Kenties tiemme kohtaavat...?

Hinchina mietti hetken vaihtoehtoja. toisaalta hän olisi mieluusti jäänyt muka odottamaan ja luikkinut karkuun kun toisen silmä vältti, mutta toisaalta jokin pidätteli häntä. Hän ei olisi uskonut, mutta jotenkin sisimmässään hän kai halusi tutustua vieraahkoon tyttöön paremmin. Ehkä tytöstä voisi oikeasti sada jonkin asteisen ystävän... Hincina perääntyi omia mietteitään. Vaikka toinen vaikutti ihan ok tyypiltä, totuus saattoi olla mitä vain. Omat kokemukset olivat juurruttaneet tyttöön niin vahvan epäluulon muita henkilöitä kohtaan, ettei hän kyennyt edes normaaliin kanssakäymiseen muiden kanssa, saati ystävyyteen.

Hinchina vilkaisi hevosta kuin etsien vastausta sen viisaista silmistä. Shi vaikutti rauhalliselta. Se ei tuntunut jännittävän enää paljoakaan. Hinchina mietti vielä hetken, mutta päätyi sitten itselleen sangen epänormaaliin ratkaisuun. Hän heilautti itsensä kepeästi Shi:n selkään ja katsoi kysyvästi Shikaria "Mennäänkö?"

Hinchina siis päätti lähteä mukaan etsimään kadonutta jousta. Hän ei vielä luottanut tulijaan täysin, mutta pieni luottamuksen siemen iti hänen sisällään. sekin on jo aika paljon, kun kyse on Hinchinasta.

Hinchina näytti miettivän ratkaisuaan hetken. Shikari odotti vastausta sydän kurkussa. Neito saattaisi hyvinkin ilmoittaa heidän kanssakäymisensä päättyvän tähän. Se olisi Shikarille suuri pettymys, hän kun rakasti saada uusia ystäviä.

Hetken kuluttua Hinchina hyppäsi hevosensa selkään. Voi ei, hän aikoo häipyä. Shikarin ajatukset osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä tyttö kysyi, lähdettäisiinkö matkaan. Shikari huokasi mielessään helpotuksesta ja hymyili Hinchinalle. "Selvä, lähdetään!"

Shikari alkoi kulkea siihen suuntaan, josta hän ainakin Shin mielestä oli tullut. Samalla hän katseli ponia. "Shi on todella komea poni. Eräällä ystävälläni on lähes samanlainen hevonen, mutta täytyy sanoa että Shi on vielä komeampi." Shikari otti Kazetohiougin paitansa uumenista ja löyhytteli sillä itseään. Toivottavasti rakas jouseni on kunnossa...

Poppoo lähti kulkemaan jonnekkin päin metsää, täysin vastakkaiseen suuntaan, mistä Hinchina ja Shi olivat tulleet. Se sopi kyllä hyvin suunnitelmiin. Tosin ei parivaljakolla mitään erikoisempaa määränpäätä ollut, mutta ei samaa polkua ollut kiva palata takaisin päin. Shikari puheli jotain kaverinsa hevosesta. Hinchinaa hymyilytti kehut. Hän tiesi jo Shi:n seuraavan reaktion. Kun poika tunnisti puheet kehuiksi, se alkoi kävellä ylväämmin ja hienommin. Ylinäytteli, niin kuin aina kehuja saadessaan. Hinchina hymähti ponin touhuille ja pörrötti sen harjaa. Shi pärskähti, kuin nauraen, ja palasi jälleen normaaliksi. Parivaljakolla oli selvästi omaa kivaa, joka ei niin helpolla auennut ulkopuolisille.

Hinchina ei puhunut mitään, hän vain hymyili hennosti Shikarin jutuille. Hinchina oli jo vähän rennompi vieraan serassa. Siihen vaikutti se, että nyt hän oli hevosen selässä, koko ajan kosketuksessa tarkimpiin tuntosarviinsa, eikä hänen tarvinnut jatkuvasti itse olla täysin skarppina. Hinchina ja Shi muodostivat yhden ison tutkivan kokonaisuuden molempien voimavaroilla. Niin ei kulunut molemmilta liikaa energiaa tarkkailuun. Siinä syy, miksi Hinchina viihtyi parhaiten Shi:n selässä tai ainakin mahdollisimman lähellä hevosta. Selässä istuminen oli tehokasta myös sen takia, että siinä pääsi tarvittaessa pakoon nopeammin. toki Hinchina pääsi selkään ketterästi ja oli hän vikkelä myös omilta koiviltaan, mutta selässä istuminen mahdollisti välittömän puollustautumisen joka suuntaan.

He jatkoivat matkaa. Hinchian ei puhua pukahtanut, mutta toinen höpötteli aina välillä niitä näitä. Välillä laskeutui hiljaisuus, minkä joku olisi voinut tulkita vaivautuneeksi, mutta Hinchinaa eivät tällaiset muotoseikat häirinneet. Jos muut vaivautuivat siitä, etteivät keksi enempää sanottavaa, ei se Hinchinan mielestä ollut hänen ongelmansa. Hänen kun ei ollut pakko puhu, ellei ollut jotakin äärettömän tärkeätä asiaa. Ja silloinkin, hän yleensä puhui Shi:lle, sillä niin tärkeätä sanottavaa hänellä ei ihmisille tai muille puhuvaisille yleensä ollut, etteikö siitä olisi selvinnyt korkeintaan kahdella sanalla.


//Tulipas taas hölötettyä kaikeka turhaa...//

Shikari katseli, kun Hinchina ja Shi viestivät toisilleen sanattomasti. Sellaista ystävyyttä oli ihana katsella. Shikari hymyili, vaikka jäikin hieman parivaljakon ulkopuolelle.

Matka jatkui ja Shikari yritti aina välillä saada keskustelun juurta aikaiseksi. Hinchina ei oikeastaan vastaillut hänelle, mutta se ei haitannut - Shikari tajusi jo selvästi, ettei Hinchina ollut puhelias, vaan puhui vain sen, mitä oli pakko.

Aikansa käveltyään Shikari tunnisti polun samaksi, jota pitkin oli kävellyt ennen sirkkojen hyökkäystä. "Oikeilla jäljillä ollaan, tämän pitäisi olla oikea polku", Shikari sanoi Hinchinalle. Pian hän näki tutun puun, ja sen juurella vanhan miehen kumartuneena suurehkon esineen ylle. "JOUSENIII!!!" Shikari huusi ja alkoi juosta kohti jousta ja miestä tämän kääntäessä päätään huudon suuntaan päin.

//Tuo ukko on sitten vapaasti liikuteltavissa...//

Skiari sanoi tuntevansa paikan, mitä poppoo lähestyi. Shi oli jo jonkin aikaa haistellut puolhuomaamattomasti kohti tulevia tuoksuja. Kun sitten saavuttiin josen luo ja Shikari huomasi vieraan miehen tavoittelevan joustaan, Shi oli melko lailla tyyni. Poika oli tinnyt jo jonkin aikaa, että heitä odottaisi joku muukalainen.

Kun Shikari säntäsi joustaan kohden, Hinchina ja Shi jäivät hieman etäämmälle. He eivät pitäneet ajatuksesta hyökätä päätäpahkaa sosiaalisiin kaunssakäymisiin. Vieras mies tuntui olevan kovin hämillään. Hän ei ilmeisesti ollut odottanut tapaavansa Hayachin kokoisessa metsässä ketään. Mies katseli hieman pelos sekaisin tuntein kohti "hyökkäävää" tyttöä. Shi aisti miehen jännityneisyyden ja ilmoitti Hinchinalle. Ikinä ei tierä miten vieraat suhtautuvat yllättäviin tilanteisiin.

Tällä kertaa hätää ei kuitenkaan tuntunut olevan. Ainakaan mies ei hyökännyt millään tavalla, vaikka hieman pelsätyikin yllättäviä vieraita.

//Jeehee, taidetaan pääsät jo kolmannelle sivuiselle!//

Shikari juoksi päätä pahkaa kohti joustaan. Hän näki sivusilmällä, että Hinchina ja Shi jäivät odottelemaan kauemmas.

Päästessään miehen ja jousen luo Shikari koppasi jousensa pystyyn nousseen miehen vierestä ja syleili sitä. "Ihanaa että olet kunnossa!" Shikari höpötti aseelle kuin ihmiselle. Hän tarkasteli sitä ja havaitsi, että se oli aivan ehjä.

Sitten Shikari katsoi mieheen, joka selvästi näytti aika pöllämystyneeltä. Ei mikään ihme. Miksi käyttäydyn näin nolosti koko ajan?, hän ajatteli ja virnisti. "Anteeksi, mutta tämä on minun jouseni. Se jäi tähän, kun kimppuuni hyökättiin ja jouduin lähtemään pakoon. Kiinnostaako se teitä, kun katselitte sitä niin tarkoin?" Mies siveli lyhyttä partaansa. "Mie vaan ihimettelin, ku tuollane kommee ase o jätetty lojummaa. Mut jos se löys omistajans, ni hyvvee, hyvvee." Shikari hymyili miehelle ja heilautti jousen selkäänsä. "Ja mikäs toinne nätti tytteli siel siun sellän takan piileskellöö? Ei miuu tarvihe pelätä. Tuuppas vähä esitteleen sitä konias, se näyttää oikeen uppeelt." Shikari hieman säikähti, kun mies kutsi Shitä "koniksi", sillä sen verran hän oli jo parivaljakosta oppinut, ettei Hinchina sietänyt hevosensa minkäänlaista alentamista. Jos mies yhtään ymmärtää omaa parastaan, hänen olisi parempi siistiä suutaan.

//En osaa valita, olisiko tuo ihan harmiton outo äijä vai joku kiero tyyppi...//

Hinchina katseli etäämmältä kun Shikari höpötteli miehen kanssa. Tai pitäisikö sanoa ukon. Mies oli keski-ikäinen, hieman punkero, risupartainen ukkeli. Ei ikään kovin miellyttävä näky.

Hetken mies piti huomionsa Shikarissa, mutta sitten sen nappisilmät havaitsivat Hinchinan. Tyttö sävähti, hän ei pitänyt miehen katseesta. Myös Shi tuntui olevan varuillaan, tosin se saattoi johtua Hinchina reaktiosta.
Mies höpötti jotain sekavia. Ai ei tarvi pelätä, pah. Kaikkia tarvii karttaa. Hinchina pysyi aloillaan ja oli arvattavasti ihan vaiti. Hän istui Shi:n selässä hievahtamatta. Sitten mies teki virheliikkeen. Hän sanoi shi:tä koniksi. KONI! Hinchinan silmissä häivähti mustat varjot, vaikka hän itse näki vain punaista. Shi täydensi tunnetilaa naulitsemalla vihaiset silmänsä kohti tuntematonta miestä. Ei poni oikeastaan ymmärtänyt, mikä oli vialla, mutta Hinchinan reaktiosta päätellen, mies oli uhka, jota vastaan piti taistella viimeiseen hengen vetoon.

Mies tuntui ymmärtävän kikkailevansa heikoilla jäillä. Hän peräntyi muutaman askeleen etsien katseellaan turvaa läheisiltä puilta. Lopulta hänen silmänsä nautiutuivat Shikariin. Mies katsoi tätä apua anoen. Ennen kuin Shikari ehti tehdä mitään, Shi oli jo päättänyt päästä häiriötekijästä eroon. Poni rynnisti hurjalla vauhdilla miestä kohden saaden tämän luikkimaan karkuun. Mies juoksi minkä lyhyistä kintuistaan pääsi. Ei se olisi ponille mitään mahtanut, mutta Hinchina sai vihdoin oman vihastuksensa hallintaansa ja ahillitsi hevosta. Shi jäi hieman ärtyneesti paikalleen ja kuin päättäen hurjan taiston, se vielä nousi aavistuksen takajaloilleen ja päästi ilmoille kimeän sotahuudon. Luulisi miespolonkin kuulevan.

Hinchina laskeutui alas selästä ja otti ponin turvan käsiensä väliin. Hän katsoi ponia syvälle silmiin ja he keskustelivat usean minuutin ajan. Lopulta Hinchina laski kätensä ja katsahti Shikaria hymyilleen hieman hämillään. "Sori, taisimme hieman ylireakoida."


//Sori, että häärettiin se ukkeli pois. Ei vain jotenkin tuntunut luontevalta vastata sille mitään mystistä. Hinchina on suoran toiminnan ihmisiä, kun kyseessä on rakas poni =D //

Miehen kutsusta huolimatta Hinchina pysyi aloillaan, mutta miehen tehtyä perustavanlaatuisen virheensä Shikari tunsi parivaljakon suunnalta puhdasta vihaa. Myös mies näytti tajunneen, ettei tyttö ollut pitänyt hänen sanomisistaan, ja hän astui pari askelta taaksepäin katsoen apua pyytävästi Shikariin.

Shikari ei ehtinyt reagoida mitenkään, kun Shi jo rynnisti kohti miestä. Tämä vinkaisi ja lähti juoksemaan poispäin. Hevonen, Hinchina selässään, pysähtyi Shikarin lähelle. Neito oli hieman hämmentynyt, ja kun Shi vielä äännähti kovin lujaa, hän nosti kätensä korvilleen.

Hinchina laskeutui alas ponin selästä ja katseli tätä. Sitten hän katsoi Shikariin - hymyillen. Vau. Shikaria hieman hihitti jo koko tapaus. "Ei se minua haittaa, mutta mies taisi pelästyä henkihieveriin. Jos kuulemme jossain kylässä juttua hyökkäävistä hevosista, tiedämme kuka niitä on levitellyt..." Hän otti jousensa selästään ja halasi sitä. "Sain kuitenkin jouseni vahingoittumattomana takaisin, se on pääasia." Shikari katsoi Hinchinaan. "No, minne haluaisit lähteä? Minulle on se ja sama... Vai pitäisikö mennä jo yöpuulle?" Ilta alkaisi pian pimetä.

//Ei haittaa, sanoinhan että ukko on vapaasti käytettävissä...//

Hinchinaa hieman hymyilytti Shikarin kommentti hevos-juoruista. Kyllä heistä oli aikaisemminkin liikkunut ties minkälaisia juttuja, vaikka tyttö oli koittanut pitää matalaa profiilia. Onneksi jutut yleensä unohtuivat nopeasti, sillä tyttö ja hevonen katosivat joka tapauksen jälkeen kuin tuhka tuuleen pitkäksi aikaa, ahkä ainiaaksi. Yleensä he eivät samaan kylään palanneet, jos siellä sattui joku kommellus. tosin sattuihan niitä vähän, mutta ihmisillä oli tapana muistaa se yksikin juttu.

Hinchina mietti hetken Sikarin seuraavaa ehdotusta. Sitten hän vastasi hiljaa: "Voisihan sitä nukkuakkin" Hinchina katseli varpaitaan puhuessaa toiselle. Shi vilkuili ihmeissään emäntäänsä. Poni ei ollut tottunut näin vuolaaseen puhetulvaan.
Poni ymmärsi, että oli puhe nukkumisesta ja se alkoi katsella ympärilleen. Hinchina huomasi tämän ja sanoi ponille ja ehkä osittain myös Shikarille: "Ei, emme me tähän jää. Täytyy etsiä suojaisampi soppi"


//Sori, tuli vähän minari...//

Hinchina näytti suhtautuvan myönteisesti Shikarin ehdotukseen. Hän tosin halusi nukkua suojaisammassa paikassa, eikä Shikarikaan ollut kovin innostunut nukkumaan polun varrella, ties mitä rosvoja ja ryöväreitä sillä kulkisi. Hän ajatteli, mikä voisi olla sopiva paikka nukkumiseen. Tuuhean puun oksien alla? Luolassa? Puskien keskellä?

"Et satu tuntemaan maastoa? Minulla ei ole mitään hajua onko täällä luolia tai jotain vastaavia... Vai olisiko parempi etsiä lähin kylä ja kysyä sieltä yösijaa?" Shikarilla oli pieni aavistus, että Hinchina nukkuisi mieluummin metsässä, sillä tyttö vaikutti melko ihmisiä karttavalta.

//Minari on tämäkin...//

Hinchina alkoi etsiä ympäristöstä mahdollisia merkkejä sopivasta yösijasta. Metsä oli harvaa ja melko nuorta, joten kovin läheltä tuskin löytyisi ainakaan suuria suojaavia puita. Hinchina kiinnitti huomionsa polkuun, joka johti rinteeseen päin. Ylempänä rinteellä, kauempana ihmisistä, saattaisi olla vähän vanhempaa puustoa. Vanha Sembramänty soi mitä parhaimman yösijan vaatimattomalle nukkujalle ja niitä Hinchina suosikin useasti.

Shikari ehdotti, että he menisivät ihmisten luo yöksi. Hinchinaa ajatus epäilytti huomattavasti enemmän, kuin nukkua yönsä ulkona villipetojen kanssa. Niihin hän oli tottunut, ihmisiin ei. Hän puristi päätään heti ehdotuksen kuultuaa. Varmaan sitä Shikari oli hieman arvellutkin. Hinchinasta ei voi ola huomaamatta, miten paljon hän kammoksuu uusia ihmisiä. Varsinkaan nukkuminen vieraan ihmisen armoilla ei kuullostanut lainkaan houkuttelevalta.

Hinchina nyökkäsi hieman polulle päin, kun Shikari tiedusteli mihin he voisivat yöpyä. Ei Hinchina oikestaan tuntenut seutua, mutta niin paljon hän oli Hayashin aluella kulkenut, että osasi suurinpiirtein lukea luontoa. Hinchina heilautti itsensä vaivattomasti melko korkean poninsa selkään ja katsoi kysyvästi Shikaria. Hän halusi päästä pian liikkeelle, sillä eikinä ei tiennyt, kuinka kaukana meni vanhan ja uuden puuston raja. Shi tuntui myös ymmärtävän seuraavan suunnan, sillä se lähti jo liikkeelle, ennen kuin miään yhteistä päätöstä oli tehty. Poni ei ollut tottunut kyselemään kenenkään muun, kuin Hinchinan mielipidettä.


//Tähän sentaan sain vähän pituutta... Älä muuten ihmettele, vaikka käytän termejä "hevonen" ja "poni" ihan mielivaltaisesti. Puhun kaikista hevosista hellittelynimellä "poni". Jopa Patrista, Dontsasta ja Simosta, jotka ovat isoja jopa hevosiksi. Poni vaan on niin söötti nimitys Hevonen sen sijaan on minusta jotenkin etäinen. Vähän kuin a tai the englannissa. Tutut heposet ovat "the poneja" ja vieraat "a hevosia" xD //

Kuten Shikari oli tuumaillutkin, Hinchina ei suostunut etsimään kylää. Hän nyökkäsi melkein huomaamattomasti polulle päin, hyppäsi Shin selkään ja katsoi Shikaria. Ennen kuin tyttö ehti tehdä mitään, parivaljakko lähti jo liikkeelle. Jahas. He siis tietävät minne voisimme mennä. Shikari teki pikku spurtin ja otti heidät kiinni.

Joukkio kulki ylöspäin viettävää polkua pitkin hetken aikaa. Puusto alkoi olla tiheämpää, eikä polkukaan ollut kovin hyvässä kunnossa - näki, ettei sitä käytetty usein. Oksat olivat tiheämpiä kuin alempana, niiden alle voisi varmaankin hyvin käydä lepäämään. Hinchina oli oikeassa. "Olisikohan jossain täällä hyvä yöpymispaikka?" Shikari tokaisi ja nosteli erään puun oksia.

//Käytän minäkin niitä molempia, vaikka en hevosista juuri mitään tiedä... "The poneja" ja "a hevosia"... Sööttiä xD//

Polku alkoi kaveta ja puut kurottuivat yhä alemmas. Pian Hinchinan oli pakko tulla alas hevosen selästä, jotta oksat eivät olisi piiskanneet hänen kasvojaan. Vielä näköpiirissä ei kuitenkaan ollut mieluisaa paikkaa.
Shikarin kysymys katkaisi yllättävän pitkään kestäneen hiljaisuuden. Hicnhian kohautti vain hieman hartioitaa, mutta ei pysähtynyt. Ehkä kohta löytyisi hyvä puu.

Shi alkoi olla melko malttamaton. Se ei tykännyt tiheästä kasvustosta, joka työntyi hurjiin korkeuksiin pienen polun molemmin puolin.

Vielä hetken kuljettuaan Hinchina sai silmiinsä sen mitä oli etsinytkin; Suuri sembramänty työntyi tiheiden oksien kuorruttamana kymmeninen metrien korkeuteen. Oksat olivat juuri sen verran korkealle kiinnittyneet, että sinne alle mahtui hyvin nukkumaan. Juuri täydellinen asunto täksi yöksi! Hinchina kasvoille karkasi pienen hymyn tapainen ja hän kiihdytti hieman askeltaan. Tänään majan etsiminen sujui kovin nopeasti. Shi oli myös iloisen yllättynyt ja intoili puun luo.


//Sä saatkin sitten päättä, kelepaako tuo puu ja löytyykö sieltä jotain mörköjä xD //

Poppoo kulki vielä hieman matkaa, mutta sitten Hinchina näytti havainneen sopivan puun. Hän askelsi heppansa kanssa erään tuuhean sembramännyn luo. Shikari seurasi parivaljakkoa ja oli samaa mieltä - puu olisi oikein hyvä nukkumapaikka.

Shikari nosti oksia ja kurkkasi niiden alle. Oi, tuo sammal näyttää niin pehmeältä... "Tämähän on täydellinen! Asetutaanpa taloksi." Shikari otti jousensa alas selästään ja laski sen oksien alle. Sitten hän heittäytyi sammaleelle.

"AAAAAAAAUUUUUUUUUHHHHHHH!!!!!!!" Shikari säikähti henkihieveriin, kun hänen altaan kuului selvä tuskankiljaisu. Hän hypähti pystyyn, lyöden päänsä oksaan. "Auts!" Hän painoi käsillään päätään. Sitten hän katsoi ensin Hinchinaan, sitten siihen, mihin oli äsken heittäytynyt. "Mitäh täällä tapahtuu?"

Sammaleeseen oli ilmestynyt pienet kasvot. Hitaasti siitä nousi pieni, hieman alle puolen metrin mittainen vihreä, sammaleinen otus, joka muistutti minikokoista nuorehkoa miestä. "Tykkäisitkös sinä jos sinun päällesi hypittäisiin?" Se sanoi hyvin vihaisesti. Shikari oli täysin puulla päähän lyöty. Tääh...?

//Jotain täysin päätöntä... xD//

Shi pelästyi miltei henkihieveriin kammottavaa elähdystä. Poni nousi kiivaasti takajaloilleen ja pakitti kauemmas puusta. Hinchinalla oli täysi työ saada hevonen rauhoittumaan. Kieltämättä hän oli itsekin hieman säikähtänyt outoa älährysten sarjaa, mutta tuskimpa kuitenkaan niin paljoa kuin Shikari, saati tuo pieni vihreä mies. Kaikki tuntuivat olevan ihan yhtä kujalla tapahtuneesta ja sen seurauksista. Shi panikoi edelleen hieman. Se katseli outoa miestä silmät selällään ja korvat kiivaasti pystyssä. Poni ikäänkuin odotti, että möttiäinen hyökkäisi, että hän saisi syyn luikkia miljoonaa karkuun.

Hinchina rauhoitteli hevosta ja yritti hahmottaa tilannetta pienessä mielessään. Eli he olivat yrittäneet vallata jonkun asumusta. Ken tietää, oliko hyypiö ohikulkumatkalla, vaiko ihan asumassa kyseisen puun alla. Kumpikaan ei kuullostanut mieluisalta, sillä yösuoja olisi saatava ja kohta on jo pimeä. Toki jälkimmäinen vaihtoehto oli karumpi. sillä jos möttiäinen asui täällä, se lienee melko pahanlaatuinen, sillä seudulla ei tuntunut muita otuksia oleva. Pieni, vaarallinen/vihainen/haiseva/muuten kammottu vihreä mies?

Hinchina mittaili muukalaista katseellaan. Mies oli alkanut rähjäämään hieman kimittävällä äänellä jotakin kotirauhan rikkomisesta ja toisten päälle hyppimisestä. Ei siitä oikein saanut selvää, niin kiihdyksissään tuo hyypiö oli. Välillä hän polki jalkaa, välillä hyppi tasajalkaa ja pui nyrkkiä. Kovin on eriskummallinen tyyppi.
Hinchina vilkaisi Shikaria. Hän antaisi tytön hoitaa puhumisen. Häneltä kun se tuntuu käyvän niin luonnostaan.

Myös Shi oli jo vähitelleen rauhoittunut. Se vain katseli kovin kummissaan pienen miehen raivoamista. Pieni, karvainen, vihreä mies. Tuskimpa sentään ihan ihminen. Tai miksipäs ei, kääpiökasvuinen sellainen, joka on pahasti sammaloitunut.


// Jee, pieniä vihreitä miehiä xD //

Shikari katseli pikkumiestä, joka raivoili heille minkä pienistä keuhkoistaan sai ääntä tulemaan, ja alkoi pikku hiljaa ymmärtää mistä tämä oli suuttunut. Tämä oli ilmeisesti ollut torkuilla puun alla, ja Shikari oli heittäytynyt suoraan tämän päälle. No kyllä minäkin tuossa tilanteessa suuttuisin... Mies oli näyttänyt aivan sammaleelta, ja Shikari oli aivan varma, että tämä oli youkai - hän aisti miehen youkin. Miehen räyhätessä Shikari kumartui Hinchinan ja ilmeisesti melko hätääntyneen Shin puoleen ja kuiskasi tälle: "Taitaa olla jonkin sortin metsäyoukai."

Sitten mies rauhoittui hieman ja katseli heitä ärein silmin. "No, antaa kuulua, tytönhupakot. Miksi te häiritsette minun rauhaani minun metsässäni?" Ilmeisesti tämä ei aikonut hyökätä heidän kimppuunsa tai mitään. "Tuota... Anteeksi, en tiennyt että makasitte siinä." Shikari ei oikein tiennyt, mitä tuolle pikkumiehelle pitäisi puhua. "Me vain tarvitsisimme yösijan, ja tämä puu näytti oikein hyvältä suojalta." Miehen kasvot eivät näyttäneet heltyvän, mutta ei hän enää räyhännytkään. "Vai niin. Se ei silti oikeuta sinua hupakkoa hyppimään päälleni kesken makeimpien unieni." Hän katsoi poppoota tiukasti, mutta sanoi sitten: "Hyvä on, olen armollisella päällä tänään. Saatte nukkua tässä, mutta lähdette sitten heti aamulla!" Shikari katsoi Hinchinaa. Hänelle se oli ok, mutta entä tälle?

//Kauheeta vuoropuhelua... Vaikka Hinchina ei kai suutu, vaikka ei saakaan suunvuoroa? xD//

Hinchina sävähti hieman, kun kuui Shikarin mainitsevan yookaista. Tosin, metsäyookait olivat aika sopuisia, kunhan niiden metsiä ei turmellut. Ilmankos lähipiirissä olikin ollut väljempää, metsäyookain reviirille ei hevillä mennä. Shi kuunteli korvat pystyssä hieman etäämmällä kireätä keskustelua.

Hinchina tutkaili alta kulmain pientä kiukkuista yookaita. Kun mies oli saanut kiukkunsa ulos, sen puheesta sai ihan selvääkin. Hinchina puri huultaan, ettei olisi kivahtanut miehelle jotain ikävää puollustukseksi nimittelystä. Hän ei ollut mikään "tytön hupakko". Hupakosta tuli mieleen vaan kaupunkien portot, eikä Hinchina missään tilanteissa halunnut samalle viivalle niiden kanssa.

Kaikeksi onneksi mies suostui jakamaan pesäpuunsa täksi yöksi. Tummuvalle taivaalle oli alkanut kerääntyä ikävän näköisiä pilvi; varmaan sataa yöllä, eikä sateella ole kiva nukkua taivasalla.
Kun lupa yöpymiseen oli kerran tullut, Hinchina kutsui Shi:n luokseen. Poni totteli heti, mutta sen katseesta heijastui epäluulo yookaita kohtaan. Hevonen aisti yookin, eikä oikein tiennyt miten olisi pitänyt suhtautua vieraaseen. Hinchinan puolittainen rauhallisuus sai ponin kuitenkin tulemaan sisälle matalaan majaan.

Metsäyookain silmät levisivät selällee kun se havaitsi hevosen. "Ja tuotahan minä en samaan kotoon ota!", se rääkäisi äkäisesti. Hicnhina ei kuitenkaan kuunnellut, vaan talutti poninsa toiselle puolelle majaa ja alkoi purkaa tavaroita hevosen selästä. "Eikö sana kuulu? Ulos se kaakki!" Hinchinan silmissä leimahti, mutta tällä kertaa hän puri huulensa verille ja pidätteli itseään. Shi huomasi nopean mielialan muutoksen välittömästi, eikä yookai ollut yhtään sen hitaampi. Ukko tukki suunsa ja jäi hieman mielenkiinnolla seuraamaan reaktiota.

Vasta kun Hinchina oli koonnut itsensä, hän kääntyi ja antoi kuolettavan mustien silmiensä porautua syvälle Yookain pärstään. "Oli sitten viimeinen kerta kun herjaat ystävääni." Hinchinan ääni oli matala ja vakaa, mutta samalla siitä huokui kaikki sen padotun raivon voima, joka tytön sisällä myllersi.
Yookai katsoi seuruetta kummissaan. ensin Hinchinaa, sitten Shikaria ja vasta lopuksi hevosta. Oivallus levisi ukon kasvoille kun tämä tajusi, että Hinchina tarkoitti hevosta. Ukko vastasi hieman lauhemmin: "Mutta hevonen saa silti yöpyä ulkona."
Hinchina, joka oli saanut tunteensa hallintaan, vilkaisi ukkoa jäätävästi ja sanoi vielä jäätävämmin: "Ystäväni ei nuku ulkona." Asia oli siltä osin loppuun käsitelty. Ukko ei viitsinyt tai uskaltanut inistä enää vastaan, vaikka ei selvästikkään pitänyt ratkaisusta. Hän nyrpisti nenäänsä yrmeästi ja istahti alas makuupedilleen. Hänen silmänsä nauliutuivat Shikariin sen näköisinä, että hän halusin jonkinlaista selitystä tälle kaikelle.



//Ohhoh, tulipas turinoitua Joo ja ei mittään, vaikka Shikari hölöttää enemmän, Hinchina kun ei puhu ku pakosta xD Mut tässä pätkässä plikka alkaa oikein höpöttämään //

Shikari istui sammaleelle pienen välimatkan päähän miehestä, ja Hinchina poneineen alkoi myös asettua aloilleen. Mutta mies ei selvästikään pitänyt hevosista, sillä hän vastusti Shin tulemista puun oksien alle. Shikari oli aivan varma, ettei Hinchina antaisi periksi pikku ukolle, kun kyse oli hevosesta. Eikä antanutkaan - hän talutti Shin toiselle puolelle puuta.

Sitten mies teki saman virheen kuin Shikarin jousen löytänyt ukko - haukkui hevosta. Voi. Ei. Shikari odotti hieman varuillaan tytön raivonpurkausta. Hän tunsi Hinchinan olevan hyvin vihainen, mutta tämä ei alkanutkaan rähinöidä, vaan vastasi kylmän rauhallisesti miehelle. Tuon äänensävyn luulisi lannistavan kenet tahansa. Sammalmies yritti vielä panna vastaan, mutta Hinchina oli kova luu, eikä antanut periksi. Shi siis asettui taloksi muiden mukana.

Mies katsoi melko äreänä Shikaria. Hän kumartui ukkoon päin ja kuiskasi: "Hevonen on hyvin tärkeä Hinchinalle, sitä ei kannata haukkua. Ihan vain neuvo, jos haluatte säilyä yhtenä kappaleena." Mies tuhahti ja paneutui makuulle sulkien silmänsä. Shikari otti hieman etäisyyttä ukkoon, valitsi pehmeimmän sammalmättään ja alkoi yrittää saada unen päästä kiinni. Vaivihkaa hän kuitenkin otti Kazetohiougin valmiiksi käteensä. Jokin sammalukossa ei miellyttänyt häntä. "Hyvää yötä."

Hinchina ja shi paneutuivat yöpuulle. Hinchina purki tavatar Shi:n selästä ja teki itsellen loimesta mukavan pedin paittoinen. Shi heittäytyi pitkälleen pehmoiseen maahan ja oli sangen tyytyväinen oloonsa olosuhteisiin sähden. Poikaa kuitenkin vaivasi jokin oudossa hipparissa. Hinchinakaan ei ollut ihan vakuuttunut hyypiön aikeista ja tyttö huomasi Shikarin pitelevän joustaan visusti lähellään. Majassa vallitsi sangen epäileväinen tunnelma.

Ainoa, joka sai nukuttua oli metsäyookai. Hinchina ei tosin ollut ihan varma nukkuiko se oikeasti vai esittikö vain. Hinchina ja Shi tekivät hiljaisen sopimuksen, niinkuin miltei aina yöaikaan; toinen piti vahtia sillä välin, kun toinen asai ottaa kunnon unet. Sitten jonkin ajan päästä vaihto. Näin he toimivat oikestaan aina, paitsi Tuulten aukiolla, jossa molemmat saivat nukkua juuri niin kuin halusivat.

Oli Hinchinan vuoro "vahtia" Tyttö torkkui puoli-istuvassa asennossa nojaten hevosen lämpimään kylkeen. Yhtäkkiä tyttö havahtui liikehdintään. Hinchina terästäytyi välittömästi ja tutki pimeää majaa katseellaan. Kun silmä tottui pimeään, hän saattoi nähdä Shikarin omalla paikallaan unessa, mutta oidon mettämöttiäisen peti oli tyhjä. Hinchina kuunteli tarkasti ympäröiviä ääniä ja saattoi kuulla majan ulkopuolelta rahinaa ja hiljaisia askeleita.



//Jännää...! Sä saat taas päättää, mitä käy. Mun mielikuvitus ei riitä siihen tähän aikaa ehtoosta. Ja sitä paitsi, mulla on vain kovin karuja ideoita =D //

Kukaan ei näyttänyt vastaavan Shikarin hyvänyöntoivotuksiin, tosin ei hän ollut sitä odottanutkaan. Hän yritti nukkua, muttei oikein saanut unta. Hän huomasi, että Hinchina ja Shi eivät myöskään nukkuneet yhtä aikaa - hekään eivät varmaankaan oikein luottaneet ärhäkkään ukkoon.

Shikari simahteli aina silloin tällöin, muttei nukkunut kunnolla. Oksien alla oli melko hämärää, muttei kuitenkaan aivan pilkkopimeää, mikä oli hyvä - täysin pimeässä Shikari joutui aika usein shokkiin, sillä hän pelkäsi sitä.

Eräänä yön hetkenä Shikari kuuli jonkun noustavan oksia ja selvästi astelevan ulkoa heidän majapaikkaansa. Hänen mielenrauhansa järkkyi vielä enemmän, ja hän puristi Kazetohiougia kädessään ja tarkisti katseellaan, että jousi oli lähellä. Pieni silhuetti liikkui hitaasti häntä kohti. Sammalukkoyoukai. Aivan varmasti. Shikari pysytteli vakaasti hiljaa ja esitti nukkuvaa, mutta hautoi mielessään suunnitelmia. Hinchina ja Shi olisivat varmasti hänen puolellaan, jos ukko hyökkäisi. Tai niin Shikari ainakin oletti. Onkohan hän muuten huomannut miehen epäilyttävän liikehdinnän? Varmasti.

Varjo tuli vain lähemmäs Shikaria. Ja äkkiä hän tunsi jonkun käsien liikkuvan kyljellään. Samalla hetkellä hän unohti kaikki sotasuunnitelmat. Shikaria ei todellakaan saanut helposti suuttumaan, mutta vieraan miehen hipelöinti oli yksi niistä harvoista asioista, jotka saivat hänet näkemään totaalisen punaista. Hän kajautti otusta Kazetohiougilla päähän, viuhkahan oli kestävyydeltään kuin metallia ja kesti sen, ja tämä kaatui maahan. Mahtoikohan taju lähteä. Toivottavasti. Shikari lähes puhisi vihasta. Hän tarttui otusta jalasta ja alkoi pyörittää sitä ilmassa. "Sinä-mokoma-tontun-kuvatus!" hän puhisi sen lomassa - teitittely oli kadonnut jonnekin vihan syövereihin. Shikari ei tiennyt, oliko otus tajuissaan, muttei kauheasti välittänyt. Lopulta hän heitti tämän täydellä voimalla maahan. "Siitäs sait, perverssi ukonrähjä!" Hän seisoi siinä, tasaten kiihtynyttä hengitystään.

//Mulla ei näytä olevan päässä mitään järkevää... Sä saat päättää, onko tuo nyt se ukkeli vai joku ihan muu... xD Miksi me muuten kutsutaan tuota ukoksi, kun sen piti olla nuorehkon miehen näköinen... xD//

Hinchina pomppasi salamana ylös, eikä shi ollut paljoa sen hitaampi, vaikka se oli nukkunut. Shikarin sisällä selvästi kiehui ja lujaa. Se oli Hinchinan mielestä sangen outoa. Hän oli kuvitellut shikarin rauahlliseksi persoonaksi, mutta nyt tämä riehui kuin shi pahoina päivinä. Jösses! Myös Shi vaikutti olevan hieman hämillään tapahtuneesta. Se ei ollut tottunut kiukkuisiin leideihin. Siis jos Hinchinaa ei laskettu.

Hinchina mietti hetken, mitä oli sattunut. Hän oli nähnyt vain sivusilmältä, miten tumma hahmo oli kumartunut Shikarin ylle. Hän ei ollut puuttunut tilanteeseen, sillä tiesi varsin hyvin Shikarin olevan hereillä. Ukko oli tehnyt jotakin sellaista, mikä sai Shikarin pinnan katkeamaan kovin noppelasti.

Nyt Shikari saattoi nähdä vain vihertävän mytyn majan lattialla ja Shikarin siinä vieressä silmin nähden raivoissaan. Hinchina lähestyi tyttöä hieman varoen, ties vaikka seuraava raivokohtauksen uhri olisi hän. Entä jos Shikarilla on joku monipersoonallisuushäiriö? Hinchinaa hymyilytti oma ajatuksensa. Jos Shikarialla olisi monipersoonahäiriö, mitäköhän hänen häiriöluetteloonsa tulisi? ainakin vihan hallinta-häiriö, monipersoonallisuushärö, puhehäiriö... Mitä muuta?

Shi vilkuili epävarmasti vihertävää myttyä. Haju oli sille outo. Hinchina luki tämän Shi:n ilmeestä. Kun Shikari ei ilmeisesti aikonut enää höhentää tajutonta möttiä enempää, Hinchina otti vapauden tökkäistä mytyn oikein päin miekkansa tupella, niin että tämän kasvot näkyivät. Möttiäinen oli hyvin samanoloinen kuin eilinen ötökkä, mutta kasvoiltaan hieman erinäköinen.
Heräsi monia kysymyksiä. Hinchina suuntasi katseensa Shikariin ilmeisen kysyvän näköisenä.


// Ööö, se ukko taitaa tulla siitä, että en muistanu sitä sun kuvailua siitä ötistä, vaan kuvailin ihan ronskisti ukon pulsun näköiseksi vanhaksi papparaiseksi... Sori, mun moka. Pistätkö ensi viestiin minkä näköinen tää erellinen möttinkäinen oikeesti oli, nii pääsee taas kärryille. Tosin tää toinen vois olla nuar ja komee jos se erelline oli vanha tai toisin päin tai molemmat kurttuja tai molemman vuaria. Ihan kuis vaa. Ja ehkä tällä kertaa voisin muitaakkin sen...//

//En kai mä siitä muuta sanonut, kun että se oli nuorehkon miehen näköinen, hieman alle puolen metrin mittainen ja sammaleinen... Mutta sovitaan nyt että se olis vanhempi mies, kun mäkin olen sitä ukoksi kutsunut, ja tää uusi vois olla joku nuorempi...//

Shikari seisoi paikoillaan ja rauhoittui vähitellen. Hän huomasi Hinchinan ja Shin nousseen seisomaan ja katselevan häntä ihmeissään. Sitten Hinchina alkoi tulla häntä kohti, hieman varovaisesti tosin. Hän käänsi ukon oikein päin miekallaan. Ja Shikarin silmät lensivät selälleen.

Tajuton otus ei ollutkaan heille tuttu ukko, vaan joku saman lajin edustaja. Tämä oli nuoremman näköinen mies, olisipa niitä kasvoja voinut sanoa komeiksikin. Mutta Shikaria niiden komeus ei saanut heltymään. Nuori tai vanha, aivan sama. Häntä eivät vieraat miehet hipelöineet. Piste.

Hinchina katsoi häntä, selvästi toivoen jonkinlaista selitystä. "Anteeksi... En yleensä käyttäydy näin. Minua ei helposti saa suuttumaan. Tuo... Tuo... Tontunkuvatus vain... Käyttäytyi tavalla jota en voi sietää." Shikari toivoi, ettei Hinchina nyt alkaisi kovin varovaiseksi hänen seurassaan, ja päätti selittää tarkemmin. "Hipelöi minua..." hän sanoi melko hiljaa. Sitten hän siirsi katseensa otukseen. "Tuota... Tämä ei taida olla tuttu ukkomme?" Hän vilkaisi ukon nukkumapaikkaa, mutta tämä ei ollut siinä. "Missä se muuten on?" Shikari kiersi katseellaan heidän majapaikkaansa, mutta ukkelia ei näkynyt. Hän siirsi katseensa takaisin nuoreen metsäyoukaihin, ja huomasi jotain kiiltävää tämän alla. Hän potkaisi miestä hieman sivuun, ja hänen silmänsä pullistuivat. Veitsi. Oliko tuo otus yrittänyt tappaa heidät? Shikari katsoi Hinchinaan tyrmistynyt ilme kasvoillaan.

Hinchina kuunteli tarkkaavaisena shikarin selitystä käytökselleen. Syyn kuullessaan hän pehmeni jälleen. Ei mikään kumma reaktio lääppimiseen. Hinchina olisi tondennäköisesti raivostunut vielä enemmän.

Hinchina alkoi SHikarin mukana tutkailla majapaikkaa katseellaan. Ukko oli hävinnyt jonnekkin mystiseen paikkaan ja tilalle oli tullut tämä nuori mötti. Shikarin silmät levisivät ilmeisesti kauhausta kun tämä näki möttiäsellä olevan aseen. Hinchinaa tämä ei yllättänyt. Metsäyookait olivat omituista ja vaarallista kansaa. Ikinä ei tiennyt koska otuksen päässä pimahtaisi ja tämä hyökkäisi kimppuun. Sen takia Mytsäyookaiden asuinpaikat olivat usein kovin autioita. Niin Hinchina oli kuullut puhuttavan. Itse hän ei ollut aikaisemmin törmännyt kyseisiin ötteihin. Ne kun asuivat höllälleen laumoissa parilla tietyllä, melko laajalla alueella, syrjässä isoista kylistä.

Hinchina nappasi veitsen tottunein ottein käteensä ja tutki terän mallia. Puukko oli ihan outo, eli varmaankin möttiäisten itse tekemä. Ei ainakaan kenenkään tunnetun sepän, heidän teränsä Hinchina olisi tuntenut. Hän kun oli ollut Vanhan Sepän opissa niin reissuillaan, kuin tuulen aukiollakin.
Käsityö ei ollut mitään kovin kaunista, mutta kyllä käyttöesineeksi kelpaa vähän rujompikin kalu.

Hinchina havahtui västä hetken päästä Shikarin tyrmistyneeseen ilmeeseen. Hän katsoi toista ja sanoi olkiaan kohauttaen: "Metsäyookait. Ikään kuin tuo yksi sanan voisi selittää kaiken. Ja niinhän se voikin. Metsäyookait kun ovat hieman omituisia.

Hinchina otti veitsen käteensä ja tutkiskeli sitä. Shikari katsoi häntä, ja tämä sanoi vain yhden sanan: metsäyoukait. Shikari ei niistä paljoa tiennyt, mutta ilmeisesti ne osasivat olla vaarallisia.

Shikari oli kuulevinaan hiljaista ininää. Hän potkaisi möttiäsitä, mutta se oli edelleen tajuton. Hän kuunteli tarkemmin, ja kyllä, jostain kuului pikkiriikkistä ääntä. Ulkoa. Hän asteli oksien luo ja nosti niitä hiukan. Missään ei näkynyt mitään, mutta Shikari päätti silti olla varovainen - eihän koskaan tiennyt, oliko otuksia enemmänkin vaanimassa ulkopuolella. "Kuulin ääniä", Shikari sanoi, vaikka oli varma, että Hinchina oli kuullut ne myös.

Hän asteli ulos Kazetohiougi tiukasti kädessään ja koko ajan ympäristöä tarkkaillen. Ääni kuului taas, ja sen ohjaamana Shikari suuntasi erään puun luo ja kiersi sen ympäri.

Puuhun toiselle puolelle oli sidottu heidän tuttunsa, vanhempi metsäyoukai. Sille oli laitettu suukapulakin, ja se pyristeli ja inisi, yrittäen päästä irti. Näky oli niin koominen, ettei Shikari voinut olla hihittämättä. Silloin ukko huomasi hänet, ja hihittämisestäkös se ärsyyntyi. Se ei voinut puhua, mutta se inisi aivan kuin sanoisi: "Mitäs siinä seisot? Vapauta minut niin kuin olisi jo, tytönkuvatus!"

Yhtäkkiä alkoi kuulua epämääräistä ääntä. Tai ei nyt yhtäkkiä, mutta aikaisemmin se ei ollu mahtunut tyttöjen tajuntaan. Shikari lähti ottamaan asiasta selvää. Hinchina oli lähdössä mukaan, mutta päättikin sitten jäädä vahtimaan tajutonta möttinkäistä. Tyttö asettui majan oviaukolle ja komensi hevosensa myös ulos. Hinchina ei halunnut totaa riskejä metsäyookaiden kanssa, ei edes tajuttomien sellaisten.

Hetken päästä lähistöltä alkoi kuulua vielä ärhäkämpää ääntelyä ja lisäksi Shikarin hihitystä. Hinchina riensi katsomaan, sillä häntä kiinnosti suunnattomasti tietää mikä niin nauratti. Shi joutui jäämään vahtiin, eikä poika ollut lainkaan tyytyväinen osaansa.

Hinchina tupsahti puun luo aivan ääneti ja sai ukon hyppäämään säikähdyksestä. Siis kuvainnollisesti hyppäämään, eihän se reppana pystynyt liikkumaan paketoituna. Hinchinaa nauratti myös tämä miehen huvittava olemus. Hän ei kuitenkaan revennyt ihan niin näyttävästi kuin Shikari, mutta sen verran kuitenkin että ukko ärsyyntyi edelleen. Hinchina alkoi melko tyynesti aukomaan naruja puun ympäriltä, mutta tulikin toisiin aatoksiin. Hän nyppäsi suukapulan pois nopealla liikeellä, hyvä ettei ukolta lähtenyt hampaita nykäyksen voimasta.

Välittömästi kun kapula oli irti, ukko alkoi mäikätä kauheaan ääneen. Hinchina saattoi kuulla Shi:n huolestuneen ja hieman ehkä uteliaankin hirnahduksen etäämmältä. Hinchina katsoi jäätävästi ukkoa, sillä häntä ei todellakaan huvittanut kuunnella haukkuja siitä hyvästä, että he olivat pelastaneet toisen melkoisen nolosta tilanteesta. Kun ukko ei ottanut katsetta näkeviin silmiinsä, Hinchina päätti lopettaa toisen hölötyksen sangen narttumaisella tavalla. Hän läppäsi ukkoa avokämmenellä poskelle aivan yllättäen ja melkoisella voimalla. Ukko tukki suunsa kuin sähköiskun saaneena ja jäi yllättyneenä ja hieman kauhuissaan katsomaan Hinchianaa. Jäätävistä silmistä ei myötätunto herunut lainkaan ja ne saivat pysäytettyä ukon seuraavan haukku-ryöpytyksen. Avuttomana ukko jäi katselemaan varpaitaan ihan hiljaa. Ei ollut vissiin unohtanut vielä edellistäkään tahtojen taistoa edelliseltä illalta.