Kenties tiemme kohtaavat...?

//Elikkäs siis, Miukua tänne odottelen, mutta toki muutkin saavat tulla sulostuttamaan tätä pelinpoikasta!//

Puut suhisivat, kun pieni tuulenvire leikki niiden lehdillä. Linnut lauloivat, muutama orava hyppelehti oksistoissa. Aurinko paistoi lämpimästi lehvistöjen läpi, taivas oli kirkas, oli kaunis kesäpäivä.

Jossain päin Hayashin metsää seisoi nuori hanyouneito, pitkät mustat kutrit, nilkkapituinen kietaisumekko ja leveät hihat heiluivat hieman tuulessa. Shikarin edessä avautui kapea metsäpolku. Se jatkui pitkälle eteenpäin ja kaartui sitten vasemmalle. Neito kulki sitä hitaasti, kumarteli välillä poimimaan kukan käsissään olevaan kimppuun. Hän ei ollut hetkeen tavannut muita ihmisiä, kaikkialla oli hiljaista. Aah. Tämä se vasta on elämää. Rauhallista ja kaunista.

Neito oli ihka ensimmäistä kertaa Shuujitsurikujoun saarella. Hän asui Airandolla, jota oli kierrellyt ristiin rastiin, ja oli nyt päättänyt lähteä hieman pidemmälle reissulle. Kuukausi, ehkä pidempikin aika. Kunpa Hayate vain olisi lähtenyt seuraksi. Shikari hymyili ajatellessaan parasta ystäväänsä. No, ei voi mitään.

Shikari pysähtyi, otti jousensa pois selästään ja istui erään puun juureen. Hän nojasi sen runkoon ja irrotti pitkän kangassuikaleen hiuksistaan. Hän sitoi sen käteensä siten, että siitä roikkui noin kahdenkymmenen sentin päät. Sitten Shikari sulki silmänsä ja vain nautti olostaan.

Hetken kuluttua Shikarin korviin kantautui ääntä, kuin jonkinlaista sihinää. Hän avasi silmänsä ja nousi ylös, katsellen ympärileen. Mitään ei näkynyt, mutta sihinä kuului edelleen, ei oikeastaan mistään yksittäisestä suunnasta, vaan kaikkialta. Shikari kaivoi jostain kimonopaitansa uumenista viuhkansa, Kazetohiougin. Mitä ihmettä tuo on?

//Ensimmäinen pelailuni. Toivottavasti ei mennyt heti liian dramaattiseksi... ^^//

// Anteeksi, vastaus on "hiukan" kestänyt. On vähän ollut aloitusinspis hukassa. toivottavasti jaksat vielä pelata, vaikka olet joutunut odottamaan niin turkasen kauan. //


Hinchina katseli ympäröivää maisemaa. Nuorehko puusto seistä jökötti harvakseltaan tantereella. Mitään tavallisesta poikkeavaa ei näkynyt, eikä kuulunut. Tyttö liukui hitaasti alas hevosensa Shi:n selästä ja irrotti loimivyön solmusta pienen nyytin. Siinä olisi tämän päivän lounas. Shi haisteli mielenkiinnolla nyyttiä, mutta tyttö työnsi nauraen oriin turvan kauemmaksi. "Ei tämä ole sinua varten. Siinä vaiheessa kun sinä alat lihasyöjäksi, minusta tulee täyspäiväinen kaniini" Shi mulkaisi tyttöä muka loukkaantuneena, mutta kääntyi sitten ja tallusti puron varrelle. Ori haisteli vettä pitkään, mutta totesi sen sitten kelvolliseksi ja alkoi juoda. Hinchina istahti nuoren tammen katveeseen ja alkoi nauttia lounastaan; suolalihaa, viherjuurta ja kaalia. Ei mikään makuhermoja hellivä ateria, mutta saa sillä vatsansa täyteen. Shi palasi pian takaisin Hinchinan luo ja painoi turpansa tytön polvelle. Ori jäi katselemaan tytön syömistä haikeasti. "Senkin höpö poni, vastahan sinä söit matkalla. Eikö paikallinen lehtipuu kelpaa?" Hinchina tiiraili ympärilleen ja etsi mahdollista sapuskaa toverilleen. Samassa hän huomasi puiden lehdissä jotakin outoa. Osat niistä oli syöty lähes täydellisesti, eikä jäljellä ollut kuin muutama hassu viherhiukkanen roikkumassa lehtiruokosta. "Heinäsirkkoja" Shi katsoi kysyvästi tyttöä. Äänensävy oli ollut todella epämääräinen, eikä hevonen kyennyt tunnistamaan oliko kyseessä hyvä vai paha juttu.
Samassa Shi säpsähti ja terästi kuulonsa äärimmilleen. Hinchina yritti myös kuunnella, mutta ei tietenkään onnistunut siinä. Hän ksasi nopeasti kaikki tavarat ja kiinnitti niitä parhaillaan Shi:n loimivyöhön, kun hänkin kuuli sen; sirisevä ääni lähestyi heitä hurjaa vauhtia. "siinä paha missä mainitaan", tyttö huokaisi ja nappasi loimikankaan vyön alta. Hän levitti sen itsensä ja Shi:n päälle ja pyysi hevosta makuulle. Heinäsirkkoja vastaan ei kannattanut taistella. Jos ne vain sattuivat olemaan ihan tavallisia, eikä mitään yookaiden hullaannuttamia. Hinchina ja Shi jäivät odottamaan loimen alle. Molemmat kuuntelivat tarkkaavaisina yrittäen tunnistaa olivatko heinäsirkat normaaleja, melko vaarattomia tapauksia.
Samassa Shi jännittyi huomattavasti. Hinchina ei epäröinyt hetkeäkään, vaan hypähti pois viitan alta ja otti miekan kanssa vastaan yookaiheinäsirkkaparven. Yhteisen sopimuksen mukaan Shi vetäytyi hieman kauemmaksi ja jäi loimen alle seuraamaan tilannetta. Hevonen ei mahtaisi mitään niin pienille vastustajille.


// Tästä tuli tällainen sekava yritelmä. En ole ennen pelannut ja taso näkyy kyllä. Satuilla kyllä osaan, mutta laadusta ei takeita ;D //

//Ei haittaa, eipä tässä mihinkään kiire ole!//

Shikari katseli ympärilleen, Kazetohiougi hyökkäysvalmiudessa. Sirinä muuttui koko ajan kovemmaksi, ja pian neito näki metsän ruohikon liikahtavan. "K-kuka siellä?" Shikari huudahti. Hän tunsi ilmassa youkia, ja tajusi piileskelijän, tai ehkä niitä oli useampi, olevan youkai. Miksi olet näin peloissasi, Shikari? Eihän tuo tyyppi välttämättä ole pahis.

Nuo toiveet osoittautuivat kuitenkin turhiksi, kun metsästä syöksyi lauma youkaiheinäsirkkoja. Ne olivat hyökkäävän oloisia, ja yrittäessään aistia niiden tunteita, Shikari tunsi niiden olevan nälkäisiä. Niitä oli joka puolella, joten Shikari ei kyennyt juoksemaan pakoon. Hän keskittyi, ja hänen selästään kasvoivat valkoiset joutsenen siivet, joiden varassa hän nousi lentoon.

Shikari lensi polun yllä, ja näki parven nousseen ilmaan ja jahtaavan häntä takaa. "Hinagare!" Shikari huusi ja viilsi viuhkallaan laumaa kohti. Viuhkan kärjestä lähti tulivana, joka poltti ensimmäiset heinäsirkat hengiltä, ja ne putosivat maahan. Mutta lauma oli liian suuri, jotta Hinagare olisi tepsinyt loputtomiin.

Katsellessaan alas metsään Shikari huomasi lisää heinäsirkkoja. Voi ei. Ja melkein samalla hetkellä hän tajusi, että ne hyökkäsivät jokun kimppuun. Tuo joku oli ihminen, ehkä hanyou tai youkai, joku ihmisen näköinen olento kuitenkin. Ehkäpä voisimme yhdistää voimamme noita hirvityksiä vastaan, kun hänkin näyttää olevan niiden ahdistama, Shikari ajatteli ja laskeutui alas, miettimättä ollenkaan miten tuo toinen suhtautuisi häneen.

"Hei, sinä siellä! Mitä sanoisit jos yhd..." Shikari huusi tuolle olennolle, joka ilmeisesti oli nuori tyttö. Hänen lauseensa kuitenkin keskeytyi, kun hän huomasi laskeutuneensa jonkun elävän päälle - loimikankaan alta pilkisti hevosen turpa.

//Aapuva, toivottavasti Shi ei kauheasti suutu!//

Hinchina viritti taisteluvalmiutensa äärimmilleen ja antoi heittotähtien laulaa. Hän osui miltei jokaisella heitolla kaukaa kohti syöksyviin heinäsirkkoihin. Kun öttiäiset alkoivat olla liian lähellä, tyttö vaihtoi taktiikkaa. Hän jätti heittotähdet sikseen ja vaihtoi miekkaan. Heinäsirkat eivät sinänsä olleet pahoja vastuksia, kuolivat helpolla, eivätkä ne olleet hyviä taistelemaan. Pelattovaksi ne teki valtava lauma. Nopeat miekan sivallukset pitivät nälkäisen oloiset ötökät kaukana. Samassa Hinchina näki sivusilmällä jonkin lähestyvän kohti. hän ei ehtinyt reagoida asiaan, enne kuin kuuli Shi:n pakokauhuisen hirnahduksen. Tyttö säntäsi välittömästi hevosensa luo ja näki tämän selässä vaaleasiipisen ihmishahmoisen otuksen. Shi oli jo täydessä taisteluvalmiudessa. Hän latasi lihaksensa äärimmilleen ja teki valtavan kokoisen pukin. Hevosen kaikki neljä jalkaa olivat yhtä aikaa ilmassa ja se potkaisi niin lujaa takajaloillaan kuin vain ikinä kykeni. Outo olio oli päässyt yllättämään parivaljakon toden teolla. Hinchina kiiruhti nopeasti kohti hevostaan, mutta hänen matkansa keskeytyi. Oudon otuksen perässä tuli lisää heinäsirkkoja ja tyttö joutui taistelemaan vimmatusti pitääkseen ne loitolla. Sivusilmällä hän näki Shi:n hätäännyksen, mutta ei voinut mitenkään auttaa toveriaan.

// Tällä kertaa vastasin ihan ajoissa =D. Oletan, että tyyppisi lentää Shi:n selästä kuin leppäkeihäs, sillä Shi:n pukit ovat todella tappolaatuisia, mutta en sitä tietenkään voi kirjoittaa tarinaan. se olisi jotain mystistä laitonta toimintaa, toisen hahmon liikuttelua )

//Saakohan tänne kirjoittaa kahta viestiä samana päivänä...//

Shikari ei ehtinyt astua alas hevosen päältä, kun hän putosi sen selkään. Se oli aivan selvästi hätääntynyt, Shikari tunsi sen. Neito yritti rauhoitella sitä, muttei ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin hevonen hyppäsi ja lennätti Shikarin selästään täydellä voimalla. Hän lensi ilman halki niin nopeasti ettei ehtinyt mitenkään reagoida, ehti vilaukselta nähdä tuon toisen tytön kiiruhtavan hevosen luo, ennen kuin pamahti erään puun runkoon.

Kipu viilsi Shikaria, mutta eniten vasenta kättä, joka oli ollut hänen vartalonsa ja puun välissä ja osunut pahiten runkoon. Hän liukui runkoa pitkin alas ruohikkoon, makasi siinä hetken ja yritti sitten nousta istumaan. Vatsaan ja selkään koski, lienivätkö sisäelimet vaurioituneet, oikeassa sääressä oli suuri haava, pienempiä haavoja ja mustelmia oli joka paikassa, ja vasen käsi oli luultavasti murtunut. Niskaan koski äkkinäisen retkahduksen seurauksena, mutta onneksi pää ei ollut loukkaantunut vakavasti. Shikari kiitti mielessään sitä, että oli säilynyt hengissä - huonommalla onnella noin rivakkaan heittoon olisi voinut kuolla. Hänen siipensä, joista toinen repsotti, ikään kuin vetäytyivät sisään hänen selkäänsä.

Shikari yritti nousta ylös. Vasempaan nilkkaan sattui, kun sen päälle astui - se oli luultavasti sijoiltaan. Hän katseli ympärilleen. Kazetohiougi oli lentänyt monen metrin päähän, ja heinäsirkat peittivät sitä. Hän yritti hapuilla joustaan, mutta huomasi kauhukseen, että se oli jäänyt polun varrelle. "Irti viuhkastani!!!" Shikari huusi heinäsirkoille, mutta ei voinut tehdä mitään. Toisessa tilanteessa hän olisi syöksynyt sirkkojen kimppuun kunaiden kanssa, mutta nyt hän oli liian heikossa kunnossa. Mitä ihmettä minä nyt teen???

Shikari näki tytön taistelevan "omia" heinäsirkkojaan vastaan. Voi ei, taisin sotkea tilannetta aika tavalla. Asiat eivät menneet ihan kuin suunnittelin... Pitäisi katsoa tarkemmin mihin laskeutuu, mutta en kyllä odottanut ihan noin aggressiivista hevosta... Sirkat lähestyivät Shikariakin uhkaavasti. Ei saamari.

Shi:n silmät leimusivat kun se tarkkaili mustatukkaista myttyä puun juurella. Hevonen oli juuri rynnimässä puollustuskyvyttömän otuksen kimppuun, mutta Hinchina pääsi väliin juuri parahiksi. Hevonen pyöri hermostuneena paikoillaan, eikä Hinchinakaan ollut millään tavalla rauhallinen. Heinäsirkkoja tulvi koko ajan lisää joka suunnalta, eikä Hinchina mahtanut niille kaikille yksin mitään. Hän kapusi ketterästi Shi:n selkään jatkaen koko ajan taistelua. Myös Shi osallistia taistoon potkimalla öttiäisiä. Hidasliikkeiset heinäsirkat eivät tajunneet väistää ennen kuin voimakas kavioiden isku paiskasi ne päin läheisiä puita.

Parivaljakko alkoi olla melko pahasti saarroksissa, eikä väljempää ollut kuin oudon hiipparin lähistöllä. Sinne heinäsirkat eivät olleet hyökänneet ihan täydellä teholla. Hinchian arvio nopeasti henkilön luotettavuutta ja totesi sen pyöreäksi nollaksi. Mutta vaikka tyttö ei luottanut henkilöön pätkääkään, hänen oli pakko lähestyä tätä vähitelle, sillä hän ei halunnut nälkäisien heinäsirkkojen ruoaksi. Lähmmäksi ajauduttuaan, Hinchina havaitsi sivusilmällä, että henkilö oli pahoin ruhjeilla, mutta vaikutti olevan hengissä. Ihme, että oli selvinnyt Shi:n ilmalennosta ja vielä puuta päin. Kyseessä ei millään voinut olla ihminen.
Kun muukalainen oli jo pelottava lähellä, Hinchina tunsi katseen selässään. Muukalainen varmaankin tarkkaili häntä. Tulisi olemaan todella tukalat paikat, jos henkilö olisi vihollinen. Yookai-heinäsirkkoja edessä, vihollinen takana. Tämä ei voi päättyä hyvin...

Shikari katseli, kun tyttö ja hevonen taistelivat heinäsirkkoja vastaan. Samalla hän yritti keksiä keinon saada Kazetohiougi sirkkojen alta. Miettiessään hän huomasi parivaljakon tulevan lähemmäs itseään. Hän ei tuntenut muiden kuin sirkkojen youkia, joten pikainen analyysi oli, ettei kumpikaan, ei tyttö eikä hevonen, ollut youkai, eikä edes hanyou.

Kun tuo tyttö hevosineen oli enää muutaman metrin päässä, ja tilanne oli jo se, että Shikari oli joutunut paremmalla jalallaan sotkemaan muutaman päällekäyneen sirkan, hän päätti pyytää vieraalta neidolta apua, vaikka tunsi tämän olevan melko epäluuloinen. "Kuule... Tiedän ettei aika ole kaikkein paras juttutuokiolle, mutta pyydän anteeksi, tarkoitukseni ei ollut ärsyttää upeaa hevostasi. Eikä tuoda tänne lisää heinäsirkkoja... Ajattelin, että olisimme voineet yhdistää voimamme noita vastaan." Shikari mietti, mitä tyttö mahtoi ajatella hänestä. "Rohkenisinko tämän totaalisen tilanteensotkemisen jälkeen pyytää pientä palvelusta? Voisitko nirhata sirkat tuosta kohtaa...", Shikari osoitti sormellaan siihen, missä Kazetohiougi oli, "...että saisin viuhkani? Ei muuten, mutta voisin avittaa, jos saisin sen. Toinen käteni toimii vielä..." Shikari katsoi tyttöön pyytävä ilme kasvoillaan.

//Taisi tulla vähän lyhyt, mutta en voi tehdä mitään ennen kuin tiedän mitä hahmosesi vastaa...//

Hinchina kuuli oudon henkilön puhuvan. Hän yritti kuunnella parhaansa mukaan taistelun lomassa. Aluksi tyttö ei saanut hiljaisesta puhesta selvää, mutta ymmärsi vihdoin; vierashan pyysi häneltä apua. Nuoreksi tytöksi tunnistettu henkilö osoitti sormellaan johonkin kasaan, joka lojui polulla. Siinä oli kymmenittäin yookai-heinäsirkkoja, mutta Hinchian saattoi tunnistaa esineen jonkin sortin aseeksi. Hinchina mietti mitä tehdä. Hän ei pärjäisi yksin öttiäisille, mutta voiko tuntemattomalle palauttaa aseen tuosta vain. Vieras oli kuitenkin lehahtanut suoraan Shi:n selkään, eikä aikeista ollut tietoa. Samassa Shi nousi räväkästi takajaloilleen ja sen kaviot viuhahtivat aivan Hinchinan korvan vierestä. Sadasosasekuntia myöhemmin heinäsirkka kopsahti läheiseen puuhun valtavalla voimalla saaden ympärillä olevat ötit vielä levottomimmiksi. Tyttö oli keskittynyt liikaa miettimiseen ja lepsuillut taistelussa. Heinäsirkat olivat yhä lähempänä ja niitä tuntui tulevan koko ajan lisää joka suunnalta.
Shi tuntui kyllästyvän Hinchinan venähtäneeseen mietintätaukoon. Sillä oli taysi työ pitää ötit erossa kavastaan. Shi hypähti ketterästi aseen luo ja nosti etukaviotaan murskatakseen koko hoidon. Äärimmäisen nopea liike lävähti ilmaan ja hevosen jalka pysähtyi niille sijoilelen, vain kymmenen sentin päähän aseesta. Hinchinan nopeat refleksit ja käsimerkit saivat Shi:n perumaan aikeensa. Hinchina kiiruhti hevosen luo. "Sinä hullu! Tajuatko miten käy jos alat hyppimään teräaseen päällä?", Hinchina puuskahti hiljaa hevosen korvaan. Shi perääntyi puoli askelta anteeksi pyytäen, mutta seuraavassa hetkessä potkaisi jo ohi kiitäviä ötököitä hengiltä.
Hinchina oli tehnyt pääteksensä. Hän sivalsi miekallaan voimakkaan vedon outon aseen päältä ja hääti kaikki eloon jääneetkin ötökät sen luota. Hän potkaisi aseen nopeasti kohti äsken ojentuneena ollutta kättä ja jatkoi tasitelua. Tämä saattoi olla virheliike, mutta enää ei ollut muuta vaihtoehtoa.

// Nuo käsimerkit tarkoittavat eräänlaisia viittomia, jotka Hinchian on opettanut Shi:lle. Hinchina ei siis huitaise hevosta, vaan tekee näitä merkkejä nopeasti //

Tyttö ei vastannut Shikarille mitään. Hän ei osannut sanoa, aikoiko tyttö auttaa häntä tai oliko tämä ylipäätään kuullut pyyntöä. Neito kuitenkin katseli Kazetohiougiin päin epäilevänä, joten luultavasti jälkimmäinen oli toteutunut. Tietenkin tämä suhtautui Shikariin varovasti, olihan hän juuri tupsahtanut yllättäen paikalle ja vielä säikyttänyt hepankin. Ethän sinäkään voi tietään, mikä tuo neiti on naisiaan. Ties mitä tekee, kun, tai ehkä paremminkin jos, saamme heinäsirkat häädettyä. Shikarin perusluonne oli kuitenkin luottavainen, sanoisimmeko jopa sinisilmäinen, joten hän päätti luottaa tyttöön. Tämäkin selvästi mietti mitä tehdä, sillä tytön hevosen piti herättää hänet ajatuksistaan.

Äkkiä hevonen liikahti Kazetohiougin luo ja nosti etujalkojaan. Shikari säikähti melkein hengiltä. Aikoiko se astua viuhkan päälle??? Vaikka siinä olikin youkaivoimia, ei sekään kaikkea kestäisi.

Tyttö kuitenkin teki jotain ja heppa pysähtyi. Shikari hengähti helpotuksesta. Tyttö meni hevosen luo, ja hoiti sirkat pois Kazetohiougin päältä potkaisten sen lähemmäs Shikaria. Hän poimi sen maasta oikeaan käteensä, ja tuntiessaan rakkaan aseensa kädessään tunsi olonsa paljon varmemmaksi. "Kiitos!" hän huusi tytölle ja viilsi viuhkallaan ötököitä. Tulivana poltti niitä jälleen hengiltä, ja Shikari jatkoi viiltelyä, tosin melko paikaltaan. Kipu ei ollut enää niin kova, hänen vammansa paranivat yleensä nopeasti, olihan hän hanyou.

Toisen tytön myös listiessä sirkkoja miekallaan, ne tuntuivatkin hieman vähenevän, vähä vähältä. Eräs heinäsirkka hyppäsi Shikarin päälle, ja tönäisi häntä vähän lähemmäs outoa parivaljakkoa. Hän listi sen, ja katsoi hetkisen tyttöä. Tämä oli paljon häntä lyhempi, ja Shikari ihmetteli, miten niin pieni tyttö oli niin vahva. Tämän tummat silmät olivat oikeastaan aika kauniit. Samaa ei kyllä voi sanoa hiuksista... Hevonenkin oli upea, Shikari oli aina pitänyt mustista ja valkoisista hevosista. Itse asiassa hepo muistutti yllättävän paljon Hayaten Raikouta. Saisikohan sitä silittää... Siinä samassa Shikari muisti, miten se oli suhtautunut häneen hetki sitten. Ehkä ei. Shikari karisti mieleen pulpahtelevat ajatukset kotiväestä, ja jatkoi sirkkojen nirhaamista.

//Noi sirkat voisi varmaan kohta häivyttää tantereelta? Ja niin siis Hayate on Shikarin paras ystävä, ajattelin vain sanoa vaikka varmaan sen tiedätkin...//

Hinchina jatkoi taistelua. Sivusilmällä hän kuitenkin näki muukalaisenkin aloittaneen taistelun omalla aseellaan. Viuhkan tehokkuus teki vaikutuksen. Ihmeellisiä aseita löytyi tässä maassa joka pusikosta, mutta tulta syksevä viuhka oli jo melkoisen hieno.
Heinäsirkat olivat jo hieman rauhoittuneet. Niitä tuntui olevan jo paljon vähemmänkin. Muutamat öttiäiset kääntyivät pois ja jatkoivat päätöntä koikkelehtimistaan eteenpäin. Ne joko olivat liian tyhmiä suunnistaakseen taistelutantereella tai kyllin fiksuja tajuamaan, että eivät mahtaisi kolmea isoa möttiäistä vastaan mitään. Shi isoimpana, mutta kyllä ihminenkin, jopa pieni sellainen on heinäsirkkaan verraten iso ja pelottava.

Hinchina huomasi muukalaisen olevan taas hieman lähempänä häntä ja hevosta. Shi oli melko hermostunut, se tarkkaili vierasta valppaana samalla häätäen viimeisiä ötököitä tiehensä. Hinchinakin oli kieltämättä hermona, mutta hän ei vain näyttänyt sitä niin tehokkaasti kuin Shi. Hinchinalle jäi hyvin aikaa pohtia miten pitäisi toimia muukalaisten kanssa, sillä heinäsirkkojen parvi oli harventunut huomattavasti. Tuo tyttö auttaa meitä... En kyllä ole varma auttaako hän vain itseään, vai myös meitä. Joka tapauksessa hän suuntaa hyökkäyksensä öttiäisiin, eikä vaikuta lainkaan sotaisalta meitä kohtaan.

Shi aisti Hinchinan epävarmuuden ja tuli lähemmäksi tyttöä. Se oli valmiina jokaiseen käskyyn, mitä ikinä Hinchina päättäisi tehdä. Se taisteli Hinchinan ja muukalaisen välissä antaen emännälleen aikaa ajatteluun. Hevonen tiesi, että Hinchina vetkuttaisi viimeiseen asti kaikki kontakteja muihin ihmisiin ja hevonen yritti näin "suojella" emäntää muukalaiselta.

Vähitellen viimeisetkin heinäsirkat oli saatu pakosalle. Muukalainen oli taistellut todella tehokkaasti siihen nähden, että hän oli loukkaantunut. Tuo ei kyllä voi olla ihminen. Tuntuu niin nopiasti toipuvan.
Kun tantereella hiljeni, Hinchina jäi Shi:n kanssa odottamaan mitä tuleman piti. Tyttö piti näön vuoksi oriita suitsista ja siliteli sen kaulaa. Hän yritti rauhoittua ja samalla rauhoittaa hevosta. Sivusilmällä hän tarkkaili kuitenkin jokaista muukalaisen tekemää liikettä ja oli valmiudessa toimia jos jotain hälyttävää tapahtuisi.

Heinäsirkat vähenivät vähentymistään, ja lopulta niitä ei enää näkynyt maisemissa. Shikari huoahti ja nojasi erään puun runkoon. Hän sulki Kazetohiougin ja laittoi sen kimonomallisen paitansa uumeniin. Sitten eräs ajatus muistui jällen hänen mieleensä. "Eikä! Jouseni jäi polun varteen!" Shikari hihkaisi ja liikehti lähes hysteerisesti, kädet poskilla ja hieman nilkuttaen. Sitten hän pysähtyi. Hän tunsi tytön katseen itsessään. Mahdan näyttää naurettavalta.

Shikari katsoi vieraaseen tyttöön, asteli hyvin hitaasti kohti tätä ja hevosta ja pysähtyi muutaman metrin päähän, tehden kaiken varovasti ja hieman peloissaan heidän välissään olevan hevosen suhteen. Hän mietti hetken ja avasi suunsa. "Öööh, tuota... Kiitos kun autoit minua. Ja anteeksi. Minun nimeni on Shikari." Neito ojensi kättään kohti tyttöä, muttei ollut ollenkaan varma, että tämä tarttuisi siihen. Kumpikin, sekä tyttö että hevonen, oli selvästi erittäin epäluuloinen. "Taistelitte todella hienosti."

//Erittäin tynkä...//

Tarkkailessaa muukalaista Hinchina hoksasi tämän äkkiä saaneen jonkun sätkyn. Tyypin jousi oli jäänyt jonnekkin. Kieltämättä koomisen näköinen reaktio.
Muukalainen tuli rauhallisesti kohti ja alkoi puhua. Hinchina kuunteli kuunteli tarkkaavaisena muukalaisen sanat ja äänepainot. Tyyppi esittäytyi Shikariksi. Shikari tuntui olevan vilpittömän pahoillaan, mutta se ei riittänyt rauhoittamaan Hinchinaa. Hän pysytteli visusti hevosen turvan takana. Jokin Shikarissa vaivasi häntä. Tyttö ei selvästikkään ollut ihminen, eikä Hinchinalla ollut pienintäkään aikomusta luotta mihinkää sellaiseen, joka hohkasi yookia. Shi:n hermostuneisuus varmisti asian; Shikari oli joko yookai tai hanyo. Kumpikaan ei kuullostanut hyvältä.

Hinchina silitti Shi:n kaulaa ja puhui sille ihan hiljaa. Samalla hän tarkkaili vieraan reaktioita. "Shi kultapieni, mitä tehdään? Mihin mennään? Nyt olisi korkea aika päättää. Tuo ojennettu käsi vaatii vastauksia..." Hinchina puhui niin hiljaa, että vain hanyo tai yookai voisi sen kuulla. Ja tietenkin Shi. Orii kuunteli tarkkaan ja vastaukseksi se luimisti aivan vähän korviaan. Sekään ei pitänyt tästä oudosta tilanteesta. Parivaljakko jäi odottamaan vieraan reaktiota.


//Tuli kans vähän minari.. Keskusteluja on vaikea kirjoittaa pitkästi. Tosin ei Hinchina kyllä varsinaisesti keskustele, mutta kuitenkin =D //

Tyttö pysytteli hevosensa takana, ei virkkonut mitään, eikä tarttunut Shikarin käteen. Hän ei taida pitää puhumisesta. Shikari ei laskenut kättään, antoi tytölle aikaa miettiä, sillä sitä hän selvästi teki.

Tyttö kuiskaili hevosen korvaan hyvin hiljaa. Shikari joutui terästämään kuulonsa äärimmilleen kuullakseen, mitä tämä puhui. Taidan olla liian utelias. Neidolla ja hevosella oli selvästi syvä ystävyyssuhde, sillä tyttö silitteli sitä hellästi, ja kaiken lisäksi kysyi sen mielipidettä tapahtumista. Shikari hymyili, hänestä se oli suloista.

Parivaljakko ei edelleenkään tehnyt mitään. Shikari ei oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Hän piti kättään edelleenkin ojennettuna, mutta se alkoi jo puutua.

Silloin hänen vatsansa murahti hienoisesti. Jahas. Maha sanoi oman mielipiteensä tilanteesta. Koskakohan söin viimeksi? Koska tyttö ei liikahtanut paikoiltaan, Shikari lähti kurkistelemaan lähimpien puiden taakse, ei kuitenkaan niin pitkälle, että parivaljakko olisi häipynyt näkyvistä. Hän löysi muutaman vadelmapensaan, ja poimi paitansa helmaan melko paljolti marjoja. Sitten hän käveli takaisin sille paikalle, jossa oli seissyt, ja tarjosi taas kättään tytölle. Tällä kertaa kämmenellä oli kukkurallinen vadelmia. "En tiedä milloin olette syöneet, mutta taistelu teki varmasti nälkäiseksi." Shikari ei tiennyt hevosista lähes mitään, ei sitäkään, söivätkö ne vadelmia, mutta tytölle ne voisivat maistua. Shikari hymyili tälle oikein kauniisti maistaessaan vadelmia. Herkullista.

//Olen samaa mieltä...//

Hinchina katseli hieman kummissaan, mitä ihmettä vieras meni nyt tekemään. Tyttö miltei hävisi puiden lomaan, mutta palasi pian kantaen jotain punaista käsissään. Vadelmia Hinchina jäi tuumailemaan ja katseli sivusilmällä ojennettua kättä.
Shi katseli alkuun hienovaraisen hämillään ja epäluuloisena muukalaisen toimintaa, mutta hoksattuaan vieraan keräävän ruokaa, oriin ennakkoluulot hälvenivät hieman. Se alkoi avoimesti tuijottaa toisen syömistä. Hyvä ettei kuola valunut sen suupielistä kun se himoitsi punaisia marjoja. Hinchina havaitsi reaktion välittömästi. Hän hymyili huvittuneesti. Tie miehen tai oriin sydämmeen kulkee vatsan kautta. Ja nyt tämä suurisuinen poni halusi ehdottomasti ruokaa. Kun viimeisin lounastaukokin oli yllättäen keskeytynyt.

Hinchina antoi kätensä valua alas kaulalta. Shi katsoi tyttöä epäluuloisesti. Merkki oli selvä; poika saisi lähestyä muukalaista, jos halusi. Hinchinan kädet eivät sitä estäisi. Nyt orille meni kuitenkin pupu pöksyy. Se lakkasi tuijottamasta vieraan herkullisia kantamuksia ja siirsi katseensa Hinchinan silmiin. Nuo kaksi puhuivat silmillään. Shi:n viesti oli selvä. Sillä oli nälkä. Mahan kurina vielä voimisti sanomaa. Mutta ainoa ongelma oli, ettei poika halunnut lähestyä muukalaista yksin, eikä Hinchina edes yhdessä hevosen kanssa.

Pienen "neuvotelutuokion" päätteeksi Shi siirsi katseensa takaisin herkullisiin marjoihin. Sitten se katsahti muukalaista ihan suoraan silmiin ja hörähti pehmeästi, kuin tervehtien. Myös Hinchina pakotti kasvoilleen ujon pienen hymyn. Jos sitä pienen pientä suun liikettä voi hymyksi kutsua. Kuitenkaan hymy ei yltänyt silmiin asti. Tytön silmät huokuivat edelleen epävarmuutta ja epäilyksiä. Hinchina oli kuitenkin todennut, ettei henkilö ollut vihollinen tai ainakaan se ei käyttäytynyt kuin vihollinen. Tyttö ei vielä luottanut tulokkaaseen, mutta hän alkoi kuitenkin jo harkita harkitsevansa luottamista.

Parivaljakko alkoi edetä kohti muukalaista. He pysähtyivät paria askelta ennen kosketusetäisyyttä. Shi olisi voinut kyllä suoraankin mennä rohmuamaan loput marjat, mutta Hinchinan epäilykset pidättelivät sitä. Hiljaisuuden rikkoi vain Shi:n mahan kovaääninen murina, kun se katseli haikeasti herkkuja.

Ahtaessaan vadelmia suuhunsa Shikari katseli parivaljakkoa. Tyttö ei reagoinut hänen tarjoamiinsa marjoihin suurellisesti, mutta hevonen aivan selvästi halusi niitä. Eli siis hevoset syövät marjoja... Sen nälästä ei ollut epäilystäkään, Shikari näki sen silmistä kuinka se himoitsi vadelmia. Se ei kuitenkaan selvästi uskaltanut ottaa niitä vieraalta.

Aivan äkkiä hevonen katsoi Shikaria suoraan silmiin ja hirnahti, ei vihaisesti, vaan hyväntahtoisesti. Myös tyttö hymyili, ei tosin kovin leveästi. Shikari hymyili ilahtuneena takaisin.

Shikari hätkähti hieman, kun neito ja hevonen lähtivät kulkemaan häntä kohti. Aloitetta heidän puoleltaan. Vau. Parivaljakko pysähtyi aivan lähelle, ja hevosen silmät tuijottivat vadelmia. Sen vatsa murisi haikeasti, ja se sai Shikarin sisuskaulut pehmenemään. Voi raukkaa.

Shikari astui aivan hevosen viereen, pudotti marjoja sen jalkoihin ja nosti vadelmia täynnä olevan kämmenensä aivan sen turvan viereen. Ottakoon kummasta haluaa. "Ota vain. Nälkähän sinulla on? Eivät ne ole myrkytettyjä, jos sitä pelkäät." Sitten neito kääntyi hevosen omistajaan päin, tarttui hänen käteensä - Toivottavasti hän ei järkyty - ja asetti hänen kämmenelleen kasan vadelmia. Sitten hän astui askeleen taaksepäin, kuitenkin niin että sai kätensä pidettyä hevosen turvan alla, ja jatkoi omien marjojensa mussuttamista. "Syökää nyt, kullatpienet."

Hinchina huomasi ilokseen, että vieras oli tosi hyväntahtoinen. Shi mussutti tyytyväisenä sille tarjottuja vadelmia. se ei ollut epäröinyt kovinkaan paljoa päästyään jo niin lähelle vierasta. Hinchina säpsähti, kun vieras tarttui häntä aivan yllättäen kädesta ja lykkäsi kasan marjoja hänellekkin. Hinchina katseli hetken marjoja, mutta kiitti sitten muukalaista pienellä hymyllä. Vieras kehoitti heitä syömään, eikä Hinchina pannut ajatusta yhtään pahakseen. Lounas oli jäänyt ikävästi kesken, eikä ikinä tiennyt, mitä kommervenkkejä matkaan voisi vielä tulla. Nyt piti syödä kun oli vähän rauhallisempaa.

Hinchina vetäytyi taas hieman hevosen kupeen varjoon, mutta ei ollut enää niin varuillaan vieraan suhteen. Hän katseli, miten Shi söi hyvällä ruokahalulla vieraan marjat hetkessä. Kun ne oli syöty, Shi käänsi katseensa Hinchinan puoleen ja alkoi kytätä hänen marjojaan. Hinchina hymähti hyväntahtoisesti ja tuuppasi hevosen turvan hellästi pois. "Mokomakin ahmatti. Ensin syöt vieraan sapuskat ja sitten vielä kerjäät lisää" Shi veti kasvoilleen hellyyttävimmän koiranpentuilmeensä mitä taisi ja jäi katsomaan anovasti katoavia vadelmia. "Poni on aina vähän tämmöinen", Hinchina totesi. Ensimmäistä kertaa sanat oli suunnattu vieraalle. Hinchina ei katsonut tyttöä puhuessaan, mutta äänensävystä saattoi päätellä, ettei hän puhunut hevoselle.


//Hei jee, ollaan jo seuraavalla sivulla =D //

Shikari hymyili lempeästi, kun hevonen söi kaikki marjat hänen kädestään. Sen turpa kutitti häntä sen maiskuttaessa niitä hyvällä ruokahalulla. Myös tyttö näytti tyytyväiseltä Shikarin tuputettua hänelle vadelmia. Hän siirtyi hiukan hevosensa taakse syömään niitä, mutta ei selvästikään piilotellakseen.

Pian heppa oli saanut annoksensa syötyä, ja alkoi katsella tytön marjoja. Ja silloin tyttö puhui, ensimmäisen kerran Shikarin kuullen. Hän moitti leikkisästi hevosta ahmimisesta. Seuraava lause oli mitä ilmeisimmin suunattu Shikarille, vaikkei neito häneen katsonutkaan. "Itse asiassa se on aika suloinen. Kyllä kai jokainen tarvitsee noin tuiman taiston jälkeen vähän enemmän kuin pari vadelmaa", Shikari sanoi ja katsoi ponia, jonka silmät himoitsivat emäntänsä marjoja. "Kyllä näitä vielä riittää", hän totesi ja kahmaisi paitansa helmoista pari uutta kourallista vadelmia sen eteen. Shikari oli poiminut niitä helmansa täyteen, ja jos ne maistuivat, voisihan niitä hakea lisää.

"Tuota... Saanko kysyä teidän nimiänne? Ei ole pakko vastata jos et halua..." Shikari sanoi hiukan epäröiden. Hän halusi tietää tytöstä enemmän. Muutama ystävä lisää ei ole koskaan pahitteeksi.

//Wuhuu! Ja miks mä en osaa kirjoittaa kun minareita, yleensä opettajat saa olla sydän syrjällään mun tekstien pituuden kanssa...//

Vieras puhua pajatti taas ja Hinchina kuunteli tarkasti. Hän ei huomannut vieraassa mitään epäilyttävää. Shi oli jo kuin sulaa vahaa, eikä epäröinyt lainkaan hotkia toisen vadelmia.
Muukalainen kysyi varoen heidän nimiään. Hinchina mietti pienen hetken, mutta vastasi sitten; "Hevonen on Shi, minä Hinchina" Hän puhui lyhyesti ja ytimekkäästi katsoen vierasta silmiin. Silmien ilme ei ollut enää pelokas, eikä kovin epävarmakaan, mutta ei myöskään uhkaava tai ylimielinen. Ilme oli oikeastaan tunteeton. Ei hymyä, vihaa, ylpeyttä, pelkoa, ei oikein mitään tulkittavaa. Shi tuntui tuntevan tämän olotilan, sillä se ei ollut emännän reaktioista moksiskaan. Hevonen tiesi, että Hinchina sulkee aina tunteensa syvälle itseensä kohdatessaan väkijoukon tai joutuessaan puhumaan jollekkin.

Ennen kuin vieras pääsi jatkamaan, Hinchina vielä sanoi: "Sinähän olit Shikari?" Ilme oli taas suljettu. Tytön olemus oli jopa hieman kylmä, niin huolella hän pyrki salaamaan sisäisen itsensä. Shi oli saanut seuraavankin kourallisen vadelmia syötyä ja se katsoi emäntäänsä lempeästi. Se hörähti matalasti, kuin vakuutellen, ettei ole hätää. Shi oli tavoistaan poiketen jopa luottavainen. Yleensä orii on hyvin epäileväinen. Kaippa vadelmilla oli osansa asiassa.


//Mullakin oli ala-asteella samaa ongelmaa, mutta nykyään ku on vaan kaksi tuntia aikaa kirjoitta tarinoita, en saa enää mitään hyvää, saati pitkää aikaiseksi...//

Tyttö oli hiljaa, ja hetken Shikari jo luuli, ettei hän aikonut vastata. Kuitenkin hän hetken kuluttua, katsoen Shikaria silmiin, kertoi nimensä olevan Hinchina ja hevosen Shi. Kuolema. Mistä hepo on sellaisen nimen saanut? Shikari ajatteli, muttei todellakaan aikonut kysyä sitä, ei ainakaan vielä, sillä Hinchina ei selvästi ollut liikaa puhuva ihminen. Neito katseli Hinchinan silmiä, tummia silmiä, eikä tuntenut tästä mitään tunteita, ei vihamielisiä, muttei kovin tutustumishaluisiakaan. No, kaipa sekin on edistystä.

Sitten tyttö halusi varmistaa hänen nimensä. "Jep, se on vanhempieni minulle antama nimi." Shikari ojentautui mahdollisimman suoraksi, eikä häneen koskenut ilmalennon seurauksena enää ollenkaan. Oikeassa sääressä oli enää pieni naarmu, nilkalla saattoi astua, ja vasen käsikin oli hyvää vauhtia luutumassa takaisin. Joskus on erittäin hyvä olla hanyou. "Shikari, yhdeksäntoista vuotta, eteläiseltä Airandolta. En ole ollut Shuujitsurikujoulla kuin vasta pari päivää." Shikari virnisti. Jostain syystä hän oli kertomassa Hinchinalle kaiken itsestään.

Mutta nyt tyttö empi. Pitäisiköhän sitä kertoa? Ihmiset eivät aina ilahtuneet hanyoun seurasta. "Ja... Öh... Sinä taidat olla ihminen? Minä... Niin, tuota... Olen hanyou." Shikari virnisti tytölle ja toivoi, ettei tämä alkaisi taas vieroksua häntä suhteen hiukan jo "lämmettyä", tai jopa kirkua tai huitoa häntä miekalla. Sitäkin oli joskus nähty.

//Meillä niitä saa yleensä jatkaa kotona... Viime vuoden ollut sijainen antoi monia viikkoja aikaa siihen, mut oikee ope vaan muutaman päivän... Ja oikeen open kaa tehdään vaan jotain "Mieti miksi nuoria ei enää kiinnosta politiikka" tai "Tasa-arvo Suomessa", en mä niistä kovin pitkiä saa, mut viime vuonna kun sai kirjoittaa vielä tarinoita, niin oli viittätoista ja kahtakymmentäkahta konseptia... xD//

Hinchina kuunteli toisen esittäytymistä. Samassa yksi sana sai Hinchinan olemuksen jännittymään. Airando. Saari, jonka tyttö oli visusti yrittänyt unohtaa. Kauhistuttavat muistot palasivat tytön mieleen, eikä hän kuullut enää toisen puhetta.
Hinchina havahtui toseen sanaan vasta hetkeä myöhemmin. Hanyo. Tuo sana toi hänelle tietyllä tapaa lohtua. Kaikki vihaavat hanyoita, kukaan ei halua olla niiden kanssa tekemisissä, ei varsinkaan Tsuwamonon asukkaat. Tytöllä ei siis ollut hätää. ´Shikariksi esittäytynyt muukalainen ei siis voinut olla tsuwamonon lähettejä.

Ajatukset risteiluvät Hinchinan päsäsä hurjalla tempolla. Shi havaitsi emäntänsä levottoman olon ja terästäytyi itsekkin. Ori painoi turpansa Hinchinaa vasten ja yritti ottaa selvää mistä levottomuus johtui.
Hinchina saattoi havaita myös Shikarissa jonkin asteista kireyttä. Hinchina mietti, mitä tyttö oli hänelle juuri sanonut. Hän kertoi olevansa.. Saarelta tyttö ei edes ajatuksissaan maininnut Saaren nimeä. Sen lisäksi hän kertoi jotakin itsestään... ja olevansa Hanyo. Minkälainen Hanyo paljastaa ihmiselle olemuksensa syvimmän heikkouden? Tuo tyttö on todella luottavainen. Hän luottaa liiaksi vieraisiin. Niinkuin minä vuosia sitten. Hinchina sävähti omia ajatuksiaan. Hän oli ollut aikoinaan melkoinen lörppö. Hankaluuksista oppineena hänestä oli tullut itseensä vetäytyvä puhumaton, paljon ajatteleva hissukka.

Hinchina huomasi Shikarin hermoilevan. tyttö ilmeisesti oletti, että paljastuminen hanyoksi saisi Hinchinan hermostumaan. Ei toki, se oli huojentava asianhaara Saarelaisuuteen verraten.
"Vai hanyo. Paljoa en teistä tiedä. Mitä olet miehiäsi?" Hinchina puhui hiljaa, mutta ääneen oli kerätty tietynlaista itsevarmuutta, niin ettei se kuulostanut piipitykseltä. Tytön olemus ei ollut pelokas, mutta hieman varuillaan. Hän yritti tuoda julki, ettei kammoksunut hanyota, mutta pieni epävarmuus asiassa paistoi ilmeestä.
Shi tutkaili hieman epävarmana emäntäänsä. Se huomasi, ettei Hinchina ollut ihan varma mitä teki. Emännän mielen liikkeet haijastuivat oriista selkeästi, kuin musta teksti valkealta paperilta.


//tulipa taas sekavaa soosia... //

Shikari katseli varovasti Hinchinaa. Kerrottuaan oman ikänsä hän tajusi, että tämän täytyi olla suurin piirtein saman ikäinen kuin hän. Shikari tunsi hänessä hetkellisesti hitusen kireyttä, mutta tämä ei yrittänyt nirhata häntä tai alkanut panikoida kuullessaan hänen olevan hanyou. Päinvastoin, hän seisoi rauhallisesti, kuin Shikari olisi juuri kertonut että aurinko paistaa taivaalla, ja puhui tälle, ehkä hieman varuillaan, mutta se nyt ei ollut mitään uutta. Shikari huokasi helpotuksesta. "En ole mies ollenkaan." Hän virnisti, toivoen että tytöllä olisi yhtä outo huumori kuin hänellä. "En ole mitään erikoista. Tavallisen maanviljelijäsepän tytär. Kuljeskelen aina välillä Airandolla, muutten tee mitään kovin mainittavaa. Ehkä etsin paikkaani maailmassa..." Olen hirveä hölösuu. "Oletteko ikinä käyneet Airandolla? Se on kaunis saari. Ja siellä on paljon mielenkiintoista. Suuren Johtajan linnoitus ja Tsuwamonon kylä nyt ainakin..." Shikari laaritteli, mutta sai yhtäkkiä aivastuskohtauksen ja käänsi päänsä poispäin.

//Shikari taitaa nyt leikkiä tulella... Ja tää on ultralyhyt.//

Hinchina päästi pienen hymyn häivän käväistä kasvoillaan kun Shikari heitti löyhää läppää antimiehisestä olemuksestaan.
Hän kuunteli toisen puheita kaikess rauhassa. Kun Airando vilahteli taas puheissa, Hinchinan mieli alkoi vaistomaisesti voida pahoin. Hän yritti mielessään sysätä tuon epämiellyttävä asian pimeimpään, syvimpään vankiluolaan ja unohtaa sinne kuolemaan. Kuin hieroen suolaa haavoihin, Shikari vielä esitelmöi hänelle Saaren nähtävyyksistä, Tsuwamonon kylästä ja muusta.
Shikarin aivastuskohtaus pelasti Hinchinan vastaamasta kysymykseen. Hän yritti tasata mieltään ja kehitellä jonkun järkevän vastauksen kysymykseen. Jos hän sanoisi, ettei tuntisi koko saarta, saattaisi siitä seurata tuskallinen esitelmä Saaren kaikista kolkista. Jos hän taas kertoisi tuntevansa saaren oikein hyvin, voisi toinen rupatella muuten vaan kaikkea kivaa Saaren kuulumisista. Ikäänkuin ne Hinchinaa kiinnostaisi pätkän vertaa. Tyttö toivoi salaa mielessää, että koko Saari jysähtäisi taivaan tuuliin vieden ikävät muistot ja ihmiset mukanaan.

Aivastuskohtauksen laannuttua, ennen kuin Shikari kerkesi jatkamaan esitelmöintiään, Hinchina töksäytti: "tiedän siitä Saaresta kaiken tarvittavan" Ääni oli niin kylmä, että tyttö itsekkin vähän pelästyi. Toivottavasti hän ei nyt loukkaannu tai peljästy tai mitään. Hinchina pyrki kovien sanojensa jälkeen hieman pehmentämään olemustaan, jtota ei vaikuttaisi hyökkäävältä.

Shi katseli kummissaan emäntäänsä, jonka käytös ei ollut normaalia. Hevonen tunsi selvästi, miten tyttö kamppaili itsensä kanssa, uskaltaisiko laskea suojausta, vai pitäisikö pitää välimatkaa toiseen. Toisaalta tyttö olisi halunnut vetäytyä kuoreensa, mutta tulija vaikutti niin vilpittömältä ja ystävälliseltä, ettei häntä voinut kohdella kuin muita. Muut hän jätti armottomasti henkisen suojauksensa ulkopuolelle edes harkitsematta laskea verhoa.
Tyttö jäi odottamaan toisen vastausta heiman arkana. Hän ei olisi halunnut purkaa pelkojaan ulkopuolisille, mutta joskus itsehillintä petti.


//Eh, tulipas taas jotain sekavaa selitettyä xD Kuvailen kauhiat sepustukset aina mitän likan pään sisällä tapahtuu. Onko sen takia vaikia jatkaa tarinaa? Sori jos on. Ehkäpä jossain vaiheessa Hinchina voisi ihan puhuakkin... =D//

Jo puhuessaan Shikari tunsi Hinchinassa tietynlaista varauksellisuutta, eikä tämä tuntunut nauttivan puheenaiheesta. Ehkä hän ei pidä Suuresta Johtajasta? Tai Tsuwamonon kylästä? Tiedä häntä.

Aivastuksen jälkeen ärtymyksen syy selvisi. Tyttö puhui Airandosta niin kylmään sävyyn, ettei jäänyt epäselväksi, mihin tämän viha kohdistui. Ahaa. Hänelle on ilmeisesti tapahtunut jotain ikävää Airandolla. "Tuota, selvä." Shikari näki, että sanojen viha oli kohdistettu Airandoon, ei häneen. Siispä hän hymyili Hinchinalle, yrittäen viestittää ettei puhuisi enenmpää saaresta, jos se sai tälle kylmät väreet selkään.

Äkkiä Shikarin mieleen putkahti jälleen eräs asia. "Voi ei! Miten saatoin unohtaa? Jouseni!" Hän katsoi Hinchinaan. "Se jäi kulkemalleni polulle, kun lähdin lentäen pakoon heinäsirkkoja. En edes tiedä kuinka kauas lensin..." Toivottavasti sille ei ole tapahtunut mitään... "Isä on tehnyt sen... Se on minulle rakas. Enkös minä tullut tuoltapäin?" Shikari lausahti ja osoitti sormellaan kaakkoon.

//Eipä tuo haittaa ollenkaan, juuri hahmon sisäisistä tuntemuksista pitääkin kertoa, ja Shikarin kohdalla se ei oikein onnistu... Siksi näin lyhyitä nämä mun viestit xD//

Hinchina huoahti hieman kun huomasi toisen luopuvan Saari-aiheesta. Tosin äänensävystä ei voinut erehtyä ja Shikari oli ilmeisesti sangen ystävällinen kun ei kiduttanut häntä muistojen partaalla tahallaan.
Yhtäkkiä toinen tuntui saavan jonkin asteisen sätkyn aseensa takia. Hinchinaa hymyilytti tytön tapa tuoda asia julki. Olisikohan tuotakaan voinut enää pidemmin sanoa?
Hinchina kohautti hartioitaan tytön kysyessä mistä päin hän oli tullut. Paha hänen oli sanoa, kun ei ollut huomannut koko plikkaa ennen Shi:n sätkyä. Shi tuntui ymmärtäneen kysymyksen, sillä se alkoi pilke silmäkulmassa kurkkia taivaalle. Kuin sanoen: Tuolta sinä tulit!
Hinchina vain hymyili höppänän poninsa reaktiolle. Shi oli jo päässyt traumastaan taivaalta tippuvia esineitä kohtaan, mutta ei se silti miellyttävä muisto ollut ponillekkan. Hinchina ei varsinaisesti vastannut, mutta hänen hymyynsä oli jo tullut sisältöä. Se ei ollut vain tyhjä huulten liike. Jopa silmissä näkyi pieni pilkahdus hymyä, mikä ei sinne ollut aikoihin eksynyt.


//Sori, tuli kans tämmöinen minari...//

Shikari katsoi Hinchinaan ja näki tämän kohauttavan hartioitaan. Ilmeisesti hänellä ei ollut mitään hajua asiasta. Poni sen sijaan katseli taivaalle selvästi tietoisena Shikarin tulosuunnasta. Hinchinakin hymyili hepalleen oikein suloisesti.

"No, Shi ainakin näyttää olevan sitä mieltä että tulin tuolta. Minun täytyy käydä hakemassa se... Haluatteko tulla mukaan vai odotatteko tässä?" Shikari virnisti sen merkiksi, ettei olisi halunnut esittää kolmatta vaihtoehtoa 'kumpikin lähtee omille teilleen'. Tahdon tutustua häneen paremmin. Haluan hänestä ystävän.

//Mä en nyt keksi mitään muuta, tää tekee kyllä uuden lyhyyden suomen ennätyksen...//