämän nauraessa nuorukaiselle. Susihukat katseliovat holhoojaansa kysyen ja Namida heilautti päätään. "antakaa minun näyttää."

Namida ravisteli vielä kivenpalasia kivenkovasta turkistaan ja nuoleskellen huuliaan lähestyi nuorukaista.
" Mitäs minä teen kanssasi. syönkö kokonaisena vai revinkö palasiksi? No, minulla on mistä valita, mutta sinulla taas, kekekekee, ei taida olla enään vaihtoehtoja..." Namida kujersi ja nauraen kohotti tassuaan iskuun.

Namida nytkähti taas äkisti. Susilta pääsi urahdus huulilta niiden ihmetellessä holhoojansa tekemisiä. Namida tarrasi kynsillään itseään kyljestä ja puristen kovaa koetti taas koota itseään.
"Perhana! Tämä ihmismuoto ei meinaa millään antaa periksi! se.. se suojelee tuota penikkaa? pakko päästä siit'ä erooon ja nopeasti!" Namida sähisi itsekseen ja nousi jälleen jaloilleen yhtä nopeasti kun oli lysähtänytkin.
"Sinä... teen sinusta hakkelusta mahdollisimman nopeasti, sillä annan sinulle sen ilon, että kuolet nopeasti." Namida hymyili, mutta samalla puri hampaitaan yhteen rinnassa sykkivästä kivusta. Namidan ihmisosa ei tahtonut satuttaa Aidourua, ja se häiritsi kovasti Yookai-namidan toimia.

Namida lähestyi yhä Aidourua sivusilmällään miekkaa katsellen. se ei paljoa vahinkoa tekisi, ei tietenkään. Se vain kiinnostui miekasta, ja aikoi korjata sen itselleen Hanyoon listittyään, se oli sen suunnitelma.

:: Namidalla näyttää, ettei sillä ole heikkoa kohtaa. tosin sillä kyllä on, nimittäin juuri tuo ihmisyys, sillä ihmis-namida ei tahdo satuttaa ketään. Se toimii tavallaan Namidaa itseään vastaan, joka koettaa sysätä tuon ihmisyyden syrjään syömälllä niitä sydämien voimia. Ja mitäköhän käy, jos se arkku katoaakin tai hajoaa? ::

//Anteeksi, olen ollut kauan poissa! Syytä saa kysellä opettajiltani, jotka keksivät pitää monia kokeita peräkkäin...//

Aidourua hieman ärsytti Namidan haavan umpeutuminen, mutta se alkoi olla jo niin tuttu näky ettei jaksanut häntä enää hetkauttaa. Hanyoopoika vastasi Namidan hohtavaan katseeseen. Hän kurtisti kulmiaan, muttei sanonut mitään.
Aidouru kuunteli Namidan sanoja. Toinen oli kaiketi aivan varma voitostaan, mutta Aidouru ei ollut typerä eikä heikko. Jos hän olisi, hän olisi todennäköisesti kuollut jo pari sataa vuotta sitten.
''Minulla on aina vaihtoehtoja'', nuori mies sanoi virnuillen, vaikka tästä tilanteesta taisi olla nauru kaukana. ''Voisin vaikka listiä sinut näin alkajaisiksi. Sitten ovat vuorossa lemmikkisi...'', Aidouru luetteli, kunnes huomasi Namidan taas alkavan näyttää siltä, kuin kaikki ei olisi alkuunkaan kunnossa. Miehen kulmat kurtistuivat entisestään. Oliko hän saanut Namidaa vahingoitettua senkoulla, vai oliko tällä joitakin ongelmia ihan omasta takaa?
''Ai tapat minut nopeasti?'', Aidouru kysyi. ''En usko. Jos olisit aikonut tehdä niin, olisit jo nyt yrittänyt oikeasti sitä.'' Mies pudisti päätään. ''Halusit kaiketi leikkiä kanssani, mutta nyt sinulle on tapahtunut jotakin, minkä vuoksi et voikaan seurata alkuperäistä suunnitelmaasi'', hanyoo sanoi. ''Olenko oikeassa?''

Namidan lähestyessä Aidourua tämä kohotti hieman miekkaansa, mutta ei tehnyt sillä mitään muuta. Jos tämä jatkuu, hän ei kaiketi pysty tappamaan minua noin vain, Aidouru ajatteli tuijottaen jatkuvasti Namidaa silmiin. Mutta en voi olla varma mistään. On parempi pelata varman päälle...

//Ongelmia ihan omasta takaa... Hah.//

"Sinä et tiedä minusta mitään Hanyoonrääpäle!" Namida säshähti ja sylki valui inhottavasti sen leukojen välistä. Namida heilautti päätään ja nosti selkäteränsä näin jälleen ylös, samoin tassujensa terät.
"Voit yrittää tappaa minut niin monta kertaa kuin haluat Aidouru, mutta en usko sen olevan mahdollista tuolla avuttomalla miekanheiluttelullasi!" Namida naurahti ja otti jälleen askeleen edemmäs.
"perhanan nulikka! se on fiksu, mutta siitä ei ole hyötyä niin kauaa kun minä hallitsen omaa itseäni!" Namida murahti mielessään ja nuolaisi huuliaan.
"No miten on? eikös se ole aina että naiset ensin?" Namida nauroi kurlaavaa nauruaan ja aloitti eräänalisen kieppumisen. POyöriessään terät sivahtelivat kohti Aidourua välehtien terävinä kuin veriset veitset.

''Jaa avuttomalla?!'', Aidouru ärähti. Häntä ärsytti aina, kun joku pilkkasi Genzaisea. No, hänen oli kyllä myönnettävä, ettei senkoulla saanut juuri nyt aikaan mitään ihmeellistä. Sen hän tosin suostui myöntämään vain itselleen. Nyt tarvittaisiin vähintään ikazuchin voimia...

Kuullessaan Namidan jälleen puhuvan Aidouru kohotti katseensa ja naurahti. ''Minähän kerroin sinulle jo'', mies sanoi, ''etten kannata sitä periaatetta!''
Aidouru kohotti miekkaansa yhä enemmän, muttei ehtinyt tehdä mitään ennen kuin hänen oli jo väisteltävä Namidan teriä. Hän onnistui torjumaan muutaman singahtelevista teristä, ja väistämään muutamaa. Kuitenkaan hän ei ollut tarpeeksi nopea, ja yksi terä sivalsi haavan hänen vasempaan käsivarteensa. Aidouru ähkäisi ja hänen keskittymisensa herpaantui hetkeksi. Se kuitenkin riitti terälle, joka kulki suoraan nuorukaista kohti. Ennen kuin Aidouru tajusikaan, terä iskeytyi hänen jalkaansa.
Aidourun huulilta karkasi kivun värittämä äännähdys, ja hän vajosi polvilleen. Mies istui hetken paikoillaan hengittäen raskaasti. Hän katseli jalkaansa, josta nyt törrötti veren värjäämä terä.
Aidouru sulki hetkeksi silmänsä, ja hänen kätensä etsiytyivät terän reunoille. Yhtäkkiä Aidourun silmät rävähtivät auki, ja hän kiskaisi terän irti jalastaan. Vihlova kipu tuntui koko jalassa, mutta siitä välittämättä Aidouru kohosi jaloilleen.
''Et saa minua pois pelistä tuolla'', Aidouru ärähti, ja teki samalla uhkarohkean päätöksen.
''Ikazuchi!'', Aidouru huusi ja iski miekallaan suoraan Namidaa kohti. Vihertävä, kulmikkaasti aaltoileva ja moneen kertaan haarautuva voimanpurkaus syöksähti kohti toista hanyoota. Aidouru ei kuitenkaan kyennyt suuremmin iloitsemaan, sillä ikazuchi ei ollut taaskaan onnistunut. Se oli yhä väärän värinen, eikä siksi kovinkaan voimakas...

namidan hymy hälventyi hetkeksi uuden iskun lähestyessä. Se osuikin ja repi namidalta tämän pään ja vartalon erilleen.
"Pahuksen kakara!" Namida ähkäisi ja kokosi jälleen itseään. Namidan ilme oli hurjistunut ja punertava kuola valui tämän hampaiden lomitse tämän puhuessa.
"Sinä kuudesti kirottu nulikka! Minä kyllä revin sinut ja paloittelen pieniksi palasiksi!" Namida karjaisi ja otti kieppuvan iskunsa jällen käyttöön. Tällä kertaa Namida pyöri kovemmin ja liikkui kohti Aidourua, ja kovassa vauhdissa terät ja kivet sinkoilivat pitki luolaa kimmoten niistä minne sattuivat. Yksi teristä osui hukkaan, jota se ei kuitenkaan vaivannut hetken jälkeen.

"Perkeleen perkeleen perkele! Se nulikka alkaa jho käydä hermoille!"