Woke up with yawn, it's dawning, I'm still alive.

Koyuki naurahti Mijiron vihjatessa leikillään naisen viihtyvän hänen sylissään. ''Mikäs tässä on ollessa'', Koyuki nauroi, ja pyyhkäisi kasvoilleen valahtaneet hiussuortuvat korvansa taakse. ''Mutta nyt olisi kyllä jo mukava päästä ylös...''
Mijiron ehdotettua, että hän kantaisi Koyukin takaisin tielle, Koyuki oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ''No, ei tässä ainakaan kannata ketään lähteä hakemaan tai mitään.'' Koyuki vilkaisi siihen suuntaan, josta he olivat tulleet. ''Mutta luulen kyllä, että riittää jos voin ottaa tukea sinusta kun kävelemme. Ei tämä nilkka nyt niin kipeä ole...''
Koyuki hiljeni hymyillen. Häntä jollakin tavalla huvitti Mijiron hieman takelteleva, selittelevä puhe, kun kyse oli ollut hänen kantamisestaan. Suloista.
Koyuki yllättyi ja karisti ajatuksen mielestään. ''No, nyt täytyisi saada nämä vesiastiat täytettyä'', hän sanoi ja kohottautui varovasti seisaalleen, ottaen tukea viereisestä puusta. ''Kas näin.'' Hän käveli varovasti lähteen luo ja istahti alas täyttämään vesiastioita.
Vesi välkehti kauniisti valon osuessa siihen puiden oksien lomasta. ''Onpa kirkasta vettä'', Koyuki hymyili.

//Haha, no ehkä mä kestän vielä vähän aikaa x'D//

Koyuki oli hetkisen hiljaa, ja Mijiro ajatteli, mitä tämä mahtoi miettiä. Sitten tämä sanoi, että riittäisi, jos hän vain antaisi tukea naiselle. Mijiro punastui vähän - no niin tietysti, miksi hän ei sitä ollut tajunnut? "Selvä... Sori jos ehdottelin typeriä."

Koyuki muisti vesiastiat, ja Mijiro tunsi hänen nousevan sylistään. Mies käveli hänen perässään, ollen valmiina auttamaan jos tarve vaatisi. Nainen istui täyttämään astioita ja totesi jotain kirkkaasta vedestä. Mijiro hymyili ja hymähti lempeästi. Hänellä ei ollut kovin hyvää käsitystä siitä, mitä "kirkas" tarkoitti, se kun oli vähän samanlainen asia kuin väritkin - sitä ei voinut tuntea, kuulla tai haistaa. Vedessä se kuitenkin taisi olla hyvä asia. "Ainakin se soljuu tosi kauniisti", Mijiro sanoi, laskeutui polvilleen lähteen luo ja laittoi kämmenensä veteen. "Ja tuntuu puhtaalta." Hän muodosti käsistään kupin ja nosti hiukan vettä huulilleen. "Kyllä tämä on oikein hyvää vettä", hän sanoi ja hymyili Koyukille.

Mijiro odotti, kunnes Koyuki oli saanut purnukat täytettyä, ja sanoi sitten: "Mennäänkö?" Hän tarjosi naiselle käsivarttaan.

//Kyllä Ryuu saa mun puolestani vaikka olla herännyt sillä aikaa kun nää hömpöttää täältä xD Vai puhuttiinko me tästä jo jotain...? Ei muista xD Muuten... Ryuu-kun ei tiedä, ettei Koyuki ja Keiji ole pari, kun se oli jo kuukahtanut kun se tuli ilmi xD//

Koyuki hymyili. ''Ei sinun tarvitse anteeksi pyytää, sen sijaan minun pitäisi kiittää kun olet niin huomaavainen.''

Kaksikon istuessa veden äärellä Koyuki kuunteli hiljaa Mijiron sanoja. Hän hymyili miehelle, samalla tajuten että ehkei ''kirkas vesi'' sanonut hänelle juuri mitään, ei kai sanaa ''kirkas'' voisi ymmärtää jos ei nähnyt? Koyuki tunsi itsensä hieman vaivautuneeksi, hän ei olisi mitenkään halunnut loukata toista eikä mitään, mutta hän ei osannut valikoida puheitaan äkkiseltään niin, ettei olisi sanonut mitään mitä toinen ei, no, ymmärtänyt. Koyuki vilkaisi Mijiroa, eikä hän ainakaan vaikuttanut millään tavalla vihaiselta.
''Olen pahoillani jos sanoin typerästi'', Koyuki sanoi silti. ''En huomannut, ettet, hmm, tiedä mitä kirkas tarkoittaa...''
Koyuki laski katseensa takaisin veteen, ja jatkoi vesiastioiden täyttämistä. Saatuaan kaikki täyteen hän kääntyi jälleen Mijiroon päin. ''Kas näin'', hän hymähti ja nousi varovaisesti seisomaan. Kuullessaan Mijiron kysymyksen hän hymyili ja vastasi jotain ''joon'' tapaista. Samassa hän huomasi Mijiron ojennetun käsivarren ja tarttui siihen. ''Mennään.''

Kaksikko käveli hiljakseen, Koyukin oli varottava lähes joka askeleella ettei taittaisi nilkkaansa enää. Matkanteko hidastuisi ikävästi, jos Keijinkin täytyisi olla jatkuvasti häntä taluttamassa. Koyuki kuitenkin uskoi, että nilkka paranisi nopeasti jos se vain saisi levätä.
Maa oli välillä hyvinkin epätasaista, ja Koyukin oli nojattava kunnolla Mijiroon. Koyuki oli hyvin kiitollinen siitä, että toinen oli niin ystävällinen että viitsi antaa hänelle tukea.

//Joo, mutta ehkä mä nyt keskityn vielä vähän aikaa tähän Koyukiin ja sitten Ryuuzaan, ettei mene ihan sekasiks nää mun roolit xD
Oho, totta, tuota(kaan) en ois muistanut itse! x'DDD//

Mijiro hiukan yllättyi, kun Koyuki pyyteli anteeksi kirkas-puhumisiaan. Onpa tuo nainen hyvä lukemaan ihmistä sanattomasti. "Äh, ei se haittaa. Normaali asiahan se on, eikä kenenkään minun takiani tarvitse ruveta sanojaan miettimään. En minä nyt siitä suutu, jos joku käyttää puheessaan värejä tai jotain sellaista, sehän olisi hölmöä." Mijiro hymyili taas.

Mijiro oli kuulevinaan pienen myöntymisen äännähdyksen, ja nainen tarttui hänen käteensä. He lähtivät kulkemaan kohti tietä, mutta kävelivät melko hitaasti, olihan Koyukin nilkan tilanne mikä oli. Ensin Koyuki vain piteli kiinni Mijiron käsivarresta, mutta kun metsässä alkoi tulla epätasaisempaa maastoa, Koyuki nojasi häneen, ja hän siirsi oman kätensä pitämään kiinni naisen vastakkaisesta käsivarresta, hiukan olkapään alapuolelta. Jostain syystä Mijiro tunsi punastuvansa, kun tunsi Koyukin nojaavan itseensä. "Tuota... Ihan vain varoituksena, Zaburi voi hyvinkin heittää jotain mautonta vitsiä jos ilmaannumme tielle tällä tavalla."

//Tee ihan miten haluat ^^//

Koyuki yritti seurailla maanpinnan vaihteluja, jottei enää taittaisi nilkkaansa uudelleen ja aiheuttaisi enemmän vaivaa ja huolta muille, ensin Mijirolle ja sitten Keijille. Ja, no, olisihan kipeästä nilkasta vaivaa hänelle itselleenkin, luonnollisesti. Koyuki huokaisi syvällä mielessään.
Kun Mijiro sanoi Zaburin mahdollisesti heittävän jotakin vitsiä kaksikosta, Koyuki naurahti. ''Hän taitaa olla juuri senhenkinen ihminen'', hän hymyili. ''Ei se minua sinänsä häiritse, mutta luulen, että pystyn kävelemään viimeiset metrit tielle itse, maasto on siellä aika tasaista.''
Koyuki hiljeni hetkeksi ja vilkaisi sitten Mijiroa. ''Kiitos, kun viitsit auttaa minua. Olisi ollut vaikeaa kävellä täällä yksin, tällä nilkalla.''

//Joo on lyhyt mutten keksinyt enää muuta kirjotettavaa xD//

Mijiro huoahti sisäisesti, kun Koyuki naurahti. Ilmeisesti Zaburin joskus melko mauttomat jutut eivät haitanneet naista. Mijiro sai aika ajoin olla sydän syrjällään ystävänsä kielenkäytön vuoksi. "Kyllä, Zaburi on juuri sellainen ihminen, joka ei oikein ajattele ennen kuin puhuu... Mutta ihan mukava hän silti on."

Koyuki kertoi, että uskoi voivansa kävellä viimeiset askeleet ihan itsekin. "No, jos uskot niin... Mutta ettei se nilkkasi sitten taas mene huonosti?" Mijiro katsoi naiseen hiukan huolestuneena. Tämän kiittäessä häntä hän hymyili. "Mitäs tuosta, kyllähän kaikki järjissään olevat ihmiset auttavat toisiaan." Ja Mijirosta tuntui, että hän auttoi Koyukia oikein erityisen mielellään. Nainen oli jotenkin... No, kovin miellyttävä ja suloinen.

He tulivat pian jo lähes tien viereen. "Haluatko siis kävellä itse tielle...?" Mijiro kysyi.

//No problemo! ^^//

Koyuki hymyili. ''Kai minä selviän, ei nilkkani sentään poikki ole'', hän vakuutti.

Pian kaksikko saapui tien viereen. Mijiron kysyessä, halusiko Koyuki kävellä loppumatkan itse, hän nyökkäsi lyhyesti. ''Kyllä minä voin kävellä sinne itsekin, ja sitä paitsi niin vältämme ne ystävsi kommentit, eikö niin?'' Koyuki virnisti. ''Mutta, olisi ehkä kuitenkin hyvä jos kävelisit melko lähellä, ihan siltä varalta, jos jotain sattuukin. Siis, ellei siitä ole haittaa'', hän ehdotti.
Koyuki irrotti otteensa Mijiron käsivarresta ja otti muutamia varovaisia askeleita tielle päin. Kyllä tämä hyvin menee, hän vakuutti itselleen, ja pääsikin ilman sen kummempia onnettomuuksia tielle asti.

Keiji huomasi tulijat ensimmäisenä. ''Koyuki'', hän sanoi hymyillen nähdessään siskonsa. ''Ja herra Mijiro'', hän jatkoi.
Koyuki hymyili ja ojensi täytetyn vesiastian Keijille. Mies hymyili takaisin ja kiitti.
Koyuki vilkaisi ympärilleen. Rosvojoukko istuskeli rauhallisesti paikoillaan, jotkut jutellen keskenään. Yksi näytti jopa nukkuvan. Keiji oli istuskellut tien reunalla ja teroitellut miekkaansa. Ryuuza näytti vieläkin olevan tajuttomana.

Mijiro naurahti. "Joo, ne on kyllä parasta välttää." Kun Koyuki pyysi häntä kävelemään lähellä, hän hymyili. //Tekeekö Mijiro mitään muuta kuin hymyilee???// "Totta kai." Nainen päästi hänestä irti ja käveli edellä tielle.

Keiji näytti huomaavan heidät ensiksi. Kuullessaan tämän mainitsevan nimensä, Mijiro naurahti. "Ei nyt sentään tarvitse herroitella. Ihan Mijiro vaan." Ilmeisesti Keiji ja Zaburi olivat saaneet rosvot pidettyä aisoissa, sillä ei kuulunut törkeitä solvauksia tai muutakaan, pelkkää pientä puheensorinaa. "Onko Ryuuza vielä unten mailla?" Mies kysyi, ja kuuli Zaburin vastaavan: "Juu, on." Zaburi kuului tulevan häntä kohti. "Olen tässä laitellut ruokaa valmiiksi, paistellut kaloja ja sitä rataa. Tuli juuri valmista, että jos haluatte niin käydään pöytään. Tai siis - liinalle", Zaburi sanoi ja kuiskasi Mijiron korvaan: "Mites meni, ihan kahdestaan noin nätin tytön kanssa?" Mijiro vilkaisi Zaburiin "sanakin-vielä-ja-olet-nirhattu" -ilmeellä, ja oli kieltämättä onnellinen, ettei mies heittänyt julkisia juttuja.

"Niin, teillähän oli omat eväät?" Mijiro huusi sisaruksille. "Tulkaa kuitenkin syömään tänne näin." Zaburi nakkasi Mijiron käsiin kananpojan täysin kysymättä, mitä hän halusi. Tämä tiesi, että Mijiro rakasti kanaa yli kaikkien ruokien. Itse hän alkoi ilmeisesti syödä yhtä kaloista. "Laitan Ryuuzalle sivuun kalan ja vähän kanaa. Syököön sitten kun herää. Ja minä luulen, ettei teille rosvoille riitä kuin leipää ja noita rehuja. Saatte kunnon ruokaa sitten kylässä." "Rehuja... Zaburi, vihannekset ja hedelmät ovat ihan yhtä hyvää ruokaa kuin muutkin", Mijiro sanoi.

Äkkiä hän kuitenkin kuuli Hitakuron äänen. "Tuota... Voisitteko te kuitenkin antaa Saoralle jotain kunnon ruokaa? Saoralle vain. Tai jos ette anna, niin antakaa ainakin minun ruokani hänelle. Hän... Kun tuossa tilassa tarvitsee enemmän ruokaa." Mijiro jotenkin heltyi tuollaisesta puheesta. Kovin suloista. "Onhan tuossa vielä pari kanaa. Annetaan hänelle toinen niistä." "Mutta älkää luulkokaan, että te muut saatte yhtään enempää. Mijiro vain sattuu olemaan lempeä ihminen, erityisesti jos asia liittyy lapsiin", Zaburi huikkasi joukkiolle. Mijiro hymyili - taisi olla aivan totta.

//Nukkuva roisto on varmaan söpö ^^ Outoo kirjottaa että Mijiro katsoo tai vilkaisee jotakuta, mutta kai sä ymmärrät mitä mä tarkotan... ^^//

Keiji hymyili. ''Selvä on. Minäkin olen muuten sitten ihan Keiji vaan.''
Koyuki naurahti. ''Minä kerroin se kyllä jo'', hän sanoi. Keiji virnisti. ''Ai, annat täällä lupia minun selkäni takana?''
Koyuki tavoitteli mahdollisimman viatonta ilmettä. ''Mutta kun olisit kuitenkin antanut sen luvan itsekin.''
Keiji nauroi. ''Niin olisin.''

Kun kaksikko kuuli Mijiron pyytävän heitä syömään kanssaan, he nyökkäsivät hymyillen. ''Mikäs siinä, siitä kun on jo aikaa kun viimeksi söimme'', Koyuki sanoi ja etsi eväänsä laukustaan. Keiji nyökkäili ja teki samoin. Sitten kaksikko käveli sotureiden luo - Koyuki yhä varovasti nilkkansa takia - ,molemmat istahtivat alas ja alkoivat tarkastella ruokaansa. Heillä oli eväinään kalaa, salaatinlehtiä ja joitakin hedelmiä, sekä tietty juotavaa.
Koyukista oli mukava istua syömässä oikein porukalla pitkästä aikaa, viime aikoina hän oli ollut melko paljon yksinään ja nyt muutamana päivänä Keijin kanssa. Vaikka veljen seura oli Koyukille kovin mieluista, oli silti mukava lounastaa välillä isommallakin joukolla. No, sitä kyllä taisi tosin olla luvassa, kunhan kaksikko pääsisi määränpäähänsä, mutta kuitenkin. Sitä paitsi nuo kaksi tsuwamonolaista olivat Koyukin mielestä oikein mukavia ihmisiä.

Hitakuron pyytäessä sotureilta jotain kunnon ruokaa Saoralle ja Mijiron myöntyessä, Koyuki ei voinut kuin hymyillä. Mijiro oli ilmeisesti hyvin lempeä mies, erityisesti soturiksi. Koyuki oli usein ajatellut, oman kokemuksen ja kuulopuheiden mukaan, tsuwamonolaisten olevan lähinnä kylmäverisiä ja sen sellaisia, mutta se ei tainnut aina pitää paikkaansa.

Sillä välin kun muut istuivat syömässä, eräs jo jonkin aikaa tajuttomana ollut alkoi vihdoin osoittaa elonmerkkejä.
Ryuuza tiedosti, että tajunta alkoi palata huomatessaan ajattelun mahdollistuvan. Hän yritti avata silmänsä, mutta ei ensin saanut niitä kuin hieman raolleen kunnes ne painuivat taas kiinni. Ulkomaailma näytti sokaisevan kirkkaalta, se häilyi hänen silmiensä edessä kuin epämääräinen heijastus. Toisella yrittämällä Ryuuza sai silmänsä hitaasti auki, ja muutaman ohikiitävän sekunnin ajan hän vain tuijotti taivaalla ajelehtivia pilviä. Sitten hän räpäytti silmiään ja liikautti itseään aivan vähän. Ja sitten tuli kipu.
Tuskainen, ''nnhhhh'':ä muistuttava äännähdys pakeni Ryuuzan huulilta hänen puristaessaan hampaansa yhteen. Oikeanpuoleinen käsi viuhahti salamana haavalle, ja Ryuuza pakotti lihaksensa rentoutumaan. Hän hengitti muutaman kerran normaalia raskaammin. Kipu oli palauttanut hänet takaisin tähän maailmaan, ja vaikka herätys oli ollut karu, se ainakin toimi.
Ryuuza veti syvään henkeä ja nousi sitten vaivalloisesti istvaan asentoon. Hän vilkaisi haavansa ja huomasi, että se oli sidottu.

//Yays, Ryu herää Ryu herää~~ *celebrates*
Siis tottakai mä aina ymmärrän mitä sä sanot x'DDDD Tai sitten en, mutta kyl mä nyt ymmärsin ^^//

Mijiro nyökkäsi Keijille ja hymyili sisarusten sananvaihdolle.

Koyuki ja Keiji tulivat seidän viereensä ja alkoivat syödä omia eväitään. Syömisen lomassa joukkio jutusteli kaikenlaista. Mijiron luvattua Saoralle kananpojan ja Zaburin huudettua roistoille heti perään, tämä jatkoi, puhuen oikeastaan eniten Koyukille: "Tiedättekös, meidän kylässä ei varmaan ole ainuttakaan alle kaksitoistavuotiasta, joka ei olisi ollut Mijiron sylissä. Mijirolla on niille aina aikaa, ja hän saa ne aina lohdutettua ja hyvälle tuulelle. En ole ikinä tavannut ketään lapsirakkaampaa. Eikös ole aikamoinen mies?" Mijiro tunsi punastuvansa noista kehuista, muttei oikein ymmärtänyt, mikä Zaburin pointti niiden kanssa oli. "Zaburi, en oikein tiedä kiinnostaako minun luonteenpiirteeni Koyukia ja Keijiä tuossa määrin..." "Njäh, totta joka sana." Sitten Zaburi kuiskasi hänen korvaansa: "Minähän vain kehuskelen sinua tuolle tyttelillesi." Nyt Mijiro näpäytti pienen sorminäpäisyn miehen poskelle. "Au! Ilkimys!" Zaburi sanoi, mutta Mijiro tiesi että hän virnisteli hänen vieressään. Ettei nyt vaan alkaisi miksikään ihme Amoriksi...

"Saanko tiedustella, mihin olette oikeastaan menossa?" Mijiro kysyi sitten sisaruksilta ja haukkasi kanaansa.

Vähän ajan kuluttua Mijiro oli kuulevinaan ääntä Ryuuzan suunnalta, ja Zaburikin sanoi: "Hei, poika heräilee!" Mijiro jätti jäljellä olevan ruokansa, otti vesikipponsa, nousi ja meni Ryuuzan luo. Poika oli noussut istumaan. "Heräsithän sinä vihdoin. Olit tajuttomana varmaan tunteja." Hän tuki Ryuuzaa ja laittoi vesikipon tämän huulille. "Juo, se auttaa. Haavaan varmaan sattuu vielä?"

//Mijirolla. On. Liiallisen. Hymyilemisen. Syndrooma. O.O Kutsukaamme sitä Ichimaru-syndroomaksi, vaikka Mijiro hymyilee aika eri lailla xD

Ja Zaburihan alkaa Amoriksi xD Varo vaan xD ...Hetkinen, 1600-luvun Japanissa tuskin tunnetaan antiikin jumalia? x'D Joka tapauksessa, haluan kirjoittaa jotain oikein romanttista... Joten joko Koyuki saa varoa tai käytän julmasti hyväkseni Hitakuroa ja Saoraa xD//

Koyuki hymyili. ''Niinkö? Hän on hyvin ystävällinen'', hän sanoi, vilkaisten Mijiroa sivusilmällä. ''Ja hyvin erilainen kuin monet aiemmin tapaamistani sotureista. Se on mukavaa.''
Keiji vilkaisi Koyukia, ja Koyukin vilkaistessa takaisin mies väläytti ilkikurisen hymyn. Koyuki tuhahti hiljaa ja käänsi katseensa pois veljestään.

Mijiron tiedustellessa kaksikon määränpäätä Keiji lopetti hetkeksi eväidensä syömisen vastatakseen. ''Olemme menossa tapaamaan erästä ystäväämme'', hän selitti. ''Puoli vuotta sitten hän kävi perheineen tervehtimässä meitä, joten menemme nyt ikään kuin vastavierailulle'', mies hymyili.

-----

Ryuuza istui hieman huojuen paikallaan ja otti tukea maanpinnasta. Pää tuntui raskaalta. Oikeastaan koko kroppa tuntui raskaalta, kuin hän olisi täynnä kiviä.
Samassa hän huomasi Mijiron tulleen vierelleen. Mies tarjosi hänelle vettä ja kysyi vointia.
Ryuuza tarttui vesikippoon käsi hieman täristen ja joi muutaman varovaisen kulauksen. Kun hän yritti puhua, ääntä ei tahtonut aluksi tulla.
''Haavaa vihloo... melko ikävästi'', Ryuuza vastasi hiljaisella äänellä. ''Mutta kyllä tämä tästä... Eipä ole ensimmäinen kerta...''
Ryuuza huomasi välittömästi sanoneensa liikaa ja jatkoi tilaansa suhteutettuna nopeasti: ''Tunteja? Olinko poissa niin kauan?''
Koyuki ilmestyi pojan toiselle puolelle. ''Hyvä nähdä että voit jo paremmin'', hän hymyili. Ryuuza nyökkkäsi lyhyesti.

//Ichimaru-syndrooma on ehkä vähän eri juttu x'D
Ja niin, ehkä antiikin jumalat ei ollut suurin puheenaihe tuolla päin...//

Mijiro punastui rajusti, kun Koyuki kehui häntä. Sanat jotenkin luikersivat sydämen pohjalle ja lämmittivät. "No, kyllä aika monet meistä varmaan vaikuttavat aika tunteettomilta tai sellaisilta, kun äkkiä vaan youkainkaadossa tapaa, ja kyllähän jotkut sitä oikeastikin ovat, mutta kyllä useimmat ovat ihan mukavaa porukkaa."

Mijiro nyökkäsi. "Saako tiedustella tarkempaa määränpäätä? Ihan vain että kauanko voitte matkustaa kanssamme - jos siis ylipäätään haluatte." Mies mietti hetken, ja jatkoi sitten: "Anteeksi että nyt tällä tavalla yksityisasioita kyselen, mutta missä te asutte?" Mijiro halusi tietää tuosta oikein mukavan tuntuisesta naisesta lisää.

----------

Ryuuza joi Mijiron vesikiposta hiukan. Hän sanoi haavaa vihlovan, ja sitten, ettei se ollut ensimmäinen kerta. Mijiron kulmakarvat nousivat. Ei ensimmäinen? "Oletkos sinä useinkin saanut tuollaisia haavoja?" Olihan poika kai siitä jotain puhellut, ettei ollut koko elämäänsä Eteläisessä kylässä kiikkunut ja että oli ollut ennenkin pidemmillä matkoilla, mutta...

Poika ihmetteli pyörtymisensä pituutta. "Kyllä, mitäköhän se kello mahtaisi olla..." Koyukikin tuli viereen. Hän taisi olla kovin huolehtiva luonne. "Meillä on juuri ruokailu menossa. Sinulle on säästetty sapuskaa, haluatko tulla heti syömään vai virkoatkos ensin tovin?"

Mijiro vaihtoi Ryuuzaa tukevan kätensä toiseen ja liikkui niin että käsi olisi luonnollisesti, mutta hän oli arvioinut Koyukin olinpaikan hieman väärin ja törmäsi kyljellään ja toisella käsivarrellaan tähän. "Ai, anteeksi", hän sopersi ja vetäytyi pikkuisen omaan suuntaansa.

//Sä saat päättää mihin kohtaan Koyukia osuttiin xD ...Ei jestas Ai-chan, nyt sun ajatukset liitelee selvästi sopimattomille alueille xD Tässä menee nyt kahta kohtausta samaan aikaan, tämä jälkimmäinen taitaa tapahtua vasta kun tuo eka on saatu loppuun? xD Seuraavaan viestiin selvitän meille kellonajan, nyt ei jaksa...

EDIT: MARSU*UUUU!!! Missä oot? Mijiro kaipailee toimintaa...

EDIT 2: MARSU MERSU MURSU! MISSÄ OLET? WHERE ARE YOU? VAR ÄR DU? WO BIST DU?

EDIT 3: Rakas jyrsijäni, JOS KOHTA EI ALA TAPAHTUA niin heitän sinua Kuchiki Byakuyalla. Ai niin ja Mijiro tekee asioita Ryuuzalle ja syö Koyukin ja sitoo Keijin jalasta roikkumaan puun oksaan >D

EDIT 4: Marsu* rakas, tässä on kulunut nyt YLI KAKSI VUOTTA. Tämä peli on niin ihana ja kiva, en halua että sitä hylätään T^T

Lisähuomiona: Kuchiki Byakuya on tällä hetkellä raivoissaan minulle, koska heivasin hänet erästä tiettyä adminia päin. Lisäuhkauksia saatetaan toteuttaa nopeammin kuin seuraavan kahden vuoden päästä >D//