Yksittäiset, utuiset pilvenhattarat purjehtivat pitkin sinertävää taustaansa, koittaen saada toisensa kiinni. Hippasilla olevien pilvien alapuolella aukeni valkea, lumen peittämä maisema, jonka täytti lintujen ajoittainen sirkutus ja pienten eläinten liikehdintä. Pari pientä hiirtä keräilivät touhukkaina äsken ohi kulkeneista kärryistä putoilleita jyviä. Pian myös muutama kellanoranssi pikkulintu saapui nokkimaan jyviä. Tuuli huojutti lempeästi tien molemmin puolin lumesta pilkistäviä heinänkorsia, ja muutama lapsi ryntäsi iloisesti kiljuen tien yli. He onnistuivat säikäyttämään hiiret ja linnut, mutta pian lasten äänien kaikottua kauemmas pienet eläväiset taapersivat takaisin noukkimaan jyviä lumesta.
Pienessä pakkasesssa kuljeskeli tietenkin muitakin kuin vain eläimiä ja ihmisiä. Tienreunan lumipeitteeseen jäivät ihmismäiset askeleet, jotka kuitenkaan eivät olleet ihmisen jalanjäljet. Näiden jälkien jättäjä oli yookaipoika Haru.
Haru katseli hymyillen ympärillään olevaa kimaltavaa pakkaslunta. Pojan jalkoja peittävät tummat housut olivat osittain lumessa, ja hän pysähtyikin välillä pudistelemaan lunta pois. Housujensa päällä pojalla oli vielä toinenkin vaatekappale, nimittäin hänen rakas hameensa. Sen oli tarkoitus lämmittää, vaikka tuskinpa kylmyys olisi ilman sitäkään tuntunut pahalta.
Tuulenvire leikitteli pojan vaaleita, pitkähköjä hiuksia. Tien vierellä olevasta puusta varisi hieman lunta hänen päälleen. Tyttöpoika kuitenkin vain nauroi ja pudisteli lunta kasvoiltaan. Hänestä talvi oli hienoa aikaa, mutta hän ei voinut kiistää odottavansa jo kevään tuloa.
Huomatessaan erittäin pehmeän näköisen lumikinoksen Haru ei voinut vastustaa kiusausta vaan hyppäsi suoraa päätä kinokseen. Lumi tarttui hänen vaatteisiinsa ja hiuksiinsa, mutta pojalla oli hauskaa.
Äkkiä hän huomasi jonkun toisenkin kulkevan tietä pitkin. Haru nousi äkkiä pystyyn ja ropisteli lunta yltään.
//Toivottavasti et ota loppua hittinä... ^^ //