Miksi rakastat suurkylän hulinaa?

//Mä repesin totaalisesti tolle "tädin ilmeelle"... xD//

Mijiro huokasi helpotuksesta, kun lapset naurahtelivat Zaburin jutuille. Hän oli pelännyt, että he eivät ehkä pitäisi tämän välillä härskistä huumorista - ei siitä tykännyt kauhean moni, varsinkaan vanhempi väki, Tsuwamonossakaan. Sitten Kenta lähti, ja lähes saman tien Chisa tuli huoneeseen, vaatteet mukanaan. "Jos tätinne ystävällisesti tekee ruokaa meillekin, niin syömme kyllä kernaasti", Mijiro vastasi tytön tiedusteluihin. Sitten Ryuuza kysyi tämän tuomista vaatteista. Mijiro hymyili hiukan, lapset eivät täysin olleet vielä tottuneet hänen sokeuteensa. Sanoivathan hänet monta vuotta tunteneet ystävänsäkin välillä hupsuja asioita hänelle. "Oikeastaan aivan sama, mutta minä voin ottaa nuo vihreät. Nuo toiset ovat aika lailla saman näköiset, kuin Mikkunin omat arkivaatteet", Zaburi sanoi, ja Mijiro nyökkäsi. Hänelle ei tietenkään ollut väliä, minkävärisiä vaatteita hän päällään kantoi. "Mutta jos me vaihdamme nuo päällemme, niin sinä, Chisa, voisit mennä hetkeksi ulos, jookos?" Mijiro hymyili siihen suuntaan, jossa oletti tytön olevan.

//Hmmm... Minulla ei ihan ole kuvaa millainen kosode on, hain jotain googlella, muttei oikein selvinnyt... Jonkinnäköinen lyhyt kimono???//

Chisa nyökkäsi, kumarsi lyhyesti ja poistui huoneesta. Ryuuza sen sijaan antoi vaatteet miehille, vihreät Zaburille ja vaaleat Mijirolle. ''Taidan poistua huoneesta siksi aikaa kun vaihdatte vaatteenne'', hän sanoi ja avasi oven, jonka Chisa oli juuri hetki sitten sulkenut. ''Olen huoneen ulkopuolella, jos tarvitsette jotakin.''
Ryuuza asteli ulos ovesta ja sulki sen perässään. Hän huokaisi hyvin hiljaa, niin hiljaa ettei sitä voinut kuulla oven toiselle puolelle ja nojautui sitten seinää vasten. Tämä on kummallista, hän totesi mielessään. Olen näin avulias tsuwamonolaisille, vaikka tunnen ehkä vieläkin kaunaa heitä kohtaan. Mutta ei kai heistä jokaista voi syyttää? Enkä edes tiedä, saavuttivatko avunpyynnöt koko sotureiden kylää koskaan...
Ryuuza kurtisti kulmiaan. Kyläläiset päättivät, ettei tsuwamonolaisilta pyydetä enää mitään... Mutta voisiko heistä kuitenkin olla apua? Eivät nämä ihmiset ole pahoja. Jos olisivat, kyllä se olisi tullut jo esille. Poika katsahti ovea kohti. Mutta jos pyytäisin heidän apuaan, mitä kyläläiset sanoisivat? Olisivatko he minulle vihaisia? Joutuisivatko äiti ja isä... häpeämään minua? Jos rikon sopimusta, joka tehtiin vuosia sitten... Se ei ole välttämättä toimiva sopimus, mutta se tehtiin kuitenkin...
Ryuuza pudisti päätään. Ei. Minä en pyydä heiltä mitään. Poika sulki hetkeksi silmänsä, ja ajatus juolahti hänen mieleensä. Mutta heistä voi olla silti apua... Ehkä he voisivat kertoa minulle jotakin...
Ryuuza vaimensi ajatuksensa, tuntien samalla hieman syyllisyyttä siitä, että oli hetken ajatellut toisia ihmisiä apuvälineinään. Mutta hiljaa mielessään hän päätti esittävänsä muutaman kysymyksen sotureille, ennemmin tai myöhemmin.

//Nyt tuli hieman tälläinen pätkä, jossa tutkitaan Ryuuzan ajatuksia... Mutta tätä oli jännä kirjoittaa. Ja sitä paitsi, en oikein voinut tehdä mitään uutta ennen kuin Mijirolla ja Zaburilla on vaatteet päällä xD Ei hitsi. Jotenkin rakastan Ryuuzan mystisyyttä ^^

Joo, oikeastaan kosode on lyhyt kimono, joka ylettyy noin polviin asti. Tietääkseni, ainakin hakaman kanssa, sitä pidetään housujen 'alla', mutta nyt voit laittaa sen noille päälle miten lystäät ^^//

Mijiro kuuli Chisan poistuvan huoneesta ja otti vastaan vaatteet, jotka Ryuuza antoi. Poikakin sanoi menevänsä ulos, ja Mijiro nyökkäsi sille. Ovi kävi, ja miehet olivat yksin huoneessa. Mijiro vaihtoi housunsa Ryuuzan tuomiin housuihin, ja laittoi paidan päälleen. Sitten hän alkoi pestä omia housujaan lattialla edelleen nököttävässä paljussa. Myös Zaburi teki niin, ja hiljaisuuden vallitessa he hinkkasivat vaatekappaleitaan.

"Kuule... Emme kai me voi ottaa tälläistä vieraanvaraisuutta vastaan antamatta jotain vastapalvelukseksi?" Mijiro kuuli Zaburin rikkovan hiljaisuuden. Mijiro oli samaa mieltä - mutta mitä he voisivat tehdä? "Heillä ei ole mitään, mitä voisimme tehdä, ainakaan Ryuuzan mielestä... Minulla on tosin mukana vaihtoon tarkoitettuja esineitä, mutten oikein tiedä tarvitsevatko he niitä... Mutta voimmehan tietenkin kysyä hänen tädiltään ja sedältään onko heillä jotain..." Heidän housunsa alkoivat olla puhtaat, ja he laittoivat ne vesisaavin reunalle. He pesivät myös kumpikin omat aseensa.

"Ryuuza, voit kyllä tulla jo tänne. Olemme turvallisesti pukeissa molemmat", Zaburi hihkaisi, ja Mijiron teki mieli haudata päänsä käsiinsä. Aina tuollainen... Samassa hän sai erään ajatuksen. "Zaburi, onko sinulla paperia ja mustetta?" "On, ja on vielä sivellinkin." Huoh. Zaburilla oli usein mukanaan kaikenlaista, mikä oli hyvä, koska Mijiro ei turhia tavaroita kanniskellut. Hän otti vastaan miehen antamat välineet ja alkoi kirjoittaa.

Mijiro oli oppinut kirjoittamaan myöhemmin kuin muut lapset, mutta kyllä hän senkin taidon oli lopulta hallinnut. Hänen rivinsä tosin eivät olleet kovin suoria, mutta mitäs tuollaisista kauneusvirheistä. Kaikki hänen ystävänsä käyttivät mustetta, joka kuivuttuaan tuntui selvästi paperin pinnassa, ja siten Mijiro pystyi lukemaan sitä. "Lähetän viestin kotiin. Sanon että olemme täällä nyt ainakin yön yli ja että lähettävät omat vaatteemme Hayazumen mukana. Kyllä se ne jaksaa kantaa." Mijiro ei tiennyt, oliko Ryuuza tullut huoneeseen, mutta jatkoi kirjoittamista.

//Hihii, Mijiro pistää Ryuu-kunin vielä kertomaan salaisuutensa xD//

Ryuuza nojaili seinään tekemättä tai ajattelematta mitään sen kummempaa. Hän oli jo päättänyt, mitä sotureille kertoisi - ei mitään. Mutta hän oli myös keksinyt, miten sotureista voisi olla apua niin, etteivät he saisi tietoonsa mitään ylimääräistä. Mutta vaikka hän sen ehkä itseltään halusi kieltääkin, häneen oli yhä vaikuttanut se, mitä kauan sitten oli kiivastuneina sovittu. Vaikka nyt oli tälläinen tilaisuus: vanhemmat olivat yhä uhattuina kylässä ja tsuwamonolaiset olivat sen sijaan kiitollisuudenvelassa - eikä hän siltikään käyttänyt tätä tilaisuutta.
Ryuuza oli itsenäinen ihminen. Ei hän yleensä murehtinut muiden mielipiteistä tehdessään jotain. Mutta maailmassa oli neljä ihmistä, joiden ajatukset hän otti aina huomioon; äiti, isä, Kenta ja Chisa. Ja jokainen heistä oli jollakin tavalla osallisena siinä, missä tsuwamonolaisista voisi olla apua. Ryuuza tiesi, että pikkusisarukset hyväksyisivät sotureiden avun välittömästi - mutta entä vanhemmat? Epätietoisuus kalvoi pojan mieltä.

Samassa huoneesta ilmoitettiin, että Ryuuza voisi tulla takaisin sisään. Kaikesta päätellen ilmoittaja oli Zaburi.
Poika avasi oven ja loi huvittuneen mutta vakavan silmäyksen sotureihin. ''Mikäli en olisi näin hyvin tietoinen viimeisimmistä tapahtumista, voisin vaikka kuvitella jotakin'', hän totesi vakavalla naamalla, kuitenkin huvittunut pilke muuten asiallisessa äänessään.
Ryuuza huomasi Mijiron kirjoittavan, istahti alas seinän viereen ja oli asiaankuuluvasti vaiti kunnes vaikutti siltä, että mies oli lopettanut.
''Kuulkaa, tulin tässä ajatelleeksi'', hän aloitti, ''että Tsuwamonosta kun olette, niin teille on kaiketi annettu varsin asiantuntevaa taistelukoulutusta?'', Ryuuza kysyi, kuitenkin toteavalla äänensävyllä. ''Olen nimittäin jo jonkin aikaa miettinyt, miten yksin voi taistella huomattavasti suurempia yookaita vastaan, varsinkin silloin jos niitä on useampia.'' Ryuuza tiesi varsin hyvin, että 'jonkin aikaa' oli valhe - totuus oli lähempänä paria vuotta - mutta hän ei antanut sen häiritä. 'Jonkin aikaa' oli suhteellinen käsite.
''Ihan mielenkiinnosta vain'', poika lisäsi yrittäen vaikuttaa vain uteliaalta. Ja mielestään hän onnistui siinä aika hyvin.

//Katsotaan, kuinka paljon Ryu tulee kertoneeksi ^^ Jotenkin hän on nyt vain päättänyt, että on hiljaa kaikesta. Ja sen päätöksen teki kyllä hän itse enkä minä, mikä on jotenkin suloista... <3//

Mijiro ei voinut mitään sille, että naurahti kuullessaan Ryuuzan vastauksen Zaburin hölötykseen. Kieltämättä sen olisi voinut tulkita epäsoveliaaksi toiminnaksi... Ajatus sai hänen selkäänsä nousemaan huvittuneet kylmät väreet. Ei Zaburin kanssa. Ei todellakaan. Mies kirjoitti kirjeensä loppuun, siinä kerrottiin, mitä oli tapahtunut, että he jäisivät Eteläiseen kylään ainakin yön yli ja pyydettiin lähettämään heidän omat vaatteensa Hayazumen mukana. Mijiro kääri kirjeensä pieneksi putkeksi, kutsui Hayazumen käsivarrelleen ja antoi sen haukalle. Sitten hän meni //Toivattavasti vielä avonaisen?// ikkunan luo ja lähetti sen matkaan.

Sitten Ryuuza alkoi tiedustella heiltä taistelemisesta. "No tuota..." Zaburi aloitti. "Suuria tai erityisen vahvoja youkaita vastaan tarvitaan yleensä useampi taistelija, yksin se ei useinkaan suju. Meillekin opetetaan jo varhain, että omia voimiaan ei saa yliarvioida ja pitää hankkia apua itselleen, jos se on mahdollista. Senkin youkain, jota vastaan taistelimme yhdessä, tuhoamiseksi olisi Tsuwamonosta lähetetty luultavasti neljä tai viisi ihmistä. Tietysti tämäkin riippuu ihmisen taidoista, oikein taitava taistelija voi selviytyä yksin vahvastakin youkaista, mutta sellaisia ei taida meidänkään kylästämme löytyä kuin muutama. Ja jos sellaisia vahvoja youkaita on useampia, ei taitavankaan taistelijan kannata rynnätä yksin niitä vastaan, jos henkikulta on kallis. Paras tapa pärjätä youkaille on harjoitella harjoittelemisen perään, jotta tulee mahdollisimman taitavaksi, ja tehdä yhteistyötä. Mutta, vaikka taidatkin olla jo aika hyvä taistelemaan, en todellakaan suositteli sinulle yksin taistelemista suuria youkaita vastaan. Minäkään, tai Mijiro, emme todennäköisesti selviytyisi yksin vahvempia youkaita vastaan. Mutta suurempiinkin youkaihin pätevät muutamat perussäännöt: Ei saa antaa keskittymisensä herpaantua, on varauduttava kaikkeen, etsittävä heikko kohta, eikä saa olla uhkarohkea. Sitä parempi, mitä enemmän youkaista tietää etukäteen."

Mijiro kuunteli ystävänsä selitystä, ja nyökkäili silloin tällöin. Hän oli samaa mieltä, vaikka olikin huvittavaa kuunnella Zaburin opettavan "uhkarohkeudesta" ja "omien voimien yliarvioimisesta" - hän kun tuppasi itse syyllistymään näihin. Mutta, pojan kyseleminen sai hänet miettimään. Tämä vakuutti, että teki sen vain mielenkiinnosta, mutta... Mahtoiko hän olla jotenkin vainoharhainen? "Onko sinulla joku erityinen syy, jonka takia olet kiinnostunut vahvoja youkaita vastaan taistelemisesta?" Mijiro kysyi, toivoen ettei poika pahoittaisi mieltään kysymyksestä, jos tällä tosiaan olisi jotain erityistä mielessään.

//En tiedä tuliko kovin järkevää tekstiä, mutta... ^^//

Ryuuza kuunteli tarkkaavaisesti Zaburin selostusta. Osa siitä, mitä mies puhui oli pojalle tuttua
asiaa, mutta hän sai kyllä jotakin irti miehen puheista.
Tiedän kyllä, että on vaarallista taistella vahvoja yookaita vastaan yksin. Se on suorastaan sekopäistä, Ryuuza totesi mielessään. Ei minusta ole voittamaan niitä yookaita, ei ainakaan vielä. Mutta en saa myöskään jäädä harjoittelemaan liian pitkäksi aikaa...
Ryuuza huokaisi mielessään, vaikka kasvonsa hän piti peruslukemilla. Niiltä yookailta pakeneminen oli vaikeaa silloin... Olen kyllä kehittynyt siitä... Mutta nyt ne tunnistavat minut, tietävät että olen paennut niiltä aikaisemmin. Jos yritän livahtaa niiden ohi, todennäköisesti jään kiinni ja kuolen. Ja jos taistelen niitä vastaan, kuolen. Ja silloin minusta ei ainakaan ole enää mitään apua.
Zaburin lopettaessa selostuksensa Ryuuza nyökkäsi. Hän oli juuri sanomassa jotakin, kun Mijiro alkoi puhua.
Ryuuza käänsi katseensa mieheen. Tuo kysymys oli ollut odotettavissa. Valehtelu ei ollut Ryuuzalle mieluista, mutta joskus ei ollut vaihtoehtoja. ''Ihan silkasta mielenkiinnosta'', poika vakuutti. Sitten hän virnisti. ''Älä huoli. En ole suunnittelemassa itsemurhaa.'' Se sentään oli totuus. Kuolema ei kuulunut hänen suunnitelmiinsa.
Yhtäkkiä Kenta astui ovesta sisään. Samassa hän vaikutti muistavan, että koputtaminen ensin olisi ollut soveliasta ja vetäytyi oven varjoon.
Ryuuza tiesi katsomatta, että tulija oli Kenta - sen oli kuullut askeleista. Ja luomatta silmäystäkään veljeään kohti hän aavisti tämän mietteet.
''Voit kyllä tulla sisään, Kenta'', hän vakuutti. Kenta uskaltautui tulemaan huoneeseen, tai niin Ryuuza ainakin askelten äänistä oletti.
''Minulla kesti aika kauan'', Kenta sanoi, ''mutta pyykkinaru oli katkennut. Minun oli vaihdettava se uuteen, mutta nyt paitanne ovat kuivumassa'', hän kertoi sotureille. Sitten hän huomasi kaksikon pestyt huosut. ''Voin kaiketi viedä nuokin nyt kuivumaan?''
Vastausta odottamatta poika nosti vaatekappaleet käsiinsä, kumarsi lyhyesti ja poistui huoneesta.

//Oikein hyvä tuo oli ^^ Ajattelin, että heitinpäs sinulle vaikean kysymyksen, mutta onneksi se ei tuottanut suurempia ongelmia... Tai siltä ainakin vaikuttaa (: //

//Vihdoinkin vastaus ^^//

Mijiro nyökkäsi Ryuuzan vastaukselle. Ehkä hän vain näki härkäsiä siellä, missä oli vain kärpäsiä. //Olipa hieno vertaus...// "Hyvä." Sitten Kenta tuli sisään huoneeseen, ja tarjoutui taas viemään vaatteet kuivumaan. "Kiitoksia taas." Pojan mentyä kummallakaan miehellä ei oikein ollut mitään sanottavaa. Pienen hiljaisen hetken jälkeen Mijiro kuuli Zaburin suunnalta outoa ääntä. Mijiro hymyili - tämän vatsa murisi. "Sinulla taitaa olla nälkä." "No, söin viimeksi monta tuntia sitten, ja kyllähän sinä tiedät että tarvitsen paljon ruokaa." Mijiro hymyili. Totta oli.

//Lyhyt, mutta inspis on hukassa, eikä oikein ole mitään mitä tapahtuisi...//

Huoneessa oli hiljaista, mutta se ei suuremmin häirinnyt Ryuuzaa. Hänellä oli ajateltavaa, ja hiljaisuudessa ajattelu oli helpompaa kuin melussa. Hänen teki mieli kysellä sotureilta lisää näiden koulutuksesta, ohjeista ja neuvoista taisteluita varten ja sen sellaisesta. Kaksikolla voisi olla vaikka mitä mielenkiintoista kerrottavaa. Mutta miten udella aiheesta? Mijiro oli alkanut kaiketi epäillä jotakin jo ensimmäisestä kysymyksestä, joten mitäs sitten jos Ryuuza latelisi liudan uusia? Kyllä soturit ymmärtäisivät, mistä oli kyse, mikä taas johtaisi siihen että he alkaisivat tivata syitä - jotka eivät kuuluneet heille. Tietysti Ryuuza voisi tokaista syyksi harkitun itsemurhan, mutta siinä tapauksessa hän saisi osakseen katseita lautasten kokoisista silmistä, joutuisi keskustelemaan niin sotureiden kuin tädin ja sedänkin kanssa, häneltä vietäisiin aseet ja hänet suljettaisiin johonkin huoneeseen, missä itsensä vahingoittaminen olisi lähes mahdotonta, ja toivotettaisiin iloista loppuelämää. Mikä kohtalo, ja yhdestä valheesta. Sellaisen sanottuaan oli turha selitellä, että se oli vitsi.
Zaburi ilmaisi, että hänellä oli jo nälkä, ja samalla Ryuuza huomasi, ettei ollut itsekään syönyt mitään aikoihin. Ei siinä toisaalta mitään, hänen ruokailurytminsä oli usein parhaimmillaankin epäsäännöllinen, ja saattoi olla että hän söi jotakin kymmenen tunnin välein, mistä täti oli saada sydänkohtauksia ja ajautua ennenaikaisesti hautaan. Se ei tietenkään ollut Ryuuzan päämäärä, mutta täti ei suostunut kuuntelemaan hänen 'ei sinun tarvitse välittää'-kommenttejaan.
''Voimme varmaankin pian lähteä ruokailutilaa kohti'', poika totesi värittömällä äänellä. Se ei kuulostanut iloiselta, suruisalta, vihaiselta, pelokkaalta, uhkaavalta, välinpitämättömältä... Suoraan sanottuna se ei kuultanut ainoatakaan tunnetta. Kaikki eivät kyenneet puhumaan sellaisella äänellä, mutta ainahan joukossa oli joku, joka kykeni.

//Jännä pätkä tässä... Jostain syystä minulla oli varsin hauskaa kirjoittaessani tätä.
Ei haittaa vaikka on vähän lyhykäinen, sellaisia tulee aina joskus... Ja vertaus oli aika söpö. xD//

//Repesin tuolle Ryuuzan mietiskelylle xD//

Mijiro nyökkäsi Ryuuzan toteamukselle, ja nousi seisomaan. Hänenkin oli jo kieltämättä nälkä. "Tiedätkö mitä tätisi on kokkaillut? Ainakin täällä leijuvat herkulliset aromit", hän kysäisi, vähän kuin saadakseen jonkinmoista puheenaihetta esiin. Zaburikin kuului nousevan, ja hänkin avasi suunsa, puhuen kaikesta päätellen Ryuuzalle. "Jos sinua kiinnostaa kuulla enemmän, niin kysy vain - sen verran me kyllä olemme velkaa. Ja hei, mehän voisimme vaikka viedä sinut vierailulle kyläämme. Kyllä sinä sisään pääsisit, kun sanomme että olet meidän vieraamme." Mijiro hymyili. Se voisikin olla hyvä idea korvata Ryuuzan vaivat, jos poika todella oli kiinnostunut taistelemisesta. Häntä hieman nolostuttivat omat epäilyksensä - Ryuuza oli järkevä poika, ja vaikka hänellä olisikin joku syvällisempi syy kiinnostukseensa, ei hän varmasti tekisi mitään typerää. "Jos vain haluat. Ja tarvitsemme tietenkin myös setäsi ja tätisi luvan, jos viemme sinut niin kauas."

//Voi ei, nyt Ryuuza alkaa kysellä lisää... Ei mulla ole Tsuwiksen koulutusta T_T No, mennään millä mennään...//

//Hah ^^ Kyllä Ryuuzakin näemmä osaa olla hauska. *virn* Ei, on hänellä oikeasti huumorintaju.... Hän vain on hieman vakavaluonteinen. (: //

Ryuuza kohottautui myös seisaalleen ja vastasi Mijiron kysymykseen. ''En osaa sanoa tuohon oikein mitään. Riisiä on varmasti, mutta muuten en tiedä.''
Poika otti muutaman askeleen ja oli jo avaamassa ovea, kun Zaburi alkoi puhua. Sanat jähmettivät Ryuuzan hetkeksi täysin paikalleen. Miehet siis voisivat kertoa vielä lisääkin, jos Ryuuza vain kysyisi - ja he voisivat viedä hänet vierailulle Tsuwamonon kylään?
Ryuuzan oli mietittävä hetki. Mikä tilaisuus ajatellen taistelutaitoja ja ylipäätään sitä, että Tsuwamonon kylään päästettiin ulkopuolisia harvemmin ja niiden ihmisten määrä, jotka siellä eivät olleet käyneet, oli massiivinen. Mutta toisaalta, ajatellen vanhoja kaunoja...
Romukoppaan, Ryuuza tuomitsi kylmästi. En minä ole mikään vanha ukko, joka elää perinteistä ja vanhoista päätöksistä. Poika tunsi itsensä hyvinkin päättäväiseksi. Siitä voisi olla niin suuri hyöty... Jos se vain on mahdollista, olen idiootti jos annan tilaisuuden valua hukkaan.
''Jos se vain on mahdollista, olisin siitä hyvin kiitollinen'', Ryuuza sanoi kääntyen samalla sotureihin päin. ''Sitä paitsi, eihän se nyt niin kaukana ole. Ette arvaakaan, missä asti olen käynyt...'', Ryuuza jatkoi arvoituksellisesti ja jätti lauseen lopun avoimeksi.
''No niin. Lähdetään'', hän sanoi, avasi oven ja lähti astelemaan käytävään luottaen siihen, että soturikaksikko seurasi.

//Sillä täytyy mennä mitä on... 8D Koitan vähän hillitä Ryua, niin ehkä säästyt edes joltain... ^^ Ja Tsuwis... Suloinen nimitys ^^//

//Kai sinne kylään ylipäätään saa tuoda ulkopuolisia? Jos ne on jonkun kyläläisen vieraina... Ja hei, mä olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa... Voiko "tsuwamonolaiseksi" päästä, vaikkei olisikaan syntynyt siellä tai jonkun tsuwiksen (Muuten, tää tsuwishan pitää olla pienellä kun se on lyhennelmä "tsuwamonolaisesta" ja -laiset kirjoitetaan pienellä... Nimim. Äidinkielellinen pilkunviiraaja) puoliso tms.? Jos on hyvä taistelija ja haluaisi tulla "tsuwamonolaiseksi"? Hieno selitys...

EDIT: Kun lähetin tämän viestin ja katsoin sen, niin kaikki noi kolme "tsuwamonolainen"-sanaa näkyy allekain ^^ Aika söpöä.//

Ryuuza otti heidän ehdotuksensa hyvin vastaan. "Ai jahas. Seikkailuluontoinen herra", Zaburi sanoi hymyilevällä äänellä. //Miten ääni voi olla hymyilevä? o_O// Ryuuzan avatessa oven kumpikin mies seurasi häntä, he kävelivät asunnon läpi ruokailuhuoneeseen. "Hmmm. Tuoksuupa hyvältä", Mijiro sanoi nuuhkien ilmaa. Herkullinen tuoksu sai hänen nälkänsä kasvamaan, ja hän odotti innolla, mitä ruokaa olisi tarjolla - hän ei pystynyt täysin päättelemään sitä tuoksusta. "Täällä taitaa asustaa erinomainen ruoanlaittaja. Saanko udella mitä rouva on valmistanut?"

//Mulle tulee jotenkin kauhean lyhyitä koko ajan... Saattaa johtua siitä, että olemme Ryuuzan kotona ja hän määrää ^^//

//Kyllähän sinne voi ulkopuolisia tuoda, vaikkakin asiasta ollaan melko tarkkoja. Pitää olla pätevä syy päästä sisään (tässä tapauksessa se on kaiketi 'kiitollisuudenvelka') ja niin edelleen. Eikä ole mahdotonta, että jostakusta 'ulkopuolisesta' tulisi tsuwamonon taistelija, se vain on melko harvinaista.
Ja hetkinen, sinä itse kirjoitit aikaisemmin tsuwiksen isolla, minä vain matkin ilman aivoja 8D nimim. Ja minähän en ole väärässä/syyllinen ^^ //

Ryuuza asteli ruokailutilaan soturit perässään, ja katsahti Chisaan, joka oli juuri saanut katettua pöydän. Tätikin astui samassa hetkessä huoneeseen.
''Hei, isoveli'', Chisa tervehti. ''Ja herrat Mijiro ja Zaburi.''
''Tulittekin sopivasti'', täti tokaisi. ''Ruoka on juuri valmista.''
Mijiro kysyi ruuasta ja kehui samalla tätiä. Täti hymyili. ''No, miten sen nyt ottaa... Mutta, mitä tulee tähän ateriaan, ruokana on kanaa ja riisiä. Salaatinlehtiäkin on lisukkeeksi. Mitään kovin erikoista meillä ei juuri nyt ole tarjota, mutta toivon näiden riittävän.''
Setä tuli myös huoneeseen ja vilkaisi ympärilleen. ''Missäs Kenta on?'', hän kysyi.
''Tutustuu pyykkien ihmeelliseen maailmaan'', Ryuuza mutisi puoliääneen. Setä ei vaikuttanut aivan kuulleen, sillä hänen seuraava kommenttinsa oli jotain hmmmmh?:n tapaista.
''Kenta on ulkona. Hän vie sotureiden vaatteet kuivumaan ja tulee varmaankin pian'', Ryuuza kertoi.
Kuin käskyn saaneena Kenta ilmaantui ovelle. ''Ai, täällä te jo olettekin'', hän hymyili. Täti läimäytti kätensä yhteen. ''No niin. Aletaan syömään.''
Jokainen talonväestä istahti paikalleen matalan pöydän ääreen. Chisa istui Ryuuzan vieressä, pojan toisella puolella sen sijaan oli kaksi vapaata paikkaa sotureille ja toisella puolella niiden vieressä istui Kenta. Sotureiden //toivottavasti// istuuduttua alas täti laittoi kätensä yhteen, ja muut seurasivat perässä. ''Hyvää ruokahalua'', he sanoivat yhteen ääneen.

//Tästä tuli ihan huonosti kirjoitettu pätkä... Mutta ehkä siihen ei kuole ^^
Ja niitä lyhyitä tulee helposti, kun on jossain missä ei oikein voi tehdä mitään... Ei se haittaa.//

//En minä siis sitä tarkoittanut, että syyttäisin sinua, ei ei ei ei, tiedän kyllä että kirjoitin sen itse isolla, se oli vain neutraali toteamuslause, myös itselleni...//

Mijiro hymyili Chisalle, kun tämä tervehti heitä. Kanaa? Aaah. Miten en tunnistanut sen tuoksua? "Ihanaa. Kana on lempiruokaani." "Juu, näkisitte mitä annoksia Mijiro vetää suuhunsa kun joku on tehnyt nokkoskanaa..." Mijiro tökkäsi Zaburia hieman kylkeen, mutta hymyili, kun Zaburi kuiskasi: "Älä nyt suutu, kamu." Zaburi asteli pöydän ääreen, hiukan avittaen Mijiroa istumaan oudossa ympäristössä. "Hyvää ruokahalua", he sanoivat isäntäväen perässä. Mijiron toisella puolella istui Zaburi, ja äänestä päätellen toisella puolella Ryuuza. Voi, kun minulla on nälkä. Enkä malta odottaa tuota ihanantuoksuista sapuskaa huulilleni...

//Joo, kyllä minä sen tajusin ^^ Kunhan nyt piti väittää vastaan jotain nerokasta. Yy olen ilkeä. 8 D//

Täti otti asiakseen jakaa ruokaa jokaisen eteen vuorotellen. Hän otti ensin Zaburin edessä olleen kipon, täytti sen riisillä ja kanalla sekä kastikkeella, jota hän oli tehnyt kanaa varten, ja teki sitten saman Mijiron kipolle. ''Salaattia voitte ottaa itse, olkaa hyvät'', täti sanoi ja otti sitten sedän kipon. Ryuuza vilkaisi ympärilleen. ''Eikö Atsuko tule syömään?'', hän kysyi äänellä, josta kuulsi hienoisesti läpi jokin negatiivinen tunne.
''Atsuko on vielä töissä'', täti sanoi. ''Enkä ole aivan varma, tuleeko hän suoraan kotiin töiden jälkeen.''
Ryuuza nyökkäsi. Tädillä ja sedällä oli kaksi lasta, Junichi ja Atsuko, kumpikin Ryuuzaa vanhempia. Junichi asui jo omassa kodissaan, joskin hän vieraili tädin ja sedän luona silloin tällöin, mutta Atsuko majaili vielä vanhempiensa luona. Ryuuzalla ei ollut mitään Junichia vastaan, itse asiassa hän piti miestä ihan hyvänä tyyppinä. Atsuko olikin sitten toinen juttu. Ryuuza ja hän eivät tulleet toimeen kovinkaan hyvin, lähinnä he välttelivät toisiaan ja yrittivät käyttäytyä hyvin toisiaan kohtaan tädin ja sedän mieliksi, mutta aina he eivät siinä onnistuneet.
Ryuuza sai kulhollisen riisiä ja kanaa eteensä ja nosti syömäpuikot pöydältä. Hänelle oli näemmä tarjoiltu toisiksi viimeisenä - ainoastaan tädillä itsellään ei ollut vielä ruokaa. Hänenkin otettua annoksensa koko joukko alkoi syömään.
''Kuinka kauan haluatte viipyä täällä, arvon soturit?'', täti kysyi ruokailun lomassa Mijirolta ja Zaburilta. Ryuuza vilkaisi sivusilmällä kahta miestä ja odotti itsekin vastausta.

//Junichi on kiva nimi ^^//

//Atsuko on kai nainen?//

"Rouva antaa sinulle ruokaa", Zaburi sanoi hiljaa Mijirolle, ja mies otti kipon vastaan. "Ja salaatti on siinä suoraan edessäsi." Mijiro otti lautaselleen salaattia, ja odotti, että kaikki olivat saaneet ruokansa. Samalla hän kuunteli perheen juttuja - kukakohan oli Atsuko? Varmaankin vielä joku perheenjäsen.

Joukon aloitettua syömisen Mijiro nosti kananpalasen puikoilla suuhunsa. Hmmm. Melkein yhtä hyvää kuin äidin tekemä. Hän söi hyvällä ruokahalulla, ja kun hän melkein oli saanut lautasellisen tyhjäksi, täti kysyi heiltä jotakin. "No, varmaankin olisi parasta yöpyä tässä kylässä, kun kellokin on jo aika paljon. Lähetin haukkani jo viemaan viestiä kyläämme. Voimme kyllä yöpyä majatalossakin, olemme käyttäneet vieraanvaraisuuttanne jo liiaksikin." Mijiro hiljeni hetkeksi, ja puhui sitten taas. "Ajattelimme, että voisimme viedä Ryuuzan tutustumaan Tsuwamonoon, vähän noin niinkuin kiitokseksi. Jos se vain teille sopii, tietenkin. Entäpä, olisiko teillä mielessä mitään, mitä voisimme tehdä kiitokseksi?" Viimeinen kakanpala katosi Mijiron nieluun.

//Joo, Atsuko on nainen ^^//

Täti nyökkäili Mijiron puheille, ja oli jo sanomassa jotakin takaisin, kun mies alkoi puhua jälleen. Ryuuza nielaisi ja kohotti katseensa ensin Mijiroon ja sitten tätiin, kun puhe tuli hänen pääsemisestään Tsuwamonoon. Täti näytti ensin yllättyneeltä, sitten hyväksyvältä. ''Ai sellaistako te olette suunnitelleet?'', hän kysyi Ryuuzalta. Poika nyökkäsi lyhyesti.
''No, mikäs siinä sitten, jos vain itse haluat mennä'', täti sanoi. ''Ei meillä ole ollut tapana rajoittaa sinun menemisiäsi, mutta onhan se hienoa kun meillekin kerrotaan siitä mitä suunnittelet...'' Täti loi pistävän silmäyksen Ryuuzaan.
''Minä olen sanonut, ettei teidän...''
''...tarvitse välittää'', täti lopetti lauseen ja pudisti päätään. Ryuuza virnisti. ''Eli siis saan luvan? Hienoa.''
''Vau'', Kenta henkäisi. ''Ryu-veli pääsee Tsuwamonoon? Vau.''
Täti hymyili. ''Mutta, ei minulle ainakaan nyt heti tule mieleen mitään, mitä voisitte tehdä. Ja mitä yösijaanne tulee, voitte aivan hyvin jäädä tänne. Junichin, poikani, huone on kuitenkin tyhjillään. Hän asuu jo omassa kodissaan.''
Ryuuza pureskeli salaatinlehteä. ''Muuten, koska sitten tulen Tsuwamonoon?'', hän kysyi nielaistuaan. Olihan sekin hyödyllinen tieto.

//Voi ei, mikä typo... "Kakanpala..."... *_*"//

Pikaisen keskustelun jälkeen vaikutti siltä, että Ryuuzan vierailulle Tsuwamonossa annettiin hyväksyntä. Kenta kuulosti olevan lumoutunut veljensä mahdollisuudesta, mutta ei ruvennut pyytelemään, että pääsisi mukaan. Toivottavasti Kenta ja Chisa eivät pahoita mieltään siitä, että Ryuuza pääsee kyläämme. He ovat kuitenkin vielä aika nuoria, Chisa varsinkin.

"No, jos siitä ei ole vaivaa, niin voisimme kai jäädä tääne. Kiitos", Mijiro sanoi tädille. Jos heillä on poika, niin tämä Atsuko on kaiketi myös heidän lapsensa...? Sitten hän kääntyi Ryuuzan puoleen. "Vaikka heti huomenna, me aiomme lähteä takaisin ja voisit tulla mukaan." Sen enempää miettimättä hän vaihtoi puheenaihetta. "Tuota... Voisinko saada lisää?"

//Joo, haha. 8D //

Täti nyökkäsi hyväksyvästi Mijirolle tämän sanoessa, että kaksikko voisi jäädä yöksi hänen ja sedän talolle. Ryuuza pani merkille, ettei Mijiro tietenkään nähnyt tädin nyökkäystä, ja jokin hänen sisällään halusi hihkaista jotain sen tapaista kuin 'virhe', todennäköisesti siksi ettei hän itsekään aina ollut tajunnut ottaa sitä huomioon, mutta pojan yltiövahva aikuinen puoli kuristi mielihalun heti ensimmäisessä erässä.
Mijiro kääntyi Ryuuzan puoleen, ja poika kuunteli mitä tällä oli sanottavanaan. Hän mietti hetken, minkä aikana Mijiro ehti esittää kysymyksen tädille. Nainen hymyili. ''Tottahan toki'', hän vastasi ja kurkotti kättään ottaakseen Mijiron kulhon. Samassa Ryuuza tajusi, ettei täti tiennyt soturin olevan sokea. Hän kuitenkin uskaltautui luottamaan siihen, että Zaburi huolehtisi ystävästään kuten tähänkin asti. Sen sijaan hän itse otti uudelleen puheeksi lähtemisensä Tsuwamonoon.
''En ole aivan varma, olenko luvannut olla Hiron apuna lähipäivinä'', hän sanoi pohtien.
''Kyllä minä luulen, ettei Hiro katso pahalla, kun sinulla on kuitenkin tälläinen tilaisuus käytettävänäsi'', setä huomautti syömisen lomasta. Ryuuza nyökkäsi hitaasti. ''Juttelen Hiron kanssa'', hän sanoi ja kalasti syömäpuikkoihin kananpalan kulhonsa pohjalta.

//Kiireessä kirjoitettu pätkä, voi siis olla aika sekava...//

Mijiro hymyili tädin luvatessa hänelle santsikupin, ja Zaburin sanoessa "Ojenna kuppisi", hän teki niin. Odottaessaan sen täyttymistä hän kääntyi Ryuuzan puoleen. "Voit totta kai tulla myöhemminkin, mutten ole varma, pääsemmekö silloin viemään sinua sinne. Ei sillä, ettetkö voisi matkustaa yksin, olet varmaan tehnyt sitä ennenkin, mutta löytänetkö kyläämme yksin?" Sitten hän kuuli kupin tömähtävän eteensä pöydälle, ja alkoi taas vedellä herkullista ruokaa suuhunsa.

//Eihän se ollut yhtään sekava ^^ Mut mun on ultralyhyt. Ei kai se haittaa, vaikka periaatteessa liikutin Ryuuzan tätiä?//

//Ei haittaa, kun kyse ei kuitenkaan ole mistään tuon suuremmasta (:
Välillä on hankalaa muistaa, että minulla on tosiaan tässä 'liikuteltavinani' tällä hetkellä sellaiset viisi ihmistä ^^' Chisa on jäänyt kokonaan vaille huomiota... Ja entäs sitten, kun koittaa Atsukon ensiesiintyminen?//

Ryuuza nielaisi ja vastasi sitten Mijiron kysymykseen. ''Olen kyllä muutaman kerran kulkenut kylänne ohi'', hän kertoi, ''joten tiedän suurinpiirtein sijainnin. Tosin en ole aivan varma, osaisinko täältä sinne. Yrityksen ja erehdyksen kautta viimeistään.'' Ryuuza piti hetken tauon. ''Toisaalta taas, olisi kätevämpää jos tulisin teidän matkassanne...''
''Eikä meidänkään tarvitsisi pelätä henkesi puolesta'', täti pisti väliin. Ryuuza käänsi katseensa häneen.
''Oletko muka joskus joutunut pelkäämään?'', hän kysyi hyväntuulisesti.
''Joka kerta. Ei sitä ikinä tiedä, mihin onnistut sekaantumaan...''
''Vaikka mihin'', Ryuuza virnisti. ''Mutta osaan kyllä huolehtia itsestäni.''
Täti mutisi jotain 'taas tänäänhän se nähtiin' tapaista, ja Ryuuza jatkoi puhumistaan sotureille.
''Tarkoitan kätevyydellä lähinnä sitä, ettei ainakaan tule selkkauksia vartijoiden kanssa'', hän tarkensi. ''Ei minusta yksinäni ole todistamaan heille mitään.''
Kenta oli mitä ilmeisimmin kuunnellut tarkkaavasti keskustelua, sillä hetken hiljaisuuden koittaessa hän avasi suunsa.
''Ja jos Hiro tarvitsee välttämättä apua, minä voin kyllä mennä avuksi'', hän tarjoutui. ''Kai minäkin jotain voin tehdä?''
''En epäile sitä hetkeäkään'', Ryuuza sanoi. Kenta hymyili. ''Sitten sekin ongelma on ratkaistu.''

//No, sitten kun päästään (Jos päästään) Tsuwamonoon niin meikäläisellä on varmaan enemmän liiketeltavia...//

Mijiro kuunteli taas talonväen höpinöitä, ja söi ruokaansa. "Eli tulet kai meidän mukaamme? Hyvä." "Minulla on serkkupoika, joka on saman ikäinen kuin sinä. Kenties te tulette hyvinkin juttuun", Zaburi sanoi, ja Mijiro kuuli tämän laskevan kipponsa pöydälle. Pian hänkin oli syönyt, ja laittoi kätensä yhteen. "Kiitos ruoasta, se oli taivaallista."

//Aaaa mä en keksi yhtään mitään mitä noi vois tehdä... Joten Zaburi hölöttää serkustaan. Mä tiedän mitä tapahtuu myöhemmin illalla mutta nyt ruokapöydässä en keksiiii...

Kuinkakohan paljon kello mahtaa olla? Jos oli iltapäivä silloin kun tää peli alkoi ja jos ne tutustui ja taisteli ehkä tunnin tai puoltoista... Ja sitten tähän haavojen sitomiseen on ehkä kulunut parisen tuntia... Eli... Olisko kello jotain kuuden seitsemän luokkaa?//

''Kyllä, ainakin näillä näkymin niin'', Ryuuza vastasi Mijirolle, kuunteli, mitä Zaburilla oli sanottavanaan ja nyökkäsi tälle. Vaikka Ryuuza olikin havainnut monien viisitoistakesäisten olevan lapsia, ainakin itseensä verrattuna, niin ei häntä haittaisi tutustua Zaburin serkkuun. Sitä paitsi, tuskin soturitkaan saivat olla lapsia kovin pitkään.
Ryuuza oli hetki sitten saanut syötyä ja kiitti. Mijiron luonnehtiessa ruokaa taivaalliseksi täti hymähti ja vaikutti hieman punastuvan. ''Mukavaa, jos pidit siitä'', hän sanoi hymyillen. Ryuuza kohottautui seisaalleen, samoin setä, Kenta ja Chisa. Täti alkoi keräillä astioita pöydästä.
Samassa Ryuuza tunsi kielellään polttelevan kysymyksen, jonka olemassaolon aiheutti Zaburin aiempi puhe serkustaan. Ja se kysymys halusi vastauksen.
''Kuule, ihan uteliaisuudesta'', Ryuuza aloitti kohdistaen sanansa lähinnä Zaburille, ''kuinka vanhana pidät minua?''
Vastausta odottaessaan Ryuuza huomasi, ettei ollut vielä vaihtanut vaatteitaan. Kaikenlaiset muut asiat olivat vieneet täysin hänen huomionsa.
Täytynee vaihtaa seuraavaksi vaatteet, Ryuuza totesi mielessään. Onneksi veri on jo kuivunut, joten se ei sotke...

//Kai se kello voisi olla jossain siinä kuuden ja seitsemän välillä (:
Eihän Ryu muuten ole maininnut kertaakaan, kuinka vanha on? Tuli vain mieleen, ettei jätkä sitten minun kämmieni takia kysele tyhmiä ^^' Unohdin myös täysin, että hänellähän on yhä ne veriset vaatteet. Sori, Ryu...//

//Sitten ei vielä oikein voi mennä nukkumaan... xD Ei hän mielestäni ole iästään mitään pukahtanut...//

Mijiro kuuli Zaburin nousevan pöydästä, ja seurasi ystävänsä esimerkkiä. "Tuotaa... Toivottavasti tämä ei nyt mene kauheasti pieleen, mutta arvioisin sinun olevan, hmmm, ehkä kuusi-seitsemäntoista. Serkkuni on kuusitoista." Mijirolla oli Ryuuzan iästä suurin piirtein sama kuva kuin Zaburilla - hän oli aika hyvä arvioimaan ihmisen iän äänestä. Tietenkin joissain tapauksissa ääni saattoi olla hyvinkin erilainen kuin sen ikäisillä yleensä - kerran Mijiro oli luullut erästä viisikymppistä rouvaa ikäisekseen, sillä tämän ääni oli ollut hyvin nuorekas.

"Käyn katsomassa, ovatko pukumme jo kuivia. Jos ovat, voimme käyttää hieman neulaa ja lankaa... Pyykkinauha on kai pihalla?" Zaburi sanoi, ja vastauksen saatuaan meni menojaan, Mijiro kuuli vain Kentan tekemien kepukoiden kopinan. Hän oli ilmeisesti jo päässyt yli pahimmista kivuista. Mijiro jäi seisoskelemaan keittiöön - hän ei oikein osannut vielä suunnistaa Ryuuzan asunnossa ilman auttajaa. Kotona ja muualla kylässä hän meni joskus kuin tuulispää, olihan hän 26 vuoden aikana oppinut täydellisesti ulkoa huonekalujen ja talojen paikat sun muut. Lisäksi heillä oli kotona tehty sopimus, ettei mitään siirretty sanomatta siitä Mijirolle.

//Joo, ehkei ihan vielä ^^ Ja hienoa, jos hän ei tosiaan ole maininnut mitään iästään... Olisi vähintäänkin typerää, jos kyselisi sellaisia asioita joita on jo kertonut. Eikä Ryu ole typerä =D//

Ryuuza virnisti miehen arviolle. ''Ei ollenkaan huono oletus, ei'', hän sanoi. ''Hieman yläkanttiin tosin. Olen viisitoista.''
Ei ollut yhtään kummallista, että Ryuuzaa pidettiin hieman vanhempana kuin mitä hän oikeasti oli. Oli perin harvinaista, kun joku sanoi hänen näyttävän alle viisitoistakesäiseltä - oikeastaan kukaan ei ollut sanonut niin.
Kenta vastasi Zaburin kysymykseen, että kyllä pyykkinaru on pihalla, ja lähti miehen perään varmistaakseen, että hän todella löysi kuivumassa olevat vaatteet.
Chisa vaikutti huomaavan jotakin, ja keskitti sitten huoneessa olijoiden huomion itseensä hennolla äänellään.
''Tuota, minä vain mietin'', Chisa aloitti, ''että pitäisikö sotureille laittaa huone valmiiksi?''
''Chisa pieni, kyllä minä sen hoidan'', täti vakuutti hymyillen. Chisa nyökkäsi, ja levitti myös kasvoilleen hymyn.
Setä oli tällä välillä lähtenyt jonnekin, sillä ainakaan hän ei ollut huoneessa enää.
''Taidan vaihtaa vaatteeni tässä välissä'', Ryuuza sanoi ei erityisesti kellekään, ja lähti huoneesta. Käytävällä hän kuuli Chisan puhuvan.
''Mijiro-herra, jos haluatte mennä jonnekin niin minä voin kyllä opastaa. Ovi on täällä päin...''
''No mutta Chisa'', kuului tädin ääni. ''Kai herra Mijiro nyt itsekin huomaa, missä ovi on.''
Ryuuza pysähtyi kuin seinään. Ei muuten huomaa, hän totesi mielessään ja jäi hetkeksi käytävälle kuuntelemaan, miten tilanne ratkeaisi.

//Voi Ryu, paha mies kun jäät kuuntelemaan kulman taakse *jäkätijäk* ^^
Huh, nyt on saatu vähän porukkaa hajotettua... Setä on huiskuusessa, täti ja Chisa Mijiron seurassa, Ryuuza lähti omille teilleen ja Kentan tyrkkäsin Zaburin mukaan (mistä olen hyvin pahoillani, mikäli se haittaa jotenkin). Hihhei.//

//Ei se haittaa ollenkaan, Zaburi vaan tykkää ^^//

Mijiro nyökkäsi Ryuuzan iälle, ja kuunteli kun talon naiset juttelivat heidän yöjärjestelyistään. "Kyllä me tietenkin autamme järjestelyissä, jos vain on jotain", hän sanoi.

Mijiro hymyili, kun Chisa tarjosi hänelle apuaan. Suloinen tyttö. Naisien herroittelu sai hänet naurahtamaan itsekseen - hän oli mielestään liian nuori herroiteltavaksi. Ryuuzan täti oli häntä varmasti parisenkymmentä vuotta vanhempi, olihan tällä aikuinen poika. "Itse asiassa, en huomaa." Ryuuzan tädin kommentti ei ollut Mijirolle vieras - hänen sokeuttaan ei huomannut helposti. "Minä olen sokea." Toivottavasti en nyt pudottanut ihan kauhean kamalaa pommia naisparalle.