''Näethän, kuinka lumi kimaltaa?''

Alkuun Eien vähän ihmetteli Harun reitinvalintaperiaatteita, ja oli jo toteamassa, että yleensä ensimmäinen vaihtoehto olisi parhain, ainakin niin jänisyookai oli sen itse todennut omassa elämässään, mutta Haru lähtikin jo juoksemaan metsää kohti. Eien lähti kanssa juoksemaan melkein heti Harun perään ja saikin toisen yookain pian kiinni.
"Lähdimme suhteellisen hyvään aikaan , koska jos olisimme vielä vähän odottaneet varasyookai olisi voinut piiloutua pimeyden taakse ja näin päästä pakoon", Eien selitti Harulle juostessaan hajun perässä.
Metsässä oli paljon puita, varsinkin kuusia ja mäntyjä. Olis iellä myöskin pari koivua jossain väleissä. Mutta jotenkin ihmeellisesti tiheitten puitten läpi kulki poluntapainen reitti, ei se tietenkään ihan tyhjä puista tai pensaista ollut, mutta siinä pystyi ketterästi juoksemaan, eikä tarvinnut pelätä juoksevansa puuta päin, vaikka yookaithan eivät juosseet puita päin.
Eien muisteli äitinsä kertoneen polun syntyneen, erittäin ison kilpikonnayookain raivon ansiosta:
Kilpikonnayookai oli mennyt silloin vielä vaikeakulkuisen ja poluttoman metsän läpi tapaamaan rakastettuaan, haikarayookaita matka kesti monta päivää ja kun vihdoin kilpikonna oli perillä, niin hän huomasi edessään kilpakosijan, kettuyookain, joka kertoi kosineensa haikarayookaita ja haikara oli suostunut tähän, tästä hirvittävästi suuttuneena kilpikonnayookai oli puhaltanut ilmaa nenänsä kautta ja syössyt kettuyookain ilmavirran mukana kauas, metsän toiselle puolelle saakka. Ilmavirran mukana oli titenkin lähtenyt kaikki puut ja muu kasvisto ja nyt ne olivat hiljalleen kasvamassa takaisin. Sitä miten tarina loppui ja saivatko kilppari ja haikara toisensa tarina ei kertonut, tai niin ainakin Eienin äiti väitti. Tosin koko tarina on varmaan vain jotain kauskantoista legendaa, mutta ainahan legendatkin saavat jostain alkunsa, Eien pohti juostessaan.

"Tuota, Haru eikö sinustakin tämä yookain haju voimistu koko ajan vai kuvittelenko minä vain, ja minulla on yhä nälkä, en tosin muista kerkisimmekö syömään mitään, ennen tätä tapausta, mutta toivon, että saamme varkaan pian selville, jotta pääsisin syömään", Eien jutteli Harulle, tippaakaan hengästymäätä, vaikka kaksikko olikin juossut jo aika pitkän matkan ajan.Yookaina olemisessa on tietyt hyvät puolensakin,Eien mietti.


//Hah sain vihdoinkin vastattua, äläkä kysy mistä kilpikonna ja haikara tulivat, ne olivat vain ensimmäiset eläimet, jotka keksin.//

//Kilpikonna ja haikara nyo!//

Haru nyökkäili Eienille. Pimeän tuloa ei kannattanut liiemmin jäädä odottelemaan, kyllä se tuli odottelemattakin. Ja surullisen usein liiankin nopeasti. Todennäköisesti hämärä ehtisi laskeutua ruohonjuuritasolle - tai ehkä tässä tapauksessa lumen... juuritasolle? - asti ennen kuin kaksikko löytäisi varkaan, ja mahdollisesti saisi varastetut korut (ja tikarin) palautettua Chuntaroulle ja tämän pojalle. Yookain silmistä tulisi olemaan hyötyä.
Haru katseli ympärillä kasvavia puita. Havupuusto vaikutti hallitsevan tätä metsikköä. Lehtipuita, kuten koivuja, oli huomattavasti vähemmän. No, jos siitä halusi etsiä hyviä puolia, niin ainakin metsä näytti tiheämmältä talviaikaan. Havut kun eivät putoilleet lehtien tavoin. Tässä tapauksessa tosin metsikön tiheydestä oli ehkä haittaa. Tai sitten ei.
Haru katsahti taivaalle. Puolikuu oli kiivennyt puiden ylle. Pilviä ei ollut paljoakaan, mitä nyt muutama yksinäinen haituva siellä täällä. Haru huomasi ilman kylmenevän hiljalleen, ei toki kuitenkaan niin merkittävästi että Harulla olisi ollut kylmä. Siihen vaadittaisiin jo aika paljon. Enemmän kuin nyt olisi edes mahdollista. Haru laski hitaasti katseensa takaisin seurailemaan maan pintaa, mutta oli näkevinään taivaalla jonkin suurehkon linnun. Haikara, kenties?

''Minä en ainakaan ole syönyt mitään tuntikausiin'', Haru sanoi Eienille vastaukseksi. ''Ei sillä, että minulla olisi nälkä vieläkään'', hän lisäsi ja keskittyi sitten hetkeksi tarkkailemaan yookain hajua.
''Taidat olla oikeassa'', Haru sanoi pian. ''Taidamme tosiaan lähestyä sitä.'' Tyttöpoika virnisti. ''Tämäpä hauskaa.''
Haru paloi halusta saada tietää, millainen heidän jahtaamansa yookai oli. Vai olisiko heitä vastassa jonkin sortin joukkio, niinkuin Eien oli arvellut? Vaiko vain yksi yookai?
Jostakin syystä Harun mieleen nousi äkkiä kuva Hatosta. Ensin hän ei tiennyt mistä se johtui, mutta yhtäkkiä muistikin kaiken. Hän ja Hato-veli olivat jäljittäneet jotakin yookaita, joka oli liikuskellut lähellä heidän enemmän tai vähemmän yhtenäisen perheensä asuinsijoja. Lopulta olikin selvinnyt, että yookai oli...
''Tuolla!'', Haru hihkaisi, ja hänen muistelunsa keskeytyivät kuin seinään. Jonkin matkan päässä liikkui jotakin. Ja vahvasta yookain hajusta päätellen se oli se, mitä kaksikko jäljitti. Haru vilkaisi Eieniin, ja tunsi jännityksen aaltoilevan sisällään.

//Hah.//

Eienkin huomasi edessä liikettä. "Aletaan liikkua hiljempaa, vaikka jos varas on yookai niin se on oletettavasti kuullut tai nähnyt meidät jo, mutta kuitenkin", Eien kuiskasi hiljaa Harulle.
Eien - ja toivottavasti myös Haru - liikkui hiljaa eteenpäin, hämärässä metsässä. Eien tunsi mahanpohjassaan perhosia, mutta oli myös samalla iloinen, jahdatessaan varasta. Pian saamme hänet kiinni ja sitten pöllimme saaliin takaisin ja viemme sen kylään ja Chuuntarou varmasti kiittää meitä ja ai niin, siiten on vielä se pikkupojan tikari, sekin täytyy muistaa pööliä takaisin, Eien ajatteli ja samalla huomasi jonkin olevan vähän vinossa...
"Tuota, haru tämä meidän varasyookaimme näyttää aika pieneltä ja hitaasti liikkuvalta, enkä sitäpaitsi usko, että mikään noin pieni olisi saamut varastettua ihmiseltä mitään...", Eien totesi Harulle, joka toivottavasti oli tullut mukaan. Yhtäkkiä pieni olento muutti suuntaansa ja lähti Eieniä ja Harua kohti. Pieni ötti oli melko läheltä katsottuna noin metrin pituinen ja rusehtavanmustankirjava, oli siinä myöskin vähän sinistä siinä värissä mukana. Ötti oli pitkulaisen muotoinen ja kaikin puolin muutenkin hämäävä, kunnes Eien vihdoin tajusi, mikä tämä pieni ötti oli, vaikka se olikin jokseenkin järjenvastaista.
"Haru se on pelkkä käsi!", Eien huudahti,"kivikko olisi sittenkin ollut oikea suunta, harvinaisen ilkeä ja kavala ansa siltä varasyookailta, mutta tämä ainakin todistaa sen, ettemme ole jahtaamassa, ihan täysin tyhmää yookaita, jahtaamisessa voi olla jotain haastettakin", Eien jatkoi.

Tällä välin yookain käsi oli ehtinyt siihen kohtaan missä Eien ja Haru seisoivat. Eien huomasi, että käsi oli aika ällöttävän näköinen läheltä katsottuna ja sen kulkutapa oli hyvin outo, se kulki käyttäen sormia, joita muuten oli kädessä kuusi, jalkoinaan.
Yhtäkkiä käsi pysähtyi ja kaatui ensin kyljelleen, siiten nousi hitaasti ylöspäin ja tällä kertaa maata vasten oli se kohta, mistä kyynärpään piti alkaa.
käden kämmenselästä muodostui hitaasti suuaukko ja nopeasti kämmen alkoi puhua, matalalla äänellä, ääni kuulosti siltä kuin se olisi voinut uulua jollekin hyvin limaiselle otukselle, joka oli ensiksi näytellyt hyvistä ja sitten ollutkin koko ajan petturi.
No jokatapauksessa käden viesti oli seuraava: Hääähäää SUCKERS, hävisitte, olen juuri nyt kivikon toisella puolella ja te tarvotte metsässä, HÄÄHÄÄÄ LOOOOSEEEERSSS.
Ja tämän sanottuaan käsi paloi tuhkaksi ja maahan muodostui tuhkasta sana: SUCKERS.
"No voi hitto", Eien ei keksinyt muutakaan sanottavaa....


//Heh, jos olet oikein tarkkana saatat löytää sieltä liitoksen, Bleachin erääseen nimeltä mainitsemattomaan henkilöön..., toivottavasti käsikohta käy sille vuosisadalle, jota pelissä eletään.... //

//Aizen-taichou! *virn* Jaaaaa käsikohta ei sovi ollenkaan aikakaudelle, mutta ei se mitään. Ylläpito tunnetusti tekee mitä haluaa :'>//

Haru nyökkäsi ja lähti etenemään hiljaisin askelin. Kohta hän saisi tietää, millainen tuo päänvaivaa aiheuttanut yookai oli. Tyttöpoika hymyili malttamattomana, ja yhtäkkiä jokin edessäpäin liikkuva kiinnitti hänen huomionsa. Eien lausui samalla oman arvionsa siitä, mikä se oli.
Haru tuijotti kummallisen muotoista, epämääräisen väristä hyppelehtivää… yookaita? Pieni otus tuli lähemmäksi eikä Haru voinut kuin katsella sitä typerä ilme kasvoillaan. Mikä ihme se oikein oli? Miten mikään noin pieni ja… no, tietyllä tapaa säälittävä…
Ja sitten Eien sanoi, mikä se oli.
’’Käsi’’, Haru toisti ja tuijotti kuusisormista olentoa. ’’Käsi…’’
Tämäpä harmillista, Haru ajatteli tuijotellessaan pää kallellaan hyppivää kättä. Kivikkoonhan sitä olisi tietysti pitänyt lähteä. Tottakai ikivanhat lorut ovat oikeassa juuri silloin kun en usko niitä, yookai sätti mielessään itseään. No, joka tapauksessa oli virhearvio tulla tänne. Pitäisi varmaan kääntyä takaisin… eh?
Haru oli juuri käännähtänyt katsomaan taakseen kun jokin piti sellaisen äänen, joka ilmaantui silloin kun jokin läiskähti jotain vasten. Poika käänsi katseensa äkkinäisellä liikkeellä takaisin eteenpäin, ja huomasi sinertävän käden kaatuneen. No on siinä meillä varas, tai siis varkaan käsi…, Haru ehti jo ajatella ennen kuin käsi nousi jälleen pystyyn, nyt toisin päin. Ja alkoi puhua.
Harusta tuntui siltä kuin hänen kasvonsa olisivat venähtäneet ainakin puolitoista metriä maata kohti, niin paljon hän yllättyi ja samalla koki hienoista ärsytystä. Varasyookai oli tosiaan tiennyt että häntä oli seurattu, eikä epäröinyt käskeä… kätensä haukkua jahtaajiaan lyttyyn. Ikävä veto, mutta surullisella tavalla hauska.
Käden syttyessä palamaan ja tuhkan laskeutuessa maahan haukkuen näemmä kaksikkoa vielä hieman lisää, Harun oli nopeasti tunnusteltava kasvojaan, jotta saisi varmistuksen siitä, etteivät ne oikeasti olleet venähtäneet. Pikaisen tarkistuksen jälkeen hän syventyi vielä tarkastelemaan tuhkaa. Sarkastinen, iloton ’heh’ karkasi Harun huulilta. Eien oli jo sanonut kaiken tarpeellisen. ’No voi hitto’ kuvasi oikeastaan kaiken oleellisen.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Haru maiskautti huuliaan. ’’Joo-o’’, hän sanoi sitten. ’’Sepä hauskaa. Älyttömän hauskaa. Kuolen nauruun…’’
Tyttöpoika rykäisi. ’’Oikeastaan pelkästään älytöntä’’, hän lisäsi sitten, ja hetken mietittyään jatkoi: ’’Tai ei oikeastaan älytöntä, mutta ikävää. Hauska temppu, älyttömän ikävällä tavalla…’’
Haru käännähti Eieniä kohti hieman turhautuneena, tuntien tarvetta selitellä äskeisiä selittelyjään. ’’Olen nyt vähän hämmentynyt, enkä oikein tiedä mitä tässä pitäisi sanoa’’, hän kertoi alkaen samalla pureskella oikeanpuoleisen kätensä etusormen kynttä. ’’Joten ehkä on parempi, etten sano mitään…’’
’’…ei kun sanonpas!’’, Haru hihkaisi yhtäkkiä oikeastaan tajuten vasta hihkaisunsa jälkeen mitä sillä tarkoitti. Suu tosiaan toimi joskus nopeammin kuin aivot.
Tuhka oli alkanut nousta maasta ja leijua ilmassa. Ennen kuin kaksikko ehti tehdä tai sanoa mitään tuhka ampaisi liikkeelle. Se viuhahti ilman halki puiden sekaan ja alkoi kadota näkyvistä.
Haru joutui jälleen tarkistamaan kasvojensa tilan ja kääntyi sitten Eieniä kohti. ’’Ties vaikka tuo olisi nopeampi reitti sen yookain luo. Mitä menetettävää tässä nyt enää on?’’
Haru katsoi Eieniä suoraan silmiin. ’’Seurataanko leijailevaa tuhkaa? Se katoaa kohta näkyvistä'', tyttöpoika kysyi äänensävyllä, jota yleensä käytettiin todettaessa jotain sellaista, kuin vaikkapa että talven jälkeen tulee kevät.

//Olenko jo kertonut että rakastan Harua? <3//

//Hahaa osuit täysin oikeaan arvaustehtävässä...//


Eien kuunteli Harun pältykset hieman shokissa, koska hän oli ollut niin varma varkaan kiinni jäämisestä. Pienellä aivojen osallaan eien rekisteröi Harun olevan yhtä lailla hämmentynyt ja olihan se ollut juuri Harun idea lähjteä metsään päin, mutta totta puhuen Eienkin olisi valinnut metsän mielummin kuin kivikon. Jänisyookai oli sanomassa Harulle, ettei häntä oikeastaan haitannut vaikka toinen puhui ihan mitä sattui ja oli repeämässä nauruun toisen kuolen nauruun kommentille.
Ilman Harun seuraa ja ylimääräistä puhetta Eien olisi todennäköisesti luovuttanut etsintänsä ja mennyt turhautuneena valittamaan Mennille kaikesta mahdollisesta.
Yhtäkkiä Eien huomasi, että tuhka nousi maasta ja lähti leijailemaan metsään päin.Okei, ton ei pitäisi olla teoriassa mahdollista, koska tuuli käy toiseen suuntaan, joten ehkä tuhka menee takaisin yookaihin josta se alunperin tulikin.Eien ihmetteli.
Samassa jänisyookai havahtui Harun sanoihin ja huomasi toisen katsovan itseään suoraan silmiin. Ensiksi Eien huomasi Harun kauniinväriset ruskeat silmät ja sitten vasta Eien tajusi, että toinen oli äsken kysynyt jotain tuhkan seuraamisesta ja todeenut heti perään, että se katoaa kohta näkyvistä.
"No, eihän meillä oikeastaan ole muutakaan vihjettä, paitsi sitten se, että voisimme palata takaisin, mutta siinä menee ihan liian kauan aikaa, joten mikäs siinä, emme varmaan menetä mitään, vaikka tuhka ei johdattaisikaan varkaan luo, vain se mikä-lie-kauppias nyt olikaan menettäisi arvotavaransa ja pikkupoika tikarinsa,tosin ihmisiä on kyllä kiva auttaa ja koska meillä on tässä näin selvä vihje, tai sitten se on lisäjekku meidän eksyttämiseksi, mitä en kyllä usko, koska eihän kellään yookailla niin monta ässää voi olla hihassaan, joten seurataan vain tuhkaa, mutta joudumme juoksemaan melkoisen kovaa tai se katoaa lopullisesti näkyvistä", Eien vastasi Harun kysymykseen katsoen toista takaisin silmiin.
Samassa Eien -Ja taaskin toivottavasti Haru - lähti juoksemaan taivaalla lentävän tuhkan perään.
Eien huomasi, että tuhka seurasi aika tarkalleen valmista polkjua ja oli tyytyväinen siitä, sillä kuka nyt haluaisi mennä tiheään metsään juoksemaan varsinkin kun on kiire.
"Johtaakohan tuhka kivikkoon vai olikohan kivikostakin lähtenyt haju vain toinen käsi ja alkuperäinen varas osaa peittää hajunsa todella tehokkaasti ja pilleskeelee nyt jossain metsässä, tosin metsässä olisi kyllä mielestäni hieman helpompaa käydä tappeluita ´kuin kivikossa, koska kivikossa voi nilkka nyrjähtää, jos astuu kivenkoloon ja nilkan nyrjähdys tuntuu aika ikävältä ja haitaa tappelua, koska saatuamme varkaan kiinni joudumme kuitenkin tappelemaan. Eikö niin Haru?" Eien kysyi ilmeisesti mukaan lähteneeltä Harulta.

//Olen niin paras! ^^//

Haru katseli Eieniin päin ja nyökkäili tämän puheille. Toinen oli oikeassa, vaikka ilmaisikin asiansa hyvällä tahdollakin sanottuna sekavasti - mutta eihän Haru itsekään yhtään sen viisaammin olisi osannut puhua. He olivat oikeastaan melko samanlaisia.
''Tuskin se on mikään huijaus'', Haru mietti ääneen. ''Jos olisi, sen varkaan olisi täytynyt suunnitella paljon ja lyhyessä ajas-''
Harun selitys keskeytyi hänen huomatessaan Eienin lähteneen jo juoksemaan. Hän lähti seuraamaan toista ja saikin tämän pian kiinni.
Eien alkoi jälleen selittää jotakin, ja tämän lopetettua puhumisen Haru aloitti.
''Luulen, että varas on kivikossa. En tiedä, viekö tämän tie sinne, mutta toivotaan. Metsässä on puita, jotka voivat olla tiellä, ja on melko todennäköistä, että joudumme tappelemaan'', hän kertoi kommentoiden vuorollaan melkein kaikkeen, mitä Eien oli sanonut. ''Ja nilkan nyrjähdys on ikävää. Mutta kai niin voi tapahtua metsässäkin.''
Kaksikko joutui väistelemään puita, kiviä sun muuta vastaavaa juostessaan. Lumikinoksetkin olivat joskus tiellä. Ja kaiken lisäksi oli jo lähes täysin pimeää. Hämärä haittasi jonkin verran, mutta merkittävä haitta se ei kuitenkaan ollut. Ihmiselle olisi voinutkin, mutta ei Harulle ja Eienille. Ja, ikävä kyllä, tuskin varkaallekaan.
''Kuinkahan pitkä matka tässä vielä on?'', Haru mietti ääneen. ''Ei minua siis mitenkään väsytä'', hän sanoi sitten Eienille, ''mutta kunhan pohdin.''
Yhtäkkiä puusto alkoi vähentyä, puskia ja avaraa tilaa alkoi olla enemmän. Haru alkoi jo uskoa, että he olivat päässeet kivikon laidalle, mutta se luulo oli turha.
Puskien takana avautui näkymä jäätyneelle lammelle. Se oli suuri lampi, ei ehkä aivan sanottavissa järveksi, mutta kuitenkin.
Haru pysähtyi rantaan ja jäi katselemaan liukasta, kirkasta jäätä. Lammen ylittäminen jäätä pitkin veisi aikaa, ihan liikaa. Samoin sen kiertäminen maata pitkin. Mutta jos he voisivat mennä jään alta...?
''Kuule, osaatko pidättää hengitystäsi jonkin aikaa?'', Haru kysyi Eieniltä. ''Etkä jäädy heti kylmässä vedessä? Minulla olisi nimittäin suunnitelma.''

Eien toivoi, että kaksikko saavuttaisi jotain merkittävää ja pian, sillä häntä alkoi vähän jo tylsistyttää metsässä juokseminen.
Samassa Eien huomasi metsän harventuneen ja vielä vähän aikaa juostuaan Eien tajusi puiden sun muun kasviston väistyneen ja keskellä kasvitonta aluetta oli lampi.Näyttääpäs tämä hassulta, ikään kuin kaikki puut ja puskat olisivat kunnioittaneet tuota lampea niin paljon, että kasvavat vasta monen metrin päästä lammesta, ja tuossakin on pari puuta, jotka olisivat ikään kuin kumartaneet lammelle, tai sitten vain mielikuvitukseni laukkaa liian lujaa..., Eien ajatteli itsekseen.
Eien havahtui harun kysymykseen hengityksen pidättämisestä ja kylmän kestämisestä.
"Pystyn kyllä pidättelemään henkeäni ainakin 6 minuuttia, se ennätys mitattiin viime kesänä, mutta siitä ei sen enempää", Eien oli melkein purskahtamasssa nauruun ajatellen viime kesän seikkaluja Mennin kanssa ja toivoi samalla, että kesä sais tulla jo pian.
"Ja kylmääkin kestän varsin hyvin. Oletan, edllisten kysymysten perusteella, että suunnitelmaasi kuuluu, jään alle menemistä ja uimista vai?"; Eien jatkoi saatuaan itsensä kuriin, ettei rupeaisi nauramaan.
Hämärässä autio jään peittämä lampi näyttti melkein aavemaiselta, ikäänkuin sieelä bvpisi tapahtua paljon hyvin kammottavia asioita. Jos lammella voisi olla henkiä, tämän lammen henget olisivat aivean varmasti aaveiden näköisiä, mutta silti tuolla jäällä olisi hyvin kiva luistella ja muuten riehua, tarvii muistaa tämä paikka, joskus myöhemmin ja tulla tänne uudestaan.Eien mietti odottaessaan Harun vastausta suunnitelmasta.


// En kyl tiiä sopiiko luistelu tähän aikakaudelle, mutta jos ei sovi niin voi voi...//

//Itse asiassa en oikein tiedä, että sopiiko vai ei... No voi voi, jos ei sovi xD//

Haru nyökkäsi virnistäen. ''Juurikin niin.'' Sitten hän osoitti järvelle ja jatkoi: ''Tuhka kiitää jo lammen keskellä, joten lampea ylittämällä tai kiertämällä se karkaa meiltä. Se taas vaikeuttaa varkaan löytämistä'', Haru järkeili. ''Mutta pääsemme nopeammin, jos menemmekin jään alta...''
Haru vaikeni miettimään. Hän oli eräänlainen vesilohikäärme, suomuinen, varsin nopeasti vedessä liikkuva, vahva yookai. Mutta sen vahvuuden ohella hän oli pelottava. Hänen yookaiulkomuotonsa soti joka ikinen kerta hänen ihmishahmoaan vastaan; eivät ne olleet alkuunkaan samaa sarjaa. Siinä, missä hän useimmiten oli söpöilevä tyttöpoika, hän oli hirviö.
Mitähän Eien siitä sanoo?, Haru pohti. Siitä, millainen olen? Alkaako hän pelätä minua? Huomatessaan mietteensä Haru ravisti moiset ajatukset päästään. Mitä minä ajattelen? Jos hän ei hyväksy minua, niin enhän minä silloin voi pitää häntä ystävänäni...
Haru vilkaisi ensin Eieniin, sitten lammelle. Tuhka kiiti jo kaukana. Nyt on aika toimia.
''Eien'', Haru aloitti, ''minulla tosiaan on suunnitelma. Ja se vaatii minun yookaihahmoani.''
Haru nielaisi. ''Yookaihahmossani pystyn liikkumaan veden alla nopeasti. Pääsemme siis kaikkein nopeiten toiselle puolelle niin, että minä uin ja sinä roikut mukana.''
Haru huitaisi kädellään lammelle päin. ''Meillä on silti jo hieman kiire...''
Yookain ääni hiljeni. Sitten hän katsoi arasti Eieniin. ''Pyydän... pyydän, ettet pelästyisi.''
Sen sanottuaan Haru antoi yookaihahmolleen vallan. Ensimmäinen muutos olivat silmät. Harun katseen tummanruskea väri katosi, ja sen tilalle ilmestyivät kelmeää valoa hohtavat jalokivet. Sitten kasvoivat hampaat ja kynnet, ja samalla pää alkoi muotoutua uudestaan. Pian Harun koko vartalo muuttui täysin, Tsurarakaen sulautui hänen häntänsä pääksi ja kolmihaaraiset korvat pistivät esiin. Sinertävästä, suomuisesta ihosta kasvoi jalkojen yläosiin sekä Harun niskaan ja selkään tummanruskeaa karvaa. Samalla Haru oli kasvanut ainakin kaksi kertaa niin suureksi, kuin millainen hän oli ihmishahmossaan ollut.
Haru taivutti pitkää niskaansa availlen ja sulkien suutaan, josta tippukivien lailla törröttävät hampaat pilkistivät. Harulla oli hieman omituinen olo, mutta hän tiesi kaiken muuttuvan normaaliksi pian. Koskahan olen viimeksi ollut tässä hahmossani?, Haru pohti samalla kun käänsi hohtavat silmänsä Eieniä kohti. Hän toivoi, ettei jänisyookai pelästyisi kuoliaaksi.
''Niin, tuota... Tälläinen minä olen, Eien'', Haru sanoi varovasti. Hänen äänensä oli aina hieman miesmäisempi ja kumeampi yookaihahmossa, sitä hän inhosi.

Eien oli vähän yllättynyt kun Haru, kertoi yookaihahmonsa olevan vesieläin, sillä jänisyookai oletti sen olevan joku ilmassa liikkuva otus, Harun viuhkan takia.
Ja vielä enemmän Eien meni hämilleen kun Haru pyysi Eieniä olemaan pelästymättä.
Mikä ihme hänen yookaihahmonsa voi olla, kun Haru on noin hermostuneen näköinen ja vielä kuvittelee, että voisin pelästyä häntä, olen kyllä nähnyt aika paljon pahoja juttuja elämäni aikana, mutta eihän Haru sitä tietenkään voi tietää. Mutta nyt vihdoin saan selville minkälainen Haru on yookaimuodossaan, se kyllä hieman jännittää minua.Eien pohti.
Samassa Haru alkoi muuttua ja Eien katseli silmät pyöreinä muutoksia, kaikista eniten Eien hämmästyi silmien muutosta,sillä ne olivat Eienin mielestä hyvin kirkkaat, kuin jalokivet, täysin erilaiset kuin tummanruskeat harun entiset silmät.
Harun muututtua, kunnola yookaiksi, Eien ei voinut tehdä mitään muuta kuin loksauttaa suunsa täysin ammolleen, sillä mitään sen näköistä hän ei ollut ollenkaan kuvitellut.
Vau, aikamoinen muutos, mutta nyt ymmärrän miksi Haru pyysi minua olemaan pelästymäätä, sillä tuo vesiliskomainen ja suomuinen olemus voisi tosiaan pelästyttää jotakin ja varsinkin nuo hampaat... Onneksi Haru on ystäväni eikä viholliseni, sillä tuota vastaan en pärjäisi taistelussa.Eien ajatteli.
Harulle hän sanoi:"Tuota noin, en pelkää sinua vaikka olet tuossa muodossa, olen tottunut näkemään hyvin erilaisia yookaimuotoja, mutta se minun on pakkpo sanoa, että on tosi kiva, että olet ystäväni, etkä viholliseni. Ja tuo yookaimuutos oli kyllä aika iso ja varsinkin tuo äänesi muuttuminen noin paljon, nyt sinut voisi kuvitella helposti mieheksi, mitä ei todellakaan voinut thdä ihmismuodossasa, mutta ehkä se liittyy tuohon yookaihahmoosi. kieltämättä aika upea hahmo ja varsinkin korvat on söpöt, ei en valehtele ne on oikeesti tosi söpöt", Eien pölötti vieläkin vähän hämmästyneenä."Ja uskon kyllä, että tuossa muodossa päsee hyvin nopeasti veden alla joten suostun suunnitelmaasi, mutta yksi kysymys missä kuvittelet minun roikkuvan matkan ajan, hännässäsi vai vai selässäsi?",Eien jatkoi.
"Ja jos ei käynyt vielä selväksi, niin olen iloinen, etää näin mikä on yookaimuotosi ja en pelkää yhtänn, paitsi ehkä sitten pelkäisin jos olisit viholliseni, mutta kun et ole ja pidän sinua vieläkin erittäin hyvänä ystävänäni, vaikka olisit minkälainen. Mutta nyt meidän täytyy toteuttaa suunnitelmasi.", Eien lopetti puheensa katsoen kaksi kertaa häntä isompaa Harua.


//Eien puhuu aika paljon, koita saada jotain selvää...//

//Joo, sain kyllä selvää (://

Haru hieman värähti, kun Eien mainitsi sen, että häntä voisi luulla mieheksi. Hän siis on ainakin tähän asti tainnut pitää minua tyttönä, Haru ajatteli. No, hyvä niin. Se on paljon mukavampaa kuin joku... joku...
Eien jatkoi tauotonta pälätystään, ja Harun oli hillittävä itseään jatkuvasti ettei olisi nauranut, varsinkin Eienin 'korvat on söpöt'-kommentti huvitti häntä. Jotenkin hän tunsi ennakkoluulosa niin turhiksi, että hän halusi nauraa itselleen. Mutta hänen naurunsa yookaihahmossa... No, onneksi siitä ei tarvinnut puhua.
Eienin kysyessä siitä, missä hän vedenalaisen matkan ajan olisi Haru aikoi jo vastata, kun jänis puhkesi taas puhumaan. Haru ei oikeastaan ollut siitä pahoillaan; hän oli enemmänkin onnellinen. Onnellinen siitä, ettei Eien pelännyt tai vihannut häntä, vaan hyväksyi. Myös Eienin rehellisyys oli hienoa - hän myönsi, että pelkäisi Harua vihollisenaan. Se ei yllättänyt yookaita lainkaan, mutta oli upeaa, että toinen uskalsi myöntää sen.
Eienin lopetettua puheensa Haru hymähti, vaikka se ehkä kuulostikin oudolta. ''Niin kai tässä sitten täytyy'', hän sanoi ja vilkaisi lammelle päin. ''Olisi ehkä parempi, jos olisit selässäni. Voin joutua käyttämään häntää jään rikkomiseen'', hän sanoi sitten. ''Voit pitää vaikka selässä olevista karvatupsuista kiinni.''
Haru seurasi kiitävän tuhkan menoa silmillään, ja uskoi yhä vakaasti ehtivänsä toiselle puolelle lähes samaan aikaan kuin tuhka. Ei lampi nyt niin valtaisa ollut.
Haru käänsi katseensa Eieniin ja laskeutui hiemam alemmas. ''Kiipeä nyt'', hän sanoi. ''Meidän täytyy mennä.''
Samalla timanttisilmäinen lohikäärme lausui mielessään muutaman sanan. Ja kiitos, Eien. Kiitos.

Hetken mietittyään eien kapusi Harun selkään, mikä oli huomattavasti vaikeampaa, kuin eienn olisi uskonut, sillä Haru oli yookaimuodossaan hhivenen liukas ja korkea ja suomuista oli hankala saada otetta kiivetessään. Pian kuitenkin Eien pääsi perille ja kysyi Harulta:"Olenko nyt tarpeeksi hyvin kiinni jos tunnet jotain ja jos tipun niin ainakin huudan mahdollisiman kovaa, että palaathan sitten pelastamaan minut."
Jänisyookaita hieman karmi olla Harun selässä, mutta Eien nieli karmintansa ja huusi: "Selvä olen valmis, tee nyt se mitä sinun ikinä pitääkin tehdä".


//Hahaa peliin vastattu vihdoinkin...//

//Jee : D//

Haru virnisti. ''Kai sinä tiedät itse parhaiten, kun olet tarpeeksi hyvin kiinni. Ja jos tiput, niin haen sinut kyllä.''
Eien ilmoitti olevansa valmis lähtöön, ja Haru nyökkäsi. ''Eipä sitten muuta kuin mennään!''
Haru otti muutaman askeleen verran vauhtia ja hyppäsi sitten metrikaupalla ilmaan. Ilmasta hän ensin viilsi jään pintaa hännällään pari kertaa, niin että siihen ilmestyi halkeamia. Lähestyessään jään pintaa Haru iski sitä kynsillään ja jää pirstoutui suurehkolta alueelta kokonaan. Niin yookai pääsi tippumaan pää edellä lammen kylmään veteen, joka ei kuitenkaan hänestä tuntunut kovin vilpoiselta.

Jään alla oli pimeää, mutta se ei haitannut Harua. Hän näki aivan hyvin, jalokivisilmistä oli huomattavasti apua tälläisissä paikoissa. Haru kiisi veden alla lujaa vauhtia toivoen samalla, että Eien sai roikuttua mukana. Sikäli kun yookai ehti katsoa taakseen hän oli näkevinään jänisyookaiystävänsä.
Lammen pohja oli liejuinen ja kasvoi kaikenlaisia pohjakasveja. Lammessa oli myös kaloja, jotka uivat Harun edeltä pakoon niin lujaa kuin pystyivät. Niiden nopeus ei kuitenkaan ollut edes lähellä yookain nopeutta.
Ei mennyt kauaakaan, kun lampi alkoi hiljalleen mataloitua. Haru katsoi parhaaksi siirtyä jään pinnalle. Hän iski jälleen pari kertaa jäätä hännällään ja meni siitä sitten suoraan läpi; jää hajosi jälleen pirstaleiksi.
Haru loikkasi vedestä suoraan parin metrin päähän lumiselle maalle. ''Kas näin'', hän tokaisi ja ravisteli hieman itseään. Yhtäkkiä hän huomasi toisen etujalkansa kynsissä jotakin.
Haru naurahti. ''Jos sinun on vielä nälkä, niin täällä olisi kala ja pari levää... Kalassa on tosin melko suuri aukko tuossa keskellä...''
Samassa Haru huomasi tuhkan viuhahtavan hänen ohitseen. ''Aika sopiva ajoitus'', hän totesi Eienille, jonka mukanaolosta hänellä ei ollut vielä aivan täyttä varmuutta.

Eien roikui Harun selkäkarvoissa niinkuin parhaaksi näki ja pysyi kuin pysyikin mukana. Jänisyookai ei tosin nähnyt yhtään mmitään, mutta kylmyyden hän kyllä tunsi."Toivottavasti matka ei kestä kovin pitkään, sillä jos jatkuu sormeni kohmettuvat ja sitten ainakin tipun, lamm4en pohjaan.." Eien ajatteli Harun kiitäessä jään alla.

Eienin mielestä harun jäänrikkomistaktiikka oli hyvin taktinem, tosin se oli ehkä ainut keino, rikkoa jää...

Harun päästyä jäältä pois lumelle, Eien pudottautui vähän kankeasti harun selästä pois.
"Täytyy kyllä myöntää, että tuo oli aika hyvä suunnitelma ja nopeakin, sillä saimmehan me tuhkan jo kiinni, ja kysymykseesi, on minulla kyllä vielä nälkä, mutta en oikein pidä raa´asta kalasta ja merilevästä, ainakaan ilman riisiä, ja tulen sytyttämiseen ei nyt taida todelllakaan olla aikaa, jo tajuat jotain puheestani..." Eien selitti venytellen puutuneita jäseniään.
"Ja tuota noin tuhka kiitää jo edellä, pitäisiköhän meidän mennä ja jatkaa pientä juoksumatkaamme...", Eien jatkoi pälättäen niitä näitä.
"Ja taidan olla hieman väsynyt kun en yleensä puhu näin paljon ja näin sekavia...", Eien selitti.

Haru nyökkäsi virnistäen. Tulen sytyttämiseen ei todellakaan ollut aikaa. Hän irrotti kalan kynnestään ja viskasi sen lumelle, samoin levät. Kala oli kuitenkin jo niin hengetön, ettei sitä saisi elämään enää oikein mikään.
''Voisi tosiaan olla viisasta lähteä liikkeelle'', Haru myönsi, ja naurahti Eienin sanoessa, ettei yleensä puhunut paljon ja sekavia. Tai paljon sekavia, hän ajatteli hyväntahtoisesti ja antoi sitten itsensä muuttua takaisin ihmishahmoon. Tippukivihampaat katosivat, samoin suomut ja jalokivisilmät. Pian Haru oli jälleen oma itsensä.
''Aah'', tyttöpoika huokaisi venytellen käsiään. ''Näin on paljon mukavampaa.''
Sitten hän kääntyi Eieniin päin. ''Mennään sitten!''

Tuhka teki tiukkia kaarroksia väistellen puita, ja samoin oli myös Harun tehtävä, mikäli hän ei halunnut juosta suoraan päin mäntyä. Tai koivua. Tai kuusta. Eikä hän halunnut.
Kuinkahan pitkä matka varasyookain luo on?, Haru mietti. Ja johtaakohan tuhka meitä sinne? Luulisin ainakin, sillä kai se yookai...kätensä haluaa takaisin... Enkä usko hänen ehtineen suunnitella näin montaa nokkelaa harhautusta... Tuskin hän edes oli varma siitä, että häntä seurataan...
Pian puusto alkoi harventua selvästi ja muuttua pusikoksi. Ja pusikon takana oli kapea heinäkastaile, eikä sen jälkeen näkynyt kuin hieman sammaloituneita kiviä ja yksinäisiä heinänkorsia siellä täällä, törröttämässä kivien välistä.
''Kivikko!'', Haru hihkaisi. Ehkä he olivat jo lähellä yookaita?

Eien huomasi kuinka sulavasti Haru muuttui takaisin ihmishahmoonsa ja huomasi myös sen, että piti tästä muodosta vähän enemmän kuin yookaimuodosta, sillä oli nyt kivempaa jutella oman kokoisensa kanssa kuin kaksi kertaa itseään isomman otuksen kanssa.
Pian kaksikko lähti taas juoksemaan tuhkan perässä ja Eien huomasi, että puut harvenivat vähitellen ja myöskin mataloituivat. Pääsemmekköhän pian perille, mi´nne sitten ikinä tämä tuhka meitä johtaakaan, mutta toivon että se on kivikkoon päin, koska muuten olemme minulle aivan tuntemattomalla seudulla ja en tykkää olla eksyksissä, en muuten edes tiennytkään, että tämä metsä päättyy joskus tai siis tiesin sen mutta en kuvitellut, että ihan näin pian. Eien pohti itseskseen ja oli juuri mainitsemassa pohdiskeluistaan Harulle, kun jänisyookain päähän pälkähti eräs ajatus:Kuinkahan hulluna Haru oikein pitää minua, kun olen viime aikoina puhunut aika paljon ja aika sekaviakin, mutta sille ei oikein voi enää yhtään mitään.

Yhtäkkiä Eien kuuli Harun huutavan: Kivikko ja Eieenin aistit valpastuivat heti, jonkun sortin haju ainakin kivikosta tuli se oli vähän samankaltainen kuten käden haju, mutta hieman erilaisena ja voimakkaampana.No niin, pääsemmeköhän vihdoinkin yookain luokse listimään tämän tai kuulemaan oikein pätevän selityksen.Eien ajatteli.
"Haru eikö sinustakin täällä haise hieman samankaltaiselle kuin käsi aikaisemmin?" Eien kysyi vielä toiseltayookailta saadakseen varmistuksen asiaan, ja siihen ettei vain kuvitellut koko juttua omssa päässän.

Haru nyökkäsi. ''Kyllä. Se varas on varmasti täällä.''
Yhtäkkiä tyttöpoika pysähtyi kuin seinään ja //Anteeksi, jos otat tämän hittinä!// tarrasi Eienin paitaan pysäyttäen tämän ehkä hieman kovakouraisella tavalla. ''Olen pahoillani'', Haru kuiskasi, ''mutta tässä lähellä on ihan varmasti joku. Tai joitakin.''
Haru irrotti otteensa Eienin paidan selkämyksestä anteeksipyytävä ilme kasvoillaan ja hiippaili eteenpäin. Kurkistaessaan erään kiven takaa hän huomasi, että lähistöllä tosiaan oli joitakin.
Kolme yookaita istui muutamien metrien päässä kivillä. Kaksi niistä, sisiliskoa muistuttava otus, joka lipoi kieltään jatkuvasti ja vaikutti erittäin tylsistyneeltä, sekä tummasävyinen luurankomainen yookai, joka muodoltaan muistutti hieman ihmistä ja jonka kasvoilla kareili irvistys, pelasivat jonkinlaista peliä. Heillä oli edessään ympyrä ja pieniä kiviä, vaaleita ja tummia. Sisiliskomainen otus heitti yhden vaalean kiven ympyrään, ja se kimmautti ympyrässä olleen tumman kiven sieltä pois. Luurankomainen yookai kirosi kovaan ääneen.
Kolmas yookai oli kettumainen, istui hieman etäällä kahdesta muusta ja vaikutti äärimmäisen hermostuneelta.
Haru silmäili kolmikkoa ja aisti näiden yookia. Kaikesta päätellen luuranko-otuksen yooki oli suurin, kettuyookain toiseksi suurin ja sisiliskoyookain pienin. Tosin ketun silminnähtävä hermostuneisuus ja pelko heikensi selvästi sen voimia.
Yhtäkkiä kettu värähti. ''Täällä on joku!'', se kiljaisi ja pomppasi pystyyn. ''Tuolla noin! Siellä on joku!''
Luuranko ja sisilisko vaikuttivat myös huomaavan vieraan yookin. ''Kaksi yookia'', luuranko totesi. ''Täällä on urkkijoita.''
Haru käännähti Eieniä kohti. Kolmikko oli huomannut heidät. ''Portinvartijoita, luulisin'', hän kuiskasi. ''Ja ne tietävät, että me olemme täällä.''

//Haa, lisää toimintaa! ^^//

Eien hieman ihmetteli miksi Haru pyyteli anteeksi paidasta kiinni ottamista, olihan tarkoitus vain ilmiselvästi pysäyttää Eian, ettei toinen menisin suoraan vihollisen etten, mutta antoi asian olla ja antoi Harulle anteeksi. Eienkin oli samaa mieltä, että lähistöllä on joku.
Samassa Eien huomasi yookait ja huomasi myös Harun huomanneen nämä kolme. Eli kun tässä on jo yookaita kolme kappaletta ja jokin vaistoni sanoo, että niitä on vielä lisääkin niin taisi´n aavistaa aika lailla oikeaan kun veikkailin yookaimafiaa, tai sitten vain kun puhuin siitä koko ajan niin se oli jokuinlainen kirous joka nyt käy toteen... Ääääähhhh... Ei saa ajatella mitään monimutkaista, täytyy keskittyää tai muuten paljastan minut ja Harun ja sitä trodellakaan en haluaisi tehdä, Okei keskityn...., Eienin ajatukset lähtivät todella lentoon.
Eien hoksasi kahden heistä pelaavan peliä, joka oli suhteellisen tuttu hänellekin ja tahtoi mennä pelaamaan sitä, ainut harmi vaan että pelaajat olivat vihollisia.

Seuraavaksi Eien kuuli ketun näköisen yookain huutavan ja muidenkin mielenkiinnon heräävän Eieniä ja Harua kohtaan.
Harun kysyessä tekemisestää, Eien oli jo valmiina harppaamaan pystyyn ja käsi miekallaan.
"Taistelemme tietenkin, ei meillä varmaan muuta mahdolliisuutta ole, varsinkin kun veikkaan, että emme todellakaan pääse karkuun ja totta puhuen en jaksaisikaan juosta enää, se alkaa vähän jo tympiä, ja vaihteesta kunnon tappelu voisi piristää, joten vihollisia päin ja rommia pullo. Hiiohoi", Eien selitti ja samalla ponkaisi ylös.


//Eienin ajatukset voivat olla aika sekavi, mutta toivottavsti sentään j0otenkin ymmärettävissä...//

//Eienin ajatukset ovat... suloisia... ^^//

Rommia pullo?, Haru kummasteli, mutta ennen kuin ehti sanoa mitään saati sitten yrittää keksiä jotakin suunnitelmaa, Eien jo hypähti esiin. Haru tuli siihen tulokseen, ettei hänen ainakaan kannattaisi yksistään jäädä enää mitään miettimään, eikä hän voisi laittaa Eieniä yksinkään taistelemaan, ja kaiken lisäksi juoksentelu kyllästytti häntäkin ja tappelu voisi oikeasti olla piristävää, joten Haru tyytyi toteamaan hiljaa mielessään, että tässä sitä nyt mennään ja hypähti Eienin vierelle.
Vahtikolmikosta sai jostakin syystä sellaisen kuvan, etteivät he olleet odottaneet aivan Harun ja Eienin tapaista kaksikkoa eteensä. ''Pelkkiä likkoja'', luuranko-otus sanoi tylsistyneenä. ''Ei mitään vastusta...''
''Mutta he-he-heillä on aikas pa-paljon yookia'', kettuyookai vinkaisi. Harua lähinnä huvitti nähdä niin säälittävä ilmestys luurangon ja sisiliskon seurassa, jotka taas eivät olleet kavahtanet yhtään.
''Niinpä. Aika paljon yookia verrattuna pärstäkertoimeen'', sisilisko totesi. Luuranko ei vaikuttanut vakuuttuneen.
''Mitäs täällä puuhaatte?'', sisilisko kysyi. ''Olette aika pahasti eksyksissä. Sääli sinänsä, että taisi olla viimeinen harharetkenne...''
''Voi, emme me ole yhtään eksyksissä'', Haru hihitti tyttömäisesti. Sitten hän otti Tsurarakaenin vyöltään ja paljasti sen terät. ''Ja mitä puuhiimme tulee... Arvaat kai.''
Luuranko nuolaisi olemattomia huuliaan. ''Sääli mukiloida noin nättejä naamoja'', hän naurahti. ''En malta odottaa, että pääsen tekemään niin.''
Haru vain hymyili. ''Ole hyvä vain ja yritä.''

//Jeesh, tappelu tiedossa xD//

Eien oli iloiinen huomatessaa Harun ilmestyneen hänen vierelleen, sillä kaksi kolmea vastaan oli aina parempi kuin yksi kolmea vastaan -asetelma, kyllä Eien olisi pärjännyt kahdelle yksinään,mutta kolme oli jo vähän liikaa ainakin luurangon ja sisiliskon yookimäärällä, kettuyookain nyt olisi kuka tahansa voittanut leikiten,ainakin ketun yookimäärästä päätellen ja siitä kuinka pelkurimaisesti se käyttäytyi.
Eien kuuli sisiliskon kommentit tyttömäisyydestä ja oli jo sanomassa jotain erittäin kipakkaa takaisin, Eieniähän kukaan ei luule heikoksi tytöksi varsinkaan taistelun kynnyksellä, mutta kuulikin sitten Harun hihittävän ja tajusi tämän suunnitelman, jos sellaista nyt edes oli.Haru käyttäytyy tyttömäisesti ja antaa noille kolmelle väärän kuvan meistä. Aika nerokasta, tai sitten haru vcain rakastaa käyttäytyä tuolla tavalla ja antaa toisille vääräön kuvan itsestään, odottakaahan vain kun näette Harun yookaimuodon, jos nyt niin pitkälle täytyy mennä... niin kyllä silloin teidän hymyt hytyy, ja toisaalta jos näkisitte minun yookaihahmoni todennäköisesti kuolisitte nauruun, mutta en ajatellut muuntautua yookaiksi tässä taistelussa, j0os mahdollisesti vain pystyn välttämään sitä.Eien ajatteli ja huomasi Harun ottaneen aseensa esiin ja kaivoi omasta taskustaan tikarin.
"Hahhhhaaahhhhaaa... Tuollako ajattelit taistella meitä vastaan... no aina helpompi meille listiä sinut pikkutyttöseni.", Luuranko nauroi.
Eien ei yhtään pitänyt siitä, että häntä kutsuttiin pikkutytöksi ja ajatteli:no naurat vain vielä, mutta odotahan vähän aikaa...[/i]. "Haru, en tiedä oletko sinä valmis, mutta minä ainakin olen", näin sanottuuaan Eien syöksähti hyvin nopeasti luurakoa kohti, kuitenkin koskematta tähän ja palsi taas nopeasti paikoilleen.
"Hah, etkö parempaan pysty, pikkuinen", luuranko nauroi taas.
"Tuota kutsuttiin valehyökkäykseksi, jollet sattunut tietämään sitä ja tein sen vain koska minua huvitti, mutta nyt KOKOROKE KASVA OMAAN MITTAASI!", Eien huusi ja samalla kun jänisyookai oli huutanut tämän pieni tikari alkoi kasvaa isommaksi ja isommaksi ja samalla leveämmäksi valkean savun ympäröidessä Eienin ja tikarin.
Lopuksi miekka oli puolentoista metrin mittainen ja leveä ja vaikka se ehkä näytti painavalta Eien pystyi helposti nostamaan miekkansa olalleen ja virnuilemaan omahyväisesti luurangolle.
"No niin Haru, minä olen valmis, joten eiköhän aloiteta operaatio korujen pölliminen takaisin, ja operaatioon kuuluu paljon tappelua... Jeeeeeaaaahhhh, jotain tekemistä vihdoinkin!", Eien huudahti.


// Vihdoin toimintaa...//

Haru oli vaikuttunut Eienin miekasta. Kieltämättä hänkin oli hieman ihmetellyt toisen pientä tikaria, mutta nyt alkoi näyttää paremmalta.
''Valmiina ollaan, operaatio alkakoon'', Haru hihkaisi ja heilautti Tsurarakaenia. Viholliset kaiketi kuvittelivat yhä pääsevänsä helpolla, tietty kettua lukuunottamatta, vaikkakin Kokoroke oli onnistunut jonkin verran hätkähdyttämään jopa luurankoa.
''Vai sillä tavalla'', luuranko murahti. ''Olette niiden korujen perässä. Syynne?''
Haru naurahti. ''Olemme siis oikeassa paikassa. Ja tiedätkös, syymme ovat teidän ulottumattomissanne.'' Haru hymyili sydämellisesti ja sitten, äkkiarvaamatta, hyökkäsi sisiliskon kimppuun. Vastustaja reagoi nopeasti ottaen huomioon sen, miten laiskalta se oli hetki sitten vaikuttanut. Sisilisko kiskaisi vyötäröllään levänneen keihään suojakseen, ja oli kaiketi aikeissa käyttää sen yookaivoimia, mutta Haru oli nopeampi. Hän löi keihästä Tsurarakaenilla, jolloin se lensi muutamien metrien päähän. Sisilisko ähkäisi ja väisti Harun seuraavan iskun. Sitten se luikahti hakemaan keihästään. Haru ei vaivautunut seuraamaan vaan sen sijaan kiinnitti huomionsa vähän matkan päässä tärisevään kettuyookaihin. Hän käytti Tsurarakaenin vasemmanpuolista reunaterää, pujotti sen käyristetyn pään ketun rinnan poikki kulkevan vyön alle ja kiskaisi säikyn yookain lähemmäs itseään.
''Moi'', Haru tervehti hymyillen ja vain pientä hetkeä myöhemmin potkaisi kettua lujaa rintaan, niin että se sinkosi metrikaupalla kauemmas. Yookai vingahti hätääntyneenä iskeytyessään maahan.
Haru vilkaisi ympärilleen miettien, ketä vetäisi turpaan seuraavaksi, kun hän huomasi jotakin mullistavaa.
''Eien!'', Haru huudahti. ''Täällä ei ole lunta!''
Tosiaan, vaikka metsä oli ollut lumen peitossa ja järvi jäässä, kivikossa ei näyttänyt lainkaan talviselta. Haru tunsi itsensä hieman hämmentyneeksi.

//Tuli ehkä vähän kökkö ja kirjoituskämmejäkin löytynee, koska kirjoitin tämän kipeänä...//

Eien huomasi Harun hyökkäävän sisiliskoa ja kettua vastaan, joten eienille jäi sitten vain luuranko. Noi voi harmi, olisin halunnut eliminoida ketun, mutta Haru varmaan tekee sen jo, tai ainakin pian, noo luurangosta sentäs voi olla vastusta, mutta nyt en ole kyllä miekkailutuulella, ehkä ratkaisen asian yksinkertaisesti Kusabanalla.Eien mietti.
"Selvä, me olemme näköjään sitten vastaikkain", Eien totesi luurangolle ja hyppäsi eteenpäin.
Luuranko ei vastannut mitään, mutta mitä siihen olisikaan tarvinnut vastata, vaan otti jostain paikasta, jota Eien ei nähnyt oman miekkansa esiin.
Miekka oli mielenkiintoisen näköinen, noin lyhyesti kuvailtuna. Pohjana oli perusmiekka, mutta siinä ympärillä oli kaikenlaista sälää, pääkalloja ja muita luita.
Mutta ilmeisesti miekalla sai silti miekkailtua hyvin, sillä luuranko heilautti miekan nopeasti Eienin eteen ja jänisyookai sai sen torjuttua vain muutaman sentin päästä kasvoiistaan.
"Me ollaan juostu pitkän matkaa tänne, ja nyt en enää oikein jaksaisi miekkaila, vaikka aina jaksaa tapella, mutta nyt ollaan onneksi tarpeeksi kaukana Harusta, koska en halua Harun loukkaantuvan tässä hyökkäyksessä ja en oikestaan pysty hallitsemaan sitä, joten varo vain", Eien puhui luurangolle, samalla väistellessään tämän miekkaa, "Ja oikestaan miekkani on sen kokoinen, ettei sillä mitään lähitaisteluita voi ratkaista", Eien jatkoi ja perääntyi hieman kauemmaksi luurangosta.
"KUSABANA!", Eien huusi ja yhtäkkiä miekasta lähti pinkkejä kukkasia, jotka eivät näyttäneet kovin vaarallisilta kunnes kuului ääni SHIN, nyt kukkaset olivat sahaeräisiä metallisia tappoaseita, jotka leikkasivat hyvin mitä tahansa, jopa luuta.
"Hei hei, luuranko, en tiedä kuoletko noihin, mutta haavoitut ainakin, vietä hauska loppuelämä!", Eien huusi ja kääntyi ja lähti juoksemaan takaisin Harun luokse, missä tämä oli jo saanut kaksi muuta eliminoitua.
Eien kuuli Harun huudahduksen ja tajusi itsekin asian vasta silloin.
"niinpä, täällä ei todellakkaan ole yhtään lunta. Hyvin jännää, mistäköhän se mahtaa johtua...", Eien vastasi Harulle hieman yllättyneenä.

Haru huomasi Eienin käyttävän jotakin mielenkiintoista tekniikkaa luurankoyookaihin, mutta ei ehtinyt jäädä tarkkailemaan sitä pitemmäksi aikaa sisiliskoyookain hyökätessä.
''Hieno heinäseiväs'', Haru kommentoi hymyillen, ja ilkikurinen pilke silmäkulmassaan hän löi keihästä Tsurarakaenin terillä. Vaikka yookai-ase olikin, keihäs meni siististi poikki siltä kohtaa, johon Haru oli lyönyt.
''Eääh?'', sisilisko parkaisi. Se ei tainnut ymmärtää yhtään, miten äskeinen oli mahdollista.
''Kovasti sinä osaat uhota, vaikka olet noin heikko'', Haru hymyili. Eihän äskeiselle muuta selitystä ollut kuin se, että Harun yooki oli niin paljon suurempi kuin sisiliskon yooki, ettei viimeksi mainitusta ollut mitään vastusta.
Sisilisko yritti vielä hyökätä keihäänpuolikkaallaan, mutta Haru katkaisi sen uudestaan.
''Ja nyt, hyvää yötä'', Haru toivotti iloisesti ja kalautti sisiliskoa päähän Tsurarakaenin puuosilla. Tappavaa vahinkoa se ei aiheuttanut, mutta taju lähti.
Eienin tullessa Harun luokse tyttöpoika hihitti ja sanoi: ''Voi, kylläpä nämä yookait menivät helposti rikki...''
Kuullessaan pienen rasahduksen selkänsä takaa Haru käännähti ja huomasi kettuyookain yrittävän nousta ylös. Haru hypähti pelkurin luokse ja hymyili tälle. ''Mitä luulet, Eien? Onko meillä käyttöä tälle, vai ohjaanko hänetkin päiväunille?''
Vastausta odottaessaan Haru teki mielessään pari johtopäätöstä. Nämä vartijat olivat heikkoja, mutta on todennäköistä, että he olivatkin alinta pohjasakkaa. Jos tämä tosiaan on jonkin sortin yookairyhmittymän piilopaikka, vastaan tulee vielä paljon vahvempia tyyppejä. Siitä vasta tuleekin hauskaa...

"Enpä usko, että tarvitseeme tätä mih.... HETKINEN, mehän pystymme urkkimaan tältä tietoja rosvokoplasta,ta mafiasta, mikä nyt ikinä onkaan ja samalla haluan saada vastauksen siihen, miksi täällä ei ole enää lunta, vai näemmeköhän vain unta, jossa olemme unen sisällä, joo, ja ehkä lopetan puhumisen tähän, ennekuin pieni, pelkurimainen mammanpoika, tiedonlähteemme lähtee karkuun", Eien vastasi Harun kysymykseen ja moneen muuhunkin asiaan, jota ei ollut edes kysytty.
"Toisaalta voihan olla, että nössö, tappaa itsensä, ennen kuin suostuu kertomaan mitään, mutta siinä vaiheessa saat laittaa hänet hellästi päöiväunille, tai sitten voimme tehdä sen molemmat yhdessä, joo lopetan puhumisen nyt.",Eien jatkoi vielä.
"Hy-hyvä on kerron kaiken mitä haluatte tietää, kunhan ette tapa mi-minua ja lopetatte käyttäytymisen, kuin miä en olisi täällä,jos tajusitte, ja heti ekaksi voin sanoa, että nuo kaksi,"
Kettu sanoi osoittaen maassa makavaa sisiliskoa ja luurankoa, "olivat minua paljon vahvempia, joten en kuitenkaan pärjäää teille, joten antaudun kiltisti, jos niin haluatte", kettu jatkoi hermostuneena.
Hmm.... olikohan tuo nyt vähän turhan helppo antautuminen, vai pelkääkö tuo nyt vain niin paljon meitä, no täytyy pitää silmät auki ansan varaltaEien ajatteli itsekseen. Ääneen hän sanoi Harulle:"No niin meillä on tietolähde käsissämme, mitä haluamme tietää?"

Haru naurahti ja taputti käsiään yhteen. ''Kysellään paljon ja sekavia, paljon sekavia!'', hän nauroi. Jokin tilanteessa huvitti häntä suuresti.
''Ja lupaan kyllä nukuttaa hänet, jos sikseen on'', tyttöpoika sanoi. ''Ja tottahan toki sinäkin voit siinä auttaa, vaikka kaivamalla kuopan ja taiteilemalla kyltin, jossa lukee jotain sen suuntaista kuin 'lepää rauhassa'...''
Kettu myöntyi välittömästi kertomaan kaiken, mitä rakas yookaikaksikkomme halusi tietää, mutta jokin asiassa jäi kuitekin häiritsemään Harua. Olisiko sanottua, että kettu puhuisi totta? Entä olisiko tällä vaikkapa jokin hieno kaksoispersoonallisuus? Haru ohitti luulot henkisellä olankohautuksella.
''Kuule, sinä olet oikeastaan vahvempi kuin tuo sisilisko'', Haru sanoi ketulle, kommentoiden toisen sanomisiin vahvuudestaan. Ketun silmät laajenivat. ''Olenko?''
''Olet, ainakin yookiltasi. Mutta se, että vaikutat paljon heikommalta, johtuu vain yhdestä pikkuseikasta...''
''Mistä?'', kettu kysyi ihmeissään. Haru otti kasvoilleen suloisimman hymynsä.
''Siitä, että olet pelkuri.''
Kettu ikään kuin lysähti kasaan, mutta Harua se ei jaksanut kiinnostaa.
''Mitähän haluammekaan tietää...'', Haru alkoi pohtia, ja koettuaan eräänlaisen valaistumisen hän osoitti oikean kätensä etusormella kettua kohti. Kettu vaikutti säikähtävän elettä.
''Okei. Nimi? Ikä? Siskon kaiman ystävättären sedän ammatti?'', Haru heitti aluksi kysymyksiä lähinnä huvikseen.
''Häh?!'', kettu parahti. ''Jizuri, 286... Ja mikä se viimeinen kysymys oli?''
''Anna olla'', Haru virnisti, ja pohti sitten uutta, tällä kertaa oikeasti hyödyllistä kysymystä.
''Kerro meille jotain tästä mafiasta, Jii-chan.''
Kettu oli kuin puulla päähän lyöty. ''Ma... Mistä?''
Haru katsoi Eieniin huokaisten. ''Hän on niin alapuolellamme'', hän tokaisi ja sanoi sitten ketulle. ''Se tarkoittaa kaiketi rikollisjoukkoa... Ystäväni Eien-chan keksi sen sanan jonkin aikaa sitten.''

//Voiko sanoa "vahvuudestaan"? No jaa.
Haru kutsui Eieniä Eien-chaniksi! Toivottavasti Eien ei pahastu ^^//

// Oiiii... Haru kuulostaa niiin söpöltä..., joo en yhtään pahastu...//


Eien oli purskahtamassa nauruun monta kaertaa Haru kuulustellessa kettua, jonka nimi paljastui Jizuriksi, varsinkin kummin kaiman kohdalla, oikestaan siinä kohdassa Eienin oli peitettävä naurunpurskahdus äkilliseksi yskäksi, sillä eihän ollut sopivaa, että kuulustelija rupeaisi nauramaan kuulustelussa.
Olen ilmeisesti niin väsynyt, että nauran hyvin helposti, tai sitten tämä on tappelun jälkeistä helpotusta, tai sitten Haru on vaan oikeasti niin hauska, joka tapauksessa nyt täytyy keskittyä...Eien ajatteli ja alkoi kuuntelemaan tarkkaavaisesti kun tuli puhe mafiasta.
Kävi selväksi, ettei kettu ollutkaan kuullut koko sanaa tai sitten se vain teeskenteli.
Eien nyökytteli vakavanoloisena Harulle, kun tämä kääntyi katsomaan häntä ja selitti rikollisjoukosta.
"Aaaa, sitä se siisi tarkoittaa", Jizuri sanoi kuultuaan käännöksen, "No tuota he tappavat minut, jos kerron jotain ja jos selviää, että minä kerroin sen...", kettu jatkoi
"Ihan sama se, me ei kerrota kuka sen meille kertoi, vai halutko mielummin kivoille pikku päiväunille", Eien uhkaili Jizuria uhkaavan näköisenä.
"E-enhän minä, hyvä on en tiedä kuinka monta tyyppiä on joukossa itse olen kuullut ja nähnyt vain kolmesta, voi niitä olla toki ennemmänkin, mutta ne kolme ovat erittäin vahvoja, joten varokaa...", Jizuri selitti
"Onko yhtään tuntomerkkejä", Eien kysyi
"No kaikilla on jotkut maskit aina päällä kun ne tulee katsomaan meitä, mutta yksi on ainakin susiyookai, ja toinen on ankkayookai, erittäin ruma sellainen ja kolmannesta en ole vielä ottanut selvää", Jizuri kertoi
"Selvä, osaat...", eien aloitti, mutta ei pystynyt jatkamaan, sillä Jizuri oli yhtäkkiä potkaissut häntä täysiä mahaan, ja Eien lyyhistyi maahan henkeään haukkoen.
"Ha! luuserit!", Jizuri huusi.


//Toivottvasti, et ajatellut että jizuri on ihan täysin nössö ja puoltaanvaihtava olento...//