Miksi rakastat suurkylän hulinaa?

//Miksi se kuulostaa niin... pervolta? xD//

Mijiron sanottua ratkaisevat sanat 'minä olen sokea' laskeutui hiljaisuus. Ryuuza pystyi kuvittelemaan tädin hämmennyksen, ja hänen kävi suoraan sanoen hieman tätä sääliksi.
''Ai...'', täti henkäisi rikkoen hiljaisuuden. ''Vai niin... Olen erittäin pahoillani!'', täti huudahti sitten ja kaikesta päätellen kumarsi samalla. ''Olen todella pahoillani'', hän jatkoi. ''En huomannut ollenkaan...''
Ryuuza tuli siihen tulokseen, että tiesi jo miten tilanne päättyisi, ja käveli käytävää pitkin huoneeseensa.

Ryuuza nosti lattialta tummansinisen vyönauhansa, tuli siihen tulokseen ettei se ollut pahasti likainen ja sitoi sen vyötärölleen. Vyölaukun, joka oli ollut hänen vyöllään aiemmin päivällä, hän jätti harkitusti pois. En tarvitse sitä kuitenkaan.
Ryuuza nosti veren tahriman kosodensa lattialta ja viikkasi sen. Hän oli vaihtanut päälleen harmahtavansinisen kosoden ja sinisen hakaman, joka ei ollut niin tumma kuin se, jota hän oli käyttänyt aiemmin päivällä. Lisäksi tämä hakama oli oikeasti hakama, ei vain neljästi laskostettu.
Poika katsahti aseidensa suuntaan arvioiden, ja päätyi kiinnittämään Yun vyölleen. Muut hän asetti siististi seinän viereen. Veriset vaatteensa hän jätti aseiden viereen, ei hän niitä nyt alkaisi pesemään.
Missähän päin kaikki ovat nyt?, Ryuuza mietti astellessaan huoneestaan.

//Saat ihan vapaasti laittaa Mijiron menemään Chisan avustuksella jonnekin, jos haluat. Saat jotain kirjoitettavaa ^^//

//Hyi sinua Marsu*! Zaburi ei ole kiinnostunut 12-vuotiaista pojista xD//

Mijiro hymyili Ryuuzan tädille. "Eipä tuo haittaa ollenkaan. Itse asiassa on vain hyvä, etteivät ihmiset huomaa... Sillä silloin eivät youkaitkaan varmasti huomaa niin helposti."

"Tuleeko herra Mijiro minun kanssani olohuoneeseen? Voitte rentoutua siellä." "Voisin tullakin." Chisa otti Mijiroa kädestä ja johdatti tämän ilmeisestikin olohuoneeseen. "Voitte istua siihen", tyttö sanoi, ja mies istui puiselle tuolille. "Sanokaa vain, jos tahdotte jotain..." Chisa sanoi aika hiljaa, ujoon tyyliinsä. Mijiro mietti hetken, ja kysyi sitten: "Kuule... Voisitko tulla minun syliini? Ihan vain istumaan. Ei ole pakko jos koet sen jotenkin oudoksi tai jotain..."

//Miksi toikin tuntuu jotenkin... Jotenkin... No, pervolta. Mijirolla ei ole mitään epäsoveliasta mielessä, älä vain luule niin ^^ Päätä sä, tuleeko Chisa vai ei. Onko vanhanaikaisissa japanilaisissa taloissa olohuone??? No, joku sen tapainen kuitenkin... Chisan liikuttelu tuntuu oudolta...//

//Ja hyvä niin ^^//

Chisa hämmentyi Mijiron pyynnöstä täysin. ''Minä... Tuota...'', Chisa takelteli ja punastui hieman. Hän ei oikein tiennyt, mitä pitäisi sanoa tai tehdä. ''Minä en tiedä... Täti on sanonut, ettei kaikkiin voi luottaa, ja minä...'', Chisa jatkoi, ja pudisti sitten kiivaasti päätään. ''Siis, en tarkoita ettenkö luottaisi teihin, herra Mijiro, mutta minä... Eehh...''
Chisa hiljeni hetkeksi. Hän uskoi kyllä, ettei Mijiro ajanut takaa mitään pahaa, mutta hän vain oli kovin ujo, varsinkin hieman vieraampia ihmisiä kohtaan.

____________________________________

Ryuuza oli kuulevinaan Chisan äänen olohuoneesta, ja sen kohdalla ollessaan hän avasi oven. ''Chisa'', hän sanoi kuin tervehdykseksi. Samassa hän huomasi Mijironkin olevan huoneessa. ''Ja Mijiro'', hän jatkoi.
''Isoveli'', Chisa sanoi hymyillen takaisin. Ryuuza hymyili myös ja kääntyi sitten puhuakseen Mijirolle.
''Täti taisi huomata, hmmh, ettet näe?'', Ryuuza kysyi keskustelusävyyn, toivoen, ettei vaikuttanut erityisen utelevalta tai ärsyttävältä.

//Chisa ei nyt ainakaan vielä tullut... Hän on ihan toivottoman ujo ^^
En mä tiedä, onko niissä olohuonetta vai ei, mutta nyt saa olla (://

Pikku tyttö taisi hiukan hämmentyä Mijiron pyynnöstä. Eipä kai se ollut ihmekään... Mijiro vain piti niin hirvittävästi lapsista. Reomarukin sanoi aina joskus, että mies helli parhaan ystävänsä parivuotiaan tyttären aivan piloille. Ja oman kylän lapset tiesivät, että Mijirolla oli aina syli avoinna, hän lohdutti ja helli. Mutta vieraitten - Tai ei kai hän enää aivan vieras ollut, mutta kuitenkin - miesten varominen oli aivan tervettä ja suotavaakin, varsinkin nuorelle tytölle. "Ihan totta. Ihmisiin ei aina kannata luottaa sokeasti." Ah, minun tuskin on soveliasta ruveta selvittämään Chisalle maailman vaaroja...

Mies hymyili tytölle, samalla kun kuuli oven avautuvan. Ryuusahan sieltä tulla tupsahti. "Juu, kyllä minä sen kerroin. Toivottavasti hän ei aivan mennyt tolaltaan." Sitten Mijiro puhui taas Chisalle. "Toivottavasti minä en nyt kuulosta siltä että toistan pyyntöäni... Mutta olisiko nyt mukavampi tulla, kun velikin tuli paikalle?" Mies kääntyi Ryuuzan puoleen. "Niin siis minä pyysin Chisaa äsken syliini." Hän huokasi ja naurahti. "Minulla on joku lasten hellimisvietti..." Samalla hänen hymynsä hieman pieneni. Samalla kun hän nautti lapsien seurasta suunnattomasti, jokin hänen sisällään tuli surulliseksi. Niin...

//Mijirosta tulisi niin hyvä isä...//

''Kyllä hän siitä varmaankin toipuu'', Ryuuza kommentoi, ja samassa Mijiro alkoi puhua Chisalle. Ryuuza ei oikein tiennyt, mitä johtopäätöksiä vetää miehen ensimmäisistä sanoista, ja Mijiron selittäessä hänelle, mistä oli kyse, hän yllättyi. Mitä hän sitten oli odottanutkin, niin ei aivan tätä.
''Ahaa. Niinkö'', Ryuuza sanoi, oikeastaan vain sanoakseen jotakin vastaukseksi. Chisa vilkaisi Ryuuzaan. ''Isoveli...'', hän sanoi hieman kysyvästi, pyytäen hänen mielipidettään asiaan. Ryuuza teki päätöksensä nopeasti. ''Jos vain itse haluat, Chisa.''
Vaikka Ryuuza ei ollut tuntenut Mijiroa vielä muutamia tunteja kauempaa, hän uskoi kyllä, että mieheen voisi luottaa. Ja mitä hän muka yrittäisi, jos kerran Ryuuzakin oli paikalla?
Chisa otti muutaman askeleen Mijiroa kohti, ja istahti sitten tämän syliin. Hän vaikutti olevan hieman hämmentynyt, ja ehkä häntä hieman jännittikin.
Ryuuza istui puolestaan parin metrin päähän toiselle tuolille, näennäisen rennosti mutta kuitenkin valmiina toimimaan, mikäli jotakin pitäisi tehdä. Hän antoi kätensä levätä Yun kahvan vierellä, valmiina tarttumaan siihen. Luotan häneen kyllä, mutta paras silti varautua kaikkeen.
''Onko teillä lapsia, Mijiro-herra?'', Chisa kysyi melko arasti. Ryuuza otti mukavamman asennon tuolillaan.

//Uskon sen ^^ Oli muuten jokseenkin jännää, kun Mijiro puhui hetki sitten 'toisiin luottamisesta sokeasti'... (:
Toivottavasti Chisa ei lopussa kauheasti kääntänyt veistä haavassa... Lopetuksesta muuten tuli outo. Tuntui tyhmältä lopettaa Chisan kysymykseen, joten lisäsin irrallisen kommentin Ryusta ^^'//

Mijiro kuunteli sisarusten sananvaihtoa. Toivottavasti Ryuuza ei ajatellut mitään... No, jotain mitä suojeleva isoveli voisi ajatella.

Sitten Mijiro tunsi, että jokin - mitä ilmeisimmin Chisa - istui hänen syliinsä. Mies hymyili, ja laittoi toisen kätensä hyvin varovasti Chisan ympärille, lähes niin ettei se edes koskenut, vähän vain tukemaan.

Pian tuo pieni tyttö esitti viattoman kysymyksen. Vaikka Chisa ei sitä varmasti tiennyt, se kysymys viilsi Mijiron sydäntä syvältä. Niin suora kysymys sai miehen hartaimman toiveen, ja sen täyttymättömyyteen liittyvien masentavien tunteiden, nousemaan pintaan. Hänen kätensä alkoivat väristä, kuitenkin niin vähän, ettei sitä lähes huomannut. "E... Ei." Sen sanan viestimä totuus oli julma. Mijiro tunsi toisen silmänsä hiukan kostuvan, ja pyyhkäisi sitä hihallaan. Äh, mitä minä tässä vetistelen, iso mies. "Ei... Kummallakaan meistä. Siis minulla eikä Zaburilla." Mijiro silitti Chisan päätä. Voi miten paljon minä haluaisinkaan... Rakastaa ja saada vastarakkautta... Vaimon... Ja lapsia... Pitää tällä tavalla sylissä, omaa lasta... Mutta kuka nainen nyt haluaisikaan jakaa elämänsä... Sokean kanssa. Kyllähän oman kylän neidot hänen ystäviään olivat, hyviäkin, mutta menivät aika hiljaisiksi, kun Mijiro joskus puhui avioliitosta. Vaikka toisten miesten kanssa siitä juteltiin, väännettiin vitsiä. Ei sillä, että oikein kukaan oman kylän tytöistä olisi Mijiron sydäntä vienyt - pari pikku ihastusta nuorempana, ei sen kummempaa - mutta heistä mies oli saanut kuvan, miten useimmat naiset häneen kai suhtautuivat. Pian minä olen jo kolmekymppinen. Mijiro ei voinut mitään sille, että toinen kyynel pääsi valumaan silmästä, tällä kertaa poskelle asti.

//Taitaa olla hyväkin ettei Mikkun näe Ryuuzaa noin varuillaan, valmiina tarttumaan puukkoon xD Tuota... En kai voi sanoa, ettei Chisa olisi heilunut veitsen kanssa, sen verran angstia tuo oli... Millään muulla Mijiron hymyä ei kai saakaan hyytymään kuin tällä aiheella... Tahdon sättiä Mijiroa itsesäälistä *Mur* Siitä vaan ulos omasta kylästä muutenkin kuin vain tehtäville ja naisenmetsästykseen mars!!! xD Zaburi auttaa varmasti ^^ En muuten huomannut tuota "sokeasti luottamista"... Aika jännää ^^//

Ryuuza ja Chisa kuuntelivat vaitonaisina, kuinka Mijiro kertoi, ettei hänellä ollut lapsia. Jostakin syystä Ryuuzalle tuli miehen puheista sellainen olo, kuin asia harmittaisi häntä. Eihän hän siitä tietenkään voinut varma olla, mutta siltä hänestä vaikutti. Muutenkin koko aihepiiri oli hänelle vieras, hänhän oli vasta nuori eivätkä perheenperustamiset olisi ajankohtaisia vielä vuosikausiin. Muutenkaan hän ei ollut ikinä uhrannut ajatustakaan mahdolliselle tulevalle perheelleen. Vaikka muuten hän olikin aikuismainen, no, ei hän siinä suhteessa ollut. Mutta Mijiro taas... Hänhän taisi olla lähemmäs kaksi kertaa Ryuuzan ikäinen.
''Oh, Mijiro-herra'', Chisa henkäisi ja pyyhkäisi sormenpäällään Mijiron poskelle valuneen kyyneleen jättämää vanaa. ''Sanoinko minä jotakin pahasti?'', hän kysyi hieman säikähtäneen oloisena. ''Olen hyvin pahoillani, jos pahoitin mielenne jotenkin...''
Ryuuza seurasi tilannetta hiljaa sivusta, varmistuen, että Mijiro taisi haluta oman lapsen. Vaikka tilanne toisaalta oli surullinen, se jotenkin sai Ryuuzan rentoutumaan. Tuskin hän tekee mitään Chisalle, kun kerran on noinkin lapsirakas.
Samassa joku avasi olohuoneen oven raolleen. Tummat silmät kurkistivat huoneeseen, ja yhtäkkiä ovi temmattiin auki.
''Kas, näkeehän Ryuuzaakin aina välillä. Mikäs nyt on, kun olet suvainnut saapua kotiin?'', Atsuko tuhahti. Ryuuza vilkaisi nuorta naista syrjäsilmällä muttei vaivautunut vastaamaan mitään. Atsukolla oli tapana suurennella asioita.
''Ai puhekykykö on mennyt? Voi raukkaa'', Atsuko jatkoi. Sitten hän huomasi Mijiron ja Chisan. ''En edes kysy, mitä täällä tapahtuu'', hän kommentoi. ''Täällä on näemmä vieraita. Ryu-chan, oletko sinä raahannut tänne jotain...''
''Hirtänkö sinut?'', Ryuuza kysyi tyynen rauhallisesti, äänensävyllä, joka olisi saattanut vaikkapa aloittaa uuden jääkauden. Samalla hän loi vähintään yhtä kylmän silmäyksen Atsukoon. Nainen värähti, ja samassa tädin ääni kuului jostakin kauempaa. ''Atsuko? Tulitko jo kotiin?''
''Kyllä, äiti'', Atsuko huikkasi takaisin, vilkaisi syrjäsilmällä Ryuuzaan ja sulki oven. Askeleiden äänistä päätellen hän oli lähtenyt astelemaan huoneeseensa.
''Ja tämä viehättävä ihminen oli Atsuko'', Ryuuza kertoi Mijirolle, äänessään yhä samaa kylmyyttä, jonka hän oli hetki sitten suunnannut suoraan asianomaiselle.

//Jei, Atsukon ensiesiintyminen! Vaikkakin, suoraan sanoen hieman vihaan häntä jo nyt... En voi olla ihailematta Ryun kykyä pitää itsensä tyynenä lähes tilanteessa kuin tilanteessa.
Niin ja, mitä Ryun aikaisempaan käytökseen tulee... Hän meni vähän liian pitkälle ajatustensa kanssa x''D Mutta hänhän joutuu huolehtimaan Chisasta. Mitähän sitten tapahtuisi, jos Kentalle tai Chisalle sattuisi jotakin? Jostakin syystä muuten ajatus Chisasta heilumassa veitsen kanssa huvitti minua suuresti.

Mutta, Koyuki-sania kaivattaisiin, siis! Sääli sinänsä, etten ole edistynyt sen heppulin kanssa yhtään.//

Mijiro tunsi pienen sormen koskevan poskeaan, siitä kohtaa, mistä oli juuri äsken valunut kyynel. Mijro tajusi, että Chisa oli luultavasti nähnyt sen, ja arvasi, miten tyttö reagoisi. Aivan oikeinhan arvaus meni. Mijiro silitti uudestaan Chisan tukkaa, ja tämän viaton höpinä sai hänet taas hymyilemään. "Ei, et sinä sanonut mitään pahaa. Et ollenkaan, älä siitä huoli. Minä vain... Tiedätkö, haluaisin kovasti sinunkaltaisesi oman pienen ja suloisen lapsen." Jokin vastustamaton tarve pyyhkäisi hänen ylitseen, ja hän halasi Chisaa oikein kunnolla. Lähes heti hän päästi irti, sormeili hiuksiaan ja hymyili nolona. "Sori. Saat motata minua jos haluat." Hän puhui vähän molemmille, sekä Chisalle että Ryuuzalle.

Ovi narahti auki, ja Mijiro katsoi - tai siis käänsi päätään - sinnepäin. Naisen ääni alkoi puhua, ääni jota Mijiro ei ollut kuullut ennen. Nainen alkoi puhua Ryuuzalle, ja kaikesta päätellen heillä ei ollut hyviä välejä. Pian seuranneesta Ryuuzan tädin huudosta Mijiro arveli, että tämä oli ollut se Atsuko, josta oli pöydässä puhuttu. Tämä taisi poistua huoneesta, ja Ryuuzan seuraava kommentti varmisti, että nainen oli Atsuko. "Pikkuserkkusi? Ette taida olla kovin hyviä ystäviä?"

//Okei, yritä söhlätä jotain tuohon ennen Atsukon tuloa vaikka se "mennyttä aikaa" onkin...//

Ryuuza oli huomannut sivusilmällä Mijiron halaavan Chisaa juuri ennen, kuin Atsuko oli tunkeillut huoneeseen. Naisen ilmestyminen oli kuitenkin muuttanut ilmapiiriä sen verran, että hän antoi asian olla. Mitään ikävää kun ei ollut sattunut.
Mijiron kysyttyä, tai oikeastaan todettua kysyvään sävyyn Atsukon olevan Ryuuzan pikkuserkku, poika oli hetken aikaa hiljaa. Sitten sanat purkautuivat hänen huuliltaan, ehkä kylmempinä kuin hän olisi halunnut. ''Jotakin sen tapaista'', hän sanoi. ''Emme oikein tule toimeen keskenämme.''
Se oli mahdollisimman lyhyesti ilmaistu, joten Ryuuzan jättäessä sen tekemättä Chisa päätti täsmentää.
''Ei Atsukolla ja isoveljellä kaiketi ole mitään erityistä syytä vihata toisiaan'', hän kertoi arasti, hieman epävarmana siitä, mitä mieltä Ryuuza oli hänen puheistaan. ''Silti he vain... No, ovat olleet tuollaisia aina. Minusta se on ikävää... Samoin kuin tädistä ja sedästä...''
Kuin käskyn saaneena tädin ääni kantautui käytävältä. Hän vaikutti selittävän Atsukolle vieraista, eli Mijirosta ja Zaburista. Ryuuza arveli, että kaksikko tulisi pian huoneeseen.
Chisa laskeutui Mijiron sylistä ja istahti viereiselle tuolille. ''En halua, että täti ajattelee teistä mitään ikävää...''
Ryuuza vilkaisi pikkusiskoonsa. Tämä oli kaiketi tullut samaan johtopäätökseen kuin hänkin, liittyen siihen, minne täti ja Atsuko olivat matkalla.
Ovi avautui, ja täti asteli sisään Atsuko vanavedessään. ''Emmehän häiritse? Herra Mijiro, tässä on tyttäreni Atsuko.'' Atsuko kumarsi kohteliaasti. ''Hän taisikin käydä jo tervehtimässä teitä.''
''Sen hän tosiaan teki'', Ryuuza sanoi ja väläytti nopean hymyn.
Atsukokin hymyili. ''Huomasin myös samalla, että Ryuuzakin on kotona. Yllätyin kovasti.''
Kaksikko vaihtoi katseita, ja mikäli joku olisi silloin sattunut heihin katsomaan, hän olisi huomannut varmasti, ettei kyseessä tosiaankaan ollut mikään ylimpien ystävysten kohtaaminen. Oikeastaan, jos oikein tarkkana oli, heidän äänistään ja hymyistäänkin olisi voinut löytää pienen kipinän jotakin negatiivista, inhoa ja kylmyyttä. Kaikki iloisuus ja kohteliaisuus oli teatteria tätiä varten, vaikka kuka tiesi, vaikka hän olisi jo tajunnutkin sen pelkäksi esitykseksi. Niin kauan he olivat sitä tehneet.

//Joo, söhlää vaan ^^ Tähänkin saat söhliä väliin, jos haluat.
On hauskaa kirjoittaa Atsukon ja Ryun sananvaihtoa... Anteeksi, Ryu.//

Chisa valaisi Mijirolle veljensä ja pikkuserkkunsa välejä, ja Mijiro nyökkäsi vastaukseksi. Hän ei halunnut enempää sekaantua asiaan, joka ei oikeastaan hänelle kuukunut. Sitten tyttö lähti hänen sylistään. Mies hymyili ja sanoi: "Kiitos kun uskalsit tulla. Tulen aina paremmalle tuulelle kun saan helliä lapsia." No, asialla on kaksi puolta, mutta silloinkin kun tulen lasten joukossa surulliseksi, he myös piristävät.

Ryuuzan täti ja Atsuko tulivat sisään, ja täti esitteli Atsukon Mijirolle. Mijiro nousi Ryuuzan ja Atsukon lyhyesti puhuessa ja kumarsi sinne suuntaan, josta Atsukon ääni kuului. Toivottavasti ei mene ihan kauheasti vikasuuntaan... "Hauska tutustua, neiti. Minä olen Mijiro. Tsuwamonon soturi, vaikka sitä ei juuri nyt ulkomuodostani taida huomata..." Sitten Mijiro istui takaisin, ja juuri silloin ovi avautui taas. Askelia oli kaksi, ja niiden joukossa oli kepukoiden ääni, joten Mijiro arveli tulijoiden olevan Zaburi ja Kenta. "Anteeksi, tällä jalalla kaikki vähän kestää, vaikka tämä poitsu onkin suureksi avuksi... Kyllä nämä jo ihan kuivia ovat, mutta kaipaavat parsim..." Zaburin lause jäi kesken. "Ai, täällä onkin uusi kasvo! Tervehdys, neiti, nimeni on Zaburi." Voi ei. Jos Zaburi alkaa tapansa mukaan flirttailla... //Ja Mijiro ei voi tätä nähdä, mutta Zaburi kumarsi Atsukolle ja suuteli hänen kättään ^^// "Niin, Mijiro, tässä ovat omat vaatteesi. Voimme jossain vaiheessa parsia ne." Mijiron syliin heitettiin pari vaatekappaletta. "Kiitoksia, Zakkun. Ja Kenta."

"Mijiro, sinä olet itkenyt." Zaburin kuiskattu kommentti sai miehen hätkähtämään. Zaburi oli tuntenut hänet lapsesta asti, ja he huomasivat toisistaan hyvin paljon. "Turha kai sitä on kieltää. Tosin, en itkenyt. Muutama kyynel." "Taidan arvata miksi. Chisa sai tunteet pintaan?" Mijiro nyökkäsi. Zaburi tosiaan tunsi hänet hyvin. Koko keskustelu käytiin kuiskaten.

//Itse asiassa sanoin "yritä söhlätä jotain", en "yritän", eli se oli "käsky" sinulle ^^ Oletan, että Kenta tuli mukana... ^^//

Atsuko vaikutti yllättyvän, kun Mijiro kertoi olevansa Tsuwamonosta. Siinä suhteessa oli ehkä hyvä, ettei Mijiro huomannut sitä, sillä ties vaikka hän olisi loukkaantunut.
Ryuuza kuuli askeleiden ääniä ja pian ovi avautui taas. Hän kääntyi katsomaan tulijoita, jotka olivat Zaburi ja Kenta. Zaburin mainitessa Kentan olevan suureksi avuksi poika hymyili leveästi.
Zaburin tervehtiessä Atsukoa Ryuuza yllättyi melkoisesti. ...hyvä on, ymmärrän tuon, sillä hän ei tunne Atsukoa... Jos tuntisi, hänen täytyisi olla sekaisin.
Täti vaikutti myös yllättyneeltä, mutta asia ei kuitenkaan tainnut jäädä häiritsemään hänen mielenrauhaansa. ''Taidan tästä lähteä takaisin askareitteni pariin'', hän sanoi. ''Atsuko, Ryuuza, voitte kaiketi huolehtia vieraista?''
''Kyllä, äiti'', Atsuko vastasi. Ryuuzan huulilta sen sijaan irtosi ainoastaan hiljainen 'joo'.
Täti hymyili ja poistui. Kenta sen sijaan istahti lattialle seinään nojaten, aikoen ilmeisesti jäädä huoneeseen. Atsuko hymyili kieroutuneesti.
''Mitäs sanot, Ryuuza? Eikö olisikin mukavaa, jos jäisin rupattelemaan kanssanne?'', hän kysyi.
Ryuuza ei vaivautunut edes vilkaisemaan naista kohti. ''Erittäin'', hän vastasi jäätävästi, ilmaisten tarkoittavansa juuri päinvastaista. Atsuko vain hymyili, eikä ottanut 'poistuisitko välittömästi?'-vihjausta kuuleviin korviinsa. Sen sijaan hänkin istui alas, vilkuillen Mijiroa ja Zaburia.

//Uaa, kökkö lopetus tällä pätkällä, mutta kai sinä siihen jotain luovana ihmisenä saat kehiteltyä ^^
Ai kappas, en osaakaan lukea~~ Anteeksi, luin tosiaan että 'yritin'. No, ei kai tässä nyt suurtakaan vahinkoa tapahtunut? (: (://

Mijiro oli kuulevinaan Zaburin istuvan viereensä, toiselle puolelle kuin Chisa. Samalla Ryuuzan täti lähti huoneesta. Atsuko mitä ilmeisimmin aikoi jäädä, vaikka Ryuuzan äänestä kuulsi jäätävyys. "Te taidatte olla Ryuuzan pikkuserkku, oletan? Anteeksi jos tuijotan teitä, mutta teillä on kovin kauniit silmät." Mijiron teki mieli haudata kasvonsa käsiinsä. Hän huokasi, ja alkoi puhua Ryuuzalle. "Kauanko haluaisit viipyä meillä? Viikko?"

Mijiro tunsi taputuksen olallaan, ja kuuli Zaburin sanovan: "Haluatko neulan ja lankaa?" "Joo, kiitos." Hän otti ne vastaan, ja etsi paidastaan reikiä. Ensin pitäisi paikata se suuri kolo hihassa. Eihän hänellä oikeastaan suuria reikiä muualla ollutkaan. Hän löysi sen, ja alkoi parsia. Tietenkin se sujui hitaasti, eikä lopputulos välttämättä ollut kovin kaunis, mutta kyllä hän sen osasi. Yleensä hän ei kyllä itse parsinut vaatteitaan, mutta hällä väliä.

//Mulla on sellainen tunne että olisin sanonut jossain menneisyydessä ettei Mijiro pysty ompelemaan tai jotain... Muistatko mitään sellaista?//

Ryuuzan teki mieli lyödä päätään seinään, kun Zaburi hölötti Atsukolle. Hän ei oikein itsekään tiennyt miksi, mutta arveli sen johtuvan omista negatiivisista tunteistaan kyseistä naisihmistä kohtaan. No, oli miten oli, Ryuuza hirtti masokistisen mielihalun.
Atsuko säteili. ''Voi, kiitos'', hän hymyili. Sitten hän vilkaisi sivusilmällä Ryuuzaan ja hymy karisi hänen huuliltaan. ''Ja tosiaan, olen hänen pikkuserkkunsa.'' Ryuuza ei ollut aivan varma, oliko Atsukon kommentin tarkoitus valitella hänen sukulaisuuttaan Ryuuzaan vai hieroa suolaa Ryuuzan haavoihin muistuttamalla, että he tosiaan olivat sukua.
Kuultuaan Mijiron kysymyksen Ryuuza käänsi katseensa miestä kohti. ''En oikeastaan tiedä vielä'', hän sanoi. ''En usko, että tätiä ja setää haittaisi merkittävästi, jos olisin useammankin päivän poissa...''
''Kun sinähän et ikinä oikein viihdy kotona...''
''...joten asia riippuu oikeastaan lähinnä siitä, miten teille sopii'', Ryuuza jatkoi. Atsuko otti kasvoilleen loukkaantuneimman ilmeensä Ryuuzan keskeytettyä hänen puheensa.
''Ja toki myös siitä, kuinka paljon Kenta jaksaa olla Hiron apuna'', Ryuuza hymyili veljelleen.
''Ihan niin paljon kuin tarvitsee'', Kenta vakuutti virnistäen. Ryuuza nyökkäsi; tuota vastausta hän oli odottanutkin.

Sotureiden alkaessa parsia vaatteitaan Atsuko päätti käyttää hiljaista hetkeä hyväkseen. ''Minne sinä nyt sitten taas olet menossa?'', hän kysyi Ryuuzalta.
''Menemiseni eivät kuulu sinulle'', Ryuuza totesi kylmästi. ''Mutta mikäli se sinua niin kiinnostaa, Tsuwamonoon.''
Atsuko oli epäuskoinen. ''Mitä sinä muka olet tehnyt päästäksesi sinne? Saanut kivan pienen haavan poskeesi?''
''Jotakin sen suuntaista'', Ryuuza tyytyi vastaamaan. Hän ei vaivautunut selittämään taistelusta yookaita vastaan, ja sitä paitsi, kyllä Atsuko varmastikin tiesi ettei ruhjeita saamalla saanut kunniaa päästä sotureiden kylään.

//En muista kyllä yhtään...//

Mijiro kuunteli taas pikkuserkusten ei niin ystävällistä jutustelua, ja nyökkäsi. "Täytyy kysyä joltakulta ylemmältä henkilöltä. En ole koskaan kutsunut vieraita... Joten en ihan tiedä, kauanko heidän sallitaan vierailevan."

Mijiro jatkoi paitansa ompelemista. Hän mietti, mahtoiko Hayazume jo olla käynyt Tsuwamonossa ja lähtenyt takaisinpäin, vai oliko se vielä matkalla sinne. Tai ehkä se juuri odotti, että joku kirjoittaisi heille vastakirjeen.

//Tää on vähän tälläinen, mutta just nyt en jaksa miettiä mitään hienoa puheenaihetta... Kaipa kohta jo voisi mennä nukkumaankin... Siis nää tyypit, en minä ^^//

Mijiron puhuttua Ryuuza nyökkäsi ja sanoi sitten ''Joo.'' Tällä kertaa hän oli jopa alusta asti muistanut, ettei Mijiro nähnyt hänen nyökkäyksiään, mutta kaikkien vuosien aikana siitä oli tullut pojalle refleksinomainen liike.
Ryuuza pujotti sormensa hiuksiinsa ja selvitti samalla muutaman takun, joissa kuivunut veri oli osallisena. Vaaleissa hiuksissa taisi tosiaan olla muutamia punaisia tahroja. Ryuuza etsi niitä oikean kätensä sormilla, vasemman käden levätessä tuolin käsinojalla.
''Tapasin muuten isoveljeni tullessani tänne'', Atsuko ilmoitti ei erityisesti kellekään. ''Hän lupasi tulla käymään huomenna.''
''Junichi-herra?'', Chisa varmisti. ''Häntä ei olekaan näkynyt hetkeen.''
''Niin'', Atsuko myönsi. ''Hänellä on töitä tehtävänään... Minun isoveljeni sentään tekee jotakin hyödyllistä, toisin kuin teidän.''
Ryuuza vilkaisi Atsukoa syrjäsilmällä. Häntä ärsytti, ettei Atsuko pitänyt hänen päämääriään minkään arvoisina, mutta eipä hän ollut koskaan odottanutkaan ymmärrystä pikkuserkkunsa suunnalta. Kaikesta ärsytyksestä huolimatta Ryuuzan kasvot olivat tyynet ja ilme kuin jäätä.
''Kiitos kauniista sanoistasi, Atsuko'', Ryuuza tyytyi toteamaan jälleen tehden selväksi, että tarkoitti päinvastaista kuin mitä sanoi. ''Mutta Junichin tapaisin kyllä mielelläni.'' Se sentään oli täyttä totta.
Kenta ei näemmä kyennyt hillitsemään itseään. ''Miten niin Ryu-veli ei tee mitään hyödyllistä?'', hän ärähti Atsukolle. ''Sinä et tiedä siitä mi...''
''Kenta'', Ryuuza sanoi veljelleen, ja tämä vaikeni välittömästi. ''Ei sinun tarvitse.''

//Ehkäpä kohta voisi tosiaan nukkua, tyypit siis ^^ Ja anteeksi, kun vastaaminen on vähän kestänyt!//

Voi voi. Kovin taitaa pikkuserkuksilla olla viileät välit. Mijiro ei ottanut osaa keskusteluun, asiahan ei hänelle kuulunut. Mahdankohan tavata tämän Junichin? Zaburi sen sijaan näytti haluavan sanoa jotakin. "Tiedättekös, neiti, ilman Ryuuzaa voisimme Mijiron kanssa olla vaikka hengettömiä." Enempää hän ei tosin sanonut, ja siitä Mijiro oli tyytyväinen. Zaburilla oli tapana hölöttää liikaa.

Äkkiä Mijiroa haukotutti, ja hän nosti kätensä suunsa eteen. "Tänään on tapahtunut kaikenlaista. Voisi olla hyvä mennä pian nukkumaan", Zaburi sanoi, ja Mijiro nyökkäsi. "Saammeko nukkua samassa huoneessa, jossa hoidimme haavamme, vai onko teillä muita suunnitelmia meidän varallemme?" Mijiro kysyi, saadessaan paitansa parsittua. Housut voisi antaa kotona Aikolle korjattavaksi, ainakin jos Hayazume toisi heidän omat vaatteensa ennen huomista.

//Mun inspis piilottelee jossain Karpaattien takana...//

Ryuuza ei oikeastaan ollut erityisen mielissään siitä, että Zaburi alkoi puolustella häntä. Eihän hän siitä miehelle vihainen ollut, ei ollenkaan, jotenkin hän ei vain halunnut sotkea ulkopuolisia omiin ongelmiinsa. Muutenkin hän oli tottunut pärjäämään itsekseen eikä kaivannut muita puolustamaan itseään. Kentan kasvoista kuitenkin loisti, että hän oli ilahtunut Zaburin tuesta ja nyt poika virnisti omahyväisesti Atsukolle.
Atsuko vaikutti menevän sanattomaksi ja katseli hetken varpaitaan. Sitten hän esitti kuulleensa jotakin ja nousi ylös.
''Minua taidettiin kutsua. Pahoittelen, mutta joudun poistumaan.''
Ryuuza totesi mielessään tuon olevan yksi huonoimmista tekosyistä ikinä, mutta hän ei vaivautunut julkistamaan mielipidettään. Kenta vaikutti voitonriemuiselta.
''Kiitos, herra Zaburi'', hän sanoi hymyillen. ''Atsuko lähti...''
''Kenta'', Ryuuza sanoi ja pikkuveli kääntyi katsomaan häntä kohti. ''Ei sinun tarvitse olla vihainen Atsukolle, vaikka minä en pidäkään hänestä.''
Ryuuza oli kyllä huomannut, että Kentan viime aikoina hieman tiuhempaan sattuneet, ärsyyntyneet sananvaihdot Atsukon kanssa johtuivat suurimmaksi osaksi isoveljestä. Ryuuza ei halunnut Kentan oppivan häneltä negatiivisia asenteita ja suhtautumisia joihinkin ihmisiin.
''Mutta minua niin suututtaa aina, kun Atsuko puhuu ilkeitä sinulle'', Kenta puolusteli. ''Ei sinun pitäisi joutua kuuntelemaan sellaista, kun et kerran ole tehnyt mitään pahaa...''
''Ymmärrän kyllä'', Ryuuza vakuutti ja kurotti pörröttämään Kentan tukkaa hyvin isovelimäisesti. Kenta hymyili pienesti.

Sotureiden mainitessa asian Ryuuzakin huomasi, että pian tosiaan tulisi yö. ''Huone, jossa olitte aiemmin, oli Junichin huone. Se ollut tyhjillään, joten teidät majoitetaan juuri sinne'', Ryuuza kertoi. ''En tosin tiedä, onko täti jo ehtinyt laittaa sen valmiiksi teitä varten...''
''Minä voin käydä katsomassa'', Chisa tarjoutui ja minkäänlaista vastausta odottamatta hän lähti.

//''Ketkä ovat vapaaehtoisia lähtemään tutkimusmatkalle Karpaattien taakse etsimään Ai-chanin inspistä?''
*nostaa kätensä ylös* ''Minä, minä!'' ^^//

Täh? En minä ainakaan kuullut yhtikäs mitään, ja vaikka itse sanonkin, kuuloni on loistava. Atsuko oli joko hiukan vainoharhainen tai erittäin huono tekosyiden keksijä. Mijiro ei tietenkään muuttanut ajatuksiaan sanoiksi - sen verran kohtwlias ihminen hän oli. Sitten hän kuunteli - hän teki sitä erittäin usein, olipa yllätys - poikien keskustelua.

Mijiro sai vastauksen kysymykseensä, ja Chisa lähti katsomaan huonetta. "Mitä tämä Junichi tekee työkseen? Asuuko hän tässä kylässä? Onko hänellä perhe? Minkä ikäinen hän on?" Mies kysyi asioita oikeastaan vain saadakseen aikaan keskustelua, mutta kyllä häntä hiukan kiinnostikin.

//"Ei ei, älkää kiusatko, lähden mukaanne suosiolla!!!" <- Mun inspis ^^

Minulla on tarkat visiot mitä pian tapahtuu... ^^//

Ryuuza kenties hieman yllättyi äkillisestä kysymysten tulvasta liittyen Junichiin, mutta ei antanut sen häiritä itseään vaan alkoi vastailla kysymykseen kerrallaan.
''Junichi on kahdenkymmenenkolmen vuoden ikäinen'', Ryuuza aloitti. ''Hän asuu tässä kylässä, jonkin matkan päässä täältä, vaimonsa kanssa. Sen suurempaa perhettä hänellä ei vielä itsellään ole.'' Ryuuza piti hetken tauon, muistellen neljättä kysymystä. ''Ammatiltaan hän on kauppias.''
Poika hiljeni sipaisten muutaman pidemmän, silmille valahtaneen hiussuortuvan pois häiritsemästä näkökenttäänsä. Hän tunsi hieman kuivunutta verta niissäkin. Vaihtelevan mittaisissa, hyvin vaaleissa hiuksissa olikin enemmän verta kuin hän oli ajatellutkaan. Voisin kaiketi yrittää pestä veren pois vielä tämän päivän puolella, Ryuuza ajatteli.


//Hiukan lyhyttä, mutta ei anneta sen häiritä ^^//

"Hooo, vuoden minua nuorempi ja jo saanut naisen itselleen!" Mijiro katsoi ystävänsä suuntaan "katseella", joka viesti: Zaburiii... "Anteeksi tuo hölmö." "En minä ole hölmö, Mikkun!" "Oletpas. Ja suuri hölmö oletkin." Kyllä sinäkin Aikon saisit. Mutta te kaksi höpsöä ette suostu myöntämään mitään...

Äkkiä Mijiro kuuli jonkun koputtavan ikkunaan. "Hayazume taisi tulla takaisin." Kyllä hän aina nokan äänen tunnisti. "Voisiko joku avata ikkunan?" Hän kulki ikkunalle päin, ja äkkiä lintu lennähti hänen käsivarrelleen. "Terve taas", hän sanoi ja silitti haukan siipeä. Se krääkäisi hellästi. Mijiro tunsi sen jalasta roikkuvan pussin, toisen pienemmän pussukan ja ilmeisesti kirjeen. "Kiitos kun toit nämä." Hän istahti lattialle ja avasi pussin. Siinä olivat heidän omat vaatteensa. "Ah, voimme laittaa nämä huomenna päälle. Voimme kai kuitenkin nukkua näissä teidän vaatteissanne?" Hän laittoi pussin viereensä ja tarttui kirjeeseen, tunnustellen sitä. Sen oli kirjoittanut hänen isänsä. Isällä, Kazuhirolla, oli hyvin kulmikas käsiala, sen tunnisti helposti. Äidin käsiala taas oli pyöreää.

Lukemiseen meni hetki, niin kuin aina, mutta eihän heillä ollut mihinkään kiire. "Luenko minä sen?" Zaburi kysyi, mutta Mijiro pudisti päätään. Isä sanoi kertovansa asian myös Zaburin läheisille ja lähettäneensä vaatteet Hayazumen mukana. Lukiessaan viimeisiä virkkeitä Mijiro virnisti. "Aiko haluaa toivottaa meille hyvää yötä. Erityisesti sinulle, Zakkun." Vierestä kuului jonkun äkillinen nouseminen tuolista. "Täh? Näytä!" Zaburi vetäisi kirjeen hänen kädestään. Aivan liian selvää, Zakkun. "Lisäksi hän lähetti sinulle haavojen hoitoon tarkoitettua lääkelehtiä, kun kerroin että sait pahoja haavoja. Ja käski minun katsoa..." Tässä kohtaa Mijiro naurahti - "...että myös syöt ne." Sitä oli pienemmässä pussissa. "Mitä, sellaista menit kertomaan? Mikkuu-uun!" Mutta Zaburi ei vastustellut, kun Mijiro ojensi pussin hänelle. Nielemisen ääni kertoi hänen hoitaneen homman. No, eihän hän koskaan vastustellut Aikon hoitoja, vaikka muitten kylläkin.

Mijiro hymyili, kun Zaburi antoi kirjeen takaisin hänelle. Aiko oli Tsuwamonossa asuva neito, vuotta Zaburia nuorempi, 23-vuotias. Vaikka hän oli kahden taistelijan lapsi, kuten Mijiro ja Zaburikin, hän ei itse taistellut. Hän oli jo aivan pienenä tiennyt, ettei halunnut sitä. Niinpä hän alkoi hoitaa kylän pieniä mutta tärkeitä asioita: Hän ompeli sotureiden pukuja, parsi vanhoja, teki ruokaa, vahti lapsia kun vanhemmat olivat tehtävillä... Lisäksi hän oli hyvä hoitamaan sairaita ja loukkaantuneita. Aiko näytti rakastavan hommaansa, hän oli todellinen kodin - tai kylän - hengetär. Suurin osa kylän väestä oli kyllä sotureita, mutta kylä ei tulisi varmasti viikkoakaan toimeen ilman Aikoa ja muita hänen kaltaisiaan.

Aiko oli ainoa kylän tytöistä, joka piti Zaburin flirttailusta - muiden tyttöjen mielestä se oli lähinnä hiukan ärsyttävää, kun sitä oli monet vuodet kuunnellut. Mijiro ei tiennyt, johtuiko se tästä vai mistä, mutta kaikista kylän tytöistä Zaburi piti eniten juuri Aikosta - sen mies oli joskus Mijirolle tunnustanut. Taisi se vyökin, jonka Zaburi oli ostanut ennen youkain ilmestymistä, ollut tarkoitettu Aikolle. Eivät he seurustelleet tai mitään, eivätkä myöntäneet mitään, mutta sokeakin näki, että heidän välillään oli jotain erityistä. Minä ainakin tiedän, ketä "syyttää" jos Aikon vatsa alkaisi pyöristyä... Zaburin äänensävy oli erilainen hänen puhuessaan Aikolle - siinä oli sellainen pieni sävy, hyvin pieni, että Zaburi oli tosissaan. Zaburi taisi tosissaan ollessaan olla jopa ujo, muutenhan hän olisi jo kauan sitten haalinut Aikon itselleen. Ja Aikohan oli usein ujo. Ehkä he molemmat pelkäsivät toisen torjuvan heidät? Vaikka useimmat ulkopuoliset näkivät heidän tunteensa. Äh, heidät pitäisi tosiaan saattaa jotenkin yhteen...

Äkkiä Mijiro heräsi ajatuksistaan. Kaikilla muilla oli joku, Zaburilla Aiko, Reomarulla vaimonsa, isällä äiti... Mutta hänellä ei ollut ketään, jota rakastaa sillä tavalla.

//Mulla on omaa kivaa xD

Kaipa Japanissakin voi puhua käsialasta? Anteeksi, oletan että joku avaa ikkunan, halusin pidentää tätä hiukan... Olin ajatellut että tuo tapahtuu vasta nukkumaan mennessä, mutta aikaistin hieman... Toivottavasti tuo Hayazumen vauhti ei ole aivan mahdoton... Sehän on kuitenkin haukka ^^//

Ryuuza huokaisi tavalla, joka kuulosti tuhahduksen ja naurahduksen välimuodolta Mijiron kutsuessa Zaburia hölmöksi ja ilmeisesti pahoitteli tämän puheita. Samassa ikkunalta kuului koputus. Huomatessaan tulijan olevan Hayazume Kenta ponkaisi avaamaan ikkunan.
Ryuuza seurasi sivusilmällä, kuinka Mijiro irrotti pari pussukkaa haukan jalasta. Hän ajatteli omiaan, mutta ei kuitenkaan ollut niin mietteisiinsä vajonnut ettei olisi kuullut, kuinka Mijiro kysyi vaatteista.
''Olkaa hyvät vain'', Ryuuza sanoi ja jäi oikeastaan hieman kiinnostuneena seuraamaan, miten mies pystyisi lukemaan haukan tuoman kirjeen. Ymmärtäessään, että Mijiro luki ikään kuin sormenpäillään Ryuuza alkoi taas ajatella itsekseen. Hienoa heille, että he saavat läheteltyä viestejä kotiin ja saavat niihin vastauksen. Miten hienoa olisikaan, jos joskus tännekin tulisi viesti isältä ja äidiltä... Voisikohan se olla mahdollista? Kuinkahan tarkkaan yookait vahtivat viestejä, joita kylästä yritetään lähettää... Tai no, onkohan siellä oikein mitään millä viestin lähettäisi? Ainakin kolme vuotta sitten viestinviemiseen koulutettuja lintuja oli vain vähän, ja usemmiten ne jäivät sille tielle...
Yhtäkkiä Ryuuzan lävisti yllättäen eräs ajatus. Hetkinen... Voisiko olla, ettei yksikään avunpyyntö koskaan saavuttanut Tsuwamonoa? Tosin siihen aikaan, kun niitä läheteltiin, yookait eivät vielä piirittäneet kylää niin tarkasti kuin nykyään... Mutta en voi olla varma mistään... Poika sulki silmänsä hetkeksi. Minun on päästävä takaisin sinne pian...
Yhtäkkiä Mijiron ääni palautti Ryuuzan siihen aikaan ja paikkaan, joka nyt oli käsillä. Mies mainitsi jonkun Aikon, joka ilmeisesti oli kaksikon ystävä. Ainakin nimen mainitseminen näytti herättävän Zaburissa jotain tunteita.
Ryuuza virnisti itsekseen melko ilottomasti. Eihän ollut hänen asiansa mennä vetämään johtopäätöksiä tai arvuuttelemaan mitään. Koko asia kun ei millään muotoa kuulunut hänelle.
Mitähän Mimille kuuluu... Samassa Ryuuza värähti omista ajatuksistaan. Miten Mimin kuva näin yhtäkkiä nousi hänen mieleensä? Eihän tyttö ollut kuin muisto, varjo menneisyydestä. Onkohan hänkään kylässä enää? Tai onkohan hän enää ylipäätään... Ei. Ryuuza huokaisi hiljaa. Hän ei voinut kiistää olevansa hieman huolissaan Miminkin puolesta, mutta eri tavalla kuin ennen. Hän muisti varsin hyvin, mitä oli joskus tuntenut tyttöä kohtaan, mutta se oli mennyttä. Eihän hän edes tuntenut toista enää! Ihmiset muuttuvat kolmessa vuodessa, varsinkin tälläisessä iässä. Sen Ryuuza oli huomannut omalla kohdallaankin. Mimi oli hänelle ystävä, jos enää sitäkään.

Yhtäkkiä Chisa ilmestyi ovensuuhun. ''Tuota... täti sanoi, että huone on valmiina teitä varten. Voitte mennä sinne, jos tahdotte...''
Ryuuza katsahti ikkunasta ulos. Yö oli laskeutumassa.

//Kyllä voi, luulisin ^^ Ja ainahan sitä voi jonkun laittaa avaamaan ikkunan, sen verran kuitenkin näitä hyyppiä tuolla huoneessa on x'D Kai tuo haukan vauhti oli ihan sopiva... ^^//

Mijiro kuuli ovelta Chisan äänen. "Kiitos, Chisa. Minä olenkin jo aika väsynyt..." Mijiro nousi ylös. "Taidamme mennä. Tuletko, Zaburi?" "Joo." "Hyvää yötä, kaikki."

Zaburi johdatti Mijiron huoneeseen. He sulkivat oven, ja Mijiro venytteli itseään. "Oi, ihanaa. Mikkun, täällä on oikein futonit levitettynä." Miehet kävivät pitkälleen futoneille ja yrittivät saada unta.

//Tää on nyt vähän tälläinen pätkä... Jos joku tyyppi tahtoo tulla mukaan niin yritä säheltää se tonne väliin... Ja sori jos täti ei ollut laittanut mitään, mietin vaan että jos se on laittanut huoneen valmiiks niin...//

Ryuuza nyökkäsi hyväksyvästi, kun soturit sanoivat menevänsä nukkumaan. Chisa oli hetken kahden vaiheilla, lähtisikö näyttämään tietä vai ei, mutta päätyi siihen, että miehet kaiketi löytäisivät huoneen itsekin.
Sisarukset istuivat jonkin aikaa vaitonaisina huoneessa. Sitten Ryuuza nousi ylös. ''Taidan myös alkaa suunnitella nukkumaanmenoa'', hän sanoi. ''Teidänkin olisi hyvä mennä pian nukkumaan, päivä on ollut pitkä.''
Ryuuza lähti huoneesta ja kuuli pian Kentan ja Chisan asekeleet. Nämäkin olivat kaiketi menossa lepäämään.

Ryuuza avasi ulko-oven ja astui viileään ilmaan. Ulkona oli jo hyvin hämärää, mutta poika näki kyllä eteensä sen verran, että pystyi kulkemaan kaivolle. Hänen olisi hieman pestävä hiuksiaan.
Ryuuza nosti kaivosta sangollisen vettä, otti sitä käsiinsä ja hieroi hiuksiinsa. Veri alkoi hiljalleen liueta ja pian irrota. Tämä käy helpommin kuin arvelin.
Yhtäkkiä poika kuuli jonkun kävelevän takanaan. Hän kääntyi nopealla liikkeellä katsomaan tulijaa.
''Ryu-veli, se olen minä.''
''Kenta?'', Ryuuza kysyi yllättyneenä. ''Mitä sinä täällä teet?''
Kenta seisahtui Ryuuzan viereen. ''Minä vain mietin'', hän aloitti, ''että suunnitteletko sinä jotain?''
Ryuuza kurtisti kulmiaan. ''Mitä tarkoitat tuolla?''
''Tsuwamonoon liittyen'', Kenta täsmensi. ''Suunnitteletko jotain?''
Ryuuza ymmärsi yskän. ''Otan selvää asioista sen, minkä pystyn. En vielä itsekään tiedä, mitä tehdä tai suunnitella'', hän kertoi. ''Ei sinun tarvitse siitä murehtia.''
Kenta nyökkäsi. ''Sinä tässä paremmin tiedät, mitä tehdä.''
Ryuuza naurahti. ''Mene nyt nukkumaan. Olet varmasti väsynyt.''
Kenta nyökkäsi, toivotti hyvät yöt ja lähti takaisin sisälle. Ryuuza suoritti hiustenpesun loppuun ja seurasi sitten veljeään.

Huoneessaan poika irrotti sandaalit jaloistaan ja huokaisi. Hän tunsi olonsa väsyneeksi.
Ryuuza otti päällimmäisen, pitkähihaisen paitansa pois päältään ja asettui sitten makuulle futonilleen. Hän katseli jonkin aikaa kattoon, kunnes silmäluomet painuivat kiinni ja hän nukahti.

//Kyllä, kaikki oli valmiina ^^
Voit hypätä vaikka seuraavaan aamuun ensi roolissa, jos tahdot... Tai jos haluat säheltää jotain tuohon yöhön, niin saat tehdä senkin ^^//

Mijiro ei hetkeen saanut unta, hän vain makasi futonilla silmät kiinni. Tuhina tosin kertoi Zaburin jo nukahtaneen. Mies kuunteli yön ääniä, jostain kaukaa kuuluvia yölintuja, myöhään liikkuvia ihmisiä ja perheen maatamenotoimia. Vähitellen hänellekin tuli uni silmään, ja hän nukahti rauhaisaan uneen.

Mijiro näki merkillistä unta. Hän leijaili ilmassa ja tunsi jonkun pehmeän sipaisevan itseään koko ajan. Pian hän kuuli hyvin korkean naisäänen kutsuvan: "Tule tänne, Mijiroooo..." Naisen ääni tuli koko ajan lähemmäs, ja äkkiä mies koki valtavan valonvälähdyksen. Hän tunsi putoavansa, mutta joku otti hänet kiinni. Samainen naisen ääni kuului aivan vierestä: "Mijiroooo, olepa varovaisempiiiii..." Äänessä oli ärsyttävä sointu, ja Mijiro yritti juosta pakoon. "Miksiiiii juokset pakoooooon, Mijirooooo?" Mutta hän törmäsi johonkin hyvin kovaan, ja horjahti. Käsivarret ottivat hänestä kiinni, ja naisääni puhui, mutta se ei ollut enää sama, vaan kauniimpi, rauhallisempi, miellyttävämpi. "Rakastan sinua, Mijiro."

Samassa Mijiro hätkähti, ja tajusi olevansa hereillä Ryuuzan perheen futonilla. Unta, hän mietti ja käänsi kylkeä. Hyvin outoa unta. Aivan pian hän nukahti uudelleen.

Aamu koitti, ja Mijiro heräsi muistamatta enää mitään oudosta unestaan. Hän nousi istumaan futonille, kuunteli lintujen heräävää laulua - ja Zaburin kuorsausta. Hah, Zaburi on aina aamuntorkku. Ryuuzan hänelle antamat vaatteet olivat aika rypyssä, mutta ei kai se haitannut. Hän etsi omat vaatteensa ja riisui Ryuuzan lainaamat, aikoen vaihtaa pukimensa.

"Kuule Mikkun... Tiedätkö ettei ole kovin kiva herätä niin että ensimmäinen näkymä on sinun alaston vartalosi? Ei millään pahalla, onhan se ihan hyvännäköinen, jos olisin nainen niin en pahastuisi lainkaan, mutta..." Mijiro naurahti hiljaa ja kietaisi oman paitansa nopeasti vyötärölleen. "Riittää, Zakkun, tajusin jo." "En kyllä pistäisi pahakseni jos näkisin joku päivä alastoman nuoren naisen ensimmäisenä kun herään..." "Täytyy mainita tuo Ankolle." Hetken hiljaisuus. "Mi-mitä sinä tarkoitat?" Mijiro hymyili itsekseen. "En mitään, hölmö. Ja jos et halua töllistellä minua, sulje silmäsi hetkiseksi."

Mijiro vaihtoi pikaisesti vaatteensa ja istahti lattialle. Zaburi kuului avaavan ovea hieman. (Ja pisti päänsä ulos ovenraosta, mutta sitä Mikkun ei näe.)

//Pervous vauhdissa ^^ Mukavaa kun saa heitellä tuollaisia ilman että täytyy nolata oma hahmo. Kiitos, Zaburi ^^

Toi uni on aika hölmö, pelkkää roolauksentäytettä... Näkeekö sokeat unia??? Kun eihän niillä oo mitään kuvaa maailmasta jota niiden unet vois hyödyntää... Googletin kysymykseni ja sain jotain tälläistä: "Syntymasokeiden unissa on tilaa jossa ollaan ja jossa tapahtuu asioita, mutta ei varsinaisesti mitaan visuaalista kokemusta." Ööööh... Ehkä todenmukaisuus ei ole ropessa aivan sentintarkkaa?//

Ryuuza avasi silmänsä hitaasti, ja hetken seiniä ja kattoa katseltuaan kohottautui istumaan. Hän oli nukkunut koko yön rauhallisesti, unia näkemättä.
Ryuuza vilkaisi ympärilleen kuunnellen. Muut vaikuttivat vielä nukkuvan, tai sitten he eivät vain pitäneet meteliä.
Kenta ja Chisa taitavat ainakin vielä nukkua, Ryuuza ajatteli. Huone, jossa hänkin asui, ei ollut kokonaan hänen; se oli jaettu sermein kolmeen osaan. Yksi oli hänen, yksi Kentan ja yksi Chisan. Joskus sermit jakoivat huoneen, joskus ne siirrettiin nojaamaan seiniin. Tällä hetkellä ne jakoivat huoneen.
Ryuuza nousi seisomaan ja huomasi hihattoman, kosoden tyyppisen paitansa auenneen jonkin verran. Hän oli ilmeisesti kääntänyt kylkeään nukkuessaan.
Ryuuza sitoi paidan uudelleen kiinni ja vilkaisi ikkunasta ulos. Ulkona oli hieman hämärää, oli vielä aikaista. Ryuuza vilkaisi seinän vierellä lepääviä verisiä vaatteita, nosti ne syliinsä ja lähti kaivolle.

Saatuaan vaattensa pestyiksi ja ripustetuiksi kuivumaan aurinko oli jo noussut sen verran, että luultavasti joku muukin oli jo hereillä. Ryuuza asteli sisään yhä päällään ainoastaan sininen hakama ja vaaleanharmaa aluspaita; hänellä oli ollut aamulla jo sen verran lämmin, ettei ollut vaivautunut laittamaan päälleen toista paitaa.
Uninen Kenta tuli häntä vastaan käytävässä. ''Huomenta, Ryu-veli. Heräsitkö kovinkin aikaisin?''
''Aikaisemmin kuin sinä'', Ryuuza hymyili. ''Huomenta, Kenta.''
Samassa Kenta näytti huomaavan jotakin. ''Soturitkin ovat näemmä heränneet. Tuolla on herra Zaburin pää.''
Ryuuza kurtisti kulmiaan. Pää? Hän katsahti sivusilmällä taakseen ja huomasi Zaburin kurkistavan ovenraosta. ''Niinpä näkyy.''
Ryuuza raapaisi muutaman kerran käsivarttaan, jossa yhä oli, no, hänen valkoisen kosodensa hiha. Haava varmaankin pahastuisi, jos hän ottaisi sen pois näin pian.
Kenta toivotti iloisesti hyvää huomenta Zaburille, ja Ryuuzakin mutisi jotakin sen suuntaista kuin "huomenta."

//Todella. x'D
Ei se maailmaa kaada... Kyllä Mijiro voi minun puolestani uneksia, jos haluaa ^^//