Kenties tiemme kohtaavat...?

//Mistäs tiedät että se oli äiti? xD//

Shikari oli hieman surullinen jätettyään pallerot taakseen, ja hän oli aistivinaan samaa tunnetta hevosesta. Voi voi.

Pian hän sai kuitenkin toista ajateltavaa, kun tunsi Yamaton youkin lähestyvän heitä hyvää vauhtia. Jahas. Ja pian Yamato alkoi näkyä taivaalla. Kun hän tuli lähemmäs, Shikari oli näkevinään hänen kasvoillaan pelokkaan ilmeen. Aivan totta - nuorukainen lennähti aivan heidän päältään kauhuissaan kuin viikatemiehen nähnyt. Pian Shikari tajusi miksi. Hänen perässään lensi nainen. Erittäin muodokas ja hyvin paljastavaan punaiseen mekkoon pukeutunut blondi nainen, youkista päätellen youkai.

Yamato laskeutui suuren puun juurelle. "Jätä minut rauhaan!" hän huusi, silmissään hätäännys, jota Shikari ei ollut koskaan nähnyt. Paljastuupa serkusta paljon uusia piirteitä... "Jätä minut RAUHAAN!!!" Nainen laskeutui hänen viereensä ja hyväili hänen rintaansa. "Voi, Yamatoni on aivan ujo. Ei sinun tarvitse ujostella, rakas..." "HÄIVY!" Yamato huusi ja yritti juosta pois, mutta nainen sai hänestä kiinni, vetäisi syliinsä ja suuteli poskelle. "Mussukka..." Yamaton silmistä kuulsi täysi kauhu. "Auttakaa...!" hän sanoi hiljaa, epätoivoisesti.

//Yamputski ei ole iso ja paha... T_T//

hinchina mulkaisi tulijoita kärttyisästi, mutta huomatessaa Yamaton pinteen, häntä alkoi tosissaan huvittaa. Pieni vahingoniloinen hymy karkasi hänen suupielestää ja hänen oli pakko kääntää päänsä pois, ettei olisi irvaillut enempää ilmeellään. Shi vilkaisi omistajaansa ja havaitsi hänen huvittuneisuutensa. Ori rentoutui hieman, sillä havaitsi myös tilanteen olevan sangen herkullinen.

Kun Hinchina taas nosti katseensa epäilyttävään pariskuntaan, hänen katseensa kohtasi sattumalta Yamaton epätoivoisen ilmeen. Hinchina päästi ilkikurisen virneen aiheen takaisin kasvoilleen, ihan tarkoituksella. Nyt Yamatokin sai maistaa miltä tuntui tulla ahdistelluksi.

Toisaalta hänen kävi toista säliksi, mutta toisaalta hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että Yamato oli ahdinkonsa ansainnut.


//tuli vähän lyhykäinen jatko, mutta ei kai haittaa... //

Shikari katseli tilannetta osaamatta tehdä mitään. Hän huomasi, että Hinchina taisi nauttia Yamaton ahdingosta. Jossain hänen sisällään syntyi siitä pieni vihaisuuden puuska. Kehtasi nauttia hänen serkkunsa kärsimyksistä! Shikari ei kuitenkaan sanonut mitään ääneen, sillä hän kyllä tiesi, ettei Yamato ollut paras olento säälittäväksi - varsinkin, kun oli lähennellyt Hinchinaa, joka ei oikein pitänyt sellaisesta.

Shikari katsoi serkkuaan, ja näki tämän katsovan Hinchinaa. Hänkin huomasi tämän huvittuneen ilmeen, ja Shikari huomasi hänen silmiinsä nousevan kauhun lisäksi pienen masennuksen pilkkeen. "Yamayama, voitaisiinko nyt jättää nämä häiriköijät ja löytää tie oman onnemme soppeen... Antaisin sinulle jotain erityistä..." Yamato puristi silmänsä kiinni ja irvisti tuskaisesti. "EI! Minä en halua sinulta MITÄÄN!!!" Nyt riitti. Minun serkkuani ei kohdella tuolla tavalla. Olkoon millainen serkku tahansa.

Shikari asteli Yamaton luo ja katsoi häntä vihaisesti. "Jaha, vai että vikitellään sitä toisia naisia! Kuules nyt, Haru, Natsu, Aki ja Fuyu ovat kyselleet koko illan, että missä isä on. Ja sinun piti lähteä vain "hankkimaan ruokaa"! Ei tuo ruualta näytä!" Yamato katsoi häneen kuin neito olisi juuri menettänyt järkensä. Shikari nikkasi hänelle huomaamatta silmää, ja nopeasti hän ymmärsi, mitä Shikari ajoi takaa. "Voi kulta rakas, voin kyllä selittää..." nuorukainen sanoi. "Niin niin, hulttio. Kyllä sinun selityksesi tiedetään. Voi miksi ikinä meninkään naimisiin tuollaisen petturin kanssa, joka ei edes huolehdi lapsistamme? Ja kukas sinä hupakko olet naisiasi, toisten miesten vikittelijä!"

Nainen katsoi vuoroin häneen, vuoroin Yamatoon. "Onko sinulla vaimo? Ja lapsia? Sinä valehteleva sika, kuinka saatoit! Annoit minun luulla, että olet vapaa!" Nainen mäjäytti Yamatoa poskelle oikein tujakasti ja lensi pois. Yamato piteli poskeaan. "Enhän minä sanonut kertaakaan että olisin vapaa..." Shikari tuli hänen luokseen. "Sattuiko?" "Ei hitustakaan. Tuo oli erittäin helpottava isku." Serkku katsoi neitoon. "Tattis." Shikari hymyili hänelle. "Ole hyvä. Kuka se oikein oli?" "Yksi nainen. On jahdannut minua jo kuukausia." Yamato värähti. "Onneksi se saatiin nyt pois päiväjärjestyksestä."

Hinchina tarkasteli tilannetta hetken aivan vaiti, mutta sitten hän ei enää jaksanut pidellä itseään. Kun vieras nainen oli suutuksissaan lentänyt matkoihinsa ja Shikari ja Yamato saaneet välinsä selviksi, alkoi kuulua pientä hentoa hihitystä.
Shi vilkaisi oudoksuen emäntäänsä, joka hetken päästä jo nauroi ääneen kyyneleet silmissä. Kun pahin naurunpuuska oli mennyt ohi, Hinchina rauhoittui hieman vastaanottamaan oudoksuvat katseet.
"Melkoinen näytelmä" tyttö huudahti ja hymyili avointa hymyä Yamatolle ja Shikarille. Äänensävy oli sangen omituinen ja sekin, että Hinchina ylipäätään antoi tunteidensa näkyä. Hän oli jostain löytänyt sen luottamuksen, jonka hän oli menettänyt vuosia sitten. tai ainakin nyt hänellä oli osa siitä.

Hinchinan ilme muuttui hieman kun hän alkoi miettiä, mitä tulikaan tehneeksi. Hänen kasvonsa vakavoituivat ja hän vetäytyi taas hieman kuoreensa. Silloin tuli Shi hänen takaansa ja laski turpansa tytön olalle, kuin rohkaisten häntä jatkamaan eteenpäin nyt kun henkinen kynnys oli voitettu. Hinchina hymähti pojalleen ja katsoi sitten toisiin vailla sen suurempia varauksia, hieman haavoittuvaisena ja arkana, mutta kuitenkin päättäväisenä.

"hups" Hinchina sanoi hymyillen vinosti. Hän ei halunnut olla ilkeä. häntä vain oli huvittanut itse tilanne, ei niinkään enää vahingonilo Yamaton ahdingosta. "nyt ollaan melko lailla tasoissa", hän vielä huikkasi Yamatolle samalla kun heilautti itsensä hevosen selkään.


//älä välitä, hicnhina sekosi xD Pitää olla jotain tosi ramaattista, että hän pääsee ulos kuorestaan ja toi oli juurikin sopiva tilanne. Mua alko jo kyllästyttää pelata tuppisuulla xD //

//Aaaa, Yamaton alkuperäinen hiukan ilkeä ja piikittelevä luonne on katoamassa jonnekin... Nyt mä kysyn itseltäni, miksi Yamato ei vain lyönyt tuolta naiselta tajua kankaalle tai jotain...? 8O Toivotaan etten onnistu tekemään jotain joka taas saa Hinchinan kuoreensa...//

Äkkiä Shikari kuuli hihitystä Hinchinan suunnalta. Ja tosiaan, neito nauroi. Hinchina nauroi. Ja pian oikein kunnolla. Shikari oli ihan yllättynyt. Pian hän kuitenkin hymyili. "Hauskaa että tuo oli noinkin huvittavaa", hän sanoi katsoen Yamatoon. Tämä vilkuili Hinchinaa, ja näytti olevan oikein tyytyväinen neidon ilmeiseen onnellisuuteen. Ilmeisesti hän ajatteli, että tytön äskeinen hyväntuulisuus hänen ollessaan kaameassa pulassa oli vain ollut jotain ohimenevää. Nuorukainen oli aika erilainen kuin hän oli tottunut.

Sitten Hinchina rauhoittui, mutta ei enää täysin kovana ja itseään peittävänä. Yamato hymyili Hinchinalle niin kauniisti kuin vain hänelle oli mahdollista - mikä ei välttämättä ollut aivan yhtä leveästi kuin yleensä olennoilla, mutta kuitenkin hymyksi tunnistettava. "Mitä tarkoitat "melko lailla tasoissa"?" hän kysyi lähtiessään kävelemään Hinchinan mukana - ei aivan lähellä, mutta muutaman metrin päässä. Shikari seurasi heitä hiljaa - hän halusi nähdä, miten tässä vielä kävisi. Oliko Hinchina jotenkin muuttanut serkun? Tästä voisi tulla vielä vaikka mitä... Ääääh, hiljaa, romantikkomieleni! Shikari hymyili salaa aatoksilleen.

"Mitä muuten teit sille... Ääliölle?" Shikari kysyi Yamatolta. Tämä ymmärsi, että hän tarkoitti metsäyoukaita. "Ai sille. No, pudotin sen yhteen järveen. Se oli silloin vielä tajuton, joten saattaa ihan hyvin olla hukkunut, tai sitten ei." "Ei mitään väliä." "Olet pelottava."

//Yamaton piti olla vain joku sivuhahmo, mutta se taitaa lyöttäytyä seuraan oikein kunnolla...//

Hinchina ohjasi Shi:n takaisin polulle ja lähtivät kävelemään rauhallisesti eteenpäin. Yamato pyrähti pian heidän vierelleen ja Shi:n korvat painuivat välittömästi luimuun. Vaikka Hinchina olikin hieman rennommin seurassa, Shi ei edelleenkään peitellyt inhoaan Yamatoa kohtaan. Onneksi Yamato tajusi pitää välimatkan, muuten olisi tullut sota, eikä Hinchina enää oikein tiennyt kumman puolelle olisi asettunut. Olisiko hän toppuutellut oriaan, ettei tämä survo ketään läsnäolioista, olisiko hän antanut tyynesti tämän purkaa vihansa yookaita kohtaan vai yllyttänyt toista vielä suurempaan hyökkäykseen. Hinchina ei enää tiennyt lainkaan miten pitäisi ajatella.
Yamaton kysymys herätti hänet lyhyestä pohdinnastaan. Hän vilkaisi yookaita pieni ilkikurinen pilke silmäkulmassaan ja totesi: "Nyt tiedät miltä tuntuu tulla epämiellyttävän olennon ahdistelemaksi" Hän kääntyi hymyillen takaisin menosuuntaan ja jäi odottamaan Yamaton reaktiota.



Jatkan joskus ku on aiaka ja ideaa... Nyt hukku ajatus xD

//Siis tarkoitatko että jatkat tuota roolausta itseään vai tätä peliä yleensä? Että saanko kirjoittaa väliin vai en? Jos jatkat tuota viestiä niin minä muokkaan sitten myös tätä...//

Hinchinan kommentti taisi osua suoraan Yamatoon. Voi ei. Hän ei ollut ollut milläänsäkään, kun tyttö oli torjunut häntä, mutta nyt, kun Hinchina sanoi jotain tuollaista ääneen... Hänen lannistumattomuutensa romahti. Nuorukainen jäi seisomaan jähmettyneenä polulle, tuijottaen Hinchinaa. Hänen ilmeensä muuttui vähitellen surullisen ja epätoivoisen sekaiseksi, ja näytti lähes siltä, että hän alkaisi itkeä, että hän pidätteli kyyneliä. "O... Olenko minä sinusta... Epämiellyttävä? Ja ahdisteleva?" Yamato peitti kasvonsa kädellään, istui maahan, koukisti polvensa ja painoi kasvonsa niitä vasten, kietoen kätensä sääriensä ympäri.

Shikari asteli Hinchinan luo ja kuiskasi: "Tuo oli aika pelottavaa. En ole ikinä nähnyt Yamatoa tuollaisena. Tiedätkö, olen nähnyt serkun räjähtävän paljon pienemmästäkin." Sitten Shikari meni Yamaton viereen. Nuorukaisen poskella putosi yksi ainoa vesipisara - kyynel. Polvien seasta kuului hiljainen, surullinen ääni: "Mikä... Mikä minussa on niin... Epämiellyttävää?"

No, päiväkin sitten minä olisin sanonut, että se, miten kohtelet kaikki olentoja... Mutta hän on kyllä ollut aivan erilainen nyt, aivan... Mukava.

//Tuntuu siltä että mä pelaan Yamatolla enkä Shikarilla...//

//no tarkoitus oli kyllä jatkaa tota samaa turinaa, mutta käy se näinkin =D //

Hinchina pysäytti Shi:n ja jäi katsomaan Yamatoa. Jätkä meni ihan lukkoon. Hinchina oli olettanut, että niin pramealla käytöksellä kestäisi myös pienen vinoiluun sisällytetyn mielipiteen. Mutta ei. Miehet eivät kestä niin paljoa kuin ne antavat olettaa. Shi vastusteli voimakkaasti kun Hicnhina käänsi sitä tulosuuntaan, joten tyttö antoi olla ja laskeutui selästä. Shikarin kommentti sai Hicnhinan hämilleen. Hän ei vissiin ollut ainoa, jonka oikea luonne alkoi pilkistää esiin kovan kuoren alta.

Shikari kumartui serkkunsa puoleen ja jopa Hinchina huomasi, että tämä oikeasti itki. Itkevä mies, voiko säälittävämpää näkyä enää olla? Hinchina ei enää tohtinutkaan sanoa mitään. Hän meni itsekin ihan lukkoon. Miten pitäisin toimia, toisen paha olohan oli oikeastaan hänen vikansa.
Hetken hiljaa epäröityään Hinchina päätti ottaa itseään niskasta kiinni. Hän ei nyt saisi vetäytyä takaisin kuoreensa. Hän käveli Yamaton vierelle ja tarttui napkasti tämän käteen. Hän veti miehen pystyy ja katsoi tätä silmiin pieni rohkaiseva hymy huulillaan. "Et sinä enää ole vastenmielinen, etkä ahdisteleva", Hinchina sanoi hiljaa. Hän ei yrittänytkään vakuutella, etteikö Yamato olisi ollut sitä, sillä itselleen valehtelu on rumaa, mutta halusi myös toisen ymmärtävän, ettei enää ajatellut niin.
Tyttö päästi irti Yamaton kädestä, antoi hymynsä vielä hetken viivähtää mieheen päin ja kääntyi sitten hevosensa puoleen.
Hän vilkaisi vielä taakseen ja kysyi: "joko nyt kyettäisiin jatkamaan matkaa?"


// Ei se oikeastaan mua haittaa, Yamato on ihan huippu-tyyppi xD Pelaanhan mäkina ian välillä Shi-painoitteisesti//

//Okei, sorry ^^'//

Hinchina laskeutui Shin selästä ja tuli Shikarin ja Yamaton luo. Shikari tunsi ilmassa vahvaa alakuloa Yamaton suunnalta ja epämääräisiä tunteita Hinchinasta. Apua, joutuisiko hän nyt jonkinlaiseen välikäteen?

Pian Hinchina kuitenkin käveli Yamaton viereen ja otti tätä kädestä. Yhtäkkiä Shikarin teki mieli hihkua, mutta sulki pakonomaisen "Iiiih!"-lauseen sisälleen ja vain virnisteli itsekseen. Serkusta ja Hinchinasta voisi saada suloisen parin... Ei kai Yamato ollut liian vanha Hinchinalle? Viiden vuoden ikäero? No, ei kai se haitannut. Ja Yamaton vanhenemisen pitäisi hidastua aivan lähiaikoina, hän oli siinä iässä. Tosin se, että Hinchina oli ihminen ja Yamato youkai, voisi tietysti olla myös huono asia, sillä ikäero saattaisi kääntyä päälaelleen... Senhän näki jo isästä ja äidistäkin, äiti oli edelleen lähes yhtä nuorehkon näköinen kuin isän tavatessaan, mutta isä näytti tavalliselta lähes viisikymppiseltä mieheltä.

Shikari irrotti itsensä mietteistään, Mitä sinä taas haaveilet, hölmö romantikko, ja tarkkaili tilannetta. Tunnettuaan Hinchinan ottaneen häntä kädestä hän nosti kasvonsa polvistaan ja katsoi tätä yllättynein katsein. Silmistä näki, että hän oli itkenyt, ei paljon, mutta kuitenkin. Neito veti hänet ylös, ja hänen sanottuaan asiansa hymyillen Yamatonkin kasvoille levisi pieni hymy. "No... Kiva. Tai siis..." hän alkoi änkyttää, kun Hinchina irrotti kätensä. Yamato sekoili sanoissaan. Pelottavaa. Taas. "Minä pidän sinusta, enkä... Olisi kovin iloinen jos inhoaisit minua." Hän pisti toisen kätensä takaraivonsa taa ja virnisti. "Sori muuten tuo äskeinen. En minä yleensä ole itkupilli."

"Joo, jatketaan matkaa", Shikari sanoi vähän kuin tilanteen ulkopuolelta, ja poppoo alkoi taas matkata kohti Aukiota.

//Okei, mä oon totaalisen pihalla Yamaton luonteesta. Muuutta ei kai sen väliä. xD Ja ihan näin radomina tietona, Yamato ajatteli tuon kohtauksen aikana että Hinchinalla on kauniit silmät, suloinen hymy ja mukavantuntuinen käsi, ja tuijotti sen kasvoja ahnasti xD Mutta niin ettei Hinchina huomaa sitä ahnautta ^^ Yamato taitaa olla rakastunut, mutta se ei ehkä itse vielä tajua sitä xD//

// söpöö!! xD//

Hinchina ohjasti Shi:n polulle ja matka jatkui. Shi tanssahteli innoissaan ja alkoi kuumeta. Sillä oli selkeästi kiire eteenpäin. Sen tyyliin kun ei kuulunut turhanpäiväinen seisoskelu.
Hinchina antoi ratsulleen heiman vapaata ohjaa ja Shi singahti välittömästi energiseen, miltei agressiiviseen raviin. Hinchina ei edes yrittänyt hidastaa sen vauhtia huikatakseen taakseen: "pysyttekö mukana jos vähän jaloitellaan?"
Vastausta odottamatta Hinchina päästi poikansa irti ja Shi syöksäti raketin tavoin eteenpäin polulla. Hinchinaa ei ohjannut, vaan antoi ratsunsa löytää omat reittinsä, päämäärä oli kuitenkin sama. Yhtäkkiä tuli näkkyviin kaatunut puunrunko, joka roikkui alhaalla reilun puolentoista metrin korkeudella. Shi ei sitä hyppäisi näin kovalla vauhdilla, joten Hinchina päätti käyttää aivan toisia keinoja. Hän nousi vikkelästi seisomaan hurjasti laukkaavan hevosensa selkään ja valmistautui itse hyppäämään. Kun Shi painoi kaulansa alas päästäkseen rungon ali, Hinchina hypähti ketterästi sen päälle ja toisella askeleella takaisin ponin selkään. Liikkeissä ei ollut pienintäkään epävarmuutta tai epätasapainoa. Hyppy sujui aivan yhtä helposti, kuin hän olisi hypännyt pienen oksan yli maassa, ilman hurjastilaukkaavaa hevosta allaan.
"Voi kehveli, olen ruosteessa!", tyttö huokaisi liu'uttuaan takaisin istumaa. Shi pärskähti vastaukseksi ja kiristi tahtia. Tästä tulisi oikein kunnon preppaustreeni.

Parivaljakko juoksi uskomattoman kauan. He nauttivat suunnattomasti tästä treenistä vailla mitään outoja ulkoisia tekijöitä. Shi löysi monia mukavia hajoituksia, kuten kaatuneita puunrunkoja, ojia, puroja, maahalkeamia, liaanimetsiä ja kivikkoja. Välillä hypittiin yli, välillä mentiin ali, liaaneilla Hinchina harjoitteli selkään-heilautus-tarkkuuttaan, kivikossa hiottiin Shi:n tasapainoa. Koko ajan oli armoton vauhti päällä, eikä Shi tuntunut väsyvän lainkaan. Ja jos muuten tuli liian tasaisia taipaleta, shi harjoitti Hinchina nasapeinoa erilaisilla sivuhypyillä, pukeilla ja potkuilla. Taistelussa elintärkeitä taitoja nekin.
Vihdoin, ehkäpä vajaan tunnin päästä lähtöspurtista, Hinchina alkoi havaita Shi:ssä vsymisen merkkejä. Pojan korvat eivät olleet enää niin tiukasti hörössä koko aikaa, eikä laukka-askeleessa ollut enää niin suurta taistelutahtoa. Nyt siinä oli vain uhmaa, jonka mukaan poika ei muka olisi vielä väsynyt. Hicnhina naurahti ja alkoi rauhotiella ratsuaan. Hän rapsutteli tämän kaulaa ja puhui. "kuule höntti, ei tänään tarvitse vetää kukkuu-treeniä (kuolmentreeninäkin tunnettu. Täysiä, kunnes henki ei enää kulje) täällä on vähän turhan riskaa mennä kukkuuta, kun ei ole täysin turvallista toipumisaluetta lähellä." Hicnhina höpötteli kaikkea kivaa ja samalla pyysi painoavuilla poikaa hidastamaan vauhtia. Hän ei koskaan pakottanut toista hidastamaan, eikä käyttänyt siihe ohjaa. Harjoitukset lopetettiin aina yhdessä puhuen.

Hetken kuluttua Shi suostui rauhoittumaan, kun Hcinhina oli moneen kertaan vakututanut, että hän kylä uskoi pojan vielä jaksavan, mutta tänään sitä ei tarvinnut toidistaa yms yms. Shi:tä selvästi otti päähän viimepäivien tapahtumat ja se, ettei kunnon treenejä ollut ollut vähään aikaan.

Kun vauhti oli hidastunut hölkäksi, Hinchina alkoi kartoittaa olinpaikkaa. He olivat edenneet melko kauaksi, vaikka olivatkin menneet aluetta ristiin-rastiin. Pienen nikottelun jälkeen Shi suostui etsimään seurueen muut jäsenet ja niin he lähtivät palaamaan tulosuuntaansa.

Heidän ei tarvinnut hölkätä kuin vajaa vartti, kun he jo näkivät Shikarin ja Yamaton edessään polulla. "Heippa!" Hinchina tervehti iloisesti, hymyillen onnellista hymyä koko kasvoillaan. Shi tervehti mulkaisemalla Yamatoa murhaavasti ja käännähti sitten salamana ympäri. Hicnhina ei ollut osannut odottaa tätä ja horjahti vaarallisen näköisesti selässä. Shi olisi normaalisti kavahtanut emännälleen aiheuttamaansa vahinkoa, mutta nyt se vetäytyi nyrpeänä omaan maailmaansa. Hicnhina katsoi tätä hieman kummeksuen, mutta ymmärsi nopeasti. Shi oli jo hetken kuvitellut, että pääsisi vieraista eroon, mutta joutuikin sitten palaamaan ja vielä Yamaton luo... Shi alkoi olla entistä myrtsimpi tätä kohtaan.
Hinchina katsahti taakseen kuin varmistaen, ettei hällä ollut hätää ja kääntyi sitten lepyttelemään toveriaan.


//heh, tuli vähän maratooni-jatko... No, nyt saadaan molemmat kertoilla ihan omia juttuja, kun Hicnhina ja Shi lähti "pakoon". //

//Jaha, sie päätit että youkai ja hanyou, joilla molemmilla on siivet, eivät pysy normi heposen vauhdissa xD No, ei kai sen väliä ^^ Hinchina ei mitenkään reagoinut tuohon "pidän sinusta" -juttuun? T_T xD//

Lähes heti porukan aloitettua asteleminen kohti Aukiota, Hinchina ja Shi ottivat kovan spurtin ja hävisivät näköpiiristä. Sanoi jaloittelevansa, Shikari ajatteli, muttei lähtenyt tytön perään, vaikka olisi siihen pystynytkin. Hän antaisi tämän ja hevosen olla vähän aikaa kahdestaan. Yamatokaan ei seurannut Hinchinaa - hän jäi tuijottamaan tytön ja hevosen perään. "Wow. Aika tyttö ihmiseksi. Katso nyt tuota menoa." "Kumpikohan meistä on ollut hänen kanssaan kauemmin? Mutta on hän aika energinen, se täytyy myöntää."

Serkukset kävelivät Hinchinan perään. Shikari toivoi, ettei Hinchina karannut aivan omille teilleen, mutta uskoi, ettei tämä - ainakaan enää - suunnitellut sellaisia. "Muuten", neito sanoi serkulleen. "Olemme menossa Tuulten aukiolle. Eli, sinä et..." "Joo, en pääse pyhille alueille. Tiedän." Nuorukainen katsahti Shikariin. "Tiedätkö sinä, mitä hanyouille tapahtuu siellä?" "No... En ihan tarkasti." "Te muututte ihmismuotoonne. Ei sen kummempaa." "No, sitä minä vähän ajattelinkin."

Shikari ja Yamato eivät kauheasti puhelleet kulkiessaan eteenpäin polulla. Olisi mukava tietää mitä Yamato miettii, Shikari ajatteli. Silloin hän näki Hinchinan ja Shin tulevan heitä kohti. Tyttö tervehti heitä iloisesti, mutta ponista ei voinut sanoa samaa. Se käännähti ja Hinchina meinasi pudota selästä. Yamato syöksähti hieman eteenpäin, kuin valmiina ottamaan neidon kiinni, mutta pysähtyi, kun huomasi tämän hallitsevan itse itsensä. "Tuo heppa ei taida pitää minusta", mies kuiskasi itsekseen, mutta niin, että Shikari kuuli. Shikari tunsi sen - Shistä säteili inhoavaa tunnetta.

Shikari meni Shin luokse ja taputti sitä hellästi kaulalle. Toivottavasti se ei suutu.

// ai niin, kappas... molempiin No joka tapauskessa pariskunta (Hinchina & Shi) halusi ja sai vähän omaa tilaa =D Ja Hinchina ei vaikka kuullut sitä kommenttia...//

Shi mulkaisi murhaavasti Shikaria, kun tämä tuli taputtelemaan kaulalle, mutta huomattuaan, kuka siinä oli, ponin ilme hieman pehmeni. Ei hän Shikarille kiukkuinen ollut, hän inhosi vain yookaimiestä. Jotta Yamato varmasti tajusi tämän, Shi latasi terävän, miltei huomaamattoman potkun taaksepäin. Hän käytti sitä takajalkaa, joka oli kauempana Shikarista, jottei tämä koisi sitä uhkana itselleen.

Muodostui selvästi kaksi joukkoa, joista toista hallinnoi hyvin selvästi Shi ja toisen ainoana jäsenenä joukon jäljessä kulki Yamato. Shi oli kaapannut omaan aharemiinsa molemmat neidit, eikä sillä ollut aikomustakaan päästää joukkoa hajaantumaan. Se oli päättänyt savustaa Yamaton ulos poppoosta. Shi myös aavisti, ettei Yamato pääsisi Tuulten aukiolle, joten sillä alkoi olla jo kiire sinne.

Hinchina vilkaisi olkansa yli Yamatoa. Hän havaitse selvästi Shi:n aikomukset, eikä hän pitänyt niistä. Oli epäreilua eristää joku joukosta. Hinchina liu-utti itsensä alas selästä Shi:n takapuolen päältä sen taakse. Shi kiepahti nopeasti ympäri, aivan läheltä Shikaria ja nappasi Hinchinaa paidan selkämyksestä hampailla kiinni. Hicnhina tarttui pojan turvasti kiinni ja tuuppasi sitä hellästi pois. Kun Shi ei päästänyt otettaan, Hinchina nykäisi itsensä vapaaksi nopealla rykäyksellä. Hieman hapertunut kangas antoi periksi ja repesi rusahtaen. Shi mulkaisi emäntäänsä yllättyneen äkäisesti ja yritti estää tätä uudestaan. Hinchina ei edes kääntynyt, vaan nosti vasemman käsivartensa napakaksi esteeksi sivulleen. Shi kavahti taaksepäin, sillä napautus oli tullut sen "sokealle" puolelle. (Shi:n näköhän on huonompi vasemmassa silmässä vanhan haavan takia) Poni jäi seisomaan aloilleen ja katsoi Hinchinan perään haikeana. Tyttö oli nyt valinnut yookaimiehen olot tärkeämmiksi kuin oman kumppaninsa ja Shi loukkaantui siitä todella syvästi.

Hinchina saattoi kuulla Shi:n kääntyvän kannoillaan ja ravaavan tiehensä. Hän ei tiennyt aikoiko kukaan estää sitä, mutta sanoi silti hiljaa: "Hän palaa kyllä."
Tyttö huokaisi syvään katsomatta kehenkään. Sitten hän pakotti väkinäisen hymyn huulilleen, katsahti ensin Yamatoa, kääntyi ja katsoi sitten Shikaria ja lähti jatkamaan matkaa.
He eivät tapelleet usein, eivät oikeastaan lainkaan, siihen ei ollut ennen ollut syytä. Oikeasti Hinchinalla ei ollut mitään hajua palaisko Shi hänen luokseen, mutta hän yritti luottaa siihen. Ehkä poika vain tarvitsi nyt omaa aikaa ja palaisi sitten heidän luokseen. Tai sitten se menisi edeltä Tuulten aukiolle. Sinne Yamato ei ainakaan seuraisi sitä ja Shi saisi Hinchinansa jälleen itselleen.

Hinchina käveli vaiti. Huomaamattaan hän kiihdytti vauhtiaan koko ajan. Hetken kuluttua hän jo miltei juoksi. Hänen oli paha olla ja hän oli varma, että Shi:llä oli vielä pahempi. Se lisäsi hänen pahaa oloaan entisestään. Hän itki. Sitä hän ei ollut tehnyt vuosiin, ei kertaakaan Shi:n tapaamisen jälkeen, eikä ennen sitäkään aikoihin. Siitä oli aivan liian pitkä aika, eikä hän osannut enää peittää tunteitaan. Hinchinan oli pakko hidastaa vauhtia tai hän olisi tukehtunut. Hän jäi seisomaan polun varteen haukkoen henkeään.


//tulipas tunteellista tekstiä... Mielenkiintoista kirjoittaa parivaljakon ekasta vakavasta riidasta //

//Eeeeeiii Hinchinan pitää kuulla se Yamaton kommentti T_T Okei, ehkä en päätä mitä muiden hahmot kuulee xD//

Shikari huomasi, että Shi suhtautui häneen jo lähes kunnollisen matkakumppanin tavoin. Yamaton suhteen tilanne oli toinen. Shi ei mitä ilmeisimminkään voinut sietää Yamatoa, ja piti tähän tiukan välimatkan. Yamato ei yrittänyt tulla ponin vierelle, vaan käveli rauhallisesti poppoon jäljessä. Shikari kulki Hinchinan ja Shin vieressä, mutta vilkuili aina välillä taakseen.

Äkkiä Hinchina laskeutui alas Shin selästä. Shi yritti estää, mutta lopulta se juoksi ilmeisen loukkaantuneena pois. Oliko Hinchina tehnyt tuon Yamaton takia? Yamatokin näytti miettivän samaa. Hinchina vakuutti ponin tulevan takaisin ja jatkoi matkaa. Shikari aisti hänestä kuitenkin surullisia ja epätoivoisia tunteita, eikä ihmekään. Shi oli hänelle rakas.

Shikari huomasi, että muutaman hetken päästä he jo lähes juoksivat. "Hinchina... Oletko sinä kunnossa?" hän ehti kysyä, ennen kuin tyttö pusähtyi itkien, hekeään haukkoen. "Hinchina..." Shikari sanoi lohduttavalla äänellä ja halasi häntä. Myös Yamato tuli heidän luokseen, ja näytti aika syylliseltä nähtyään Hinchinan itkevän.

"Minusta tuntuu että ponisi ei kauheasti välittäisi jos kävisin sulattelemassa sitä... Anteeksi. Tämä on minun vikani. Haluatko että minä menen pois? Jos se tuo heppasi takaisin." Yamato katsoi jonnekin puiden yläpuolelle. "Sehän on sinulle rakas, vai mitä?"

//noku mä unohin sen... Sori. Täytynee lisätä jotain sangen tramaattisen romanttista johonkin muuhun väliin *vinkvink* xD //

Hinchinan itkusta ei meinannut tulla loppua. Yamaton sanatkin hän kuuli vain etäisenä pauhuna. Meni pitkä tovi, ennen kuin kyyneleet tyrehtyivät ja vielä pidempi ennen kun henki kulki normaalisti.
Vähitellen tyttö alkoi olla rauhallinen. Hän katsoi Shikaria, joka halasi häntä lohduttavasti. "Kiitos", hän kiskasi ihan hiljaa. Kunnon halaus teki pitkästä aikaa hyvää. Kun Hinchina alkoi miettiä, koska viimeksi häntä olisi halattu kunnolla, kyyneleet pyrkivät taas pintaan. Siitä oli miltei kymmenen vuotta.

Hinchina pakotti itsensä ryhdistäytymään ja katsoi Yamatoa punehtunein silmin. Meni vielä hetki, ennen kun hän sai sanaa suustaan, mutta sinä aikana Hicnhina saattoi aistia ahdistusta miehen suunnalta. Hän syyttää itseään tapahtuneesta Hinchina mietti murheissaan. Eihän se niin ollut, tai oiekastaan juuri niin se oli, mutta Hinchina ei halunnut ajatella niin. Hän ei halunnut etsiä syyllistä heidän tappelulleen, ei sellaisia ole.
"Älä syytä itseäsi" Hinchinan ääni oli paljon heiveröisempi kuin mitä hän oli kuvitellut. Se kuullosti jo heikon pikkutytön puheelta ja sitä Hicnhina kammosi itsessään; heikkoa puolta. Mutta nyt hän ei siitä välittänyt. Hän uskalsi nyt olla heikko, kun ympärillä oli turvallisen tuntuisia henkilöitä.
"Parhaatkin kaverit tappelevat joskus" Hinchina yritti kuulostaa jokseenkin positiiviselta ja reippaalta, mutta epäonnsitui siinä mahtavasti. Lisäksi hänen ilmeensä oli kaikkea muuta kuin huoleton. Silmät verestivät ja niiden katse oli edelleen täynnä syvää surua. Mutuenkaan Hinchnaa ei olisi voinut tunnistaa siksi samaksi vahvaksi, miltei kivikastoiseksi tytöksi, joka vielä joitain hetkiä sitten oli kulkenut seurueen mukana. Nyt hän vain kyyhötti polvillaan maassa, naama märkänä, silmänaluset mustina ja ryhti rutturassa.

Hinchina päätti vihdoin kotoa itsensä. Hämärä alkoi hiipiä taivaan rannasta ja oli korkea aika etsiä yösija. Järkevät, tai pitäsiikö sanoa käytännön läheiset ajatukset alkoivat taas elää hänen päässään. Tyttö ponnistautui ylös maasta ehkä hieman turhan reippaasti. Pää ei ehtinyt mukaan liikkeeseen ja maailma sumeni hetkeksi Hinchinan mielessä. Samalla hän horjahti vaarallisesti ja olisi kaatunut, jos joku ei olisi napannut häntä käsivarsista kiinni.


//sun huki. *vinkvink* *vinkvink* <3 <3 =D //

//Mitäs jos se onkin Shikari joka Hinchinan ottaa kiinni? Tai joku random? Muahahaa valta on minulla xD//

Shikari piti Hinchinasta kiinni pitkään. Tyttö itki ja itki, Shikari taputteli ja silitteli häntä, yritti sanattomasti lohduttaa. Yamato seisoi heidän vieressään, osaamatta oikein tehdä mitään, odottaen mitä Hinchina vastaisi. Vähitellen tämän itku lakkasi. "Ole hyvä", Shikari sanoi, mietti hetken ja lisäsi: "Ystävä."

Hinchina katsoi Yamatoon. Tämä katsoi takaisin, ja Shikari oli ihmeissään siitä, miten hellä ja myötätuntoinen katse oli. Hinchinan sanottua hänelle sanansa, Yamato näytti huojentuneelta siksi, ettei tämä halunnut hänen lähtevän, mutta surulliseltä ja hiukan hätääntyneeltä, koska Hinchina sanoi sen niin heikkona. Shikari näki nuorukaisen tärisevistä käsistä, että tämäkin olisi halunnut halata tai muuten koskea tyttöä, lohduttaa tätä, mutta ei ilmeisesti saanut mitään tehtyä.

Sitten Hinchina nousi. Ja lähes samassa kaatui uudestaan. "Hinchina!" Shikari huudahti. Samassa Yamato oli jo ottanut Hinchinaa käsivarsista kiinni, estäen häntä kaatumasta. Sitten hän kietaisi toisen kätensä neidon vyötäisille ja tuki tätä. "Meidän pitäisi löytää jostain hyvä paikka nukkua. On jo myöhä, ja Hinchinan pitää saada levätä", Shikari sanoi. "Tiedän hyvän luolan tässä lähellä. Mennään sinne." Yamato nosti Hichinan käsivarsilleen, kysymättä tytöltä mitään lupia. "Ja minä kannan sinut. Et välttämättä ole kävelykunnossa." Porukka lähti menemään Yamaton ohjaamaan suuntaan.

// ilikiää... //

Kun maailma Hinchinan silmissä lakkasi pyörimästä, hän huomasi päätyneensä Yamaton käsivarsille kuin jokin heikko prinsessa. Ja kaiken omituisinta on, ettei häntä edes ärsyttänyt. Hän oli oikeastaan kiitollinen ja salaa melkeimpä onnellinen.
Hinchina yritti ihan vain tavan vuoksi työntää miehen luotaan ja pyrki kävelemään itse, mutta tämän ote ei hellittänyt tippaakaan. Pian hän huomasikin olvansa matkalla yösuojaan, muttei lainkaan omin avuin. Yamato nappasi hänet syliinsä hyvin määrätietoisen oloisena, eikä tyttö tehnyt vastarintaa. Hän oli liian uupunut siihen. Matkalla hän käpertyi Yamaton lämmintä kehoa vasten ja torkahti.

Hän havahtui vasta kun he olivat perillä jossain mystisessä luolassa. Jostain alkoi kajastaa jonkin sortin valoa, mutta hän ei jaksanut kiinnittää siihen mitään huomiota. Hinchina tunsi kuinka hänet laskettiin alas ja kuuli jotain hälyä taustalta. Hinchina alkoi vaistomaisesti haroa huopaa lähettyviltään, hänellä oli aina se mukana kun mentiin yöpuulle, mutta nyt sitä ei löytynytkään. Hinchinan tuli vähän vilu ja hän vetäytyi sykkyrälle miettien, missä se huopa nyt oli. Ajatukset palasivat huovan myötä Hevoseen. huopahan oli kiinni Shi:n loimivyöllä tämän selässä ja sitä myöten ties missä. Hiljaiset kyyneleet kohosivat taas tytön silmiin enne kun hän nukahti rauhalliseen uneen.


//tulipas uninen stoori xD kaippa se kertoo vähän omaa mieletilaa, kun tekisin vain mieli mennä kämpille nukkuun, mutta ei, vielä on yksi tunti jälellä... //

Kukaan ei puhunut mitään, kun kolmikko käveli Yamaton luolaa kohti. Shikari katseli aina välillä hänen vierelään astelevaa pariskuntaa sivusilmällä. Hinchina näytti nukahtaneen, ja Yamato kotseli tämän nukkuvia kasvoja hellästi, lempeästi. Mies puristi häntä turvallisesti rintaansa vasten, ja hymyili kauniisti. Shikari ei voinut estää mielikuvaa prinssistä ja prinsessasta nousemasta mieleensä - vaikka Hinchinan ulkonäkö ei välttämättä ollut paras kuvailemaan "prinsessaa". Shikari naurahti hiljaa, miettien mitä Hinchina sanoisi jos tietäisi hänen prinsessamietteistään. Yamato katsoi häneen, nostaen toista kulmaansa. Shikari hymyili ja heilautti kättään sen merkiksi, ettei hänestä tarvitsisi välittää.

Pian he tulivat luolalle, jonka suuaukkoa verhosi jonkin sortin murattiverho. Yamato nosti verhoa ja meni sisään, ja Shikari seurasi. Yamato laski Hinchinan alas yhdelle sammalmättäälle, joita luolassa oli useita. Pienen hetken hän katseli tyttöä, ja sipaisi hellästi sormellaan tämän poskea. Itse hän meni luolan toiselle puolelle. "Olkoon se naisten puoli, minä nukun täällä toisella puolella." Shikarikin alkoi paneutua yöpuulle. Hän näki, miten Hinchina liikahteli, kai unissaan. Tyttö pani makuulle noin metrin päähän Hinchinasta, ja pian nukahti itsekin.

Hinchina havahtui hereille hyvin aikaisin aaulla, miltei aamuyöllä. Hän tunsi olonsa oudon tyhjäksi. Edellisen päivän tapahtumat palasivat pikkuhiljaa hänen mieleensä ja tyhjä olokin selittyi pian: ensinnäkin hänellä oli nälkä ja toiseksi Shi oli poissa. Tyttö sysäsi ajatuksen päättäväisesti pois mielestään. Nyt ei ollut enää aika surra yhtä riitaa. Kyllä Shi vielä palaisi hänen lukseen, kunhan saisi asiat ensin itsensä kanssa selviksi.

Tyttö alkoi vähitellen tutkailla ympäristöään ja nousi istumaan sammalmättäällään. Yamato oli johdattanut heidät eilen tähän luolaan. Ihan vieressään Hicnhina erotti hämyisessä valossa nukkuvan Shikarin, mutta Yamatoa ei näkynyt. Pienoinen hätäännys kupli tytön sisälä, kun hän tiiraili tarkemmin ympäristöä. Hän löysi vihdoin etsimänsä, Yamato nukkui kauempana sangen levollisen oloisena. Huokaistuaa helpotuksesta, Hinchina alkoi itsekin miettiä reaktiotaan. Miksi häntä ylipäätään kiinnosti missä tuo omituinen mies milloinkin hiippaili? Entä miksi hän joutui paniikin valtaan, kun luuli tämän hlänneen heidät? Hinchina karisti ajatukset päästään ja nousi ylös mennäkseen ulos.

Ovella, jonka virkaa toimitti murattiverho, Hinchina pysähtyi ja varmisti, ettei muut olleet heränneet. Hän ei halunnut herättää heitä, sillä kunnon yöuni oli taatusti paikallaan. Hän itse oli nukkunut aivan riittävästi, paljon kauemman kuin yleesä.
Hinchina katseli ympäröivää metsikköä ja etsi syötäviä kasveja. Nopeasti ja taitavasti hän kokosi itselleen kattavat aamiaisen pähkinöistä, hedelmistä ja kurttujuuresta. Hän nasi pähkinöitä suurempaan nälkäänsä samalla kun viritteli tulta kivien väliin juuresten kypsentämiseksi. Pian puut loimahtivatkin iloiseen liekkiin ja tytö virtti pari juurikasta tikun nokkaan paistumaan. Hän jäi istumaan nuotion äärelle ja katseli riehakasta tulta. Samassa hän kuuli hiljaisia askeleita takaansa. Ne tulivat luolan suunnalta, pyörivät sinne tänne, ennen kuin tulivat suoraan kohti.


//heh, vaikia arvata ketä mahdan tarkoittaa noilla askeleilla, mutta en sitä tietenkään voi itse kirjoittaa... Enkä oikein vielä ole päättänyt kumpaa aattelin enemmän, valta on jälleen sulla xD //

//Aaaa mä en osaa päättää...//

Oli melko aikainen aamu, kun Shikari heräsi. Hän ei kuitenkaan tuntenut itseään enää väsyneeksi, vaan nousi, hieroi silmiään ja katseli ympärilleen. Hinchina oli kai jo noussut, mutta Yamato veteli edelleen hirsiä hyvää vauhtia. Shikari katseli oviaukolle, mistä murattiverhon läpi näkyi nuotion liekkejä. Shikari nousi ja meni ulos.

Hinchina näkyi tekevän ruokaa. Shikari kurkkasi luolan molemmille puolille saadakseen kokonaiskuvan alueesta, sitten hän meni Hinchinan luokse. "Huomenta." Tyttö istahti tämän viereen ja katseli nuotion liekkejä. Pienen hetken oli hiljaista. Sitten hän ei enää malttanut olla kysymättä. "Kuule... Mitä sinä ajattelet Yamatosta?"

//Minulla on kyllä suunnitelma jättää Yakkun ja Hicchan yksin pian xD//

Hinchina tervehti Shikaria aamuisesti; vaimeasti, niinkuin aamuisin on tapana. Sitten hän keskittyi kähjäämään tulta ja kääntelemään paistuvia juurikkaitaan. Pienen hetken Hinchina aavisti ilmassa kysymättömän kysymyksen, ennen kun Shikari päräytti sen ilmoille.
Juurikas meinasi tippua hänen käsistään liekkeihin. Hän vilkaisi sivusilmällä Shiakria ja toivoi hartaasti, ettei tyttö olisi huomannut, miten pelkkä Yamaton mainitseminen sai hänen pulssinsa kiihtymään tuplanopeuteen, poskensa punaisiksi ja kätensä tärisemään.
tyttö yritti kuulostaa välinpitämättömältä sanoessaan: "Mitä minä hänestä, en mitään erityistä..." Lause hukkui jonnekin säheltämisen alle, mikä oli kovin epänormaalia Hinchinalle. Hän ei yleensä antanut tunteidensa näkyä tai vaikuttaa toimintaansa. Mutta tosiasia oli, että hinchina oli muutenkin käyttäytynyt sangen epänormaalisti viimepäivät, eikä vähäisin tekijä ainakaan ole Yamaton läsnäolo.

Hinchina ei katsonut Shikariin suoraan, mutta saattoi havaita, ettei hänen vastauksensa oikein tyydyttänyt tätä.
Hinchina oli itse asiassa itsekin miettinyt aihetta aamusella, mutta oli aina siirtänyt se visusti taka-alalle, koska ei oikein tiennyt itsekkään mitä ajatteli, eikä varsinkaan mikä se kumma fiilis oli.

Hinchina koitti rauhoittua ja hetken päästä lopettikin sähläämisen nuotion vierellä. Juurikkaissa oli aavistus tuhkaa, mikä kertoi sangen ailahtelevasta mielentilsta. Muulloin Hinchina ruokiin ei koskaan päässyt mitään kökköjä, niin tarkka hän oli.



// Kivaa xD //

Shikari huomasi Hinchinan hämmentyvän kysymyksestä - hänen ruokansa lähes tipahti nuotioon. Shikaria hymyilytti, vaikka tyttö vakuuttikin, ettei hän ollut Yamatosta oikein mitään mieltä. Hänen ulkomuotonsa ei oikein kertonut samaa, ja tytöstä hehkui selvästi hämmentyneet tunteet. "Vai niin", Shikari sanoi, kyselemättä yhtään enempää. Hinchinan eleet olivat paljastaneet, etteivät hänen ajatuksensa ehkä olleet menneet aivan harakoille.

Äkkiä Yamatokin näytti tulevan luolasta, unisena ja tukka sekaisin. "Huomenta", Shikari hiukkasi hänelle. "Mmmm", mies vastasi, istui heidän viereensä ja yritti herätellä itseään kunnolla.

Shikari katseli hetken, kun Hinchina teki ruokaansa, ja ajatteli ovelasti: Jätänpä heidät kahdestaan... Minäkin menen etsimään jotain syömäpuolta." Hän nousi ja lähti metsään päin. "Tulen pian takaisin."

(Seuraavat hetket on kirjoitettu Yamaton näkökulmasta, joska Shikari häipyi enkä voi kertoa asioita hänen näkökulmastaan.)

Yamato alkoi vähitellen olla pirteä, ja hän alkoi katsella Hinchinaa. Tämä puuhaili ruokiensa kanssa. Yamatollakin alkoi jo olla vähän nälkä. "Tuota... Voisinko saada yhden?" hän kysyi, katsoen tytön juurikkaita.

//Ai tää tuli jo näin nopeasti, ootin vähän pidempää aikaa, mutta kovasti jännää jo nyt ♥ //

Hinchina vastasi Yamaton hyvään huomeneen vilkaisemalla tulijaa ja hymyilemällä tälle nopean hymyn, ennen kuin jatkoi ruoan kyttäämistä. Juurikkaat näyttivät jo melko kypsiltä, mutta hän käänsi ne vielä kerran varmuuden vuoksi. Raaka juurikas maistui kitkerältä, eikä Hinchinaa juuri nyt huvittanut kitkeröitynyt aamu.

Hinchina vilkaisi Shikaria kun tämä oli lähdössä. Hän oli havaitsevinaan jonkin omituisen ilmeen Shikarin kasvoissa. Niimpä niin, hän huomasi, tyttö hymähti mietteissään. Ruokaa olisi kyllä piisannut Shikarillekin, mutta Hicnhina päätti olla hiljaa. Shikarilla oli taatusti omat syynsä erkaantua joukosta, eikä Hicnhina lähtenyt niitä arvailemaan. Mieleen tuli väkisinkin yksi, mutta Hicnhina sulki sen tiukasti pois. Ei itään pari-juttuja tähän(kään) väliin.

Hinchina vilkaisi taas juurikkaitaan ja totesi niiden olevan kypsiä. Yamaton kysymys pysäytti Hinchinan härväämisen ja hän vilkaisi miestä. Tämä katsoi hänen kokkailujaan ilmeisen nälkäisenä. "Tottakai", Hicnhina vastasi ja kävi ripeästi nappaamassa läheisestä pensaasta suuren lehden, jolle hän kokosi paistuneita juurikkaita, pähkinöitä ja kirsikan tapaisia hedelmiä, joita oli löytänyt metsästä.

Tyttö ojensi 'lautasen' Yamatolle. "oleppa hyvä", hän sanoi hymyillen. Hinchina muisti Yamaton pyytäneen vain yhtä juurikasta ja lisäsi nopeasti: "ne tytyy kuitenkin syödä kaikki, paistetut ei säily kunnolla, eikä hedelmätkään viihdy lämpöisessä pitkään" Hinchina vilkaisi taas miestä ja kääntyi hieman punastuen takaisin. Hän ei enää kyennyt olemaan normaalisti tämän seurassa. Shikarin aikaisempi kysymys vain nosti epämääräiset ajatukset vielä enemmän pintaan. Ja miksi hän oli vielä juuri nyt mennyt karkaamaan metsälle? Shikarin läsnäolo jotenkin toi turvaa, silloin ei tarvinnut ajatella mitään Yamatoon liittyvää syvällisemmin.


// jtoenkin taas turhaa tekstiä... no minkäs teet, kun yksin ei oikein pysty viemään tariana eteenpäin =D //

//Tämä jatkuu edelleen Yamaton näkökulmasta.//

Yamato katsoi hiukan kummissaan, kun hänen pyydettyään yhtä juuresta Hinchina hyöräili täyttä vauhtia ja antoi hänelle oikein kunnon aamiaisen. "Öh... Kiitos." Tyttö punastui somasti, ja se sai Yamaton sydämen hypähtämään oudosti melkein kurkkuun. Hän alkoi syödä saamaansa annosta.

Hetken kuluttua hän katsoi taas tytön suuntaan. "Tuota... Miten nukuit? Ei kai läsnäoloni häirinnyt?"

//Mitäs jos laitankin Yamaton tekemään jotain kamalaa...//

Hinchina oli vetaytynyt parin metrin päähän syömään omaa aamiaistaan kun Yamato kysyi häneltä yöunista.
Tyttö vastasi vienosti hymyillen: "ihan hyvin nukuin. Mitä minä nyt yhdestä miehestä häiriintyisin, sellaisen vieressähän minä nukun joka yö." Hinchina viittasi sanomallaan Shi:hin. Kun orii palai taas mieleen, Hinchinan silmät tummenivat, hymy karisi hänen kasvoiltaan ja kädet vajosivat hitaasti syliin. Tytön katse kohdistui jonnekkin kaukaisuuteen edessä. Shi ei ollut tullut takaisin yön aikana, tyttö tajusi sen kunnolla vasta nyt. Hänen elämänsä kiintopiste oli edelleen kateissa, eikä sen hyväksyminen ollut millään tasolla helppoa.

Aivan kuin huomaamatta kyyneleet alkoivat taas virrata pitkin tytön poskia. Tällä kertaa ne olivat hiljaisia kyyneliä, joiden olemassa oloa ei olisi voinut edes aavistaa, ellei katsonut tyttöä kasvoihin. Hinchina ei saanut kyyneleitä loppumaan, eikä oiekastaan edes yrittänyt. Vain pieni niiskautus silloin tällöin kertoi tytön itkevän. Tytön paitaan jäi märkiä pisteitä siihen, mihin kyyneleet tippuivat. Hän katseli koko ajan eteenpäin kädet sylissä ja ikäänkuin odotti tyynenä, koska kyynelhana sulkeutuu itsestään.

Samassa Hinchina oli havaitsevinaan jonkun lähestyvän, mutta ei tiennyt mistä suunnalta, kuka tai mikä se oli, eikä hän välittänyt. Hän oli sulkenut itsensä taas jonnekkin muiden ulottumattomiin.


//No veikkaampa, että Hicnhina on sen jälkeen aivan totaali-rikki, eikä enää ksokaan uskalla luottaa kehenkään. Hän linnoittautuisi Tuulten aukiolle ja alkaisi vihata miehiä yli kaiken. Sen jälkeen hän ja Shi kiertelisivät kylästä kylään murhaten kaikki eteen osuvat miehet, koska heillä olisi nyt yhteinen inhon kohde.
joo, tai sitten ei, mutta ei silti saa se olisi liian ilikiää, varsinkin nyt =D //

Yamato kuunteli, kun tyttö kertoi nukkuneensa hyvin. Viimeinen lause kuitenkin sai hänen silmänsä pullistumaan. Oliko Hinchinalla poikaystävä? Sanomansa jälkeen Hinchina kuitenkin hiljeni ja nyyhki siihen malliin, että Yamato ymmärsi. Poniahan hän tarkoitti.

Nuorukainen mietti, pitäisikö hänen jotenkin lohduttaa tyttöä. Hän ei ollut kovin hyvä sellaisessa. Mutta äkkiä hän kääntyi ympäri - youkia. Ja oksien rasahtelua. Muutaman sekunnin kuluttua Hinchinan vieressä ei seisonut enää nuorukainen, vaan noin ihmisen korkuinen valkoinen, höyhenpeitteinen tiikeri, jolla oli mustat raidat ja musta, pitkä harja. Se oli valmiina, katsoen suuntaan josta youki kantautui.

Kun jotain näkyi puskien lomassa, Yamato hyppäsi olennon eteen. Häntä katsoi pelästyneellä ilmeellä hyvin hintelä nuorukainen, joka näytti veikeältä ja ilkikuriselta. Lähes heti tämä kuitenkin muuttui suureksi korpiksi ja lennähti Yamaton taakse. Pian youkait möyrivät maassa toistensa kimpussa. Se loppui Yamaton painaessa korppia tassuillaan maahan ja muristessa sille.

Sitten äkkiä kumpikin nuorukainen muuttui takaisin ihmishahmoonsa, ja korppipoika laski kätensä Yamaton hartioille. "Saakeli sinä pelästytit minut." "Ja sinä minut. Ärsyttävää kun youkisi on tuollainen." "Ja se on ärsyttävää, että sinä voitat minut aina." Poika katsahti Hinchinaan. "Näytit olevan tyytyväinen tuon vieressä. Oletko löytänyt jonkun jonka seurassa viihdyt? Nyt ovat maailmankirjat sekaisin."

//Hui kauhistus. Täytynee pitää Yamtsku kaidalla tiellä, ihan miessukupuolen turvallisuuden tähden xD Ja mä en edelleenkään tiedä mitä Yamalla on päällään...//